Pitkä suhde ja kriisit

[Jules]

Huomio te kaikki tyytyväisenä pitkässä parisuhteessa elävät!
Aina sanotaan, että kaikissa suhteissa on kriisejä ja myrskyjä mutta nykyään vain erotaan hirveän helposti.
Te ketkä elätte pitkässä parisuhteessa niin kertokaa minkälaisia kriisejä suhteessanne on vuosien saatossa ollut vai onko niitä ollut?
Itse olen ollut parisuhteessa ""vasta"" 4 vuotta ja ensimmäinen kunnon koetinkivi on koittanut. Riitelemme jatkuvasti ja välillä tuntuu, että ero olisi hyvä. Oloni on sellainen painostavan sydänsuruinen jatkuvasti.
Olen vain mietiskelly, että onkohan kriisi omassa parisuhteessani sitä luokkaa, että jotkut sellaisesta syystä eroavat vai voisiko kyseessä olla vain sellainen yksi myrskyisä jakso mahdollisesti pitkässä parisuhteessa.
Mietin vain esimerkiksi näitä 50 vuotta yhdessä olleita mammoja ja pappoja. Kai mamman mielestä pappa on jossain vaiheessa elämää tuntunut tosi kusipäiseltä ukolta ja päinvastoin? Eivätpä vaan ole eronneet ja vanhuuden yhdessä olo on mukavaa.
No juu, tämmösiä...

 

[sah]

Meidän vajaan 5 vuoden suhde on ollut melkeinpä myrskyä myrskyn perään. Varsinkin silloin kun alun huuma oli hieman laantunut, tuli eripuraa vähän kaikesta.

Suurin riidaaiheuttaja meillä oli yhteen aikaan seksi: sen puuttuminen tai huono laatu. Onneksi nyt on asiat taas sillä saralla mallillaan ja petipuuhat tuntuu taas mukaville. Samoin ajankäytöstä tulee välillä sanomista ja tietty siitä, että välillä tuntuu kuin olisin miehelleni pelkkä kotihengetär tai kaveri, eli romantiikkaa ei löydy sitten hakemallakaan. Riitely kuitenkin jollain tapaa puhdistaa ilmaa ja sitten menee taas paremmin.

Vuosi sitten ajauduimme kuitenkin sellaiseen pisteeseen, että ero oli oikeasti lähellä. Molemmilla yksinkertaisesti oli vain liikaa tekemistä ja yhteistä aikaa jäi vähän ja sekin meni sitte tiuskiessa toiselle ties mistä pikkujutusta, kun pinna oli molemmilla kireällä. Veivasin moneen kertaan ajatusta erosta, tai ainakin muuttamisesta erilleen, jotta tilanteeseen saataisiin jotain järkeä. Rakkaudesta huolimatta yhdessä oleminen ja eläminen tuntui ahdistavalta ja koin olevani täysin ansassa ja jumissa oman elämäni kanssa.

Erään riidan tiimellyksessä kerroin sitten ajatukseni miehelleni ja hänellä oli yllätyksekseni samansuuntaisia ajatuksia. Olin nimittäin jotenkin olettanut, että hänestä meillä meni ihan normaalisti. Tieto siitä, että hänkin oli ollut salaa onneton jotenkin herätti. Istuimme ja itkimme koko yön puiden suhdettamme joka kantilta ja tulimme tulokseen, ettei kumpikaan halunnut vielä lakata yrittämästä ja luopua toisesta. Tuon keskustelun jälkeen meillä onkin mennyt taas paljon paremmin ja tuntuu kuin olisimme rakastuneet toisiimme uudelleen. Ajatus siitä, että oli menettää toisen kokonaan, on saanut ymmärtämään, että vaikeuksista huolimatta tästä miehestä aion pitää kiinni.

Joten onnea sinulle suhteeseenne ja toivottavasti teilläkin asiat ratkeavat suuntaan tai toiseen. Jatkuva riitely kun on hermojaraastavaa.

 

[minä]

Takana 15 vuotta. Paljon on riidelty. Paljon on rakastettu. Vaikeimpia aikoja oli, kun esikoinen syntyi ja mies teki töitä kahden edestä. Riitelystä tuli jotenkin tapa pikkuhiljaa. Kunnes mieheni sai tarpeekseen ja eksyi ystäväni sänkyyn.. (lyhyesti sanottuna). Se avas omat silmäni. Kävin myös terapiassa, että jaksoin. Lopulta myös mieheni ymmärsi asian, menimme terapiaan yhdessä ja erikseen. Kun en enää jaksanut ja olin antaa periksi erolle, mies halusikin yrittää vielä. Ja niin se rakkaus iski uudestaan välillemme voimalla. Sen jälkeen olemme riidelleet harvoin ja silloinkin riitely loppuu lyhyeen. Huomioimme toisiamme ja kunnioitamme toinen toistamme. Elämme päivän kerrallaan tietäen, että toinen kulkee rinnalla ikuisesti, tuli eteen sitten mitä hyvänsä.. Ei, helppoa se ei aina ole, mutta usein on todettu, että kyllä kannatti jatkaa ja että on hyvä olla, kun on ehjä perhe ja onnen hetkiä ei voita mikään.

 

[reissuhommat]

Onnellisin on eräs tuntemani pariskunta, jossa mies on koko aikuisikänsä ollut viikot reissuhommissa satojen kilometrien päässä. Eläkepäivät häämöttää lähitulevaisuudessa ja nyt jo miettivät että miten pärjäävät kun joutuu joka päivä katsomaan toisen naamaa...

 

[Markku]

Olemme olleet kohta 30v. (25.6.) naimisissa ja matkalla on ollut myöskin kriisejä.
Ensimmäinen oli muutaman vuoden jälkeen, kun petin vaimoani työkaverin kanssa. Onneksi minua on siunattu rakastavalla ja anteeksiantavalla vaimolla. Hän on erittäin ihana ihminen ja hyvä vaimo ja äiti lapsillemme,enkä voisi enää kuvitellakaan pettäväni häntä.
Viimeisin oli pari vuotta sitten kun sairastuin masennukseen,emmekä oikein tinneet miten tästä pääsen terveiden kirjoihin.Onneksi sain ammatiauttajan keskusteluapua ,kävimme myös yhdessä hänen luonaan ja siitä oli myös vaimolleni apua,kun hän sai purkaa tuntojaan ulkopuoliselle ymmätäjälle.
Olemme monesti keskenämme keskustelleet todella paljon ja syvällisesti meidän suhteestamme todenneet,että se vaatii molemmilta TAHTOA, että avioliito pysyy kasassa.
Joskus on jossain puolisoiden leirellä todettukin,että ei saisi pitää itsestään selvänä,että avioliito pysyy onnellisena.
Se vaatii hoitoa ja huoltoa niinkuin auto ja talokin pysyäkseen kunnossa.
Tämä meni nyt vähän pitkäksi jaaritteluksi,mutta totean lopuksi,että halutkaa molemmat pitää liittonne koossa ja tehkää sen eteen töitä se kannattaa varmasti. Keskustelkaa miltä minusta tuntuu,mitä minä haluan ihan kaikesta avoimesti ja RAKKAUDELLA. TSEMPPIÄ

 

[Jenni]

Mun mielestä pitää huomioida miehen ja naisen erilaiset tarpeet. Mies kaipaa välillä suhteesta etäisyyttä (esim. lätkämatsin katsomiseen totaalinen uppoutuminen tai mökkireissu tai kaljoittelu kaverin kanssa), jolloin naisen pitää hyväksyä se, että mies tarvitsee aikaa oman itsensä kanssa. Vastaavasti naiselle tulee aika-ajoin epävarmuuden aika, jolloin nainen tarvitsee hellyyttä ja vakuuttelua mieheltä, että mies rakastaa häntä. Nainen kaipaa myös sitä, että mies kuuntelee naista paljon. Nainen ei kaipaa neuvoja, vaan sitä, että mies tukee.

Nämä kaksi perusasiaa kun pitää mielessä, niin välttyy turhilta riidoilta. Olen itse hyödyntänyt miehen etääntymisen siten, että jos kaipaan silloin puheseuraa, kun mies ei jaksa kuunnella mua, niin soitan kaverille tai jos mies lähtee mökille, niin saatan lähteä vaikkapa leffaan tms.

Kun ei yritä muuttaa toista, vaan hyväksyy ominaisuudet ja erilaisuudet ja yrittää arvostaa niitä, niin asiat menee pitkälti kivasti. Kunnoitus, luottaminen ja arvostaminen ovat ihan ykkösjuttuja myös. Ei myöskään saa pitää itsestäänselvänä toista, vaan pitää yrittää hurmata toinen uudelleen ja uudelleen, jotta saa sitä kipinää suhteeseen. Kun suhdetta yritetään pitää tuoreena, niin silloin yleensä löytyy myös kipinää seksielämään.

 

[no]

kyllä minä naisena tarvitsen omaa aikaa ja uppoudun omiin ajatuksiin kyllä,kun tuntuu.ja haluan mennä baariin ja olla ittekseni.hellyyttä haluaa mieheni ja tykkää olla vieressä,kuten minäkin.
se jatkuva riitelyvaihe on se valtataistelu vaihe ja menee ohi,kun kumpikin tosiaan pillahtaa itkuun ja toteaa ettei halua erota.
mitäpä sitä oppisi jos aurinko paistaisi koko ajan.paras vaihe on itselläni ja miehelläni menossa nyt,kun 12v.ollaan oltu yhdessä.
siihen väliin mahtui takaus-laina (100.000mk),joka jäi mulle,seitsemät hautajaiset jotka oli läheisiä,syöpään kuukaudessa sen toteamisesta ja yks läheinen vaan oli kuollut aamulla ym.,talon osto,2 vuoden remontti,lapsen syntymä,masennus,työttömyys,miehen liikaa alkoholin ottoa,siitä tulevat lisäriidat,
kauhea sukuriita,joka johti vääriin ilmiantoihin heidän taholta kostona,melkein meni siskoltani työpaikka,kunnes huomattiin että se vaimo oli skitsofreeninen.tämän naisen tekosia sai korjailla ympäriinsä,sai sosiopaatin kintereillekin puheillaan,josta taas sitten piti tehdä rikosilmoitus jotta ei aivan uhkailuksi mennyt elämä.
siinä oli joka viikolle teemaa ja olenkin miettinyt että miten ja millä voimilla mentiin,mutta me rakastetaan sitten ilmeisesti toisiamme.
ei ole intohimo laantunut ja olen iloinen ihminen.nyt aurinko vihdoin paistaa ja olen onnellinen.
on niin helppoa olla onnellinen.

 

[Äijä]

Täällä kolme vuotta yhdessä. Melkein viikoittain on jotain pientä riitää ja aina silloin tällöin suurempaa. Muuten ei haittaisi, kun elo riitojen ulkopuolella on mukavaa, mutta tuppaa jäämään nämä jutut itselläni takaraivoon ja kerran olen hermostuksissa lyönyt puolisoani. Tottakai olen tuosta hyvin pahoillani ja pettynyt itseeni, mutta jotenkin väkivaltaan turvautuminen on itselleni luontevaa kun tietty raja ylittyy. En olisi uskonut tätä itsestä ja vähän pelottaa olenko tulevaisuudessa jutuissa se 20v vaimoaan pahoinpidellyt mies, josta ei saa erottua. No, en varmaan mutta naisten kannattaisi myös pitää mielessä miesten tai ainakin joidenkin miesten erityispiirteet ja vajaavuudet riitelyn ja sanallisen annin osalta. Kun riittävän paljon kertyy sisälle, niin nyrkki voi heilahtaa.

 

[Voi Äijä!]

Hae kuitenkin apua! Toisen pahoinpitely on väistäämättä myös henkistä. Nyrkkeihin turvautuminen on aina väärin ja kertoo ongelmista. Asioista puhuminen auttaa ja näkeminen että lyömiselle on vaihtoehto. Itselläni oli väkivaltainen mies ja voin kertoa että vaikka lyömistä oli harvoin, niin voi olla muitakin asioita toisessa jotka aiheuttaa ihan yhtä lailla tuskaa. Joskus nimittäin musta tuntui että löis nyt niin tämä olis ohi. En tiedä susta mutta paras tapa huolehtia ettei tapahtunut toistu, hakea apua ja keinoja joilla saa estettyä se ettei asiat kasaannu sisälle. Parasta olisi jos hakisitte apua yhdessä. Kuulostat todella älykkäältä ja tietoiselta mieheltä, joka näkee omat heikkoutensa. Mutta elämäni aikana olen nähnyt paljon ja huomannut että jos lyö kerran naistaan ja katuisi kuinka, tahtoo niin käydä kuitenkin uudestaan. Kaikkea hyvää sulle!!

 

[tötöö]

Me ollaan oltu 10v. yhdessä. Tossa muutama vuosi sitten tuli paha kriisi. Yks mun työkaveri ihastui (tai siis väitti ihastuneensa, mutta tais olla vaan häntäheikki joka vokottelee kaikkia) muhun ja mä ehkä vähän siihen. Vaikka olin onnellisesti naimisissa. Seksiä ei harrastettu, mutta...joku raja ylitettiin. Mies luuli että olen rakastunut siihen työkaveriini ja sano haluavansa eron. No loppujen lopuks siitä kriisiä ei kestänyt kuin viikon tai kaks mutta paha paikka se oli. Oon muuten edelleen sen työkaverin kans samassa puljussa ja epäilen että se vähän miestäni häiritsee.

 

[Liian vanha]

Heh,miksikähän häiritsee
Tuota ei tarvinne edes epäillä.

 

[Liian vanha]

Olet oikeassa,lyömiselle on aina vaihtoehto.

Uskon että ongelma on:Nainen ei pysty keskustelemaan normaalisti asioista ilman että esiintyisi nälvimistä,äänenkorottamista,vittuilua?Ja se jatkuu vaikka yrität olla rauhallinen?Toivot että juttelisitte normaalisti niin ei?

Mies voi yrittää puhua rauhallisesti...hei ota nyt iisisti ja keskustellaan, mutta sellainen saattaa naista ruveta vielä enemmän ärsyttämään ja käy enemmän ylikierroksilla?



Jos sinulla Äijä on tällainen vaimo,lähetä hänet heti psykiatriselle osastolle ettei sinua tulla hänen epäasiallisen käyttäytymisen sekä henkisen väkivallan takia syyttämään!

Naisesi on silloin sairas,et sinä.

On totta että lyöminen on äärimmäinen keino mutta joskus niin helkkarin haettua etten mene kritisoimaan sitä.Tietysti se on väärin aina?

Eli ensin todella kannattaa katsoa mistä ongelmasta on kysymys.Onko jotain sellaista tapahtunut mitä nainen ei voi unohtaa?

Ongelmat juontuvat tunnepuolelle joten jonkinlainen terapia on tarpeen sille joka on enemmän agressiivinen,joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttävä.

Kaikki tietävät että sanan säilä on voimakkaampi kuin miekka.Eli jos käytät fyysistä väkivaltaa tulet olemaan aina se syytetty osapuoli joten lopeta se.
Jos et kestä naisesi ns""keskusteluyhteyttä"" riidan aikana niin mene ulos vaikka lenkille.

Tulevaisuuden neuvo:Jos nainen on liian agressiininen eikä voi normaalisi keskustella asioista,se on teidän oikea ongelma!Olkoon taustalla mitä vain!

Siinä tämä nimimerkki Voi Äijä on oikeassa että nyrkkeihin turvautuminen kertoo ongelmasta...mutta oikeasti kenen?
Älä lyö...mene lenkille...terapiaa oikealle henkilölle...jos ei auta...eroa!

 

[uusi elämä orastaa]

Heippa,

Itse olen ollut suhteessa 4,5 vuotta...Juuri eronnut
Meillä isoimmat karikot oli varmaan miehen pettäminen ja omat ihastumiset...Suhteessa ei varsinaisesti mitään vikaa viimeiseen puoleentoista vuoteen, mutta jotain puuttui.
Ehkä aiemmat ongelmat olivat syöneet pohjan pois suhteelta ja syyt jotka pitivät yhdessä lopussa olivat vääriä:

kiintymys toiseen
yhteinen talous
unelmamies=rikas, komea, huomioiva, sosiaalinen--> on uskomattoman vaikeata jättää ihanaa miestä...

Olo on ainakin vielä onnellinen, välit exään loistavat. Ja keskinäinen kunnioitus on kaiken a ja o. Eli jos minulla on muita miehiä, niin en kerro hänelle...ja en varmastikkaan halua kuulla muista naisista.

Palstalla on muutenkin paljon omituista puhetta existä. Minä ainakin olen molempien pitkien suhteiden kumppanieni kanssa hyvissä väleissä. Tuntuisi todella luonnottomalta yhtäkkiä katkaista välit, jos toinen ihminen on ollut SE tärkein ihminen monta vuotta!

Jeps, mutta anna päätöksen kypsyä rauhassa, itse annoin ainakin suhteelle aikaa ja tilaa...lycka till!

 

[Miina]

Kaikissa liitoissa on kriisiaikoja. Niiden yli eletään. Elämä ja parisuhteet ovat kuin aallokkoa, välillä tyynempää ja tasaista, sitten isompia aaltoja ja välillä myrskylaineita. Myrskyn jälkeen aina tyyntyy.

Kun pitää mielessä tärkeimmät asiat ja perusarvot: kunnioitus, luottamus, rehellisyys ja yhteiset arvot, sitoutuminen ja lupaukset, perhe: myrskyjen yli päästään niihin sortumatta.

Tunnepuoli toimii saman aallokkovertauksen mukaan. Välillä lainehtii ja kuohuu, toisinaan on tyyntä ja tasaista. Parasta siinä kuitenkin on se, että rakastutaan aina uudelleen samaan ihmiseen. Rakkaus ei ole tasaista pötkylää, vaan väliin tunkee myös vihan ja tyytymättömyyden tunteita. Liiton alkuvuosina hiotaan kivistä pahimmat särmät pyöreämmiksi, silloin lentää kipunat. Suutuksissa opitaan tuntemaan toisesta myös pahimmat puolet ja päästään syvemmälle hänen ajatusmaailmaansa.

Jos peruskivet ovat pysyneet paikoillaan, ei ole syytä lähteä hajottamaan urakkaa kesken kaiken. Pitää muistaa, että kenen tahansa kanssa nämä samat asiat käydään läpi, enkeleitä ei oikeassa elämässä ole.

 

[Ida]

mulla on nyt joku kriisi menossa, haluaisin vaan lähteä suhteesta pois. kaikki asiat tuntuvat kaatuvan niskaan kerralla. mies ei tajua mistaan mitaan, ja oon tosi huono keskustelemaan ja kertomaan syita, koska mies aina keksii jonkun selityksen kaikkeen. yleensa meilla on mennyt tosi hyvin, mutta nyt viime aikoina kaikki on mennyt päin honkia. eniten kismittää miehen jatkuvat menot ja hauskanpito muiden kanssa, tuntuu et meillä kahdella ei oo enää yhtään hauskaa kahdestaan, aina vaan ulkopuolisten kanssa. jotenkin tuntuu vaan siltä, että haluaisin olla yksin ja rauhassa. toisaalta en haluaisi menettää tätä suhdetta, mutta miten pääsen kaikkien mielessäni olevia asioiden yli? välillä voin jopa sanoa vihaavani miestäni, oikein halveksin häntä. väsyttävää on..