töihin paluu

[taustalla]

Te jotka olette olleet kauan kotona onko teidän vaikea palata töihin? Olen ollut kahden lapseni kanssa kotona 6 vuotta ja nyt töihin/kouluun meno ajankohtaista. Olen hakenut jo useampaan kouluun ja työpaikkaan reilun vuoden ajan enkä mihinkään ole päässyt. Ennen lapsia pääsin lähes jokaiseen hakemaani paikkaan ja aina oli tekemistä. Nyt motivaatio epäonnistuneiden etsintöjen takia aivan pohjalla.

Lisäksi koen vaikeana työn ja lasten yhdistämisen. Koen, että pitkään kotona oleminen on "sitonut" minut hyvässä ja pahassa lapsiin. He ovat minulle todella tärkeitä, mutta haluaisin jo töihinkin. Tosin en heti 8 tunnin hommiin. Äitinä oleminen on tietyllä tapaa nostanut itsetuntoani ja koen tärkeänä nämä vuodet kotona, mutta, kun töitä ei löydy meinaa usko ja itsetunto työntekijänä loppua.

Onko muilla samoja tuntoja ja miten olette asian ratkaisseet? Perhepäivähoitajan pestiäkin olen miettinyt ja koulutuksenkin olen siihen hommaan saanut, mutta haluaisin jo kodin ulkopuolelle ja aikuisten kanssa tehdä töitä.

 

[taustalla]

Ymmärrän. Olen itse 3 vuotta ollut kotona, ja tuntee jotenkin, että lapset tarvitsevat niin paljon, että kokopäivätyö hirvittää. Kuopus meillä 3 vuotta.

Minäkin olen ollut kiireinen ennen lapsia, on yliopistotutkinto ja useampi vuosi työkokemusta. Esikoisen äitiysloman jälkeen palasin heti työelämään.

Toisen lapsen jälkeen oli mahdollista taloudellisesti jäädä kotiin.

Minulla sama tilanne, että toisaalta kaipaan jotain muuta, toisaalta siis juuri kokopäivätyö jossa paljon stressiä ja kotona tehtävää työtä iltaisin, ei oikein kiehdo. Lastenhoitoalaa en mieti, koska kaipaan todella jotain muutakin. Vaikka lapsista pidän.

 

[Footballers Wife]

Elämme suunnilleen samaa vaihetta elämässä =) Itse olen ollut kotona viisi vuotta. Yliopistokoulutus ja paljon muuta koulutusta sekä reilusti oman alan työkokemusta (ei tosin korkeakoulutasolta). En halua missään nimessä mitään stressaavaa työtä. Lapset ovat aloittaneet osa-aikaisessa päivähoidossa ja vanhemman (kesällä 5v) osalta kaikki sujunut loistavasti. Nuoremman (pian 3v) sopeutuminen on ollut vaikeampaa, mutta nyt näyttäisi taas paljon valoisammalta hänenkin osaltaan =)

Kyselin syksyllä ihan vain myyjän osa-aikaisia töitä erikoisliikkeissä, mutta en saanut sellaista missä ei olisi pitänyt tehdä lauantaita ja pitkiä iltoja. Miehen pitkien päivien ja viikonlopputyön vuoksi oma työaikani on sijoituttava virka-ajalle, koska meillä ei ole minkäänlaista apuverkostoa hoitamassa lapsia tai hakemassa heitä tarhasta. Tosin miehen sesonki sijoittuu juuri vuoden alkuun ensimmäisille kuukausille, kesällä tilanne on sen suhteen parempi.

Pongasin viime vuoden puolella lehdestä ilmoituksen, jossa haettiin juuri minun kaltaistani henkilöä, hain paikkaa ja sain sen. Työ kesti vain vajaa kaksi kuukautta, mutta antoi minulle paljon. Lisäksi sain lisäkokemusta omalta alaltani vähän eri työtehtävistä ja hyvät suositukset. Parhaillaan minulla on kahteen eri oman alan työhön hakupaperit vetämässä.

Lapset ovat osa-aikaisessa hoidossa, tosin kuten tuossa toisessa ketjussa tuli puheeksi, sairauden vuoksi ovat olleet tänä vuonna enemmän kotona kuin tarhassa. Tyttöä olen myös pitänyt muutenkin vähän enemmän kotona ja olemme mm käyneet srk:n perhekerhossa yhdessä. Ja ettei kukaan nyt alkaisi leukailla mitään siitä, että pidän lapsemme tarhassa, vaikka toistaiseksi olen itse kotona, me maksamme ihan täyttä hoitomaksua heistä ja saan itse ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ammattiliitoltani.

Tsemppiä sullekin työnhakuun! Oletko päivittänyt työnhakuasiakirjat nykyvaatimusten tasolle? Entä luetutatko hakemuksesi ystävälläsi ennen lähettämistä? =)

 

[taustalla]

Meillä sama tilanne, että miehen työ epäsäännöllistä eli ois oltava säännöllinen päivätyö. Mullakin lapset ollu jo kohta puol vuotta osapäivä hoidossa, jotta pääsisin töihin mahdollisimman nopeasti, jos paikka löytyis. Kaupungissa jossa asun on todella huono tilanne, vaikka iso kaupunki onkin. Minulle on myös suoraan sanottu miten huono yhdistelmä työt ja lapset on. On useampaan kertaan passitettu haastattelusta "kotiin lapsia hoitamaan". On se ollut aika häkellyttävää, kun töitä hakee ja törmää siihen ettei työnantajat todellakaan halua pienten lasten äitejä töihin. Jopa kouluihin joihin olen hakenut on tullut samankaltaista palutetta. Yleenså mieheni lukee hakemukseni. On mielestäni tarpeeksi kriittinen, kun joutuu niiden kanssa olemaan muutenkin tekemisissä. Jeps, mut ei kai tässä muu auta, kuin jatkaa tätä epätoivoseksi muodostunutta työn hakua...

 

[Footballers Wife]

Jos kerran hakemuksesi perusteella pääset haastatteluihin, silloin heikko kohta löytyy varmaankin haastattelusta. Kerrotko cv:ssä, että sinulla on lapsia? Aika tökeröä on kyllä työnantajan edustajan suusta tuo passitus kotiin lapsia hoitamaan. Mitä ennen sitä haastattelun aikana tapahtui? Mitä itse sanoit, jotta kehtasi tuollaisen kommentin päästää?

 

[Siiri]

itse olen ekaa kertaa äitiyslomalla ja ei vakituista työtä. on yliopistokoulutus ja joitakin vuosia työkokemusta alalta. alani on vaihtelevasti stressaava ja työtä pitäisi tehdä kanssa kotona. ja palkka siihen nähden, että opiskeli 8 vuotta, surkea. nyt mietin, että pitäisköhän vaihtaa alaa. muutenkin mietityttää tuo töihin meno, saako töitä ja kuinka jaksaa. olen aikaisemmin joutunut purkamaan työjuttuja kotona, sillä työni on toisinaan henkisesti raskasta. poikani ei ole edes yhtä vuotta jos aloitan työt kesän jälkeen. että tämmöstä tääl.

 

[tyttia]

Lapsista luopuminen on aina vaikeaa, minä olin lasten (5) kanssa 9 vuotta kotona. Tunsin ette lapset pärjäisi ilman minua, ja luopuminen heistä olisi aina vaan raskaampaa. Mietin aina tekosyitä ette tarvitsisi palata töihin. Lopulta olin itse niin väsynyt omiin tekosyihin pitää lapset luonani, vaikka he itse jo yrittivät tavoittaa omia rajojaan. Luopumisen tuska on suuri, mutta päätin hakea uudelleen kouluttautumaan uuteen ammattiin, koska olin aijemmin ravintola alalla en mielestäni voinut sinne palata vuorotyöhön. Sain opiskelu paikan nuormman ollessa 2v, mietin silloin vielä tuskaisemmin miten lapset pärjäävät ilman minua. Mutta lähdin kuitenkin opiskelemaan, ja päivääkään en sen jälkeen ole päätöstäni katunut. 2 lapsista oli silloin jo koulussa, ja 3 aloittivat päiväkodissa. Lapset viihtyivät hyvin ja saivat uusia kavereita ja minä yritin löysätä " hihnoja " että pääsisivät koittamaan omia siipiään sen verran mitä vielä kykenivät. Suhtautuminen lapsiin muuttui vankemmaksi kun huomasi että oli paljon asioita mitä he osasivat ilman minun paapomista .

Sitten tuli se päivä kuin valmistuin ja piti lähteä töitä etsimään. Ja tuli kyllä huomattua että meitä' jolla on päiväkoti ikäisiä lapsia syrjitään työ maailmassa. Ja saa raivata ennakko luuloja lasten sairastumisista, ja työstä poissa oloista jo ennen typaikan saantia.
Asiaan auttoi vain työnantaja jolla itselään oli saman ikäisiä lapsia, joka ymmärtää arvaamattomat sairaudet.
Nyt itse olen ollut 10v työ elämässä ja nauttinut vuosista, lapset ovatpärjänneet hyvin vaikka en ole heitä paaponut aikuisiän kynnykselle.

Perheeseemme syntyi joulukuussa "iltatähti" pikku prinsessa ja olen sysyllä palaamassa töihin, ja annan miehelleni nyt mahdollisuuden jäädä kotiin nauttimaan lapsesta. En koe huonoa omatuntoa siitä että haluan takaisin työ elämään, ja lapsesta nautin kaiken vapaa aikani mitä työltä jää.

Ole rohkea ja jatka työhaku yrityksiä tai kouluttaudu kyllä työtä riittää myös pienten lasten äideillekkin.
=) =) =)