Keittiönoita
Mä en ole rangaissut lapsiani vahingoista. Tahallaan jos ovat jotain tehneet, niin sitten on tullut rangaistuskin. Itsekin hukkailen milloin mitäkin.
mitäpä jos oikein kunnolla keskustelisit sen lapsen kanssa. Mitä hittoa sä täältä tulet kysymään neuvoja, tämähän on perhe asia.Alkuperäinen kirjoittaja piina:Alkuperäinen kirjoittaja Sara:Et niin vaan monin verroin huonompi!Alkuperäinen kirjoittaja toini:se poika osaa jo valehdella, on käyttäny sen 5e matkalla. en olis noin huono äiti kuin piina on, en ikinä.
Vaikea se on yhden ketjun perusteella päättää kuka on äideistä huonoin. Mä en ole hyvä äiti ja siksi täältäkin neuvoja kyselen, että miten kannattaisi tehdä. Ihmettelen vain tähänkin tulleita vastauksia, kun on niin puoleen ja vastaan, etten vieläkään tiedä mitä tehdä
:/
Tajuutsä lainkaan, että sun poikas on 13-vuotias, ei mikään pikkulapsi enää. Kai sen ikäinen nyt saa itse päättää milloin sitä karkkia syö ja milloin ei? On jo naurettavaa holhoamista, jos ei saa tuollaisia asioita päättää. Olishan hän voinut ostaa vaikka juotavaa sillä rahalla tai säästää. Mutta kyllä tuon ikäisellä käyttörahaa pitää jo olla.Alkuperäinen kirjoittaja piina:Tuokin oli vain retki teatteriin, eikö sekään nykyään onnistu ilman karkkia?
Mä tiedän olevan nipo, joissain asioissa ja joissain en. Mun mielestä kuiteinkin on hyvä, että uskaltaa olla lapsilleen nipo, eikä antaa heille vähintään se mitä kaveritkin saavat tai mahtailla sillä, että omat lapset saavat enemmän. Ihan on meidän vanhempien syy, että lapsilla ja nuorilla on keskimäärin kunto heikentynyt sekä lihavuus yleistynyt. Mä uskon sen johtuvan (tätä palstaa seuranneena), että me vanhemmat emme uskalla olla nipoja ja emme uskalla olla antamatta paljon rahaa ja vaatia lapsilta osallistumista sen hankintaan yms.
mä olisin vatinut ostamaa omalla rahalla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:tietysti laittaisin korvaamaan sen! Olkoot iso raha tai pieni raha, mutta periaatteestakin laittaisin korvaamaan... Sovittu asia on sovittu asia ja siitä pidetään kiinni!
Hajottihan poikani puhelimensakin tahallaan saadakseen uuden ja paremman, en ostanut, ostin tasan samanlaisen, kuin ensimmäinenkin... En kyllä olisi uutta puhelinta ostanut ollenkaan, mutta koska joutuu harkkojen jälkeen olemaan yksin ulkosalla 30-45min iltakasin jälkeen, niin katsoin sen tuovan edes vähän turvaa ja olevan pienempi paha saada uusi (ja samanlainen kuin vanha) kuin olla kokonaan ilman...
meillä hävitti lapsi kerran rahan jonka oli varannut leijaa varten , kun raha kaupassa katosi taksusta, leijaa ei ostettu. harmitti vietävästi.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
meillä on hyvin kallista teettää uus avain. maskaa 20, joten minusta on kohtuullista että kafottaja korvaaa sen osittain.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Niin eihän se mitään ilmasta ole teettää avaimia, mutta oikeesti niitä vahinkoja sattuu. Itse olen nuoruudessa hukannut useammankin avaimen. Kerran jopa koulureppuni varastettiin kirjastossa, jossa avainkin oli, mutta ei ole tarvinnut korvailla niitä.Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:meillä on hyvin kallista teettää uus avain. maskaa 20, joten minusta on kohtuullista että kafottaja korvaaa sen osittain.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Myös poika on joutunut pleikkarin ohjaimen maksamaan kun rikkoi sen
varkaus onkin eriasia kuin huolimattomuus.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Niin eihän se mitään ilmasta ole teettää avaimia, mutta oikeesti niitä vahinkoja sattuu. Itse olen nuoruudessa hukannut useammankin avaimen. Kerran jopa koulureppuni varastettiin kirjastossa, jossa avainkin oli, mutta ei ole tarvinnut korvailla niitä.Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:meillä on hyvin kallista teettää uus avain. maskaa 20, joten minusta on kohtuullista että kafottaja korvaaa sen osittain.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Myös poika on joutunut pleikkarin ohjaimen maksamaan kun rikkoi sen
Eri asia on se, että rikkooko tahallaan pleikkarin ohjaimen (esim. heittää seinään) vai meneekö se vahingon mukana rikki (esim. kaatuu päälle)
pleikkarin ohjaminessa oli se ohjainsauva mennyt rikki.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Niin eihän se mitään ilmasta ole teettää avaimia, mutta oikeesti niitä vahinkoja sattuu. Itse olen nuoruudessa hukannut useammankin avaimen. Kerran jopa koulureppuni varastettiin kirjastossa, jossa avainkin oli, mutta ei ole tarvinnut korvailla niitä.Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:meillä on hyvin kallista teettää uus avain. maskaa 20, joten minusta on kohtuullista että kafottaja korvaaa sen osittain.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Myös poika on joutunut pleikkarin ohjaimen maksamaan kun rikkoi sen
Eri asia on se, että rikkooko tahallaan pleikkarin ohjaimen (esim. heittää seinään) vai meneekö se vahingon mukana rikki (esim. kaatuu päälle)
Jotenkaan en osaa olla yllättynyt teidän kasvatusfilosofiasta...Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:pleikkarin ohjaminessa oli se ohjainsauva mennyt rikki.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Niin eihän se mitään ilmasta ole teettää avaimia, mutta oikeesti niitä vahinkoja sattuu. Itse olen nuoruudessa hukannut useammankin avaimen. Kerran jopa koulureppuni varastettiin kirjastossa, jossa avainkin oli, mutta ei ole tarvinnut korvailla niitä.Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:meillä on hyvin kallista teettää uus avain. maskaa 20, joten minusta on kohtuullista että kafottaja korvaaa sen osittain.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Myös poika on joutunut pleikkarin ohjaimen maksamaan kun rikkoi sen
Eri asia on se, että rikkooko tahallaan pleikkarin ohjaimen (esim. heittää seinään) vai meneekö se vahingon mukana rikki (esim. kaatuu päälle)
On vähentyneet kaikki tuollaiset kun tietää että pitää maksaa.
korvausvelvollisuus on muualllakin jos hajottaa, esim koulussa tai päiväkodissa
Alkuperäinen kirjoittaja ...:Alkuperäinen kirjoittaja piina:Alkuperäinen kirjoittaja Sara:mitäpä jos oikein kunnolla keskustelisit sen lapsen kanssa. Mitä hittoa sä täältä tulet kysymään neuvoja, tämähän on perhe asia.Alkuperäinen kirjoittaja toini:
Minä ainakin juttelisin lapsen kanssa asiasta. Painottasin myös ettei ole mitään syytä valehtdella ja enemmän tekee hallaa itselleen jos / kun valehtelee. Aika loukkaavaa ruotia jotain 5 ? jossain netissä muumien keskustelupalstalla.
Mä en näe siinä mitään pahaa, että kysyn neuvoa muilta vanhemmilta, miten kannattaisi tehdä. Mulla yleensäkin on tapana ensin miettiä itsekseni mitä teen, ennenkuin alan lapsen kanssa neuvottelemaan enempiä.
Mulla ei ole mitään syytä epäillä lapseni valehtelevan, joten en aio siitä häntä syyttää. Syytän ainoastaan siitä, että on hukannut 5e, joka piti palauttaa mulle.
Ja todellakaan en vieläkään tiedä, onko kauhea olla ankara ja antaa korvata se, vai onko parempi antaa mennä villaisella vain ja olla enään koskaan luottamatta lapseen ja siihen, ettei hukkaa toistamiseen
:/
Alkuperäinen kirjoittaja Ccc:Ei kyllä ymmärrä yhtään tätä juttua! Lapsi hävittää vahingossa rahan ja pitäisi korvata se jollain! Kyl on jossain vikaa jos edes ajattelee sillain! Sitten viellä ihmettelette kun lapsi valehtelee! Kai se nyt valehtelee jos tietää että vahingosta seuraa rangaistus, ei ne sen jälkeen enää uskalla kertoa mitään ! Vaikuttaa myös aikuis ikään kun tulee pelko että tekee jotain väärin eikä sen takia uskalla enää tehdä mitään! Teen töitä tällaisen ihmisen kanssa ja voin kertoa että hermot menee sen kanssa kun kaikki on aina sen vika jne. Huh huh mä sanon.
Niin sattuu, mutta jos sinä hävität toisen ihmisen rahaa -vahingossa tai tahallaan- kai sinä sen hänelle korvaat?? kyllä tuon ikäisellä pitää olla jo sääntöjä elämässä. Mäkin ehkä heltyisin jos lapsi olisi tosiaan pahoillaan, mutta ap nimeenomaan kertoi että lapsella oli hälläväliä-asenne katoamista kohtaan. Jos aikuinen hukkaa kaverin omaisuutta, hän korvaa sen. ei se ole mikään rangaistus, asioiden vaan kuuluu mennä niin. Musta siinä sitten kasvatetaan niitä moneen kertaan mainittuja nuorisorikollisia jos ei oikeisiin asioihin osata puuttua, vaan tehdään tällaisia "pullamössölapsia".Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Musta on väärin rueta rangaisemaan jostain mikä on hävinnyt vahingossa. Tottakai pitää opettaa että esim. rahan ja avaimien kanssa pitää olla huolehtivainen, mutta sattuuhan noita hävittämisiä aikuisillekin.
Ja samalla se oppii ettei kannata kertoa mitään rangaistuksen pelossa !Alkuperäinen kirjoittaja piina:Alkuperäinen kirjoittaja Ccc:Ei kyllä ymmärrä yhtään tätä juttua! Lapsi hävittää vahingossa rahan ja pitäisi korvata se jollain! Kyl on jossain vikaa jos edes ajattelee sillain! Sitten viellä ihmettelette kun lapsi valehtelee! Kai se nyt valehtelee jos tietää että vahingosta seuraa rangaistus, ei ne sen jälkeen enää uskalla kertoa mitään ! Vaikuttaa myös aikuis ikään kun tulee pelko että tekee jotain väärin eikä sen takia uskalla enää tehdä mitään! Teen töitä tällaisen ihmisen kanssa ja voin kertoa että hermot menee sen kanssa kun kaikki on aina sen vika jne. Huh huh mä sanon.
Lapsi ei tietääkseni ole valehdellut, hän on ollut vain huolimaton. Itsekin olen huolimaton ja useammankin kerran hukannut jotain. Mutta koska olen joutunut korvaamaan hukkaamani asiat, on saanut minut pitämään parempaa huolta tavaroistani ja varsinkin tavarat, jotka olen lainannut (tai oikeastaan tästä syystä en juuri koskaan lainaa mitään).
Tän korvaamisen taustalla siis on se, että lapsi jatkossa pitäisi parempaa huolta rahoista.
Et ole tosissasi? *mä oon sanaton miten äiti voi ajatella 13-vuotiaasta noin, kun lapsi hukkaa 5?*Alkuperäinen kirjoittaja piina:vai onko parempi antaa mennä villaisella vain ja olla enään koskaan luottamatta lapseen ja siihen, ettei hukkaa toistamiseen
:/
Alkuperäinen kirjoittaja Ccc:Ja samalla se oppii ettei kannata kertoa mitään rangaistuksen pelossa !Alkuperäinen kirjoittaja piina:Alkuperäinen kirjoittaja Ccc:Ei kyllä ymmärrä yhtään tätä juttua! Lapsi hävittää vahingossa rahan ja pitäisi korvata se jollain! Kyl on jossain vikaa jos edes ajattelee sillain! Sitten viellä ihmettelette kun lapsi valehtelee! Kai se nyt valehtelee jos tietää että vahingosta seuraa rangaistus, ei ne sen jälkeen enää uskalla kertoa mitään ! Vaikuttaa myös aikuis ikään kun tulee pelko että tekee jotain väärin eikä sen takia uskalla enää tehdä mitään! Teen töitä tällaisen ihmisen kanssa ja voin kertoa että hermot menee sen kanssa kun kaikki on aina sen vika jne. Huh huh mä sanon.
Lapsi ei tietääkseni ole valehdellut, hän on ollut vain huolimaton. Itsekin olen huolimaton ja useammankin kerran hukannut jotain. Mutta koska olen joutunut korvaamaan hukkaamani asiat, on saanut minut pitämään parempaa huolta tavaroistani ja varsinkin tavarat, jotka olen lainannut (tai oikeastaan tästä syystä en juuri koskaan lainaa mitään).
Tän korvaamisen taustalla siis on se, että lapsi jatkossa pitäisi parempaa huolta rahoista.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Et ole tosissasi? *mä oon sanaton miten äiti voi ajatella 13-vuotiaasta noin, kun lapsi hukkaa 5?*Alkuperäinen kirjoittaja piina:vai onko parempi antaa mennä villaisella vain ja olla enään koskaan luottamatta lapseen ja siihen, ettei hukkaa toistamiseen
:/
Olisi mielenkiintoista tietää lisää teidän perheen elämästä ja lastenkasvatuksesta!