Nyt se suru sitten tuli. Kun luin Inkan viestin. Voi helvetti tää on kyllä raskasta.
On päiviä, jolloin näiden hoitojen kanssa pystyy elämään ja ajattelemaan, että tämä nyt vain on näin - että joillain on joitain muita ongelmia, joita täytyy hoitaa ja meillä on nyt tämä ongelma ja sitä pitää hoitaa ja matkalla tulee mutkia ja suruja ja se vain pitää hyväksyä koska ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ole.
Mutta on päiviä, joina tätä tuomiota - että kärsii lapsettomuudesta, johon ei ehkä löydykään pelastusta edes näistä hoidoista - on äärimmäisen hirveän katastrofaalisen vaikea hyväksyä.
Mulla ei ole mitään sanoja Inkaliini sulle.
Kyynelissä,
S.
) ja mehän pidetään kuulkaa sellaiset showerit porukalla vielä, että niistä kuullaan pitkään ja kaukana. Aina Kyöpelinvuorella saakka, jossa katkerat tädit punovat juoniaan, mutta turhaan. :kieh: 
Mutta nyt kun siihen sitten jouduin, ja olen sen jollakin tapaa hyväksynyt ja kääntänyt positiiviseksi ajaksi, niin voin sanoa, että todella hyvältä ja helpottavalta se tuntuu. Joten kaikille teille, joita kyseinen ajatus ahdistaa valtaisasti, niin voin sanoa, että siitä selviää. Mutta siis jokainen tietää oman tilanteensa parhaiten, ja toimii sen mukaan. Täytyy vaan kuunnella itseään ja omia voimavarojaan. Ja joskus ehkä jopa sitä lääkäriä... 
