A
"Anna"
Vieras
Menimme naisimisiin noin kuukausi sitten. Ystävät ja sukulaiset onnittelivat ja samoin onnitteluja ryöppyi myös naamakirjan kautta. Kyseessä oli ns. salahäät.
Huomasin kuitenkin, että toinen kummitädesitäni jätti onnittelematta. Hän ei ole siis millään tavalla kommentoinut minulle tärkeää asiaa...kun oikein muistelee, niin eipä ole tainnut vähään aikaan kommentoida mitään tekemistäni.
Hän melkeinpä asuu naamakirjassa. On siellä aina, joten kyse ei ole siitä etteikö olisi huomannut. Kyllä hän huomannut on, koska kommentoi ahkerasti meidän yhteisten tuttujen asioita esim. synttäreitä, valmistujaisia yms.
Minua taas jotenkin loukkaa, koska en ole häneltä koskaan ikinä mitään pyytänyt. Hän itse katkaisi aikoinaan välit tiettyihin sukulaisiin ja sai aikaiseksi suurenkin riidan. Minut hän unohti heti, kun täytin 12v. Eli en siis ollut vähään aikaan edes kuullut hänestä mitään.
Oli suuri yllätys, että hän pyysi kaverikseen naamakirjassa ja olin tästä iloinen. Nyt on taas asiat toisin ja mietinkin, että poistaisinko kummitätini elämästäni kokonaan...eihän häntä näytä kiinnostavan minun elämäni ollenkaan.