räjähdän itkemään (12 vuotiaan yksinäisyys)

Tämä kertoo siitä, että kun vanhemmilla on se asenne, ettei tartte jonkun kanssa leikkiä, jos ei huvita niin tämä on lopputulos. Joku jää yksin.

Minusta vanhempien pitäisi kannustaa lapsiaan siihen, että katsovat, ettei kukaan jää yksin, että leikit on kivempia kun on enemmän leikkijöitä. Itse olen aina kannustanut lapsiani katsomaan ympärilleen, että jos jollakin ei ole kavereita niin hänet pyydetään mukaan myös koulun ulkopuolella.

 

Ei ole ollut mitään luokan kermaa ennen eikä nyt. On ollut vain ystävyyssuhteita ja kaveriporukoita, joista tyttäreni on nyt jäänyt ulkopuolelle. Kerroin jo aiemmin, että koulupsykologi, kuraattori ja ópettaja ovat aivan ymmällään tilanteesta hekin. Eivät keksi ainuttakaan "syytä", miksi näin on käynyt.

Aikuiset ei näe näitä juttuja. ne reippaat tytöt on just niitä jotka ovat luokan kunkkuja just tuo kotona vollottaminenkin kertoo siitä mihin kastiin tyttösi kuuluu. Minä, minä lapset ne on vaan vanhemien mielestä niin reipaita ja iloisia, mutta ei välttistä ikätovereista.

 

Sen tiedän, että yhdellä tytöllä on ollut röökikokeilu ja kahdella joku siiderinjuontikokeilu. Tyttöni kyllä on kiinnostunut esim. kynsien koristelemisesta ja ripsiväriäkin kouluun laittaa. Myös pojat kiinnostaa, mutta on vielä aika "lapsellisessa" maailmassa muuten

Tyttösi sattaa siis olla hieman edellä osaa luokasta, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla, että kelpaisi vielä rööki- ja siiderikokeilleiden joukkoonkaan. Muistan omasta esikoisestani, että tuossa iässä juuri tytöt alkoivat valita kavereikseen niitä, jotka olivat suurinpiirtein samanlaisia. Tyttäreni paras kaveri silti oli 1,5 vuotta nuorempi tyttö tästä meidän taloyhtiöstä ja luultavasti yksi syy siihen, että hän pysyi melko pitkään lapsena ja teinien kotkotukset tulivat kuvioihin vasta sitten, kun ikää ja järkeä oli kotkotuksiin riittävästi.

Hyvä asia on, että koulussa hänellä kuitenkin on kavereita. Vapaa-ajan kaverit kannattaisi mun mielestä ehkä koittaa etsiä koulun ulkopuolelta. Tai vaikka rinnakkaisluokalta. Tällöin yläasteella tapahtuva kaveripiirin uudelleen muodostaminen ei vaikuttaisi asiaan lainkaan.

 

Mä en lähtisi vaihtamaan koulua. Aloittaja korostaa monta kertaa, että tytöllä on kavereita koulussa ja harrastuksissa. Ongelmana on siis vapaa-aikaa jolle kaveria ei tahdo löytyä. Aloittajan kertoman mukaan tyttö on kuitenkin vapaa-ajallaan monena päivänä harrastamassa, ymmärrän tietysti, että on inhottavaa, että parasta kaveria ei ole mistään löytynyt. Tytöllä on kuitenkin ikäisissään sosiaalisia kontakteja. Koulun vaihtuessa ei vapaa-ajan kavereita välttämättä löydy ja koulukaveritkin voivat mennä samassa rytäkässä.

Kesäloman alkaessa tilanne voi kuitenkin muuttua. Ehkä joku luokan tyttö lähtee koko kesäksi mökille ja joku toinen jää ilman kaveria. Joku toinen saattaa muuttaa ja joku taas kyllästyä entisiin kavereihinsa, voi tulla riitoja tms. Eli tilanne saattaa muuttua tyttäresi eduksi yllättävän nopeasti.

Tytön luokalla on kymmenen tyttöä, eli tasaluku. Voisiko olla niin, että siellä on joku toinenkin ykinäinen tai kolmaspyörä, joku joka myös kaipaisi uutta ystävää. Se voi olla joku sellainen henkilö, johon tyttäresi ei ole aiemmin kiinniittänyt huomiota. Entä onko naapurustossa suuurin piirtein saman ikäisiä lapsia?

 

Tämä kertoo siitä, että kun vanhemmilla on se asenne, ettei tartte jonkun kanssa leikkiä, jos ei huvita niin tämä on lopputulos. Joku jää yksin.

Minusta vanhempien pitäisi kannustaa lapsiaan siihen, että katsovat, ettei kukaan jää yksin, että leikit on kivempia kun on enemmän leikkijöitä. Itse olen aina kannustanut lapsiani katsomaan ympärilleen, että jos jollakin ei ole kavereita niin hänet pyydetään mukaan myös koulun ulkopuolella.

Totta, ainakin osittain. Mä kuitenkin näen kolikolla myös kääntöpuolen. Mun mielestä lapselle on tärkeää oppia solmimaan itsekin uusia ystävyyssuhteita. Sitä taitoa kun tarvitaan tulevaisuudessa, kun ne nuoruuden kaverit muuttavatkin työn perässä toiselle paikkakunnalle tai muutoin yhteydenpito vähenee. Tältäkin palstalta saa varsin usein lukea nuorten äitien kirjoituksia yksinäisyydestä ja ystävien kaipuusta. Ja siitä, että uusien ystävyyssuhteiden luominen on aikuisena vieläkin vaikeampaa kuin lapsena. Jos lapsena tottuu siihen, että muut pitävät huolen siitä, että sulla on ystäviä, saatat jäädä yksin siinä vaiheessa, kun kukaan ei enää ystävyyssuhteittesi luomisesta huolehdikaan.

 

Tämä kertoo siitä, että kun vanhemmilla on se asenne, ettei tartte jonkun kanssa leikkiä, jos ei huvita niin tämä on lopputulos...
Minusta vanhempien pitäisi kannustaa lapsiaan siihen, että katsovat, ettei kukaan jää yksin...
jos jollakin ei ole kavereita niin hänet pyydetään mukaan ...

Naulan kantaan. TÄMÄ on kasvatusta.

 

Ehkä tästä unohtuu nyt se aloitukseni ydin. Eli olen sitä mieltä, että tytön tulee solmia sosiaaliset suhteensa itse, en voi tehdä sille asialle mitään. Nyt mietinkin sitä, voisiko uusi luokkaympäristö tarjota edellytyksiä uusien suhteiden syntymiseen. Juu ja oma lapsi on varmaan vanhemmilleen erityinen ja mielellään näkee positiivisia puolia hänestä. Tässä katkelma kuitenkin opettajan kirjoittamasta sähköpostissa, missä hän vastaa kysymykseeni, mitkä seikat tekevät tyttärestäni ei-suositun, jotta osaisin antaa tytölle eväitä kiinnittää huomiota näihin puoliin ja kehittää ja vahvistaa positiivisia puolia:

".....on ollut meille koulussa suuri yllätys, että X on vapaa-ajalla ulkopuolinen. Tytöt saivat nimetä salibandyturnauksen päätteeksi yhden FAIR PLAY -pelaajan (joka siis ei ole paras pelaaja vaan paras joukkuepelaaja) ja 7 nimesi X:n tittelin saajaksi. Koulussa ongelmia ei näy kuvaamallasi tavalla, vaan X on vaihtelevasti eri tyttöjen kanssa (*luetellut tyttöjen nimiä*) ja parikin löytyy oppitunneilla yleensä joka kerta. X on mielestäni hyväntuulinen ja sosiaalinen pääsääntöisesti koulussa. Toki olen tiennyt, että vapaa-ajalla ei kavereita ole ollut samoin kuin ehkä aiemmin, mutta emme ole tienneet tilanteen vakavuutta" ........

 

se on vanhemmille ongelma, jos lapsella ei ole kavereita? Eikö se oo tyttös päänsärky, minkä takia sun sitä tarvitsee itkeä??????????

 

se on vanhemmille ongelma, jos lapsella ei ole kavereita? Eikö se oo tyttös päänsärky, minkä takia sun sitä tarvitsee itkeä??????????

Äitinä on aika kamalaa seurata oman lapsensa surua. Siksi.

 

"X on vaihtelevasti eri tyttöjen kanssa"

Mä olen ollut vaihtelevasti eri tyttöjen kanssa siksi, ettei ollut kavereita. Koitin aina "livahtaa" johonkin joukkoon joka ei vaikuttanut "vihamieliseltä" tai ilkeältä sillä hetkellä ja vaihtelin porukoita ja muita oppilaita jouden seuraan menin siksi, ettei kukaan porukka alkaisi kunnolla syrjiä siksi että tuppaudun aina seuraan. Ja toki monien kanssa olemalla toivoin että tulisin edes jonkun kanssa kaveriksi. Oli sellaistakin, että joku tyttö änkesi aina jonkun saman tietyn parivaljakon tai ryhmän mukaan ja se ärsytti niitä jotka olisivat halunneet olla keskenään, ja alettiin puhua pahaa jne. enkä halunnut itselleni samaa.

 

Ehkä tästä unohtuu nyt se aloitukseni ydin. Eli olen sitä mieltä, että tytön tulee solmia sosiaaliset suhteensa itse, en voi tehdä sille asialle mitään. Nyt mietinkin sitä, voisiko uusi luokkaympäristö tarjota edellytyksiä uusien suhteiden syntymiseen. Juu ja oma lapsi on varmaan vanhemmilleen erityinen ja mielellään näkee positiivisia puolia hänestä. Tässä katkelma kuitenkin opettajan kirjoittamasta sähköpostissa, missä hän vastaa kysymykseeni, mitkä seikat tekevät tyttärestäni ei-suositun, jotta osaisin antaa tytölle eväitä kiinnittää huomiota näihin puoliin ja kehittää ja vahvistaa positiivisia puolia:

".....on ollut meille koulussa suuri yllätys, että X on vapaa-ajalla ulkopuolinen. Tytöt saivat nimetä salibandyturnauksen päätteeksi yhden FAIR PLAY -pelaajan (joka siis ei ole paras pelaaja vaan paras joukkuepelaaja) ja 7 nimesi X:n tittelin saajaksi. Koulussa ongelmia ei näy kuvaamallasi tavalla, vaan X on vaihtelevasti eri tyttöjen kanssa (*luetellut tyttöjen nimiä*) ja parikin löytyy oppitunneilla yleensä joka kerta. X on mielestäni hyväntuulinen ja sosiaalinen pääsääntöisesti koulussa. Toki olen tiennyt, että vapaa-ajalla ei kavereita ole ollut samoin kuin ehkä aiemmin, mutta emme ole tienneet tilanteen vakavuutta" ........

Onko ne kaikki 10 tyttöä aikaisemmin viettäneet koulun ulkopuolista aikaa tyttösi kanssa? Vai onko ollut niin, että osa tytöistä ei ole ennenkään ollut tyttösi kanssa muutoin kuin koulussa? Jos jälkimmäistä, niin heille on ehkä jo aiemmin muodostunut oma kaveripiirinsä koulun ulkopuolella eikä heillä siten ole tarvetta laajentaa kaveripiiriään. Tai sitten on voinut käydä niinkin, että tässä kaveripiirin uudelleen muodostuksessa joku aiemmin enemmän tai vähemmän yksinäinen onkin saanut ystävän ja nämä uudet ystävykset viettävät aikaansa yhdessä. Olivatko nämä 2 muuttanutta juuri niitä, joiden kanssa tyttäresi vietti eniten aikaa vapaa-ajallaan? En nimittäin kirjoitustesi perusteella usko, että tyttäressäsi olisi mitään vikaa, minkä vuoksi hän on jäänyt yksin vaan kyse on vaan olosuhteista ja siitä, että kaveripiiri on mennyt joko osalta luokan tytöistä tai kaikilta uusiksi.

 

Onko ne kaikki 10 tyttöä aikaisemmin viettäneet koulun ulkopuolista aikaa tyttösi kanssa? Vai onko ollut niin, että osa tytöistä ei ole ennenkään ollut tyttösi kanssa muutoin kuin koulussa? Jos jälkimmäistä, niin heille on ehkä jo aiemmin muodostunut oma kaveripiirinsä koulun ulkopuolella eikä heillä siten ole tarvetta laajentaa kaveripiiriään. Tai sitten on voinut käydä niinkin, että tässä kaveripiirin uudelleen muodostuksessa joku aiemmin enemmän tai vähemmän yksinäinen onkin saanut ystävän ja nämä uudet ystävykset viettävät aikaansa yhdessä. Olivatko nämä 2 muuttanutta juuri niitä, joiden kanssa tyttäresi vietti eniten aikaa vapaa-ajallaan? En nimittäin kirjoitustesi perusteella usko, että tyttäressäsi olisi mitään vikaa, minkä vuoksi hän on jäänyt yksin vaan kyse on vaan olosuhteista ja siitä, että kaveripiiri on mennyt joko osalta luokan tytöistä tai kaikilta uusiksi.

Hei vielä. Eli kumpikaan pois muutaja ei ollut tyttäreni bestiksiä, vaikka usein näitäkin näkyi samoissa porukoissa. Tietenkään tyttäreni ei edes viikottain ollut "kaikkien" kanssa, mutta oli paljon porukoita, eli oli kolmea tai neljää tyttöä samaan aikaan, enkä muista että koskaan olisi ollut tyttöä, josta omani ei olisi pitänyt. Tämä, joka oli jonkinlainen bestis oli sitten se, joka oli eniten meillä yökylässä tai eniten tekivät juttuja kahdestaan. Nyt tämä "bestis" on tämän uuden tytön kanssa vallan kahdestaan.

 

Äitinä on aika kamalaa seurata oman lapsensa surua. Siksi.

joo, tämä on sitä curlingvanhemmuutta. Mielestäni äidin ei pitäisi tehdä mitään, tämä tilanne kasvattaa luonnetta. Ei se sun tyttös varmaan loputtomiin jaksa vollottaa kotona. Yleensä siihen että kiusataan löytyy syy ihan peiliin katsomalla

 

joo, tämä on sitä curlingvanhemmuutta. Mielestäni äidin ei pitäisi tehdä mitään, tämä tilanne kasvattaa luonnetta. Ei se sun tyttös varmaan loputtomiin jaksa vollottaa kotona. Yleensä siihen että kiusataan löytyy syy ihan peiliin katsomalla

oletko tosissasi?

 

Hei vielä. Eli kumpikaan pois muutaja ei ollut tyttäreni bestiksiä, vaikka usein näitäkin näkyi samoissa porukoissa. Tietenkään tyttäreni ei edes viikottain ollut "kaikkien" kanssa, mutta oli paljon porukoita, eli oli kolmea tai neljää tyttöä samaan aikaan, enkä muista että koskaan olisi ollut tyttöä, josta omani ei olisi pitänyt. Tämä, joka oli jonkinlainen bestis oli sitten se, joka oli eniten meillä yökylässä tai eniten tekivät juttuja kahdestaan. Nyt tämä "bestis" on tämän uuden tytön kanssa vallan kahdestaan.

Tuossa on luultavasti se suurin harmin aihe. Valitettavasti tytöillä tuppaa ne bestikset vaihtumaan. Sinänsä tietysti on hyvä, että luokan uusi tyttö on löytänyt itselleen bestiksen...samaa kaiketi sinäkin toivot oman tyttäresi kohdalla, jos hän vaihtaa koulua? En tiedä, mikä useimmissa meissä naisissa on, mutta lähes jokainen vielä aikuisenakin tuntuu kaipaavan sitä nk sydänystävää. Sitä tärkeintä, rakkainta ja luotettavinta ystävää. Emme me puhu kipeistä asioistamme työpaikalla, vaikka siellä onkin ihan kivoja työkavereita. Emme puhu niistä sukujuhlissa, vaikka meillä olisikin ihan kivoja sukulaisia. Emme puhu niistä tupperware-kutsuilla, vaikka siellä onkin paikalla ihan kivoja ihmisiä. Puhumme niistä vain sille sydänystävällemme, jota vielä ehkä vannotamme olemaan kertomatta kenellekään muulle.

Edelleen ehdotan, että tyttäresi alkaisi etsiä itselleen uutta ystävää myös muualta kuin samalta luokalta.

 

joo, tämä on sitä curlingvanhemmuutta. Mielestäni äidin ei pitäisi tehdä mitään, tämä tilanne kasvattaa luonnetta. Ei se sun tyttös varmaan loputtomiin jaksa vollottaa kotona. Yleensä siihen että kiusataan löytyy syy ihan peiliin katsomalla

Olen samaa mieltä siitä, että äidin ei tarvitse puuttua asiaan muutoin kuin ehkä kannustamaan omaa lastaan etsimään uusia ystäviä, mutta kyllä ne kuule vielä aikuisenkin lapsen sydänsurut äidin sydämeen sattuu, vaikkei asiaan puutukaan.

 

Opettajilla on oikeasti valta puuttua halutessaan. Meidän luokalla oli vähän samankaltaista ja mitä teki opettaja: keksi, että terveystiedosta ja biologiasta tehdään laajat ryhmätyöt vapaa-ajalla. Lasten piti mm hakea materiaaleja metsästä jne. Ryhmäjaoissa hän käytti pelisilmää ja näin tämä kierre saatiin katkaistua. Keep it simple

 

Entisenä koulukiusattuna pakko sanoa: KOULU VAIHTOON EHDOTTOMASTI. voisin kirjan kirjoittaa aiheesta mitä tuollainen kohtelu tekee lapsen itsetunnolle ja miten se vaikuttaa koko loppu elämään..

 

Tulee kyllä väkisin yksi ajatus mieleen. Ahdistuukohan tyttö sun ahdistuksesta vielä enemmän.
Ja aika paljon olet puuttunut ja ponnistellut asian kanssa, vaikka lapsella niin moni homma sujuu ihan hienosti. Kuten opettajakin on kertonut.
Olen kyllä itsekin ollut aika vastaavassa tilanteessa, kun poika odotti nimenomaan yhden pojan seuraa. Istui puhelimen vieressä, soitteli hälle ja vastaukset juuri tollaisia. Paitsi ei raaskinut tämä ystävä sanoa suoraan, ettei koko iltana aio. Siinä sitten odotti soittoa kuin onnettomasti rakastunut petetty sulho. Tuntui minusta ihan kauhealta. Mutta en mä muuta tehnyt, kuin yritin opastaa omaani.
Mulla on sellainen mielikuva (myös omasta lapsuudesta), että lapset ei todellakaan tykkää, että aikuiset tulee sinne sekaan puuttumaan asioihin liikaa.

 

Tulee kyllä väkisin yksi ajatus mieleen. Ahdistuukohan tyttö sun ahdistuksesta vielä enemmän.
Ja aika paljon olet puuttunut ja ponnistellut asian kanssa, vaikka lapsella niin moni homma sujuu ihan hienosti. Kuten opettajakin on kertonut.
Olen kyllä itsekin ollut aika vastaavassa tilanteessa, kun poika odotti nimenomaan yhden pojan seuraa. Istui puhelimen vieressä, soitteli hälle ja vastaukset juuri tollaisia. Paitsi ei raaskinut tämä ystävä sanoa suoraan, ettei koko iltana aio. Siinä sitten odotti soittoa kuin onnettomasti rakastunut petetty sulho. Tuntui minusta ihan kauhealta. Mutta en mä muuta tehnyt, kuin yritin opastaa omaani.
Mulla on sellainen mielikuva (myös omasta lapsuudesta), että lapset ei todellakaan tykkää, että aikuiset tulee sinne sekaan puuttumaan asioihin liikaa.

Kahden jo aikuisen lapsen äitinä mä näen tämän - kuten siis ap:n kirjoittamankin tilanteen - osana lapsen kasvamista aikuiseksi. Kun se paras ystävä valitseekin uudeksi parhaaksi ystäväkseen jonkun toisen, se tottakai aiheuttaa pettymystä ja pahaa mieltä. Mun mielestä tärkeää onkin se, miten vanhemmat tukevat ja auttavat lasta selviämään tästä pettymyksestään. Lapsen mielipahaa ei saa vähätellä, mutta ei myöskään dramatisoida. Lasta tulee ohjata ja tukea selviytymään eteenpäin tapahtuneesta huolimatta. Jonain päivänä kun se jättäjä on poika/tyttöystävä, paras ystävä tai puoliso. Lapsuuden "bestiksenmenetykset" ovat siis harjoittelua aikuisiän ihmissuhteiden menetyksiä varten.

Kiusaaminen on toki eri asia kuin bestiksen vaihtaminen, mutta ap:n tapauksesta olin ymmärtävinäni, että suurin ongelma on nyt se, että entinen bestis, jonka kanssa ap:n tyttö aiemmin oli eniten ja kahdestaan, onkin nyt jonkun toisen tytön kanssa eniten ja kahdestaan.

 

siis todellakin minusta asiaan pitää puuttua ja vaikuttaa. keskenkasvuisille osoitetaan että ryhmässä kaikki huomioidaan ja ketään ei suljeta ulkopuolille. tämä on aikusiten vastuulla.

 

[QUOTE="hello";23510357]siis todellakin minusta asiaan pitää puuttua ja vaikuttaa. keskenkasvuisille osoitetaan että ryhmässä kaikki huomioidaan ja ketään ei suljeta ulkopuolille. tämä on aikusiten vastuulla.[/QUOTE]

Minusta on ihanaa, että vielä löytyy kuitenkin ihmisiä, joilla on olemassa se selkäranka! Ja käsitys siitä, mitä tarkoittavat alkeelliset käytöstavat.

 

Mielestäni on ihan normaalia, että ystävyyskuviot muuttuvat ja joskus lapsi voi tuntea itsensä yksinäiseksi. En usko, että tyttäresi tilanne on hänelle pitkällä tähtäimellä vahingollinen, jos häntä ei jätetä kouluaikana ulkopuoliseksi ja hänellä on hyvä olla kotona. Jos syrjintä on koulussa voimakasta, silloin pitää asiaan puuttua. Koulu on lasten työpaikka sillä erotuksella, että lapsi ei voi sitä noin vain vaihtaa. Siellä kaikkien on oltava kivoja toisilleen ja otettava kaikki halukkaat mukaan tekemisiin ja toimintaan.

Muutoin tuollainen tilanne voi jopa kasvattaa itsenäisyyttä ja opettaa selviytymiskeinoja elämän niihin tilanteisiin, jolloin asiat eivät mene ihan putkeen.

Hienoa, että otat osaa lapsesi murheeseen. Älä nyt kuitenkaan mene tunteeseen täysillä mukaan, vaan keksikää erilaisia ratkaisuja tilanteeseen. Uudet harrastukset voivat olla hyväksi. Miksei koulun vaihtokin. Toisaalta jos tyttö menee pian yläasteelle, se voi olla sopiva kohta vaihtaa luokkaa tai koulua sellaiseen, johon muu luokka ei mene. Siinä vaiheessa moni solmiikin uusia ystävyyssuhteita.

 

Kyllä ihmiset ovat nykyään kovia. "Mun tarttee välittää vain musta, ei kenestäkään muusta. Vain mä olen tärkeä. Mua ei kiinnosta sun ongelmat"... Edes oman lapsen ongelmat eivät näköjään saisi joidenkin mielestä kiinnostaa vanhempia! Miten sairas tästä yhteiskunnasta on oikein tullut?!

 

joo, tämä on sitä curlingvanhemmuutta. Mielestäni äidin ei pitäisi tehdä mitään, tämä tilanne kasvattaa luonnetta. Ei se sun tyttös varmaan loputtomiin jaksa vollottaa kotona. Yleensä siihen että kiusataan löytyy syy ihan peiliin katsomalla

Lapsuuden yksinäisyydestä tulee usein myös jatkuva kierre aikuisuuden yksinäisyyteen. Itse jäin ala-asteella ilman bestistä, kun luokalla oli vain kaksi muuta tyttöä lisäkseni. Jonkin sortin kavereita on ollut aina, mutta ei sellaista sydänystävää ja luottokaveria. En ole koskaan oppinut solmimaan pysyviä ystävyyssuhteita, ei minulla ole tänäkään päivänä yhtään ystävää sanan varsinaisessa merkityksessä. Pari työkuvioista tullutta kaveria, joiden kanssa satunnaisesti pidetään myös vapaa-ajalla yhteyttä.