Rämet: 3.rokotus saattaa jäädä viimeiseksi

vierailija
Vai sillä tavalla.
Joka päivä voi oppia jotakin mut joskus se tarkoittaa entisten asioiden pyörtämistä.

 
Lyhyesti nyt vaan ennen nukkumaanmenoa.

Laten henkilökohtaiset syyt = itsesuojeluvaisto! Haluan elää mahdollisimman terveenä hamaan tappiin asti. Siksi en alistu arvaamattomien koemömmöjen labrarotaksi.

Ja se ”agitointi” = lähimmäisten suojelua vaarallisiksikin todetuilta rokotteilta, myös kaikkien palstalaisten.

Siis sekä Suomessa että maailmalla on aivan liian paljon erittäin kriittisesti rokotteisiin suhtautuvia korkeasti koulutettuja lääketieteen ammattilaisia. Maailmalla on jopa rokotekehittäjiä, jotka varottavat niistä ja niiden vakavista vaaroista.

Edelleenkään en tunne ketään lähipiirissäni, en ystävistäni, en sukulaisistani jne, joista joku olisi sairastunut koronaan.

Mutta ikäväkseni olen saanut kuulla todella monia tapauksia heidän tuttavapiiristään, jotka ovat saaneet todella vakavia seurauksia pian rokotuksen jälkeen. Ja ne jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle. Jota te aivopestyt ette kykene, osaa tai aivopestyinä ette halua hahmottaa (vielä).

Etkö sinä m1es ole miettinyt yhtään, että jopa WHO on todennut turhaksi nämä jatkuvat rokotukset ja kehottaneet kehittämään rokotteita jotka OIKEASTI auttavat. Ja ainakin Rämet on herännyt Ruususen unestaan, ja todennut rokotusten loppuvan Suomessa kolmanteen, ilmeisesti riskiryhmiä lukuunottamatta. Mahdatko sinä herätä, ja milloin?
Pahoittelen vastaukseni myöhästymistä, siihen vaikuttaa mm. se, että lähipiiriin iski korona. Tunnen useita koronaan sairastuneita, sekä kohtuullisen helpolla selvinneitä, vaikeammin sairastaneita että yhden henkensä antaneen (viisikymppinen perusterve mies). Sen sijaan muuta rokotehaittaa kuin käden kipeytymistä tai pientä kuumetta tiedän vain yhdellä henkilöllä, hänellä oli kyseessä allerginen reaktio, mikä ei ollut moniallergikolle yllätys).

Minä en ole huolissani omasta terveydestäni. Ja maailmankatsomukseni on sellainen, että kun tiedän rokotteen auttavan yhteiskuntaa, otan sen vaikka minulle harmia koituisikin. Olisin toisen maailmansodan aikaisena japanilaisena mielelläni ilmoittautunut kamikaze-lentäjäksi, sehän olisi ollut velvollisuuteni.

WHO tietenkin toivoo uusia täsmällisempiä rokotteita, koska omikronin ilmestyminen on tehnyt vanhoista heikosti toimivia. Vanhoilla rokotteilla on turha jatkaa kolmannen jälkeen, kuten tuo Rämetkin totesi. Mutta jos omikronia vastaan tehokkaasti toimiva rokote saadaan keväällä jakeluun (kuten Pfizer on lupaillut) taitaa uusi piikkikierron olla vielä tulossa tänä vuonna.

Todennäköisesti edes omikron ei jää viimeiseksi variantiksi. Jos sattuu syntymään uusi variantti, joka tarjoaa mersin kuolevuuden, kietäydytkö silloinkin rokotteesta? Virusten evoluutio on ihailtavan nopeaa.

Mutta näinhän se on että molemmat osapuolet ovat syvällä omissa poteroissaan eikä nämä keskustelut johda yhtään mihinkään. Pelkkää ajanhukkaa.
Ja heittäkää vaan kuraa niskaani, ei vaikuta pätkän vertaa mihinkään!
Asenteesi on kohdallaan. (y) Ei kannata välittää, vaikka kantaansa puolustaessaan saakin rapaa päälleen. Hyvässä keskustelussa asiat tappelevat, eivät ihmiset.

Piristeeksi kuvituskuva, joka tuli näkyville kun hain sanalla "kamikaze". Kamikaze-Anna. Luulen, että pidät tästä enemmän kuin savuavasta lentokoneesta....
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Yhteistyössä