Y
yksinaamainen
Vieras
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten toiminta uhkaa jo tavallisten perheiden nuoria. On aivan tavallista ja vanhempienkin hyväksymää, että nuoret käyttävät esim. vappuna alkoholia. Näin tekee arviolta 90% nuorista. Siitä huolimatta poliisi puuttuu törkeästi juhlimiseen, kaataa juomat maahan ja nyt vappuna teki yli 500 lastensuojeluilmoitusta. Tätäkö haluamme? Tähänkö poliisin resursit käytetään silloin kun poliisi ehtii tekemään muuta kuin kiusaamaan mopopoikia viritettyjä mopoa vainoamalla?
Noiden yli viidensadan tarpeettoman lastensuojeluilmoituksen takia satoja perheitä joutuu sosiaaliviranomaisten hampaisiin ja arviolta 100-200 lasta huostaanotetaan. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle valtavat kustannukset. Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset ovat ammatillisessa hoidossa 5000-9000e/kk., eli 60 000 - 108 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2500e/kk., eli noin 30 000 euroa vuodessa.
Ja nyt puhutaan siis aivan tavallista, kunnollisista nuorista, jotka silloin tällöin viikonloppuisin ja juhliessa ottavat muutaman oluen tai siiderin tunnelman kohottamiseksi. Entä sinä itse, sinä kaksinaismoralisti, joka itse joit nuorena ja nyt tuomitset nykyajan nuoret? Eikö sinua hävetä?
Asiaa koskeva uutinen:
htt p://www.tamperelainen.fi/artikkeli/51771-poliisi-kaatoi-yli-700-alaikaisen-vappujuomat-maahan
"Vapun tehovalvonnan aikana viime viikonloppuna poliisi hävitti yli 1 400 litraa alkoholijuomia ala-ikäisiltä eri puolilla Suomea.
Poliisi joutui puuttumaan 739 lapsen ja nuoren luvattomaan alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta kertoo.
Poliisi valvoi tehostetusti erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöä vappuna eri puolilla Suomea yhteistyössä sosiaalitoimen ja muiden sidosryhmien kanssa.
Alkoholilain mukaan alle 18-vuotias nuori ei saa pitää hallussaan mitään alkoholijuomaa. Poliisi teki valvontateeman aikana 538 lastensuojeluilmoitusta sosiaaliviranomaisille. Alkoholijuomien välitystä alaikäiselle tavattiin teeman aikana 50 tapauksessa.
Valtaosa valvonnan aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 1517-vuotiaita, mutta joukossa oli myös 56 alle 15-vuotiasta. Nuorten hallussa oli tavallisimmin mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä. Väkeviä alkoholijuomia hävitettiin 61 litraa.
Erityisen huolestunut poliisi on siitä, miten paljon alaikäisille välitetään alkoholia."