privateshow

  • Viestiketjun aloittaja petetty???
  • Ensimmäinen viesti
sidottu vai vapaa
Alkuperäinen kirjoittaja vaimo:
Lapsenmielinen? Siis suhde on lapsenmielinen jos se on ns. vapaa? Minusta lapsenmielinen suhde on ennemminkin sellainen jossa toinen ihminen pakotetaan käyttäytymään tietyllä tavalla. Esim. alkuperäisen kirjoittajan mieshän voisi haluta käydä joskus katsomassa strippausta, mutta vaimo on sen kieltänyt. En ikinä haluaisi kieltää vastaavia asioita aikuiselta ihmiseltä. Mieheni saa mennä jos haluaa, kertakaan ei ole yksin mennyt. Saa käydä baareissa vaikka joka viikonloppu, on käynyt baareissa ilman minua vajaa kymmenen kertaa yhdessä olon aikana (yhdessä noin 10 vuotta), saa katsoa pornoa (minä katson enemmän) jne. Olemme siis suhteessamme molemmat "vapaita", mutta jotenkin sitä ei silloin ehkä niin paljon sitten tarvitsekaan.
Vapaa? Mitä on vapaa?
Jos pitää jatkuvasti perustella itselleen ja toisille ns. vapautta, on vapauden orja. Jos pitää aina käyttäytyä, kuten kuvittelee "vapaan" ihmisen pitävän käyttäytyä, on vapauden orja. Se, että ei halua sitoutua, vaan pyrkii elämään esim. ns. instituutioiden ulkopuolella, ei ole enää mitään vapautta itsessään. Juuri kuvailemasi kaltainen näennäisen vapauden ihannointi ja etsiminen on hyvä esimerkki lapsenmielisestä pyrkimyksestä irtautua kaikesta sidonnaisuudesta tai "kahleista". Kun viittaat ap:n kieltoon, otettakoon vertailukohdaksi kysymys itsellesi: sallisitko miehesi käydä kiksauttamassa vaikka naapurin muijaa? Olisiko hänellä vapaus siihenkin? Tai voisiko hän halutessaan - ja kunnon kestäessä - naida vaikka joka viikko eri naista? Vai kieltäisitkö kenties häntä?
 
vaimo
Vapaus on toisen kunnioittamista. Elämme yhdessä toisiamme KUNNIOITTAEN ja rakastaen, mutta emme rajoita KAIKKEA toistemme tekemisiä. Vapaus tuo myös vastuuta ja sitä osaamme molemmat ottaa suhteessamme. Emme pyri millään tavalla elämään instituutioiden ulkopuolella, emme ihannoi näennäistä vapautta, emmekä pyri irtautumaan sidonnaisuudesta vaan me elämme elämää, emme käytä siitä hetkeäkään miettimällä sellaisia pieniä asioita kuin puolison strippauksen katsominen. En tiedä miten suhtautuisin, jos mieheni kävisi kiksauttamassa naapurin muijaa. Naapurin muija kyllä pitää miestäni komeana (naapuri sanoi tämän itse minulle) ja minä kerroin asiasta miehelleni. Taisihan tuo olla hieman imarreltu. Tämä keskustelu on todella outoa, joidenkin on jotenkin kamalan vaikeaa suhtautua siihen että toiset ihmiset osaavat elää ns. "vapaasti". Ehkä olen oppinut sen jo pienenä. Siskoni ovat myös hyvin rentoja seksin, strippauksen ym. suhteen. Mustasukkaisia emme osaa olla kukaan. Ja kaikilla on loistavat parisuhteet ja onnellisia lapsia.
 
sidottu vai vapaa
Alkuperäinen kirjoittaja vaimo:
Vapaus on toisen kunnioittamista. Elämme yhdessä toisiamme KUNNIOITTAEN ja rakastaen, mutta emme rajoita KAIKKEA toistemme tekemisiä. Vapaus tuo myös vastuuta ja sitä osaamme molemmat ottaa suhteessamme. Emme pyri millään tavalla elämään instituutioiden ulkopuolella, emme ihannoi näennäistä vapautta, emmekä pyri irtautumaan sidonnaisuudesta vaan me elämme elämää, emme käytä siitä hetkeäkään miettimällä sellaisia pieniä asioita kuin puolison strippauksen katsominen. En tiedä miten suhtautuisin, jos mieheni kävisi kiksauttamassa naapurin muijaa. Naapurin muija kyllä pitää miestäni komeana (naapuri sanoi tämän itse minulle) ja minä kerroin asiasta miehelleni. Taisihan tuo olla hieman imarreltu. Tämä keskustelu on todella outoa, joidenkin on jotenkin kamalan vaikeaa suhtautua siihen että toiset ihmiset osaavat elää ns. "vapaasti". Ehkä olen oppinut sen jo pienenä. Siskoni ovat myös hyvin rentoja seksin, strippauksen ym. suhteen. Mustasukkaisia emme osaa olla kukaan. Ja kaikilla on loistavat parisuhteet ja onnellisia lapsia.
Ok. ymmärrän nyt mitä tarkoitat. Edellisessä kirjoituksessasi se jäi epäselväksi, siksi kyselin kenties hieman kriittisesti. Ollen samaa mieltä, että vapaus oikein ymmärrettynä on oikean elämän edellytys. Liiallinen kahlitseminen, tapahtuu se millä perusteella tahansa, on pahasta. Toisen ihmisen kunnioittaminen (tässä tapauksessa puolison) on ensiarvoisen tärkeää. Turha toisen kontrolloiminen hävittää loputkin toisen kunnioittamisesta ja arvostamisesta.
 
Kati Lin
Nyt tekisi mieli puolustaa miehiä välillä. Sorry, jos menee asian viereen. Minä en olisi mustasukkainen siitä, mitä mieheni tekee kun minä en ole mukana. Haluan kyllä tietää pääasiat. Mutta kieltämään en aikuista miestä lähde.

Minua inhottaa sellaiset (tutut) naisihmiset, jotka käyvät vähän viiniä saatuaan lääppimään tai muuten vokottamaan miestäni. Mies käyttäytyy pääasiassa korrektisti, luojan kiitos. Muuten tulisin varmaan silmille. Jostain syystä tuttavapiirissämme on muutama tällainen. Olen jo tullut allergiseksi näille.

Siis pointti oli se, että kukin tavallaan. Ei ole niin, että naiset ovat näissä asioissa jotenkin korkeamoraalisia. Se ei kyllä liene uusi asia, mutta tämä ketju meinaa mennä liikaa miesten eläimellisten (!) seksihalujen mollaamiseksi.
Jokaisella ihmisellä, joilla kotonakin on navanaluista elämää, on sitä kodin ulkopuolellakin. Toivon mukaan parit saavat sovituksi sellaiset säännöt, että kumpaakaan ei pakoteta. Siitä ei hyvää seuraa.
 
petetty???
Anilliini kirjoitti hyvin siitä, mikä voisi naisen kohdalla olla verrattavissa siihen, että mies menee kiihottumismielessä katsomaan stripparia. Eipä ikinä mieheni hyväksyisi sitä, että vieras mies kiihottaisi minua hyväillen ja itse tekisin orgasmin itselleni. Perusteena olisi se, että vieraan kosketus ei ole sallittua. Sen sijaan pelkä katselu on. Vaikkakin lopputuloshan olisi sama, mies tai nainen kiihottuu ja hoitaa homman loppuun itse. Tässä siis mies on määritellyt itse, mikä suhteessa on sallittua ja mikä ei sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvälle tai itseä loukkaa. Ei kuitenkaan huomioi sitä, että mikä omista teoista on se, mikä loukkaa kumppania. Itse pyrin aina toimimaan sen mukaan, minkä toinen kokee loukkaavaksi.

Tietenkään en voi hyväksyä että mies menisi privaattiin, miksi hyväksyisin, jos koen sen pettämisenä? Mielestäni en kuitenkaan kohtuuttomasti mieheni tekemisiä rajoita. Jos mies kärsisi siitä, ettei saa silloin tällöin käydä stripparin luona, en tarvitsisi sellaista miestä. Miksi vieraan naisen näkeminen alasti livenä intiimissä tilanteessa on niin tärkeää parisuhteessa elävälle? Onneksi kuitenkaan tämä ei ole se ongelma. Mieshän kävi porukan ja tilanteen viemänä strippipaikassa, eikä ole sanonut, että olisi tarve käydä enemmän. Uskon ja toivon, että oli ainut kerta.

Vaimo puhuu vapaudesta. Miksi parisuhteessa pitäisi olla täysin vapaa jos kerran on varattu ja aikanaan sitoutunut yhteen ihmiseen? Ei mulle tulisi mieleenikään antaa toiselle samoja vapauksia kuin sinkkuna eikä itsekään käyttäytyä niin. Emme ole sinkkuja vaan naimisissa toivottavasti loppuikämme. Tiukkapipo en ole, vaan pidän itseäni vapaamielisenä tiettyyn rajaan asti. Ideana on se, että mitä vain voi tehdä, kun se tapahtuu YHDESSÄ ja niin, että se tuntuu molemmista hyvälle eikä loukkaa toista. Olemme me yhdessä nautiskelleet myös stripparista, kuten jo aiemmin kerroin. Silloin kukaan ei petä ketään tai tee mitään salaa. Kyllä sen pitäisi riittää. Vaan eipä taida mies koskaan minua viedä seksibaariin, kyllä se olen aina minä, joka ehdottelee juttuja.

Miehelläni tuntuu vähän olevan se ajatusmaailma, että kun minä en saa tietää, ei ole mitään ongelmaa tai vääryyttä tapahtunut. Ei ollut edes huono omatunto reissun jälkeen, kun ajatteli, etten saa tietää. Tästä syystä epäilyttää, onko tehnyt aiemmin jotain muutakin sopimatonta sillä perusteella, ettei haittaa kun ei vaimo saa kuitenkaan tietää. Oli näet aiemmin työssä, jossa matkusteli silloin tällöin ympäri suomea, joten hyvin olisi teot salassa pysyneet. Nyt on kyllä työssä, jossa ei juurikaan reissaa, onneksi.

Ihmettelen vielä sitäkin, että kun miehet lähtevät porukalla ulos, esim jos on polttarit, varpajaiset tai muuten vaan ja mennään seksibaariin, niin miksi ollaan heti vieraiden alastomien naisten perässä, kun ei omat naiset ole paikalla??? Jos naiset lähtevät ulos, niin hauskaa pidetään tyttöjen kesken, ei vieraiden alastomien miesten. Toki minustakin voisi olla kiihottavaa lähteä jonkun hyvän näköisen miehen mukaan ja varmasti voisin nauttia ventovieraan kanssa naimisesta, olisihan se jännittävämpää ja erilaisempaa kuin seksi pitkässä parisuhteessa, mutta niin se on vaan valittava, haluaako elää uskollisesti hyvässä parisuhteessa vai tuhota suhde ja naida siellä täällä ympäriinsä. Valinta on niin helppo, ettei sitä ole koskaan tarvinut edes miettiä.

Mies ei onneksi ole mikään kova menijä. Ne harvat kerrat kun käydään baarissa, käydään yleensä yhdessä, eikä haluja kummallakaan ole yksin lähteä. Miehen strippireissukin tapahtui työreissulla.

 
vaimo
Ei kivalta toi kuullosta, että mies ekaks katsoo ja sitten menee vielä handylle. Itse en kyllä ilahtuisi tavasta, tavallaan miehesi teki varmasti naista mieli..!

Mikä miehiä sitten vaivaa, kun todellakin pitää menää strippiklubille?? Ihmetyttää suuresti ja sitten vielä joukolla nautitaan jopa. Kiva on siellä sitten mennä johonkin tarpeilleen. Sairasta.

Juttele miehellesi asiaa ja herätä kysymys :MIKSI? Mikä oli vialla teidän parisuhteessa, että piti päästä oikein privaan. Jossain vikaa.
 
vaimo
Edelliselle kirjoittajalle; mitä haittaa siitä on jos miehen tekee välillä jotain muuta naista kuin omaa? Varsinkaan jos se ei sitä pane vaan esim. vetää käteensä. Parisuhteessa ei TODELLAKAAN tarvitse olla mitään vikaa vaikka puoliso kävisikin katsomassa joskus strippareita. Olen itsekin harkinnut strippaavani joskus jossain tapahtumassa.
Emme me nai ympäriinsä pitkin kyliä mieheni kanssa. Parinvaihtoa olen joskus miettinyt, mutta emme ole sitä vielä toteuttaneet. Meidän parisuhteemme on (uskokaa tai älkää) todella vahva ja ihana. Matkustelemme ja harrastamme yhdessä, tapailemme ystäviä jne. Emmekä ole mustasukkaisia.
Olen jopa harkinnut "palkkaavani" mieheni synttäreille stripparin hänelle lahjaksi. Idea tuli yhdeltä kaverilta joka palkkasi stripparin miehensä polttareihin, oli mies ollut aika otettu.
 
vaimo2
Alkuperäinen kirjoittaja höhöhöhöhö:
Vaimo hei...Se on hyvä, että olet omasta mielestäsi hyvässä parisuhteessa! Mutta koita ymmärtää, että kaikkien mielestä tuollainen suhde ei ole lähellä omaa arvomaailmaa. Itse en tuollaiseen suhteeseen haluaisi lähteä mukaan näin aikuisena ihmisenä. En pitäisi ITSE tuollaista suhdetta arvokkaana, vaan mielestäni se olisi vähän lapsenmielinen.

En minäkään ole yhtään sen ahdasmielisempi kuin sinäkään;) Sinä et haluaisi minut parisuhdetta, enkä minä halua sinun suhdettasi. Me olemma molemmat onnellisia suhteessamme ja sehän se juju onkin, eikö vain;)

Eli ihmisillä on täysin erilaiset arvomaailmat. Se pitäisi jokaisen muistaa ja kunnioittaa sitä.


Ap:n miehellä ja minulla onsmanalainen arvomaailma ja hyväksyisimme toisillemme samat asiat.
 
mies123
Niin: Voi olla että miehesikin vaihtaiasi pelkän strippauksen katselun siihen että alaston nainen hyväilisi ja koskettelisi häntä. Se olisi sama kuin että alaston mies tekeisi niinsinulle. Katsominen on katsomista teki senkumpi tahansa. Koskettaminen taas on koskettamista. Eli aivan eri asioita myös miehen kannalta. Kyllä mieskin vaihtaisi stripparieistyksen nsäkemisen mielummin siihen että joku hyväkroppainen ja pehmeäkätinen nainen taitavasti koskettelisi miestä. Mies kun joutuu usein parisuhteessa olemaan vain se antava puoli.
 
syntinen
Jospa sinä "petetty???" et sitten vaan riitä miehellesi...

Totta puhuen, kuinka moni mies (ja nainen...) ihan rehellisesti väittää, että ei ole koskaan kiihottunut jostakusta muusta kuin omasta puolisostaan ja sitten vetänyt käteen tai ajatellut tätä henkilöä rakastellessaan puolisoaan? Niistä asioista vaan ei kannata kertoa sille puolisolle.
 
Totuutta?
Alkuperäinen kirjoittaja vaimo:
.....
Emme me nai ympäriinsä pitkin kyliä mieheni kanssa. Parinvaihtoa olen joskus miettinyt, mutta emme ole sitä vielä toteuttaneet....
Tulihan se vapauden ihannoinnin perimmäinen syy sieltä lopulta esille. Vierasta pitäisi saada vaikka oma parisuhde on "vahva ja ihana". No, se on teidän arvomaailmaanne, älä tule tyrkyttämään sitä toisille ainoana oikeana. Väität vastaan ettet ole tyrkyttänytkään. Et suoraan, mutta viestiesi sisällöt ja ap:n ajatusten kritisointi puhuvat selvää kieltään. Puhut kauniisti toisen kunnioittamisesta. Muistatko kunnioittaa eri arvomaailman omaavia kirjoittajia, vai rajoittuuko se kunnioitus vain samoin ajatteleviin?
 
kysyn vaan
Alkuperäinen kirjoittaja Totuutta?:
Alkuperäinen kirjoittaja vaimo:
.....
Emme me nai ympäriinsä pitkin kyliä mieheni kanssa. Parinvaihtoa olen joskus miettinyt, mutta emme ole sitä vielä toteuttaneet....
Tulihan se vapauden ihannoinnin perimmäinen syy sieltä lopulta esille. Vierasta pitäisi saada vaikka oma parisuhde on "vahva ja ihana". No, se on teidän arvomaailmaanne, älä tule tyrkyttämään sitä toisille ainoana oikeana. Väität vastaan ettet ole tyrkyttänytkään. Et suoraan, mutta viestiesi sisällöt ja ap:n ajatusten kritisointi puhuvat selvää kieltään. Puhut kauniisti toisen kunnioittamisesta. Muistatko kunnioittaa eri arvomaailman omaavia kirjoittajia, vai rajoittuuko se kunnioitus vain samoin ajatteleviin?
No ethän sinäkään tällä viestillä "vaimon" arvomaailmaa liiemmin kunnioita... Mikä siinä vieraan haluamisessa on niin kamalaa, eikös se ole ihan normaalia, että oma puoliso alkaa kyllästyttämään seksuaalisesti varsinkin pitkissä liitoissa?
 
Sannuska_
Mies on rikkonut rajojasi täysin tietoisena mielipiteestäsi. Mitä se kertoo hänen kunnioituksestaan sinua kohtaan? Ymmärrän tunteesi täysin ja asia on todella vielä pahempi siksi että hän salasi sen sinulta. Mielestäni tässä asiassa on täysin turha tuudittautua siihen että miehet nyt vaan haluavat katsoa alastomia naisia. Minäkin haluan yhtä jo toista mutten sitä tee koska tiedän sen loukkaavan miestäni. Kaikenlisäksi miehesi olisi voinut katsella alastomia naisia vaikka pornon muodossa.
Kun luottamus on mennyt, se on mennyt. Mielestäni sitä on täysin turha edes lähteä korjaamaan, koska seuraus on vain se että sinun omanarvontuntosi tungetaan maan rakoon, mutta miehelle ei asiasta tule edelleenkään minkäänlaista huonoa oloa. Jotain kertoo sekin ettei ole aiemmin potenut huonoa omaatuntoa. On keinotekoista yrittää rakentaa jotain puhtaalta pöydältä sellaisen ihmisen kanssa joka ei aiemmin ole välittänyt eikä katunut. Lähde ja pelasta itsekunnioituksesi. Ja usko että maailmassa on miehiä jotka pitävät minkä lupaavat. Ja vaikkei olisikaan niin parempi yksin kuin kynnysmattona suhteessa jossa kunnioitusta ei saa.
 
yritä jaksaa
Hehheh... Vaimo esittää niin avomielistä että! Kuitenkin kihisee mustasukkaisuudesta itsekin välillä!!! Mun on vaikea uskoa etteikö kukaan nainen olisi mustasukkainen ja vihainen alkuperäisen kirjoittajan kokemuksesta jos se sattuisi omalle kohdalle! Ei kaikkea tarvitse hyväksyä!
 
totuutta?
Alkuperäinen kirjoittaja kysyn vaan:
No ethän sinäkään tällä viestillä "vaimon" arvomaailmaa liiemmin kunnioita... Mikä siinä vieraan haluamisessa on niin kamalaa, eikös se ole ihan normaalia, että oma puoliso alkaa kyllästyttämään seksuaalisesti varsinkin pitkissä liitoissa?
Vai normaalia. Saattaahan se jonkun mielestä olla normaalia, että pyrkii hyppimään sängystä toiseen. Ei siitä kuitenkaan pitemmän päälle mitään hyvää ole kenellekään seurannut.
Mitä sinä muuten ymmärrät sitoutumisella ja uskollisuudella? Puolison kunnioittamisella? TAhdolla rakastaa myötä ja vastamäessä? Ehkä noiden asioiden ydin ei kuitenkaan ole siellä naapurin sängyssä?
 
petetty???
vaimo: Olemme mieheni kanssa jutelleet asiasta niin paljon kuin vain voi. Jotta voin käsitellä tälläisiä asioita ja päästä yli, mun täytyy saada tietää ihan kaikki. Ja mies on kiltisti vastannut jokaiseen kysymykseen. Olen kysynyt tarkkaan miltä nainen näytti joka paikasta, mitä teki, mitä mies teki, miltä miehestä tuntui, miksi mies meni sinne, enkö riitä hänelle, eikö ole tyytyväinen seksielämäämme, kaipaako suhteeseemme jotain muuta jne... Syy miksi meni, oli se, että koko porukka meni myös privaan ja miehenikin halusi mennä. Ei sen koommin osannut selittää. Ja vielä kun ei omasta mielestään ollut minua pettämässä, vaikka tiesikin etten hyväksy. Ja alkoholillakin oli osuutta asiaan. Syy privaan menoon ei kuitenkaan miehen mukaan ole meidän pari/seksisuhteessa. On kaikin puolin tyytyväinen minuun ja meihin ja riitän hänelle (enpä näköjään kuitenkaan riittänyt). Aina kun olemme keskustelleet seksielämästämme, mies on aina ollut tyytyväinen ja minä se, joka haluaa vaihtelua arjen tylsyyteen ja minä olen ollut se, joka on ottanut asian puheeksi. Että ei niistä syistä voi kovin syvällisiä päätelmiä tehdä.

Mies123: Katsominen ei ole sama asia miehelle ja naiselle, jos se ei aiheuta samaa reaktiota. Jos katselu kiihottaa miestä muttei naista, näitä ei voi verrata toisiinsa. Itse vertasinkin aiemmin niin, että jos minä strippaisin vieraalle miehelle, voisin kiihottua siitä ihan yhtälailla kuten mies joka katsoisi minua. Tämä olisi vastaava asia, mutta mieheni ei tietenkään hyväksyisi. Eli miehelle katsominen voi olla sama kuin naiselle katsottavana oleminen.

Syntinen: minä voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan vuosien aikana ajatellut siinä mielessä ketään muuta kuin miestäni. Tarkoitan sitä, että minulla toki on fantasioita, joissa voi olla miehiä ja naisia, mutta he eivät ole ketään tiettyjä persoonia, ei ketään olemassa olevia vaan "kasvottomia" henkilöitä. Ikinä en ole ajatellut esim. miehen kaveria, ystävän miestä tai talonmiestä. Ja tiedätkö miksi? Jos fantasioisin jostakin todellisesta henkilöstä, kokisin pettäväni haaveissani. Kun ajattelen vaan jotain ihmisiä, en minä itsekään ole naimisissa oleva minä pettämässä, vaan ikäänkuin katselisin pornoleffaa jossa minulla olisi jokin rooli. Näin minä, en tiedä miten muut. Näin ei myöskään pääse ihastumaan kehenkään kun ei kenestäkään fantasioi.

Kyllä minä voin myöntää, myös miehelleni, että välillä tympii todella seksi saman ihmisen kanssa samalla tavalla. Silloin otan asian puheeksi tai keksin jotain piristävää. Normaaliahan se on, ei aina voi olla kiihkeää kun on vuosia oltu yhdessä. Normaalia ei sen sijaan ole se, että tässä vaiheessa kuvioihin tulee vieraita miehiä/naisia tavalla tai toisella. Itselleni uskollisuus ja rehellisyys ja luottamus on suhteen tärkeimpiä asioita, miehelleni ei kai sitten yhtä paljon. En missään nimessä jätä miestäni ja heitä kaikkia vuosia hukkaan, asia ei kuitenkaan yhtä paha kuin jos olisi pannut jonkun kanssa. Luottamus silti kärsi pahasti ja eipä mieskään sillä hetkellä minua paljon arvostanut. Tiedän kyllä että yleisesti ottaen arvostaa ja kunnioittaa, mutta jotenkin lipsui... Mies on vakuuttanut että ei IKINÄ pettäisi minua perinteisellä tavalla, ei missään nimessä, eikä ole sitä tehnytkään oman kertoman mukaan. Sanoi, että ei koskaan edes hakeudu tilanteisiin, mikä voisi johtaa johonkin. Siis esim. käy juttusille yksin vieraiden naisten kanssa tms. Miesporukassa törisevät. Kuitenkin tässä tapauksessa hakeutui tarkoituksella tilanteesseen. Pitikö sitten itse tilannetta "turvallisena" stripparin kanssa, jolloin mitään pitemmälle menemistä ei kuitenkaan voisi tapahtua. Miehet ovat kuitenkin niin yksinkertaisia, etteivät tällä tavalla pohdi asioita. Meni tilanteen mukana ja sillä selvä. Alkaa tulla toistoa minunkin jutuissani. On kuitenkin ihan kiva ollut purkaa tuntojaan tänne. Ja kiva huomata, että moni ymmärtää miltä minusta tuntuu eikä kaikki syytä minua ja puolusta miestä, joka teki väärin.
 
Vieras Sika
Alkuperäinen kirjoittaja petetty???:
vaimo: Olemme mieheni kanssa jutelleet asiasta niin paljon kuin vain voi. Jotta voin käsitellä tälläisiä asioita ja päästä yli, mun täytyy saada tietää ihan kaikki. Ja mies on kiltisti vastannut jokaiseen kysymykseen..
Veikkaan, että paha virhe. Toivottavasti miehesi ei ole ollut ihan liian tyhmän rehellinen, vaan osannut vähän sovittaa tarinaansa. Tällaiset mustasukkaiset skitsoilut saavat vain voimaa uusista yksityiskohdista joita voi kauhistella ja mielessään märehtiä.

Terveen viriilin mihen silmää alaston nainen mielyttää ihan riippumatta siitä miten seksi tai parisuhde muuten oman kullan kanssa sujuu.

Rauhoitu jo hyvä ihminen.
 
petetty???
Vieras Sika: Mitä pahaa on siinä, että rehellisesti käy asian läpi? Se on minun tapani selvittää tunteitani. Tulisin hulluksi, jos joutuisin miettimään mitä on voinut tapahtua ja silloin mielikuvitus taatusti pääsee valloilleen ja alan kuvitella sellaistakin mitä ei ole tapahtunut. Jonkun mielestä tieto lisää tuskaa, minulle se on ainoa keino jatkaa eteenpäin. Ja siellä taas toinen mies toivoo, että oma mieheni ei edelleenkään olisi puhunut kokonaan totta, minkähän takia? Kyllä mieheni siihen malliin kertoili tapahtuneesta, että en usko hänen sepittäneen muunneltua totuutta, miksi olisi? Uudet valheethan pahentaa tilannetta ja nyt on viimeinen mahdollisuus olla rehellinen. Tiedän tämän siitä, että mies ei kaunistellut mitään mielikseni, vaan sanoi asioita joiden kuuleminen ei ollut miellyttävää, mutta totta. Ja jos olisi halunnut edelleen salailla asioita, ei kai olisi ollenkaan kertonut tapahtuneesta. Miehän ei jäänyt kiinni vaan itse kertoi, tosin monen kuukauden jälkeen. Miehet vaan haluaa suojella toisiaan.
Nyt kun asiat on perin pohjin puitu, ei sitä tarvitse enää jatkuvasti jankata, vaan asia alkaa olla loppuun käsitelty meidän välillä. Eikä tässä tarvitse rauhoittua, olen jo rauhallinen, vastailen tässä vaan muiden kirjoittamiin kommentteihin, kuten sinun.

Jos mies vaikka panisi jonkun kanssa ja saisin tietää, ainoa keino selvitä olisi samalla lailla puida asiat läpi, muuten en voisi edes harkita anteeksiantoa, jos silloinkaan. Haluaisin taatusti tietää asennoista lähtien kaiken, muuten kuvittelisin kaiken päässäni enkä voisi millään päästä asian yli. No, tämä ei nyt liittynyt asiaan. Ja joku on taas tietysti erimieltä.
 
psykolooki
K: Mikä ero on psykiatrin vastaabotolla ja privaattistrippikopilla?
V: Psykiatrin vastaanotolla on pöydällä paketti paperinenäliinoja ja kannullinen vettä. Privaattistrippikopissa ei ole vettä!
 
Vieras Sika
Alkuperäinen kirjoittaja petetty???:
Vieras Sika: Mitä pahaa on siinä, että rehellisesti käy asian läpi? Se on minun tapani selvittää tunteitani. Tulisin hulluksi, jos joutuisin miettimään mitä on voinut tapahtua ja silloin mielikuvitus taatusti pääsee valloilleen ja alan kuvitella sellaistakin mitä ei ole tapahtunut. Jonkun mielestä tieto lisää tuskaa, minulle se on ainoa keino jatkaa eteenpäin.
No palataan asiaan kun olet jatkanut eteenpäin ja lopettanut tämän märehtimisen.
 
Ihmeissäni olen
Onko oikeasti nykynaiset tuollaisia? Täytyy sanoa, että en voi kuin ihmetellä. Siis naiset pitävät täysin normaalina ja hyväksyvät sen, että naimisissa oleva mies käy välillä vetämässä käteen stripteaspaikassa? ELi on ihan okei aikuisen ihmisen mennä sinne ja ottaa vielä ihan privaattikin? Ei ole nyt aikuiset ihmiset kirjoittelemassa näitä, vaan epävarmat tytöt, parikymppisistä nyt kyse...

Miettikääpäs nyt vaikka omia vanhempianne. Isä käy punaisessa lyhdyssä katsomassa parikymppisen tytön pyllyn keinutusta ja menee sitten viedä erilliseen huoneeseen, että saa purkaa paineensa. Kuulostaako oikeasti niin hienolta jutulta, kuin annette ymmärtää? Sitten isä tulee kotiin vaimon ja lasten kanssa. Voi olla, että koulussa joku on isukin nähnytkin punaiseen lyhtyyn menevän ja naljailee siitä tämän lapselle. Lapsi vaan puolustaa, että on ihan normaalia! Miettikää nyt ihan totta vähän.

Mikä niitä teidän miehiä ajaa sellaisiin paikkoihin? Te teette oikein kuin sanotte, että hyväksytte ne, koska ei teillä taida olla muita vaihtoehtoja. Jos ette hyväksy, ottaa mies jalat alleen ja etsii sellaisen joka kanssa hyväksyy. Ette te voi sanoa, koska teidät tulkitaan heti nalkuttaviksi akoiksi.

Mutta hei ystävät hyvät. Kun kaikki miehet eivät ole sellaisia, kaikkia miehiä ei aja mikään sellaisiin paikkoihin. On olemassa miehiä, joista punaiset lyhdyt sun muut ovat ihan täysin yhtä lapsellisia kuin monista muistakin normaaleista ihmisistä.

Jos oikeasti miettisin omaa miestäni (jota pidän kunnollisena ja tosi miehenä) istumassa punaisen lyhdyn tuolilla, munat kädessään ja runkkaamassa, niin en voi kuin nauraa. Niin hullulta se tuntuisi. Mieheni ei ole sellainen poikamainen teini, että menisi iki päivänä sellaiseen paikkaan.

Huh, kyllä täytyy sanoa, että ei tarvitse kuin elleissä yhden illan katsoa mitä tänne kuuluu, niin tajuaa oikeasti miten uskomattoman hyvän miehen kanssa sitä onkaan naimisissa. Huh, taidankin siitä edestä mennä ja vähän pyörittää sille pyllyä, ihan kiitokseksi siitä, että ei ole pelle, vaan miehekäs mies.
 
Myös itkenyt
Olen täysin alkuperäisen kanssa samaa mieltä siitä,että se loukkaa ja syvältä.Tiedän omasta kokemuksesta. Virma tarjosi miehelleni synttärilajaksi privatswoun, ei muka kehdannut millään kieltäytyä.Itkun kanssa tunnusti myös jälkeenpäin.Sanoi että ei kumpikaan koskenut sormellakaan toiseen. Voiko uskoa? Luottamus meni.
 

Yhteistyössä