Marilia, ihanaa! :heart: Onnea sinulle ja miehellesi kovasti!! :flower: :flower:
Hobe, mahtavaa kuulla sinusta ja että kaikki on sujunut hyvin. :heart: Vaikka tietysti hääjuhlat menikin vähän sivusuun... höh. Toivotaan, että vuoto lakkaa pian ja karvat kasvaa kiltisti omille paikoilleen.
Samaa kyselen kuin
Stella, eli mitä teillä on nyt tiedossa hoitosaralla? Luomuilua varmasti, mutta entä muutoin?
Stella, voi sinua muru, toi on tosi rasittavaa, kun saa repiä hermoja jo oviksenkin kanssa. Mutta kun ei myöskään vaan voi antaa olla.... :headwall: Tiedän tunteen. Ja oon miettinyt kanssa, että osaako sitä enää olla, kuten
marli kirjoitti. Kun on tottunut koko ajan vahtaamaan, tarkkailemaan, seuraamaan, stressaamaan, pelkäämään, ajoittamaan, epäilemään, pettymään.... Ja jos yrittää itseään huijata, niin alitajuntaisesti toi prosessi rullaa kyllä ihan kiltisti itestään. :headwall:
Mulla oli tänään tosiaan ultra (
Mirulla on mahoton muisti) ja mulla on nyt vähän hassu olo. En oikeen tiiä mitä ajattelen ja mitkä on fiilikset. Sinänsä kaikki oli kunnossa, eli munasarajat rauhalliset ja limis hyvännäköinen, joskin vois olla paksumpikin, ja lisättiin lääkeannosta. Siirto sovittiin ens torstaille, mikäli sulatus menee ok. Mutta silti, oma usko onnistumiseen on aika vähissä. Lääkäri oli myöhässä, mutta siitä huolimatta kysyi mun kuulumisia ja kun mainitsin, että töitä etsin, niin ilmeisesti huolestui mun jaksamisesta, sillä juteltiin myös työnhausta ja kaikesta siihen liittyvästi tosi pitkään ennen kuin mentiin itse asiaan. Lääkäri totesi, että sitten sulla on myös tää toinenkin projekti... Niin. Ja oisittepa tunteneet mun sykkeen, kun hän sanoi, että olet sitten vissiin käynyt netissä....
Pysyin (mielestäni) rauhallisena ja sanoin vaan, että ai miten niin....
Olin siis jättänyt pyynnön kortisoneista ja muista "apukeinoista" ja sitten käytiin läpi niitä, ja hänen mielestään ne on ihan uskomusta vain eikä tutkimukset tue niiden vaikutuksia, enkä siis saanut kortisonia tähän siirtoon. Kuulemma sitten syksyllä jos uusi hoitokierros aloitetaan, niin sitten voidaan miettiä asiaa uudelleen. Ja niiden syönti pitää sitten aloittaa jo piikittelyvaiheessa kuulemma. Juteltiin myös pitkään mun allergioista ja atopiasta ja niiden merkityksestä, mutta silti vaan ei tullut sellaista oloa, että onnistuminen mitenkään ois edes lähellä... Kai tää on mun pään sisällä, eli en itse usko tähän. Teki lääkäri sitten mitä vaan. Lääkäri katsoi mun tiedot ja kilppariarvot ja siirtojen helppouden ja juteltiin myös siitä, kuinka kiireaikoina labrassa pakostikin alkiot joutuu odottamaan maljalla, ja se laskee onnistumisprosenttia kaikkien potilaiden kohdalta, jos siis osuu todellakin kiireviikko ja ylikuormitusta. Sitäkin toki seurataan ja hoitoja rajoitetaan, jottei ylikuormitusta tule. Lisäksi pakkset ja lämpökaapit ovat tilastoinnin alla, sillä aina joskus niissäkin on vikaa, josta sitten saattavat kärsiä kaikki ne, joilla hoito silloin menossa. Mutta mitään selitystä tällä mun tilanteelle ei tietenkään löytynyt. Ja oltiin molemmat sitä mieltä, ettei pitkästä viljelystä ole nyt näihin vikoihin alkioihin apua, sillä jos ne sitten osoittautuis ihan kelvottomiksi, niin mitä se auttais. Parempi siirtää ne silleen "sokkona" ja toivoa ihmettä.
Kaipa tosta mun tekstistä voi päätellä, että vähän luovutusmeininkiä täällä havaittavissa. Tällä hetkellä. :'( Ja taikauskoinen ja kieroutunut mieli saattaa ajatella, että kun luopuu toivosta, niin ehkä sitten kestää pettymykset paremmin ja ehkä silloin onnistuu, kun on kokonaan lopettanut siihen uskomisen. :ashamed:
