Poliisin toiminnasta aiheettomia huostaanottoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksinaamainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksinaamainen

Vieras
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten toiminta uhkaa jo tavallisten perheiden nuoria. On aivan tavallista ja vanhempienkin hyväksymää, että nuoret käyttävät esim. vappuna alkoholia. Näin tekee arviolta 90% nuorista. Siitä huolimatta poliisi puuttuu törkeästi juhlimiseen, kaataa juomat maahan ja nyt vappuna teki yli 500 lastensuojeluilmoitusta. Tätäkö haluamme? Tähänkö poliisin resursit käytetään silloin kun poliisi ehtii tekemään muuta kuin kiusaamaan mopopoikia viritettyjä mopoa vainoamalla?

Noiden yli viidensadan tarpeettoman lastensuojeluilmoituksen takia satoja perheitä joutuu sosiaaliviranomaisten hampaisiin ja arviolta 100-200 lasta huostaanotetaan. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle valtavat kustannukset. Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset ovat ammatillisessa hoidossa 5000-9000e/kk., eli 60 000 - 108 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2500e/kk., eli noin 30 000 euroa vuodessa.

Ja nyt puhutaan siis aivan tavallista, kunnollisista nuorista, jotka silloin tällöin viikonloppuisin ja juhliessa ottavat muutaman oluen tai siiderin tunnelman kohottamiseksi. Entä sinä itse, sinä kaksinaismoralisti, joka itse joit nuorena ja nyt tuomitset nykyajan nuoret? Eikö sinua hävetä?

Asiaa koskeva uutinen:
htt p://www.tamperelainen.fi/artikkeli/51771-poliisi-kaatoi-yli-700-alaikaisen-vappujuomat-maahan

"Vapun tehovalvonnan aikana viime viikonloppuna poliisi hävitti yli 1 400 litraa alkoholijuomia ala-ikäisiltä eri puolilla Suomea.

– Poliisi joutui puuttumaan 739 lapsen ja nuoren luvattomaan alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisi valvoi tehostetusti erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöä vappuna eri puolilla Suomea yhteistyössä sosiaalitoimen ja muiden sidosryhmien kanssa.

Alkoholilain mukaan alle 18-vuotias nuori ei saa pitää hallussaan mitään alkoholijuomaa. Poliisi teki valvontateeman aikana 538 lastensuojeluilmoitusta sosiaaliviranomaisille. Alkoholijuomien välitystä alaikäiselle tavattiin teeman aikana 50 tapauksessa.

Valtaosa valvonnan aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15–17-vuotiaita, mutta joukossa oli myös 56 alle 15-vuotiasta. Nuorten hallussa oli tavallisimmin mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä. Väkeviä alkoholijuomia hävitettiin 61 litraa.

Erityisen huolestunut poliisi on siitä, miten paljon alaikäisille välitetään alkoholia."
 
- jos nämä "tavalliset" nuoret oppisivat vanhemmiltaan, miten juhlatunnelmaan päästään ilman viinaakin, ei tämmösiä lastesuojeluilmoituksia tarttis tehdä
- ne aikuiset, jotka eivät hyväksy alaikäisten juomista ovat vaan hyvillään, jos lapsi jää kiinni
- ne aikuiset, joiden mielestä alaikäisten juominen on Ok; eiköhän silloin lastensuojeluilmoitus ole paikallaan
 
Oletko ihan tosissasi ett lastensuojeluilmoitus = huostaanotto ja että nuorten juomiseen puuttuminen on turhaa ja rahan haaskausta? Ymmärrätkö ollenkaan, kuinka vaarallisia viritetyt mopot ovat liikenteessä?
 
Ompahan soskuille taas hommia vähäksi aikaa!! Oikein että poliisi kaataa lasten alkoholijuomat pois ja ilmoittaa asiasta vanhemmille. Ja toki varmasti noiden lapsien joukossa oli niitä jotka eivät käy koulua, vanhemmat eivät välitä, ei ole harrastuksia, käytetään lääkkeitä ja alkoholia sekaisin jne. hyvä että joku nyt ehkä viimeistään puuttuu heidän ongelmiinsa. Ja osa varmasti hyviä koulussa ja asiat muutoin ok. Kyllä nuoren tarvitsee antaa alkoholia kokeilla mutta se että päästetään 6 siiderin ja viininkanssa yöllä ulos hillumaan niin ei ole oikein. Jokainen aikuinenhan sitten tekee lapsensa kohdalla sen minkä parhaaksi kokee. Tuskimpa huostaanottoja näissä tapauksissa turhaan tehdään, tarvitsee luottaa sosiaalityöntekijän ammattitaitoon ja järkeen.
 
Minusta tämä on huolestuttavaa juuri siksi, että muistan kyllä oikein hyvin millaista alkoholinkäyttö nuorena oli. Olen "kääntänyt takkini" tässä asiassa siksi, että olen aikuistumisen myötä ymmärtänyt millaisia välittömiä riskejä tuohon nuorten alkoholinkäyttöön liittyy, ja sen että siihen liittyy myös muita ongelmia kuin ne.

No, provoksi kai tämä aloitus oli vähän tarkoitettukin, herättelemään. Siinä se kyllä toimii ihan hyvin. Vanhempien vastuullahan näiden asioiden pitäisi ensisijaisesti olla, mutta siellä suunnassa ei asioista taideta aina olla ihan perillä. Sitten on niitäkin, jotka eivät välitä, mutta väittäisin silti että valtaosalla vanhemmista puuttumisen puute johtuu nimenomaan tietämättömyydestä, tai jos jotakin tiedetäänkin, ei nähdä sitä koko jutun mittakaavaa. Siksi tuo poliisin puuttuminen voi tulla monelle vanhemmalle tarpeellisena herätyksenä.
 
Onko edelleen niin, että ollaksesi tavallinen suomalainen nuori, sun on ryypättävä. Itse aikoinaan tunsin itseni usein omituiseksi, kun juominen ei kiinnostanut, vaikka kylillä juoksinkin. Enkä ollut juomatta siksi, että se oli kiellettyä, en vain nähnyt siinä mitään itua, kyllä fiiliksiin pääsee muutenkin.
 
Oletko ihan tosissasi ett lastensuojeluilmoitus = huostaanotto ja että nuorten juomiseen puuttuminen on turhaa ja rahan haaskausta? Ymmärrätkö ollenkaan, kuinka vaarallisia viritetyt mopot ovat liikenteessä?

Kopioin tähän aiemmin nettiin kirjoittamani tekstin:

"Viritetty mopo turvallisempi

Mopoista on virittettyjä noin 60 prosenttia. Joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa mopo-onnettomuudessa mopo on ollut viritetty. Tästä voidaan vetää sellainen johtopäätös, että viritetty mopo on huomattavasti (kaksi kertaa) turvallisempi kuin virittämätön.

Mistä tämä sitten johtuu? Siitä, että viritetty mopo kulkee yleensä ainakin 60 km/h, joten se ei jää muun liikenteen jalkoihin samalla tavoin kuin virittämätön, joka kulkee vain 40-45 km/h ja joka siksi on erittäin vaarallinen kuljettajalleen. Pelkästään rajoittimet poistamalla lähes kaikki mopot muuttuisivat turvallisemmiksi."
 
Miten nuori sitten ap:n mielestä oireilee ahdistusta? Nuoret eivät marssi lääkärin vastaanotolle sanomaan että ahistaa eivätkä vanhemmat välitä, vaan he juovat pään täyteen. Sosiaalitoimi on ihan oikea osoite silloin.

Poliisia tarvitaan laittamaan rajoja niille, joille ei muuten rajoja laiteta!
 
Kopioin tähän aiemmin nettiin kirjoittamani tekstin:

"Viritetty mopo turvallisempi

Mopoista on virittettyjä noin 60 prosenttia. Joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa mopo-onnettomuudessa mopo on ollut viritetty. Tästä voidaan vetää sellainen johtopäätös, että viritetty mopo on huomattavasti (kaksi kertaa) turvallisempi kuin virittämätön.

Mistä tämä sitten johtuu? Siitä, että viritetty mopo kulkee yleensä ainakin 60 km/h, joten se ei jää muun liikenteen jalkoihin samalla tavoin kuin virittämätön, joka kulkee vain 40-45 km/h ja joka siksi on erittäin vaarallinen kuljettajalleen. Pelkästään rajoittimet poistamalla lähes kaikki mopot muuttuisivat turvallisemmiksi."

Väitätkö ihan kirkkain silmin, että valtaosa mopo-onnettomuuksista johtuu liian vähäisestä nopeudesta?

Täysin tilastoja näkemättä uskallan olla asiasta eri mieltä.
 
[QUOTE="viiraska";23696540]Miten nuori sitten ap:n mielestä oireilee ahdistusta? Nuoret eivät marssi lääkärin vastaanotolle sanomaan että ahistaa eivätkä vanhemmat välitä, vaan he juovat pään täyteen. Sosiaalitoimi on ihan oikea osoite silloin.

Poliisia tarvitaan laittamaan rajoja niille, joille ei muuten rajoja laiteta![/QUOTE]

Itse en käytä lainkaan päihteitä. En hyväksy turhaa ja vahingollista holhoamista yhteiskunnan taholta. Totuus vaan on se, että suurin osa nuorista käyttää alkoholia. Perhekodeissa ja muissa laitoksissa elämisestä aiheutuu usein huomattavaa haittaa lapsen tai nuoren kehitykselle.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan suurinta osaa perhekotien lapsista hyväksikäytetään seksuaalisesti. Kumman valitset; että nuori saa juhlia alkoholin voimalla silloin tällöin, vai että hänen elämänsä tuhotaan kun hän laitostuu ja joutuu alttiiksi huonoille vaikutteille, ja hänen perheelleen aiheutetaan peruuttamattomia vaurioita?
 
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan suurinta osaa perhekotien lapsista hyväksikäytetään seksuaalisesti. Kumman valitset; että nuori saa juhlia alkoholin voimalla silloin tällöin, vai että hänen elämänsä tuhotaan kun hän laitostuu ja joutuu alttiiksi huonoille vaikutteille, ja hänen perheelleen aiheutetaan peruuttamattomia vaurioita?

Voisitko laittaa linkin tähän ruotsalaiseen tutkimukseen? Aika oudosti vertaat noita asioita, että jos sos.toimi puuttuu nuoren terveyttä ja hyvinvointia uhkaavaan toimintaan, niin se tarkoittaa perheen ja nuoren elämän vahingoittamista. Nämä sun mielipiteet on kyl todella kummallisia ja on todella vaikea uskoa, ett kukaan järkevä aikuinen ihminen kirjoittaa tosissaan tuollaisia kommentteja!
 
Noiden yli viidensadan tarpeettoman lastensuojeluilmoituksen takia satoja perheitä joutuu sosiaaliviranomaisten hampaisiin ja arviolta 100-200 lasta huostaanotetaan.

Mihin perustat tuon arvion? Lapsen huostaanotto on toimenpide, joka tehdään silloin, kun alaikäisen lapsen tilanne perheessään asuessa sellaiksi, että se on omiaan uhkaamaan lapsen terveyttä/kehitystä. En millään voi uskoa, että yksittäinen alkoholi-ilmoitus aiheuttaisi huostaanottoa. Ja pidätkö todella tarpeettomana sitä, että viranomaiset puuttuvat tilanteeseen, jossa Lapsi juopottelee kaupungilla iltamyöhään?

Mielestäni nuo sosiaaliviranomaisille tehdyt ilmoitukset ovat hyvä juttu, ja ainakaan täälläpäin ei oikeasti lapsistaan huolehtiva perhe joudu mihinkään "sosiaaliviranomaisten hampaisiin".

Ja tuokin on aika huolestuttava tuo väkevien juomien määrä. 61 litraa väkeviä juomia, jonka ikärajaan jokaisella noilla lapsilla on ainakin se 3 vuotta vielä odotettavaa..
 
Siitä, että viritetty mopo kulkee yleensä ainakin 60 km/h, joten se ei jää muun liikenteen jalkoihin samalla tavoin kuin virittämätön, joka kulkee vain 40-45 km/h ja joka siksi on erittäin vaarallinen kuljettajalleen. Pelkästään rajoittimet poistamalla lähes kaikki mopot muuttuisivat turvallisemmiksi."

Pitää vielä nillittää. Entäs mopojen jarrut, rungot jne., jotka on suunniteltu tuolle 45 km tuntinopeudelle?
 
Nyt meni kyllä kustannusarviot ihan metsään :D Perhehoitovuorokausi ei maksa 2500€. Eikä laitosvuorokausi noin montaa tuhatta. Laitosvuorokausi on nuorelle n 500€-1000€ ja perhehoito luokkaa 100-200€/vrk.
 
[QUOTE="höpöhöpö";23696724]Voisitko laittaa linkin tähän ruotsalaiseen tutkimukseen? Aika oudosti vertaat noita asioita, että jos sos.toimi puuttuu nuoren terveyttä ja hyvinvointia uhkaavaan toimintaan, niin se tarkoittaa perheen ja nuoren elämän vahingoittamista. Nämä sun mielipiteet on kyl todella kummallisia ja on todella vaikea uskoa, ett kukaan järkevä aikuinen ihminen kirjoittaa tosissaan tuollaisia kommentteja![/QUOTE]

"Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa

22.10.2009 14:47

Helsingin Sanomat

Noin puolet lastenkodeissa ja sijaisperheissä kasvaneista lapsista on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi Ruotsissa. Tulokset käyvät ilmi Ruotsin valtion ja SVT:n tekemästä tutkimuksesta, johon haastatellaan kaikkiaan tuhatta kasvatuslasta.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaista valtion vastuulla olleilla lapsilla oli kasvaa aikuisiksi 1920–1990-luvuilla Ruotsissa.

Noin neljästäsadasta haastattelusta on tehty yhteenveto. Niiden perusteella joka toista haastatelluista on lapsina joko käytetty seksuaalisesti hyväksi tai heidät on raiskattu.

"En osannut odottaa, että tällainen olisi voinut olla näin laajaa", sanoi tutkimusta johtanut Göran Johansson SVT:lle.

Monilla seksuaalisesti hyväksikäytetyillä ei ollut ketään, kenelle puhua asiasta.

"Uskon, että monet, jotka ovat joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsuudessa, ovat halunneet unohtaa asian, eivätkä ole halunneet puhua siitä edes lähimmäisilleen", Johansson sanoo.

Tutkimuksesta julkistetaan ensimmäinen raportti vuodenvaihteessa. Haastatteluja jatketaan vuoteen 2011 asti. Sen jälkeen hallitus ottaa kantaa kasvattilasten korvausvaatimuksiin."

htt p://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joka+toista+kasvattilasta+k%C3%A4ytetty+seksuaalisesti+hyv%C3%A4ksi+Ruotsissa/1135250213920
 
Poliisilla on virkavelvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus alaikäisestä joka tekee rikoksen, sen tekemättä jättäminen on virkavelvollisuuden rikkominen joka taas johtaa poliisin (tai muun viranhaltijan, esim. opettajat) kohdalla sanktioihin. Eli siis mielestäsi poliisien pitäisi syyllistyä virkavirheeseen kunhan lapset saavat rauhassa ryypätä?

Minäkin kaipaisin kovasti jotain perusteltua näkemystä näistä heittelemistäsi luvuista ja perusteista jotka sitten huostaanottoon mahtavat johtaa 20-40%:lla nuorista jotka ovat poliisin haaviin niin sanotusti vappuna joutuneet ja varsinkin lähdeviitettä tähän ruotsalaistutkimukseen.
 
[QUOTE="viiraska";23696540]Miten nuori sitten ap:n mielestä oireilee ahdistusta? Nuoret eivät marssi lääkärin vastaanotolle sanomaan että ahistaa eivätkä vanhemmat välitä, vaan he juovat pään täyteen. Sosiaalitoimi on ihan oikea osoite silloin.

Poliisia tarvitaan laittamaan rajoja niille, joille ei muuten rajoja laiteta![/QUOTE]

Samaa mmieltä. Hyvä, että puututaan.
 
Pitää vielä nillittää. Entäs mopojen jarrut, rungot jne., jotka on suunniteltu tuolle 45 km tuntinopeudelle?

Pötyä! Aivan samat mopot ja skootterit kulkevat virittämättä esim. Etelä- ja Keskieuroopassa 60-90 km/h ja ne katsotaan siellä aivan turvallisiksi. Ne on siis rakenteellisesti suunniteltu suuremmille nopeuksille, kuin mitä ne Suomessa kulkevat. Suomeen tuotaessa nuo mopot muuttuvat yh'äkkiä viranomaisten mielestä turvattomiksi ja niihin joudutaan asentamaan nopeusrajoittimia ja kuristimia.
 
htt p://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joka+toista+kasvattilasta+k%C3%A4ytetty+seksuaalisesti+hyv%C3%A4ksi+Ruotsissa/1135250213920

Todella kamalaa jos näin oikeasti on ollut ja tulokset ovat lähellekään korrekteja, mutta suhtautuisin ehkä hieman varauksella, vähättelemättä kenenkään kokemuksia muutenkin rankassa tilanteessa. Toisaalta sopii myös miettiä onko touhu sota-aikoina ollut hieman erilaista kuin nyt 2000-luvulla, miten paljon valvotumpaa meno on tänä päivänä ja miten paljon helpommin väärinkäytökset tulevat ilmi? Ja tietty jos Suomessa tehtäisiin samanlainen tutkimus, olisiko tulos yhtenevä.
 
Olen pöyristynyt asiasta. Kommentoin aiemmin jo viikonloppuna ketjuun samalla nimimerkillä kuin nyt, kun joku äiti kirjoitteli lapsensa tuodon poliisiautolla kotiin.

Poliisilla ei ole resursseja tutkia esim. koulukiusaamista, (käydä esim kouluilla puhumassa asiallisesta käyttäytymisesta,) tai nettikiusaamista, tai kontrolloida suojateillä autoja, mutta on varaa kytätä nuoria vappuna ja kuljetella heitä kotiinsa ja tehdä ilmoituksia.

Aivan sairasta. Ja mainittakoon vielä, että itse join alkoholia ensimmäisen kerran 18 v ja lapsenikaan eivät ole vielä teinejä. Mutta muistan kyllä oman lapsuuden ja yläkoulussa moni maistoi viikonloppuisin toisten luokkakaverien kanssa, piti hauskaa, ja aivan normaaleja työssäkäyväiä ihmisiä heistä tulil.
 
[QUOTE="höpöhöpö";23696724]Voisitko laittaa linkin tähän ruotsalaiseen tutkimukseen? Aika oudosti vertaat noita asioita, että jos sos.toimi puuttuu nuoren terveyttä ja hyvinvointia uhkaavaan toimintaan, niin se tarkoittaa perheen ja nuoren elämän vahingoittamista. Nämä sun mielipiteet on kyl todella kummallisia ja on todella vaikea uskoa, ett kukaan järkevä aikuinen ihminen kirjoittaa tosissaan tuollaisia kommentteja![/QUOTE]

No tottakai laitostaminen vahingoittaa ihmistä, erittäin huonot tulevaisuudenkuvat ovat tutkimusten mukaan huostaanotetuilla.
 
Mää taas kuulin "lastensuojelujärjestö" lapset ja vanhemmat porukalta (www.vanhemmat.com) ,että kaikki 500 otetaan huostaan ja Hyrynsalmelle rakennetaan niille leiri. Mustat kopterit jo pörräävät paikkoja tarkistamassa. Sellast mää kuulin.
 
Se on hyvä että poliisi ottaa puhutteluun nuoria ja kaataa litkut veks, mutta musta tämä kyttäysholhous on alkanut mennä liian pitkälle. Miten ylityöllistetty sosiaalitoimi sitten voi vastata näihin lastensuojeluilmoituksiin humalassa olleista nuorista? Mitä seuraamuksia siitä on perheelle ja nuorelle? Entäpä jos sama nuori jää useamman kerran kiinni, onko siinä jo huostaanotto lähellä? Nämä asiat minä haluaisin tietää, koska avohuollossa on muutenkin resurssit vähissä. Mitenkä tämä ilmoittelun lisääntyminen sitten tilannetta parantaa? Musta tuntuu että ollaan menossa ojasta allikkoon ja se allikko on paljon pahempi kuin oja. Nimittäin jos nuori huostaanotetaan vaikka useiden kännäämisten takia pois kotoaan laitokseen, niin ei se sen nuoren tilannetta kyllä paranna!
 
[QUOTE="vieras";23697023]Onko tämä ap sama tyyppi, joka täällä kirjoittelee kauhutarinoita huostaanotoista päivittäin?[/QUOTE]

Ei ole älä pelkää. Meitä on useita ja joukko senkun kasvaa.
 

Yhteistyössä