B
bmad30
Vieras
Niko on miehenalku, joka on oppinut
vasta runkkaamaan. Hän on ymmärtänyt miten paljon naiskauneus hänelle merkitsee. Onpa hän joskus useita tunteja mietiskellyt kauniita naisia omassa huoneessaan. Kerran yhdellä festarilla hän näki todella kauniin punatukkaisen naisen, ja katsoi kuinka hän lähti kovan jätkän mukaan kadoten metsän siimekseen. Naisten määrätietoinen ote elämään lumosi Nikoa päivästä kolmanteen.
Hän halusi opetuksen.
Onhan niitä naisia muuallakin, Niko tuumaili.
Ei hän ole jäänyt vielä ilman. Mutta taitaisi kuitenkin vaatia vähän revittelyä, ennenkuin joku lähtisi matkaan. Jännittävää, totesi Niko. Vielä jostain päin posahtaa.
Niko oli väärässä. Tähtien asento oli
suotuisampi kuin hän luuli. Tai ehkä maailma vain oli kääntynyt eräänä kauniina aamuna väärinpäin.
Hänen huoneensa oveen koputettiin. Hän oletti sen olevan joku perheenjäsen, mutta heidän piti olla töissä. Omakotitaloon saattoi olla hyvin tunkeutunut joku ulkopuolinen, mikä sai Nikon hyvin varuilleen.
-Kuka siellä? Niko huudahti.
-Minä! Vastasi kuin kaikuna kylmä ja vieras nuoren naisen ääni.
-Kuka olet?
-Tiina. Tarvitsetko apua?
-Mihinkä. Kuinka niin?
-Odota hetki. Naisen ääni vastasi ja hiljaiset askeleet kaikkosivat jonnekin.
Niko juoksi hädissään huoneensa ovelle, avasi sen katsoakseen olohuoneeseen. Eteisen ovella vartoi hyvännäköinen ja tuntematon blondi mustissa buutseissaan, nahkahousuissaan, nahkatakissaan ja vyöltään häneltä roikkui tukevat oloiset käsiraudat ja niiden vieressä oli jokin pahanenteinen patukka, ehkä sähköllä
toimiva. Arviolta hän oli noin 175 senttimetriä pitkä ja vajaa kolmekymmentä vuotta vanha. Hän tuijotti Nikon kehoa pää kylmänä ja kiiltävät, myrkynvihreät silmät lempeästi sähisten. Niko ei voinut kuin ihmetellä hämäräperäistä välikohtausta. Lopulta kalvavan hiljaisuuden halkaisi tytön henkeäsalpaava
tuhahdus.
-Tuskaa. Tiinaksi esittäytynyt tyttö
huikkasi omavaltaisesti huoneen toiselta laidalta. Nikon kroppa alkoi tärisemään aivan
tahdottomasti.
-Ai mitäkö? Niko kysäisi kuin ohimennen, päästäkseen eteenpäin.
Nainen otti askeleen kohti Nikoa, mutta palasi sitten samantien takaisin mistä oli sen ottanut. Hän vaikutti hyvin omavaltaiselta ja vaaralliselta. Vaikka hän oli oikein siro ja naisellinen nainen, hänen kroppansa vaikutti hyvin vahvalta ja kykenevältä.
-Mitähän oikein etsit? Niko yritti tivata naiselta selvitystä vierailuunsa, vaikkei enää uskonutkaan tämän luopuvan vaarallisista aikeistaan.
-En etsi enää mitään.
-Mutta mitä sitten minusta haluat... Niko aneli ja Tiina katseli hetken.
-Tuleva teuraani. Urhea Niko-Possu.
-Näytänkö minä sialta?
-Vaikutat pieneltä, röhkivältä sialta. Sinulla on kuitenkin isot sieraimet ja suuri nenä. Jos täällä olisi kuvastin voisin kenties paremmin esitellä sinut itsellesi.
Mutta kaikki loppuu lyhyeen, sanottiin ja
silloin otti ohraleipä. Kuin täydellisen pakon sanelemana ja äkkiarvaamatta Tiina käännähti poispäin ja vetäisi raivokkaasti nahkatakkinsa povarista esiin pitkän terävän veitsen ja alkoi lähestyä Nikoa pienet hampaat välkkyen, sättien tätä maailmankaikkeuden hirveimmäksi teurasjätteeksi. Niko kiljui ja yritti perääntyä psykoottisesti ja vihamielisesti käyttäytyvää
naista ja hän näki vielä kuinka hän kohotti puukon hurjaan lyömäasentoon ja lipui aivan hänen vierelleen, kierrellen lopulta kehää hänen ympärillään, kuin äkäinen paarma. Muutamia kertoja hän ehti vielä lyödäkin - onneksi ohi, niin että Niko sai juuri ja juuri väistettyä takuuvarman veitsen sivalluksen kasvoihinsa tai muualle päähänsä. Vajaan minuutin jälkeen tilanne laukesi ja Niko istui, sekä tärisi nurkassa toinen olka kenkähyllyä ja toinen seinää vasten.
-Oih. Tiina tokaisi. Hänen silmänsä olivat kylmät, mutta hän oli selvästi mielissään siitä, kuinka paljon Niko pelkäsi.
-Ihan järjetöntä touhua tuollainen. Niko mutisi peloissaan. Tulitko sä tappamaan minut?
-Kyllä vaan. Tiina vastasi erittäin kyynisesti ja röyhkeästi.
Onpa naisella otsaa, Niko tuumaili.
Sitten Niko kokosi voimansa, alkoi
itsekin uhmakkaaksi ja nousi ylös. Hän yritti kävellä Tiinan ohitse ulko-ovelle, mutta yritys jäi ehkä viimeiseksi. Tiina lukitsi voimalla Nikon käden selän taakse ja siitä kiinnipitäen paiskasi hänet voimalla vasten eteisen seinää. Hän irrotti poliisimalliset käsiraudat vyöltään ja kieritti Nikon pienet ranteet puristuksiin
selkänsä taakse. Nyt Niko oli siis täysin avuton ja Tiina voisi kevyesti vaikka murhata hänet
sen siliän tien.
-Sinä et voi karata minulta. Sanoi Tiina. Sitten hän kaivoi puhelimen esiin ja ilmoitti topakasti jonnekin, että possu on nyt aisoissa ja valmis teurastettavaksi.
-He tulevat tänne, Tiina tokaisi Nikolle kertomatta keihin viittasi.
Pian ovesta tepsutteli sisään kaksi punatukkaista nuorta likkaa. He vaikuttivat kuin siskoksilta. He olivat kuvankauniita, lyhyitä ja arviolta 17-19 -vuotiaita, siis vain hiukan Nikoa vanhempia. Heillä oli siniset farkut, tummanpunaiset takit ja hiukset ponin hännällä.
Heillä oli isot sinumustat reput. He eivät vaikuttaneet uhmakkailta ja aggressiivisilta kuten Tiina. He hymyilivät ja juttelivat muina naisina ostosreissustaan Tiinalle. Ja kääntyivät sitten Nikoa kohtaan, jolla oli kädet selän takana käsiraudoissa.
-No moi. Me ollaan Anna ja Laura, ensimmäinen tytöistä esittäytyi. -Onksulla varmaan hiukan paha olla? Toinen kysyi perään mukamas ymmärtäväiseen sävyyn ja sitten he kaikki kolme räjähtivät kamalaan naurunremakkaan, joka päättyi nopeasti.
-No on todellakin. Niko totesi tuskissaan, oikeasti ahdistunut ja voimaton ilme kasvoillaan, alahuuli väpättäen.
-Me tultiin tänne katsomaan sua, koska olet oikea säälinpesä.
-Ja sen näkee. Lisäsi toinen punapää.
-Ööh.. Ja keitähän tekin nyt luulette olevanne?
Niko uteli - taas vaihteeksi annos säälinsekaista uhmaa äänessään.
Samassa Tiina hyökkäsi kuin villieläin
Nikon kimppuun ja paiskasi hänet lattiamatolle, istuen sen jälkeen tämän vatsalle. -Älä enää yritä olla mitään, mitä sinä et ole tai kuolet tänne samantien. Hän ahdisti Nikoa painaen kaunista vasemman käden etusormeaan hänen silmien aluslihaan, kunnes viesti oli mennyt perille. Sitten hän osoitti sormella Nikon huonetta ja punapäät menivät äänestä päätellen Nikon vuoteelle istumaan. Sitten he riisuivat ulkovaatteensa ja istuivat Nikon sängylle.
-Anna ja Laura kyhäävät sinulle jutut valmiiksi. Tiina lisäsi ja kysyi: -Onko sinulla kikkelissä painetta?
Niko mietti hetken ja sanoi: -En tiedä. Tiina nousi pois Nikon vatsalta.
Kului kymmenen minuuttia.
-Mennäänpä katsomaan. Tiina sanoi ja otti Nikoa hiuksista napakasti kiinni.
Hän talutti Nikon huoneeseensa. Perillä
odotti järkyttävä näky. Leveä vuode oli hyvin hienosti pedattu, mutta päiväpeitteen alla pullisteli nyt kaksi ihmistä toisistaan erillään. He selvästi elivät ja heidän kehonsa sykkivät täydellä voimalla. Heidän täytyi kokonsa puolesta olla samat tytöt, kuin äskenkin, nimittäin nuo punapääsiskokset, Anna ja Laura.
Tiina kaivoi taskustaan avaimen ja otti
Nikolta käsiraudat pois. Niko koki olonsa vapautuneeksi ja yritti ottaa samantien hatkat, mutta Tiina kuitenkin taidokkaasti kampitti hänet huoneensa kynnykselle, potkaisi kevyesti olkaan ja talutti hänet takaisin sängyn viereen. Tiina oli ylivoimainen vastus ja Nikon oli toteltava kaikkia hänen pyyntöjään.
-Käy heidän välilleen makaamaan. Tiina
komensi.
-En voi. Niko huudahti peloissaan.
-Siihen niin. Hän survoi Nikoa puoliväkisin makaamaan naisten väliin, kunnes hän makasi siinä lähes rentona. Rytinän voimasta naiset liikahtelivat päivä peitteen alla, mutteivät varsinaisesti tulleet
uloskaan sieltä.
-Menen nyt tuonne ulko-ovelle vahtiin. Tiina ilmoitti töykeästi. Hän laittoi huoneeseen hämärävalaistuksen ja löi oven kiinni. Niko oli siinä nyt oudossa tilanteessa.
Hän maksasi useita minuutteja, ehkä jopa
varttitunnin. Olo alkoi olla piinallinen ja hän ihmetteli iloiten itsekseen, miten hän on päässyt kahden naisen väliin noinvain. Tähän saakka ajatukset absurdista tilanteesta olivat olleen ainoastaan kielteisiä
Sitten epätoivo ja lamaannus iski. Naiset
saattoivat olla hulluja, ja olivatkin. He olivat päiväpeitteen alla eivätkä tehneet liikettäkään, ehkä he kuolisivat siellä happikatoon jos eivät saisi riittävästi ilmaa itseensä. Siinä samassa alkoi tapahtua.
Pienet punapäät kaivautuivat voimalla
esiin päiväpeitteen alta. He olivat vahvempia ja aggressiivisempia kuin Niko olisi koskaan uskonut. Heidän kätensä olivat, toisinkuin viime näkemällä täynnä itämaisia rannekoruja ja pieniä arvokkaan näköisiä sormuksia. Heillä oli käsiraudat molemmilla kädessä siten, että toinen lenkeistä oli mkummallakin vapaana. He iskivät väkivalloin vapaana olevat lenkit Nikon ranteisiin ja Niko makasi siinä heidän välissään voimatta asialle yhtään mitään.
He makasivat yhdessä. Hengitysten kiivas
sinfonia täytti huoneen. He kaikki hengittivät kuin vaistomaisesti sydämensä pohjasta, niin että tuhina kuului. Samaan aikaan jostain alkoi virrata pahaenteistä klassista musiikkia. Se ei ollut muodollisesti pätevää. Viulut ja sellot esiintyivät kirskahdellen ja jyrähdellen, välillä pysähtyen paikoilleen. Kuuluipa taustalta shamaanirummun tai klarinetinkin elämöintiä. Se ei ollut mistään tuttua musiikkia, vaikka hyvin tiesi, että sellaista jossain on.
Ovelle valesi tuttu naishahmo. Nainen,
jota Niko oli koskaan ja eniten pelännyt. Hän oli se samainen Tiina. Ikimuistoinen, naiskunnan perversiouma, mutta nyt hänellä olikin pitkä, upea poncho päällään. Pitkään hän seuraili silmät kirkkaanvihreää myrkkyä iskien Nikon haaveilua kahden naisen välissä. Sitten kuin salamaniskusta musiikki taukosi - ja loppui.
Tiina kaivoi jälleen pitkän veitsensä esiin ja asettui istumaan Nikon vatsan päälle.
Niko säpsähti, muttei pystynyt tekemään mitään.
-Älä. Niko huusi. Hän yritti siirtää käsiään, mutta ne olivat Annalla ja Lauralla.
Kirkkaammat punavalot syttyivät huoneeseen. Anna ja Laura heräsivät horroksesta ja alkoivat omistautuneesti hymyilemään Nikolle.
-Tuo on paha veitsi, Anna totesi. Sinun täytyy varmaankin pelätä nyt.
-Minua todella ahdistaa tuollainen.
-Kärsi kerrankin kunnolla, Laura opasti.
Sitten Tiina asetti veitsen Nikon kaulavaltimolle ja painoi.
-Pelkäätkö että saat viimein puukosta? Laura kyseli huolitellusti, kuin se olisi asiallinen ja tärkeä kysymys?
-Pelkään teitä kaikkia. Päästäkää pois.
-Ei me sua päästetä pois. Meillä on tehokas raudoitusprosessi meneillään.
Tiina virnisteli vakavissaan puukon kanssa
ja siirsi sen Nikon kaulan kohdalta ylemmäs tämän leuan päälle, ja lopulta tuikkasi häntä kevyesti aivan korvan juureen.
-Tuskaa. Tiina huudahti jälleen. Elämän tuskaa niin tumman mustaa.
Niko parkui ja kiljui paniikissa. Hän yritti repiä itseään vapaaksi, mutta Anna ja Laura olivat
vahvoja vastuksia ja pitivät todella voimakkaasti räpistelevän Nikon visusti makuuasennossa. Heidän rannekorut helisivät mitä enemmän Niko yritti rimpuilla. Heidän käsirautansa eivät myöskään olleet niin kireinä, kuin mitä olivat laittaneet Nikolle ja tämä antoi heille mahtavan etulyöntiaseman tuskan suhteen.
Tiina laski veitsen lattialle ja tarttui
pikku Nikoa kiinni nänneistä. Hän puristeli niitä sormin ja kynsin, venytteli ja kieritteli
ympäri hokien useita kertoja. -Huuda jos osaat.
Välillä Niko kiljaisi kun puristus oli tarpeeksi voimakas. Anna ja Laura alkoivat hivellä ja sivellä hänen reisiään ja rintojaan, olkapäitään. Tiina avasi hänen housun napit ja nosti Nikon sojottavan kikkelin esiin.
-Saanemme kutsua tätä pippeliksi? Tiina napautti ja antoi Nikolle mojovan luunapin kullinpäähän. Anna ja Laura vastasivat kuorossa: -tietenkin. Nikoa kohtelu edelleen kauhistutti. Tytöt eivät tuntuneet missään määrin normaaleilta, vaan he toimivat kuin jonkin omituisen käsikirjoituksen mukaisesti. Vaikka toiminta alkoi olla seksuaalisesti varsin tyydyttävää hän kuitenkin ajatteli jos hän nipistäisi itseään ja heräisi tästä kauheaksi äityneestä painajaisesta.
Puh. Mutta hän ei voinut, kädet olivat
edelleen raudoissa ja hän vain katseli kauniita tyttöjä kehonsa ympärillä. Pian hän ymmärsi kaiken olevan ehkä sittenkin jotain mitä hän kaipasi villeimmissä fantasioissaan. Tiina tarttui hänen penikseensä koko nyrkin voimalla ja alkoi liu'uttaa nahkaa edestakaisin.
Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain hämärää.
Anna ja Laura, jotka olivat olleet tähän saakka kilttejä ja kuuliaisia nöyryyttäjiä ottivat ohjat käsiinsä ja huusivat: -SEIS! Samassa Tiina irroitti alkaneen otteensa Nikon peniksestä, joka sykki jo kovasti laukaisuasentoon. Hän katsoi tyttöjä kysyvästi.
Niko vapautettiin jälleen käsiraudoista.
Enää hän ei yrittänyt paeta. Tytöt alkoivat pian pukea vaatteita ylleen. He pakkasivat reppunsa ja vinkkasivat Nikoa tulemaan mukaansa.
Ulkona odotti vihreä uhkaavan näköinen
teurastamon kylteillä varustettu esim. porsaiden kuljetukseen soveltuva pakettiauto.
Kaikesta huolimatta Niko asteli kuin hypnotisoituna tyttöjen mukana autoon, mikään ei häntä pelottanut. Kävi miten kävi. Niko tuupattiin auton takaovesta sisään. Takaosassa häntä odotti kymmenen muuta saman ikäistä nuorta ja epävarmaa pikkumiestä. Tytöt asettuivat
ohjaamoon ajamaan autoa. Kului useita tunteja ennenkuin auto pysähtyi suuren suuren halliin pihaan. Pikkumiehet asetettiin riviin peräkkäin ja paikalla oli useita kymmeniä upeita naisia huolehtimassa, että kaikki sujuu. Pientä tahdonvastaisuutta alkoi ilmetä poikaporukassa, jota rauhoitettiin soittamalla heille perverssejä laulelmia. Heidät kytkettiin käsiraudoilla toisiinsa ja jonon alusta yksi kerrallaan jokainen vapautettiin ja laskettiin pienen liukuhihnan päähän, joka johti suureen koneeseen. Kuului aina kliks- ja naps, ja samassa koneen yläpäästä pienestä piipusta lensi mustan nokipilven saattelemana ulos vertavuotava peniksenpätkä.
Mitä järkeä tässä toiminnassa on? Eräs ulkopuolinen kysyi
pihalla istuvalta naikkoselta. "Saadaan ei-toivotut miehet tyylikkäästi pois vapaan seuran markkinoilta", feministi vastasi ja oli selvästi innoissaan
hyvin toimivasta teurastushankkeestaan.
vasta runkkaamaan. Hän on ymmärtänyt miten paljon naiskauneus hänelle merkitsee. Onpa hän joskus useita tunteja mietiskellyt kauniita naisia omassa huoneessaan. Kerran yhdellä festarilla hän näki todella kauniin punatukkaisen naisen, ja katsoi kuinka hän lähti kovan jätkän mukaan kadoten metsän siimekseen. Naisten määrätietoinen ote elämään lumosi Nikoa päivästä kolmanteen.
Hän halusi opetuksen.
Onhan niitä naisia muuallakin, Niko tuumaili.
Ei hän ole jäänyt vielä ilman. Mutta taitaisi kuitenkin vaatia vähän revittelyä, ennenkuin joku lähtisi matkaan. Jännittävää, totesi Niko. Vielä jostain päin posahtaa.
Niko oli väärässä. Tähtien asento oli
suotuisampi kuin hän luuli. Tai ehkä maailma vain oli kääntynyt eräänä kauniina aamuna väärinpäin.
Hänen huoneensa oveen koputettiin. Hän oletti sen olevan joku perheenjäsen, mutta heidän piti olla töissä. Omakotitaloon saattoi olla hyvin tunkeutunut joku ulkopuolinen, mikä sai Nikon hyvin varuilleen.
-Kuka siellä? Niko huudahti.
-Minä! Vastasi kuin kaikuna kylmä ja vieras nuoren naisen ääni.
-Kuka olet?
-Tiina. Tarvitsetko apua?
-Mihinkä. Kuinka niin?
-Odota hetki. Naisen ääni vastasi ja hiljaiset askeleet kaikkosivat jonnekin.
Niko juoksi hädissään huoneensa ovelle, avasi sen katsoakseen olohuoneeseen. Eteisen ovella vartoi hyvännäköinen ja tuntematon blondi mustissa buutseissaan, nahkahousuissaan, nahkatakissaan ja vyöltään häneltä roikkui tukevat oloiset käsiraudat ja niiden vieressä oli jokin pahanenteinen patukka, ehkä sähköllä
toimiva. Arviolta hän oli noin 175 senttimetriä pitkä ja vajaa kolmekymmentä vuotta vanha. Hän tuijotti Nikon kehoa pää kylmänä ja kiiltävät, myrkynvihreät silmät lempeästi sähisten. Niko ei voinut kuin ihmetellä hämäräperäistä välikohtausta. Lopulta kalvavan hiljaisuuden halkaisi tytön henkeäsalpaava
tuhahdus.
-Tuskaa. Tiinaksi esittäytynyt tyttö
huikkasi omavaltaisesti huoneen toiselta laidalta. Nikon kroppa alkoi tärisemään aivan
tahdottomasti.
-Ai mitäkö? Niko kysäisi kuin ohimennen, päästäkseen eteenpäin.
Nainen otti askeleen kohti Nikoa, mutta palasi sitten samantien takaisin mistä oli sen ottanut. Hän vaikutti hyvin omavaltaiselta ja vaaralliselta. Vaikka hän oli oikein siro ja naisellinen nainen, hänen kroppansa vaikutti hyvin vahvalta ja kykenevältä.
-Mitähän oikein etsit? Niko yritti tivata naiselta selvitystä vierailuunsa, vaikkei enää uskonutkaan tämän luopuvan vaarallisista aikeistaan.
-En etsi enää mitään.
-Mutta mitä sitten minusta haluat... Niko aneli ja Tiina katseli hetken.
-Tuleva teuraani. Urhea Niko-Possu.
-Näytänkö minä sialta?
-Vaikutat pieneltä, röhkivältä sialta. Sinulla on kuitenkin isot sieraimet ja suuri nenä. Jos täällä olisi kuvastin voisin kenties paremmin esitellä sinut itsellesi.
Mutta kaikki loppuu lyhyeen, sanottiin ja
silloin otti ohraleipä. Kuin täydellisen pakon sanelemana ja äkkiarvaamatta Tiina käännähti poispäin ja vetäisi raivokkaasti nahkatakkinsa povarista esiin pitkän terävän veitsen ja alkoi lähestyä Nikoa pienet hampaat välkkyen, sättien tätä maailmankaikkeuden hirveimmäksi teurasjätteeksi. Niko kiljui ja yritti perääntyä psykoottisesti ja vihamielisesti käyttäytyvää
naista ja hän näki vielä kuinka hän kohotti puukon hurjaan lyömäasentoon ja lipui aivan hänen vierelleen, kierrellen lopulta kehää hänen ympärillään, kuin äkäinen paarma. Muutamia kertoja hän ehti vielä lyödäkin - onneksi ohi, niin että Niko sai juuri ja juuri väistettyä takuuvarman veitsen sivalluksen kasvoihinsa tai muualle päähänsä. Vajaan minuutin jälkeen tilanne laukesi ja Niko istui, sekä tärisi nurkassa toinen olka kenkähyllyä ja toinen seinää vasten.
-Oih. Tiina tokaisi. Hänen silmänsä olivat kylmät, mutta hän oli selvästi mielissään siitä, kuinka paljon Niko pelkäsi.
-Ihan järjetöntä touhua tuollainen. Niko mutisi peloissaan. Tulitko sä tappamaan minut?
-Kyllä vaan. Tiina vastasi erittäin kyynisesti ja röyhkeästi.
Onpa naisella otsaa, Niko tuumaili.
Sitten Niko kokosi voimansa, alkoi
itsekin uhmakkaaksi ja nousi ylös. Hän yritti kävellä Tiinan ohitse ulko-ovelle, mutta yritys jäi ehkä viimeiseksi. Tiina lukitsi voimalla Nikon käden selän taakse ja siitä kiinnipitäen paiskasi hänet voimalla vasten eteisen seinää. Hän irrotti poliisimalliset käsiraudat vyöltään ja kieritti Nikon pienet ranteet puristuksiin
selkänsä taakse. Nyt Niko oli siis täysin avuton ja Tiina voisi kevyesti vaikka murhata hänet
sen siliän tien.
-Sinä et voi karata minulta. Sanoi Tiina. Sitten hän kaivoi puhelimen esiin ja ilmoitti topakasti jonnekin, että possu on nyt aisoissa ja valmis teurastettavaksi.
-He tulevat tänne, Tiina tokaisi Nikolle kertomatta keihin viittasi.
Pian ovesta tepsutteli sisään kaksi punatukkaista nuorta likkaa. He vaikuttivat kuin siskoksilta. He olivat kuvankauniita, lyhyitä ja arviolta 17-19 -vuotiaita, siis vain hiukan Nikoa vanhempia. Heillä oli siniset farkut, tummanpunaiset takit ja hiukset ponin hännällä.
Heillä oli isot sinumustat reput. He eivät vaikuttaneet uhmakkailta ja aggressiivisilta kuten Tiina. He hymyilivät ja juttelivat muina naisina ostosreissustaan Tiinalle. Ja kääntyivät sitten Nikoa kohtaan, jolla oli kädet selän takana käsiraudoissa.
-No moi. Me ollaan Anna ja Laura, ensimmäinen tytöistä esittäytyi. -Onksulla varmaan hiukan paha olla? Toinen kysyi perään mukamas ymmärtäväiseen sävyyn ja sitten he kaikki kolme räjähtivät kamalaan naurunremakkaan, joka päättyi nopeasti.
-No on todellakin. Niko totesi tuskissaan, oikeasti ahdistunut ja voimaton ilme kasvoillaan, alahuuli väpättäen.
-Me tultiin tänne katsomaan sua, koska olet oikea säälinpesä.
-Ja sen näkee. Lisäsi toinen punapää.
-Ööh.. Ja keitähän tekin nyt luulette olevanne?
Niko uteli - taas vaihteeksi annos säälinsekaista uhmaa äänessään.
Samassa Tiina hyökkäsi kuin villieläin
Nikon kimppuun ja paiskasi hänet lattiamatolle, istuen sen jälkeen tämän vatsalle. -Älä enää yritä olla mitään, mitä sinä et ole tai kuolet tänne samantien. Hän ahdisti Nikoa painaen kaunista vasemman käden etusormeaan hänen silmien aluslihaan, kunnes viesti oli mennyt perille. Sitten hän osoitti sormella Nikon huonetta ja punapäät menivät äänestä päätellen Nikon vuoteelle istumaan. Sitten he riisuivat ulkovaatteensa ja istuivat Nikon sängylle.
-Anna ja Laura kyhäävät sinulle jutut valmiiksi. Tiina lisäsi ja kysyi: -Onko sinulla kikkelissä painetta?
Niko mietti hetken ja sanoi: -En tiedä. Tiina nousi pois Nikon vatsalta.
Kului kymmenen minuuttia.
-Mennäänpä katsomaan. Tiina sanoi ja otti Nikoa hiuksista napakasti kiinni.
Hän talutti Nikon huoneeseensa. Perillä
odotti järkyttävä näky. Leveä vuode oli hyvin hienosti pedattu, mutta päiväpeitteen alla pullisteli nyt kaksi ihmistä toisistaan erillään. He selvästi elivät ja heidän kehonsa sykkivät täydellä voimalla. Heidän täytyi kokonsa puolesta olla samat tytöt, kuin äskenkin, nimittäin nuo punapääsiskokset, Anna ja Laura.
Tiina kaivoi taskustaan avaimen ja otti
Nikolta käsiraudat pois. Niko koki olonsa vapautuneeksi ja yritti ottaa samantien hatkat, mutta Tiina kuitenkin taidokkaasti kampitti hänet huoneensa kynnykselle, potkaisi kevyesti olkaan ja talutti hänet takaisin sängyn viereen. Tiina oli ylivoimainen vastus ja Nikon oli toteltava kaikkia hänen pyyntöjään.
-Käy heidän välilleen makaamaan. Tiina
komensi.
-En voi. Niko huudahti peloissaan.
-Siihen niin. Hän survoi Nikoa puoliväkisin makaamaan naisten väliin, kunnes hän makasi siinä lähes rentona. Rytinän voimasta naiset liikahtelivat päivä peitteen alla, mutteivät varsinaisesti tulleet
uloskaan sieltä.
-Menen nyt tuonne ulko-ovelle vahtiin. Tiina ilmoitti töykeästi. Hän laittoi huoneeseen hämärävalaistuksen ja löi oven kiinni. Niko oli siinä nyt oudossa tilanteessa.
Hän maksasi useita minuutteja, ehkä jopa
varttitunnin. Olo alkoi olla piinallinen ja hän ihmetteli iloiten itsekseen, miten hän on päässyt kahden naisen väliin noinvain. Tähän saakka ajatukset absurdista tilanteesta olivat olleen ainoastaan kielteisiä
Sitten epätoivo ja lamaannus iski. Naiset
saattoivat olla hulluja, ja olivatkin. He olivat päiväpeitteen alla eivätkä tehneet liikettäkään, ehkä he kuolisivat siellä happikatoon jos eivät saisi riittävästi ilmaa itseensä. Siinä samassa alkoi tapahtua.
Pienet punapäät kaivautuivat voimalla
esiin päiväpeitteen alta. He olivat vahvempia ja aggressiivisempia kuin Niko olisi koskaan uskonut. Heidän kätensä olivat, toisinkuin viime näkemällä täynnä itämaisia rannekoruja ja pieniä arvokkaan näköisiä sormuksia. Heillä oli käsiraudat molemmilla kädessä siten, että toinen lenkeistä oli mkummallakin vapaana. He iskivät väkivalloin vapaana olevat lenkit Nikon ranteisiin ja Niko makasi siinä heidän välissään voimatta asialle yhtään mitään.
He makasivat yhdessä. Hengitysten kiivas
sinfonia täytti huoneen. He kaikki hengittivät kuin vaistomaisesti sydämensä pohjasta, niin että tuhina kuului. Samaan aikaan jostain alkoi virrata pahaenteistä klassista musiikkia. Se ei ollut muodollisesti pätevää. Viulut ja sellot esiintyivät kirskahdellen ja jyrähdellen, välillä pysähtyen paikoilleen. Kuuluipa taustalta shamaanirummun tai klarinetinkin elämöintiä. Se ei ollut mistään tuttua musiikkia, vaikka hyvin tiesi, että sellaista jossain on.
Ovelle valesi tuttu naishahmo. Nainen,
jota Niko oli koskaan ja eniten pelännyt. Hän oli se samainen Tiina. Ikimuistoinen, naiskunnan perversiouma, mutta nyt hänellä olikin pitkä, upea poncho päällään. Pitkään hän seuraili silmät kirkkaanvihreää myrkkyä iskien Nikon haaveilua kahden naisen välissä. Sitten kuin salamaniskusta musiikki taukosi - ja loppui.
Tiina kaivoi jälleen pitkän veitsensä esiin ja asettui istumaan Nikon vatsan päälle.
Niko säpsähti, muttei pystynyt tekemään mitään.
-Älä. Niko huusi. Hän yritti siirtää käsiään, mutta ne olivat Annalla ja Lauralla.
Kirkkaammat punavalot syttyivät huoneeseen. Anna ja Laura heräsivät horroksesta ja alkoivat omistautuneesti hymyilemään Nikolle.
-Tuo on paha veitsi, Anna totesi. Sinun täytyy varmaankin pelätä nyt.
-Minua todella ahdistaa tuollainen.
-Kärsi kerrankin kunnolla, Laura opasti.
Sitten Tiina asetti veitsen Nikon kaulavaltimolle ja painoi.
-Pelkäätkö että saat viimein puukosta? Laura kyseli huolitellusti, kuin se olisi asiallinen ja tärkeä kysymys?
-Pelkään teitä kaikkia. Päästäkää pois.
-Ei me sua päästetä pois. Meillä on tehokas raudoitusprosessi meneillään.
Tiina virnisteli vakavissaan puukon kanssa
ja siirsi sen Nikon kaulan kohdalta ylemmäs tämän leuan päälle, ja lopulta tuikkasi häntä kevyesti aivan korvan juureen.
-Tuskaa. Tiina huudahti jälleen. Elämän tuskaa niin tumman mustaa.
Niko parkui ja kiljui paniikissa. Hän yritti repiä itseään vapaaksi, mutta Anna ja Laura olivat
vahvoja vastuksia ja pitivät todella voimakkaasti räpistelevän Nikon visusti makuuasennossa. Heidän rannekorut helisivät mitä enemmän Niko yritti rimpuilla. Heidän käsirautansa eivät myöskään olleet niin kireinä, kuin mitä olivat laittaneet Nikolle ja tämä antoi heille mahtavan etulyöntiaseman tuskan suhteen.
Tiina laski veitsen lattialle ja tarttui
pikku Nikoa kiinni nänneistä. Hän puristeli niitä sormin ja kynsin, venytteli ja kieritteli
ympäri hokien useita kertoja. -Huuda jos osaat.
Välillä Niko kiljaisi kun puristus oli tarpeeksi voimakas. Anna ja Laura alkoivat hivellä ja sivellä hänen reisiään ja rintojaan, olkapäitään. Tiina avasi hänen housun napit ja nosti Nikon sojottavan kikkelin esiin.
-Saanemme kutsua tätä pippeliksi? Tiina napautti ja antoi Nikolle mojovan luunapin kullinpäähän. Anna ja Laura vastasivat kuorossa: -tietenkin. Nikoa kohtelu edelleen kauhistutti. Tytöt eivät tuntuneet missään määrin normaaleilta, vaan he toimivat kuin jonkin omituisen käsikirjoituksen mukaisesti. Vaikka toiminta alkoi olla seksuaalisesti varsin tyydyttävää hän kuitenkin ajatteli jos hän nipistäisi itseään ja heräisi tästä kauheaksi äityneestä painajaisesta.
Puh. Mutta hän ei voinut, kädet olivat
edelleen raudoissa ja hän vain katseli kauniita tyttöjä kehonsa ympärillä. Pian hän ymmärsi kaiken olevan ehkä sittenkin jotain mitä hän kaipasi villeimmissä fantasioissaan. Tiina tarttui hänen penikseensä koko nyrkin voimalla ja alkoi liu'uttaa nahkaa edestakaisin.
Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain hämärää.
Anna ja Laura, jotka olivat olleet tähän saakka kilttejä ja kuuliaisia nöyryyttäjiä ottivat ohjat käsiinsä ja huusivat: -SEIS! Samassa Tiina irroitti alkaneen otteensa Nikon peniksestä, joka sykki jo kovasti laukaisuasentoon. Hän katsoi tyttöjä kysyvästi.
Niko vapautettiin jälleen käsiraudoista.
Enää hän ei yrittänyt paeta. Tytöt alkoivat pian pukea vaatteita ylleen. He pakkasivat reppunsa ja vinkkasivat Nikoa tulemaan mukaansa.
Ulkona odotti vihreä uhkaavan näköinen
teurastamon kylteillä varustettu esim. porsaiden kuljetukseen soveltuva pakettiauto.
Kaikesta huolimatta Niko asteli kuin hypnotisoituna tyttöjen mukana autoon, mikään ei häntä pelottanut. Kävi miten kävi. Niko tuupattiin auton takaovesta sisään. Takaosassa häntä odotti kymmenen muuta saman ikäistä nuorta ja epävarmaa pikkumiestä. Tytöt asettuivat
ohjaamoon ajamaan autoa. Kului useita tunteja ennenkuin auto pysähtyi suuren suuren halliin pihaan. Pikkumiehet asetettiin riviin peräkkäin ja paikalla oli useita kymmeniä upeita naisia huolehtimassa, että kaikki sujuu. Pientä tahdonvastaisuutta alkoi ilmetä poikaporukassa, jota rauhoitettiin soittamalla heille perverssejä laulelmia. Heidät kytkettiin käsiraudoilla toisiinsa ja jonon alusta yksi kerrallaan jokainen vapautettiin ja laskettiin pienen liukuhihnan päähän, joka johti suureen koneeseen. Kuului aina kliks- ja naps, ja samassa koneen yläpäästä pienestä piipusta lensi mustan nokipilven saattelemana ulos vertavuotava peniksenpätkä.
Mitä järkeä tässä toiminnassa on? Eräs ulkopuolinen kysyi
pihalla istuvalta naikkoselta. "Saadaan ei-toivotut miehet tyylikkäästi pois vapaan seuran markkinoilta", feministi vastasi ja oli selvästi innoissaan
hyvin toimivasta teurastushankkeestaan.