Poitsu täyttää joulukuussa 2v. Mies patistelee syksyllä (syyskuu) töihin ja sen olen jo ilmoittanut töihinkin, päiväkotipaikkahakemus on jo lähetetty, mutta...
Probleema on se, että mielialani töihinpaluusta vaihtelevat lähes päivittäin. Toisinaan tuntuu, että kivahan se olisi palata duunikavereiden luo, pukeutua aamuisin ja asioida aikuisten ihmisten kanssa päivät. Kun poika alkaa kuitenkin olla jo aika vilkas ja tarvitsee liikuntaa: sitä pitäisi koko syksy ja talvi sitten jaksaa pitää yllä kunnon aikataulua päiväulkoiluineen jne.
Mutta toisaalta kun katson pikku pulloposkeani, niin MITEN IHMEESSÄ RAASKIN LAITTAA HÄNET VIERAIDEN HOIVIIN KOKO PÄIVÄKSI?
Mitä ihmettä teen siellä toimistolla "papereita pyörittämässä"? Olisi edes työ, mitä tekisin intohimoisesti ja josta saisin henkistä tyydytystä, mutta kun ei!
Taloudellisesti voisin saada homman järjestymään, jos siis oikein kauheasti haluaisin jäädä kotiin. Mutta kun en vaan tiedä!!
No, eihän kukaan päätöstä voi puolestani tehdä.. mutta onko kohtalotovereita päättämättömyydessäni?
Probleema on se, että mielialani töihinpaluusta vaihtelevat lähes päivittäin. Toisinaan tuntuu, että kivahan se olisi palata duunikavereiden luo, pukeutua aamuisin ja asioida aikuisten ihmisten kanssa päivät. Kun poika alkaa kuitenkin olla jo aika vilkas ja tarvitsee liikuntaa: sitä pitäisi koko syksy ja talvi sitten jaksaa pitää yllä kunnon aikataulua päiväulkoiluineen jne.
Mutta toisaalta kun katson pikku pulloposkeani, niin MITEN IHMEESSÄ RAASKIN LAITTAA HÄNET VIERAIDEN HOIVIIN KOKO PÄIVÄKSI?
Mitä ihmettä teen siellä toimistolla "papereita pyörittämässä"? Olisi edes työ, mitä tekisin intohimoisesti ja josta saisin henkistä tyydytystä, mutta kun ei!
Taloudellisesti voisin saada homman järjestymään, jos siis oikein kauheasti haluaisin jäädä kotiin. Mutta kun en vaan tiedä!!
No, eihän kukaan päätöstä voi puolestani tehdä.. mutta onko kohtalotovereita päättämättömyydessäni?