O
"OnnellinenÄiti"
Vieras
Meidän poika on aloitti yläasteen viime syksynä. Viihtynyt todella hyvin ja kavereitakin on. Pärjää koulussa erittäin loistavasti, keskiarvo melkein 9 - lukuaineista taitaa olla ylikin. Mutta ennen tätä ollut todella vaikeaa.
Poijan koko tarha-aika ja ala-aste on ollut pääosin aika vaikea. Yhdestä tarhasta sai "potkut" 5-vuotiaana. Olemme ihmetelleet milloin mitäkin syytä ja olemme ravanneet psykologilla sun muualla. Meidän oli aikoinaan pakko kun tuosta tarhastapotkimisesta lähti prosessi pyörimään. Ei se pojallekkaan ollut helppoa.
Eri tutkimuksissa todettiin kuitenkin, että kognitiivisesti on ihan ok, joskin eri alueilla suuria tasoeroja. Pojalla usein ongelmat johtivat sitten erittäin huonoon käyttäytymiseen, joskaan erityisen aggressiivinen (ainakaan fyysisesti) ei koskaan ollut.
Kaikki tämä aiheuttivat esim. sen että minun ja äitini välit menivät todella huonoksi. Äitini syyllisti minua ja miestäni pojan pilaamisesta tms. Ja tulihan sitä itseäänkin syyteltyä. Hassua sinällään, että jos kerran olemme niin surkeita kasvattajia, niin ihme ettei kahdella nuoremmalla ole ollut mitään ongelmia.
Eräs psykiatri sanoi, että poikamme on ilmeisesti yliälykäs ja se usein aiheuttaa suuria ongelmia tietyssä iässä. Tilanne voi helpottua kun löytää kaltaistaan seuraa. Nyt hänellä on monta hyvää kaveria ja muutenkin viihtyy koulussa.
Ärsyttävintä on, että äitini, jota en todellakaan ylistäisi omien lapsiensa kasvattajina, ottaa jotenkin kunniaa siitä "että olisi pelastanut meidän poikamme"...
Päässä oikein kihisee kun miettii, että siellä ollessaan 80 prosenttia katsonut telkkaria (jolle hän oli nuorena todella herkkä), usein oireili sielläolon jälkeen. Laitoimme hänen siellä oleskelun minimiin kun ei äitini jaksanut hoitaa poikaa vaan pisti television ja iPadin asialle...
Yleisesti vaikeiden lasten vanhempia syyllistetään vaikka usein on niin, että nimenomaan lahjakkaat lapset ovat lapsuudessaan vaikeita. Minä kuitenkin luulen, että näissä lahjakkaissa lapsissa on tämän yhteiskunnan tulevaisuus. Kunhan vaan selviäisivät lapsuudesta...
Poijan koko tarha-aika ja ala-aste on ollut pääosin aika vaikea. Yhdestä tarhasta sai "potkut" 5-vuotiaana. Olemme ihmetelleet milloin mitäkin syytä ja olemme ravanneet psykologilla sun muualla. Meidän oli aikoinaan pakko kun tuosta tarhastapotkimisesta lähti prosessi pyörimään. Ei se pojallekkaan ollut helppoa.
Eri tutkimuksissa todettiin kuitenkin, että kognitiivisesti on ihan ok, joskin eri alueilla suuria tasoeroja. Pojalla usein ongelmat johtivat sitten erittäin huonoon käyttäytymiseen, joskaan erityisen aggressiivinen (ainakaan fyysisesti) ei koskaan ollut.
Kaikki tämä aiheuttivat esim. sen että minun ja äitini välit menivät todella huonoksi. Äitini syyllisti minua ja miestäni pojan pilaamisesta tms. Ja tulihan sitä itseäänkin syyteltyä. Hassua sinällään, että jos kerran olemme niin surkeita kasvattajia, niin ihme ettei kahdella nuoremmalla ole ollut mitään ongelmia.
Eräs psykiatri sanoi, että poikamme on ilmeisesti yliälykäs ja se usein aiheuttaa suuria ongelmia tietyssä iässä. Tilanne voi helpottua kun löytää kaltaistaan seuraa. Nyt hänellä on monta hyvää kaveria ja muutenkin viihtyy koulussa.
Ärsyttävintä on, että äitini, jota en todellakaan ylistäisi omien lapsiensa kasvattajina, ottaa jotenkin kunniaa siitä "että olisi pelastanut meidän poikamme"...
Päässä oikein kihisee kun miettii, että siellä ollessaan 80 prosenttia katsonut telkkaria (jolle hän oli nuorena todella herkkä), usein oireili sielläolon jälkeen. Laitoimme hänen siellä oleskelun minimiin kun ei äitini jaksanut hoitaa poikaa vaan pisti television ja iPadin asialle...
Yleisesti vaikeiden lasten vanhempia syyllistetään vaikka usein on niin, että nimenomaan lahjakkaat lapset ovat lapsuudessaan vaikeita. Minä kuitenkin luulen, että näissä lahjakkaissa lapsissa on tämän yhteiskunnan tulevaisuus. Kunhan vaan selviäisivät lapsuudesta...