---------Plussat viikolle 48+49 ---------

Valtavasti onnea Mandylle!!! :heart: Muistakaa, ettei mitään ole menetetty, jos vaan täti pysyy poissa, vaikka testit näyttäis mitä! Voi kun tulis paaaljon plussia tällä viikolla, antaisi vähän toivoa ens viikollekin. Täällä vasta kohta viikko oviksesta ja pupuilut jäi vähiin tärppipäivinä, joten koetan olla toivomatta liikoja. Jännä miten kierron alussa oli ihan pelko siitä että raskautuu (mulla eka raskaus tosi rankka), mutta nyt sitä lasta toivoo niin paljon! Hyvä ainakin, kun nyt itse tietää että oli oikea aika ryhtyä yrittämään.

Hirmuisesti nyt puhallan plussatuulia kaikille! Elovauvoja tulee ihan varmasti! Aurinkoa päivään!
 
Apua, mähän olen ihan taas omaan napaani tuijottaessa unohtanut kokonaan Onnitella Mandya, anteeks :ashamed:
Mandy


Oireita tai kuvitelmaa ;
- kuvotus alkoi eilen uudelleen, olikin jo kk paussi josta olen koko tämän vuoden kärsinyt
- pissalla käytävä aikasta useasti, huomattavasti useammin kuin ennen
- jäsenien puutumista, tunto häviää varpaista ja sormista ajoittain, oli myös medän kuopusta odotellessa jo ennenkuin tajusin että olen raskaana ja kävin siitä jopa lääkärissä tutkimuksissa :ashamed:
- en tiedä kuuluuko joukkoon mutta jo viikon verran elohiiri ollut tuola vasemmas silmän yläkulmas, mua itteeni ihan häiritsee
- mulla ei ole ikinä menkat heittäneet, aina tulleet päivälleen :eek: vaik nyt vasta kahdet olleetkin vasta 1,5v. jälkeen

menkkoja kuitenkin odotellen :ashamed:
 
delfis ja äiti vm70 toivotaan, että muuttuu plussaksi ja pian!

lenan suuren suuret onnentoivotukset! :flower: :heart: :flower:

Mä odotin niin kovasti tämän aamun plussaajia, että näin sellaista unta, että olin itse plussannut. Se oli niin ihana uni etten olisi millään malttanut herätä. :p
 
lenan, aivan mahtavat onnittelut.!!! :flower: :heart: :)

delfis ja äiti vm70, toivon kovasti että plussa teille pläjähtäisi vielä plakkariin.!!!! :)

kuviteltuja oireita: :D
-ihan hirveä väsymys all the time, vaikka nukkuisi kuinka paljon
-pissalla joutuu juosta useammin kuin normaalisti
-jatkuva nälkä :D :p
-kuvottava olo ympäri vuorokauden, iltaisin usein voimakkaampaa
-kummalliset muljahtelut ja nipistelyt vatsassa, ei kuitenkaan menkkamaiset
-kylmä melkeen jatkuvasti.. normaalisti olen ilman sukkia mutta nyt tavalliset- ja vilasukat jalassa ja peitto harteilla :D
-naama kukkii, mitä se ei koskaa tee.! mulla siis normaalisti hyvä iho
-tissien arkuus, ja "paisuminen"
-mielihalut (esim, olen aina vihannut vispipuuroa, mutta nyt kauheet himot)

siinähän niitä olikin :D olen siis luulosairas :wave:
 
Irmeli09
Paljon onnea lenan :flower: :heart: :flower:

Pahoittelut delfis ja äiti vm70 negoista, toivottavasti vielä plussaksi muuttuvat.

Täällä ei ole oireiden listaan laittaa mitään, väsyttää kyllä, mutta se johtuu kyllä siitä ettei viime yönä saanut nukuttua kun pikkukakkonen melskasi flunssan kourissa koko yön. :(
 
Onnittelut lenan! :heart: :heart:

ja negan saaneille, niin kauan kun ei oo menkkoja on toivoa!! :)

Täällä ei oikein ole oireita, vatsaa juilii välillä mutta se voi ja taitaa olla merkki tulevista menkoista. Eilen kyllä oli illasta tosi huono olo, ihan kun ois päätä särkenyt mut ei kuitenkaan, ja sit paleli hirveesti, samoin aamulla herätessä. Mutta kauheesti en siis usko raskautumiseeni tässä kierrossa, vaikka toivon tietenkin...

Plussapuhureita+++++ :whistle: kaikille!! :D
 
No niin... Kaikille oireettomille! TOIVOA ON KYLLÄ!

Siis oireita ei täällä ole... Tänään aamulla huono-olo, mutta laittaisin sen vielä sen vatsataudin piikkiin... Mutta tuo vatsatauti juttu oli aika jännä tosiaan kun silloin sairastin aivan samanlaisen alkuviikoilla esikoista odotellessa... Luulen että vastustuskyky varmaan vähän heikompi alkuraskaudessa? Tai sitten mulla tekee joku hormoni muka tuollaisen, jota en kyllä usko...

Mutta siis tissit normaalit, ei kipua, ei muutosta... Eikä muitakaan erityisiä/ yleisiä oireita... Lämpö n.36,5, mut sekin heitellyt siitä oviksesta suuntaan ja toiseen. Ainut oire että menkat myöhässä ja jotenkin mulla oli sellainen olo (ainakin tänä aamuna) että ihme on jos ei ole testi positiivinen.

Ja sitten varoituksen sananen! Älkää luottako noihin extra, superhyper herkkiin nettitesteihin! Sain siis negan to, la ja nyt kyllä plussan, mutta siis ne ei tod. näytä aina siis totuutta ennen menkkoja.
 
:heart: TIISTAI 25.11.2008 :heart:



E-V-A..............kp25/29-32.............yk2...............kolmas toiveissa
pisita..............kp23/29-31.............yk5...............kolmas toiveissa
Hensku00.......kp27/28................yk4...........ensimmäinen toiveissa
äiti vm70.........kp30/28...................yk2...............neljäs toiveissa
L3nen.............kp22/24-26.............yk6...............kolmas toiveissa
Flora-79..........kp25/29-31.............yk2........ensimmäinen toiveissa
Hemppu81......kp26/28..................yk4...............toinen toiveissa
Emmama.........kp29/27-33............yk5.................kolmas toiveissa
yöperhonen-....kp22/28.................yk10.......ensimmäinen toiveissa
paimentyttö.....kp21/28.................yk1...............toinen toiveissa
hempukka87....kp21/26-30..........yk25.........ensimmäinen toiveissa
Irmeli09...........kp20/25-29............yk4................kolmas toiveissa
kellopeliappelsiini.....kp20/29...........yk7..............toinen toiveissa
Filuuri..............kp21/28-30.............yk1..............toinen toiveissa
delfis...............kp34/30-34...........yk3..........ensimmäinen toiveissa
Hudjuke..........kp25/28.................yk2..............3. (1.yht.) toiveissa
äiti 07.............kp28/28-30...........yk?.................kolmas toiveissa
ma-ii
P123..............kp35/?...................yk1..................kolmas toiveissa
estelle............kp32/36................yk19........ensimmäinen toiveissa
Valtsukka.......kp36/32...............yk?.........................?
OnSiisKevät....kp17/26...............yk6...........ensimmäinen toiveissa



:hug: UUTEEN KIERTOON: :hug:
Jellona84


TESTIPÄIVÄT:

VKO 48:
MA 24.11
TI 25.11: delfis, lenan, äiti vm70
KE 26.11
TO 27.11
PE 28.11
LA 29.11: Hemppu81, Emmama
SU 30.11: Hudjuke
VKO 49:
MA 1.12: E-V-A, L3nen, Flora-79
TI 2.12
KE 3.12: pisita,
TO 4.12: Irmeli09, yöperhonen
PE 5.12: paimentyttö
LA 6.12
SU 7.12

HAAMUILIJAT:



PLUSSANNEET:

Mandy81 :heart:
lenan

:heart:
 
Hurjan paljon onnea Lenan!!! :heart: Mahtavaa! Nyt tuntuu ettei aika mene yhtään eteenpäin. Toivo vain kasvaa, pääsisipä pian taas maan pinnalle... Ensi viikko tuntuu olevan niin kaukana. Kiva kuulla oireista, täällä ei nyt vielä yhtään mitään niitäkään. :headwall:
 
Onnea oikein sylikaupalla lenan:lle ja muille plussanneille (jos mulla menny ohi)!

Mulla jotenki tosi epävarma olo että oisin raskaana vielä tästäkään kierrosta.. mutta toivoa ei nyt ihan kokonaan kuitenkaan oo heitetty.. Lämmöt kuumeen jälkeen ollu sitä normaalia alhaista, tänään 35,8, eli ei kyllä yhtään korkeemmalla ku alkukierrostakaan.. :/

Päivät ei tunnu kuluvan ei sit millään.. Ootan jo kovasti et pääsis testaan ja pääsis tästä jännityksestä..

Muksu raivonnu tuolla jo tunteroisen ku pitäs päikkäreille alkaa.. Itellä vaan niin tukkonen olo edelleen ettei jaksais mitään tollasta ylimäärästä.. :kieh:

Mulle vois laittaa testipäiväks vaikka ens viikon sunnuntain, eli 7.12, jos enää sillon tarvetta testailla..

Nyt kyl ihan paska fiilis.. |O :ashamed:
 
ONNEA lenan :heart: Ihanaa jo toinen plussa ja vielä mooooonta päivää jäljellä :D kyllä niitä nyt taitaa tulla oikeen kunnolla tähän pinoon..

:hug: delfis ja äiti vm70 jospa se nega vielä plussaksi. muuttuu

E-V-A kiitokset päivityksestä!! Olin kaupoilla koko pvän ja nyt vasta koneelle ehdin. Korjailen huomenna vaikka sitä sydäntä ettei nyt tule kahta listaa tälle pvälle, tekee niin pitkäx sivua =)
 


Paljon onnea lenan

Toivottavasti negan saaneilla täti pysyy pois ja plussa vielä testiin kilahtaa :heart:


(.) pikkasen oireita löytyy esim. kuvotus pitkin päivää välillä tosi voimakkaana, mut ei kestä kauaa kerrallaan, syöminen auttaa vähäks aikaa, vasenta lonkkaa särkee iltaisin ja on kylmä varsinkin sormille ja varpaille sekä kaikki itkettää tosi helposti.
 
hudjuke, hei, mullaki on sama juttu, mua itkettää ihan pikku asiatkin :) tänään itkin sitä ku koiralla meni hihna jalkojen väliin :D on tää kyllä aika naurettavaa :D ja jos ei raskaana olekaan niin mistä kummasta nämä oireet johtuvat.?
 
Pois palstapimennosta! Huh, huh kylläpä jo oli palstaa ikävä, kun hurjat neljä päivää vietin ilman sitä. Oli kyllä oikein mukava reissu ja vauva-ajatuksetkin pyöri mielessä vähän vähemmän. Kunnolla tuli juhlittuakin, joten nyt olisi sopiva aika vauvalle. Voi taas viettää pari vuotta ilman alkoholia :LOL:

Tosin eipä ole tässä kierrossa enää toivoa, koska tuhruttelu alkoi jo. Alkoi jo sunnuntaina, mutta vieläkään ei ole alkanut kunnolla. Kaadoin Yöperhoselle joku aika sitten jäitä hattuun ja syy siihen, miksi yritän välttää turhaa toivonherättelyä, paljastuu omalla kohdallani taas kerran. Olen nimittäin itse supertyhmätoivonkipinöidensytytteliä ja aina saan tippua kovaa ja korkealta. Parempi olisi pysyä vähän vähemmän toiveikkaana. En nyt tietenkään tarkoita, että miksikään ikuiseksi pessimistiksi pitäisi ruveta, onhan se toivo yksi maailman tärkeimmistä asioista kaikkien kauheuksien keskellä. No meneepä taas liirumlaarumiksi :) Mutta asia (josta taas autuaasti harhauduin) oli se, että koska tuhruttelun seurauksena toivonkipinä taas syttyi, päätin tehdä yhden ovulaatiotestin. Tiesin, että jos ja kun siihen ei tule kuin haamujen haamu testiviivaksi, kaikki toiveet voi unohtaa. Asiaa olen testannut neljän kierron verran ja aina juuri ennen menkkoja testiviiva on ollut tosi haalea. Tein siis testin jäähdytelläkseni itseäni. Mutta mutta, testipä tekikin temput ja testiviivasta tuli ihan selkeä. Sellainen, että ovulaation aikaan veikkaisin huomenna pärähtävän yhtä vahvat viivat. Eli voi hitsin hitsit. Ei tainnut toimiakaan nyt se mun "ovulaatiotestit järjenäänenä" -suunnitelma. Nyt tuhruttaa ja edelleen mietin, että olenko raskaana. Tällainen hidas kituminen on oikeastaan kerralla hanat auki mentaliteettia pahempaa. Palauttakaa mut järkiini. Tuhruttelusta seuraa menkat ja ovulaatiotestistä ei voi päätellä mitään. Eikö vaan naiset? Näinhän se on. Miksi se ei mene luupäähäni :LOL:

Sitten muihin palstalaisiin...
Onnea Mandy ja Lenan :flower: :flower: Paljon paremmalla plussasateella alkoi tämä kuin viime pino.
Pisita... millaista tietoa löysit luteaaliajasta? Mikä on liian lyhyt? Mulla nimittäin sama ongelma.
Delfis ja äiti-vm70, minä kyllä uskon, että voi vielä plussaksi muuttua, vaikka olisi menkkojen ollessa myöhässä testannutkin. Näitä tarinoita olen kuullut nimittäin paljon. Kaikki ei voi olla legendaa :)
Hudjuke ja Yöperhonen, voin liittyä huono-oloisten jengiin. Minulla se taitaa olla tosin jonkinsortin menkkaoirekin (tai sitten ihan vaan psykologinen juttu raskautta toivoessa), koska aika usein tuntuu huonoa oloa ennen menkkoja. Minulle tulee huono olo papakokeessa ja myös synnyttäessä olen oksentanut, joten ehkä minulla kohdunsuulla tapahtuminen aiheuttaa huonon olon.

Tällaisia tällä kertaa. Tekstiä tulikin taas yhden patoutuneen viikonlopun verran. Hirveästi plussaonnea kaikille!
 
Ensinnäkin, onnea Lenan! :flower:

Emmama, toiveet heräs sun puolesta! Onhan se totta, että ovistesti ei ole mikään raskaustesti, mutta me tyhmät kuumeilijat laitetaan kaikki normaalista poikkeava raskauden piikkiin, eiks niin? :LOL: Pidän sulle peukkuja!

) . ( Edelleenkin omasta mielestäni ihan liian vähän oireita että voisin olla plussannut. Kuitenkin mua esim huimaa jo tuoliltakin nopeasti noustessa ja pissa on ihmeen tummaa. Mut noi voi johtua mistä tahansa muustakin syystä! Pitäis varmaan taas alkaa syömään rautaa. :ashamed:
Nippailut puuttuu täysin... mut eipähän tuu ainakaan nyt sitten testattua etukäteen kun ei ole "syytä".

Mulle voi laittaa testipäiväksi lauantai 29.11. jos joku jaksaa. Eli taidan ostaa testin jos täti ei tuu ajallaan perjantaina. Voipi hyvinkin olla ettei tarvii ostaa! :/

Negan testanneille plussatuulia, se voi vielä plussaksi muuttua!

Ja plussatuulia myös aivan kaikille meidän viikkolaisille 48-49! Puuh+++++++!!!
 
Irmeli09
Omaa napaa: Täällä ollut nippailuja ja menkkamaista särkyä selän puolella. Oviksen piti olla testien mukaan torstaina ja tämän päiväinen testi oli täysi nega. Siksipä toiveet heräs, että jospa olisi jotain muuta. Yleensä minulla on oviksen jälkeen ollut täysin oireeton olotila aina päivää ennen tädin tuloa asti. Olenkin siitä täällä palstalla avautunut kun ei ole mitään oireita. No nyt on onneksi edes jotain kerrottavaa :D .
 

Yhteistyössä