Siisami: Huokaus ja rutistus. :heart: Jos mulle olisi joku kertonut vuosi sitten tammikuussa kun viattoman toiveikkaasti ekaan IVF:ään meni, että miten tämä hoitorumba ja diagnoosipuoli tulee omalla kohdalla menemmän, niin en olisi voinut uskoa sitä todeksi. Siis että miten sen muka jaksaisi.Ja muistan hyvin, kuinka itse ajattelin, että ei herranjestas, ei näitä hoitoja nyt voi loputtomiin tehdä.Mutta jotenkin sitä vaan silti. Niinkauan kuin on toivoa ja pää kestää, sitä vaan yrittää. Kai sitä lopettaisi, jos näissä onnistumisissa (anteeksi missä?) ja epäonnistumisissa (aivan, kuullostaa tutummalta) olisi jotakin logiikkaa ja selkeitä sääntöjä, tyyliin että "2.päivänä hyvälaatuisella 4-soluisella alkiolla plussaa aina, 3.päivänä 3.luokan 6 soluisella alkiolla ei plussata", mutta kun noissa ei tunnu olevan ei sitten mitään varmoja takeita mihinkään suuntaan, niin periaatteessa kaikki on mahdollista. Kai. Tottakai mä esimerkiksi olen vähän silleen, että mahtaakohan se nyt mun lääkäri olla oikeassa kun se sanoo, ettei korkea fsh vaikuta solujen laatuun (netistä kun löytyy vastakkaisiakin näkemyksiä ) kun eihän siinä ole mitään järkeä, että meillä on siirretty aina ulkoa katsottuna priima-alkioita mutta ei vaan silti ole onnistunut. Ja samaan aikaan täällä ihmiset saa riemu-uutisia ja plussaa hitaasti jakautuneilla ja matalampien laatuluokitusten alkioilla. Ei siinä mitään, en itse asiassa ole tästä asiasta mitenkään katkera tai raivoissani, mutta tottakai se omaa pakkaa sekoittaa. Antaa tietysti toivoa, mutta.
Nojoo. Kirjoittelin pitkän taukoni jälkeen siitä, että kaikki pelot on oikeastaan pikkuhiljaa tulleet omalla kohdalla todeksi, ja se on niin totta, että sille melkein pitäisi nauraa. Se on ihan uskomatonta. Kaikki, mitä olen alkanut pelkäämään nettisurffailujeni ansiosta, on sitten osunut lottopottina kohdalle. Joten enpä voi olla miettimättä, että kun nyt kuitenkin on tullut luettua tuota "Luovutettu munasoluhoito" -pinoa uutterasti jo aikojeni alusta täällä 2+:ssa, niin sinnekö sitä sitten käy matka. Niin kuin itse asiassa monella siellä on käynyt - moni on kirjoittanut, ettei uskonut, että sinne sitä sitten päätyy. Eikä siinä mitään, sitten sinne, jos täytyy. Joten kannustan ja lämmöllä ajattelen sua, rohkea ja sisukas nainen, joka olet jo sen päätöksen tehnyt, jos se nyt sitten tulisi eteen ensi hoidon jälkeen. Ei se olisi mullekaan kynnyskysymys, koska olen tavallaan jo pohtinut sitäkin vaihtoehtoa valmiiksi.... Mutta voin kuvitella, että mun miehelle se tulisi olemaan vaikea päätös. Päätös, jonka lopputulosta en todellakaan osaa sanoa. Mutta, katsotaan nyt hoito kerrallaan. Niin monta kuin nyt vielä kehtaa omilla tehdä. Niin kauan kuin lääkäri sanoo, että on toivoa.Saapa nähdä, muuttuuko hänen äänensä kellossa, jos näitä ulkoisesti hyvien alkioiden siirtoja vaan tehdään ja tehdään eikä vaan kertakaikkiaan mitään tule tapahtumaan. We'll see. Joka tapauksessa, sulle toivotan malttia ja aina vaan lisää sisua. Ja Toivoa, tietysti.
PeePee: Rakas piinasiskoni. Jälleen kerran. :heart: :heart: Niin, päivänvalossa olen joo aika rauhallinen ja jopa on mennyt välillä pp-päivien laskut sekaisin, mutta kyllä se kuule sillä tavalla on, että jos vaikka herään keskellä yötä tai kun herään aamulla herätyskelloon, niin ihan ensimmäinen ajatus ennen edes silmien aukaisua on, että onkohan se tarrannut vai eikö ole... Välillä on sellaisia fiiliksiä, että ehkäpä hyvinkin, mutta esim. eilen olin aika laillaa sillä linjalla, että ei se nyt kyllä ole kuitenkaan tainnut tärpätä :ashamed: Ja vaikka olenkin toistaiseksi osannut olla noiden "ei varmaan" -fiilisten kanssa aika silleen shit happens -linjalla, enkä ole itkeskellyt enkä vaipunut epätoivoon, niin en mä nyt mitenkään hyväntuulisuuden paras esimerkkikään ole joka hetki ollut. Oireista: Uutterista yrityksistä huolimatta en ole saanut kropastani etsimälläkään irti mitään sellaista, joka viittaisi johonkin "erityiseen" tapahtumaan. Paitsi ok, ihan sellaista pientä normikieroon verrattuna ehkä jossain määrin "erilaista" tuntemusta on ollut rinnoissa/nänneissä mutta kun mulla on nää estradot-laastarit ja melkoinen luge-annostus (4x200), niin mun on kyllä ihan pakko pistää niiden piikkiin. Ja tulin tässä ajatelleeksi, että ehkä se on mahdollista, että jos oikein keskittyy ajattelemaan nännejään niin kai niissä alkaa jotain tuntemuksia kuvittelemaan :headwall: Valitettavasti muistikuvissa on aika tarkkaan syksyisen tuulimunan ennakoivat tuntemukset ja valitettavan hyvin muistan, kuinka mun nännit tuntuivat välillä silleen jännästi kuumottavilta/kipeiltä ja toisessa munasarjassa tuntui selkeästi sellaista "työskentelevää" juilintaa. Ja nyt ei kyllä sellaista ole ollut. Toki lääkityskin on pikkasen eri,mutta silti. Mitä tulee noihin tyypillisiin oireisiin, joita tuolla kuuluttelitkin niin omalta osaltani homman nimi on kyllä se, että musta tuntuu, että mulla on ihan joka ikisessä kuussa kaikki perusoireet: väsymystä, nälkää, päänsärkyä, vihlasuja, nännipihoissa näppylöitä vaihtelevissa määrin, nenä tukossa öisin ja iltaisin jne. Että hyvä mielikuvitus mulla ainakin on. Ja vielä yksi asia. Mitä tulee plussien toisille suomisiin, niin ihan kiitos samoin: sulle niin sitä plussaa toivoisin. Niin kovin kovin kovasti! Ja kyllä tässä tiedostetaan, että meidän track-recordilla ei liene ihan todennäköistä, että molemmat plussaisi samalla kertaa...Joten toivottavasti edes toinen! Ihan samassa veneessä kuitenkin toistaiseksi, ei todellakaan tee mieli testata. Joten malta sunnuntaihin. Itse en varmaan uskalla silloin eli mulla menee joka tapauksessa maanantaihin ja siis verikokeen kautta. Joten eiköhän tämä suunnitelma on selvä: testituloksiin asti toivomme kaikella omalla ja tsempittäjien energialla, että meidän yhteensä kolme pikkuista olisivat tajunneet, mikä on homman nimi.
Lumista perjantaipäivää kaikille,
Stella
