Haave tervetuloa, isoja :hug: .
En jaksanut eilen kirjoitella kun tein puheitani ja ryökäleet ootte saanu taas aikaan paljon tekstiä. Vaikka olikin niin monenlaista, mun täytyy sanoa että mä nautin kun saan lukea niitä. Täällä kun mulla ei ole oikein kunnon ystävää, jolle puhua, unkariksi ei vielä voi oikein ihan vakavista asioista puhua kun ei ole niita sanoja vielä sanavarastossa. Ihanaa kun edes näin voi jakaa elämäänsä muiden kanssaihmisten kanssa. Te tuotte valoa! =)
Mä sitten testasi nyt aamulla ja nega oli. Tällä kertaa en ostanut kaikkein herkinta testiä kun oli kamalaa ensin saada haamuja ja viikon jälkeen negaa. Mä en ole pettynyt, hassua . Jotenkin se auttaa kun tietää, etta nyt mennään kohti tositoimia. Ja olen hiukan helpottunut, kun nyt varmuudella voi varustautua tädin tuloon. Kun ei ole varastossa hänelle yhtään tyynyä . Ja toisaalta nyt mä voin huoletta otta mun hirmuisia migreenilääkkeitä, ettei tartte kesken puherumbaa olla kuin zombi pää oksennusämpärissä . Miltähän se oikeasti näyttäis?
Tosta anopista, mä olen aika onnellinen kun mun anoppi on hyvä. Appi taas saattas viedä mun hermot jos liian lähellä asuttas. Joten sitä ei ikinä tehdä. Toisaalta olisi kamalaa ollu asua ulkomailla jos anoppi olis ollu kuin mun isoäiti mun äidille. Mun äiti ei ollu ikinä minkään arvoinen, sai aina pienimmät annokset ruokaa, ja ei osannut hoitaa miestään jne. Sitten yksi päivä kun olin pikkunen tuli mummi kylään, äiti töissä ja isukkilla vapaa päivä sairaalasta. Mummi sitten tarkasti koko huushollin ja mikään ei ollu niinkuin pitäs ja lapsikaan ei ollut hoidettu niinkuin pitäis. No isäni siihen, että pakkaas laukkus ja lähdetään takas juna-asemalle. Jos jatkat tälläistä käytöstä ja syyttelyä niin et ole tervetullut käymään ja ei mekään tuoda lastenlasta vierailulle. Siihen loppu motkotukset, ja äiti oli ihan kummissaan että mistä nyt tuulee kun tuli töistä. Eli rajojen asettaminen on ihan sallittua tavalla ja toisella, ja musta tuntuu kun sen tekee oma lapsi, niin se toimii paremmin. Tietysti mähän olen todella ylpeä isukistani, joka seiso oman vaimonsa puolella.
En jaksanut eilen kirjoitella kun tein puheitani ja ryökäleet ootte saanu taas aikaan paljon tekstiä. Vaikka olikin niin monenlaista, mun täytyy sanoa että mä nautin kun saan lukea niitä. Täällä kun mulla ei ole oikein kunnon ystävää, jolle puhua, unkariksi ei vielä voi oikein ihan vakavista asioista puhua kun ei ole niita sanoja vielä sanavarastossa. Ihanaa kun edes näin voi jakaa elämäänsä muiden kanssaihmisten kanssa. Te tuotte valoa! =)
Mä sitten testasi nyt aamulla ja nega oli. Tällä kertaa en ostanut kaikkein herkinta testiä kun oli kamalaa ensin saada haamuja ja viikon jälkeen negaa. Mä en ole pettynyt, hassua . Jotenkin se auttaa kun tietää, etta nyt mennään kohti tositoimia. Ja olen hiukan helpottunut, kun nyt varmuudella voi varustautua tädin tuloon. Kun ei ole varastossa hänelle yhtään tyynyä . Ja toisaalta nyt mä voin huoletta otta mun hirmuisia migreenilääkkeitä, ettei tartte kesken puherumbaa olla kuin zombi pää oksennusämpärissä . Miltähän se oikeasti näyttäis?
Tosta anopista, mä olen aika onnellinen kun mun anoppi on hyvä. Appi taas saattas viedä mun hermot jos liian lähellä asuttas. Joten sitä ei ikinä tehdä. Toisaalta olisi kamalaa ollu asua ulkomailla jos anoppi olis ollu kuin mun isoäiti mun äidille. Mun äiti ei ollu ikinä minkään arvoinen, sai aina pienimmät annokset ruokaa, ja ei osannut hoitaa miestään jne. Sitten yksi päivä kun olin pikkunen tuli mummi kylään, äiti töissä ja isukkilla vapaa päivä sairaalasta. Mummi sitten tarkasti koko huushollin ja mikään ei ollu niinkuin pitäs ja lapsikaan ei ollut hoidettu niinkuin pitäis. No isäni siihen, että pakkaas laukkus ja lähdetään takas juna-asemalle. Jos jatkat tälläistä käytöstä ja syyttelyä niin et ole tervetullut käymään ja ei mekään tuoda lastenlasta vierailulle. Siihen loppu motkotukset, ja äiti oli ihan kummissaan että mistä nyt tuulee kun tuli töistä. Eli rajojen asettaminen on ihan sallittua tavalla ja toisella, ja musta tuntuu kun sen tekee oma lapsi, niin se toimii paremmin. Tietysti mähän olen todella ylpeä isukistani, joka seiso oman vaimonsa puolella.