Pino epäsovinnaisille vitseille, jotka naurattavat aivan kauheasti

Serviö
Vanhainkodissa tuli mummolla ja papalla sutinaa mutta kun ikää oli jo sen verran ettei seksihommat sujuneet niin sopivat että riittää kun mummo pitää papan munaa kädessään. Eräänä päivänä mummo kuitenkin yllätti papan ja toisen mummun näistä puuhista ja tuohtuneena kysyi mitä sellaista toisella mummulla on mitä hänellä ei ole. Johon pappa virnistäen vastasi että Parkinsonin tauti. :LOL: :LOL: :ashamed:[/QUOT


Pisti kyllä naurattaan.....
 
Pullo
Ameriikkalainen,Ruotsalainen ja Suomalainen kisailivat,että kenen maassa on jotain suurta tai mahtavaa.Ameriikkalainen aloitti kehumalla kuinka heillä on sotakalustoa,"Jos meidän kaikki hävittäjät nousisivat taivaalle,niin eipä sieltä juuri auringonvaloa näkyisi".Ruotsalainen puolestaan kehui kuinka heillä on valtamerilaivoja,"ei taida juuri vettä näkyä merestä,jos ne laitettas kaikki yht´aikaa Suomen ja Ruotsin väliin."Suomalainen tokaisee,että"Kuopion keskustassa on yhellä jätkällä semmoinen kyrpä,että se roikkuu polvessa asti"! Ameriikkailen alkaa perumaan puheita,"no kyllä se auringonvalo silti aika hyvin sieltä näkyy".Samoin Ruotsailen myöntää hiukan liioitelleen.Suomalainen tokaisee siihen,"no ei se jätkä ny ihan siinä keskustassa asustele"!:)
 
Bongasin tämän eilen fassesta ja vieläkin naurattaa.

Äiti siivosi poikansa huonetta ja löysi kaapista sadomasokistis-henkisen
lehden ja oli löydöstään lievästi sanottuna järkyttynyt. Hän piilotti
lehden kunnes miehensä tuli töistä kotiin, ja näytti sen tälle. Mies
katsoi sitä ja ojensi takaisin sanomatta sanaakaan. Lopulta vaimo kysyi:
"No, mitäs me tehdään?".....Mies katsoi häntä ja sanoi:
"No, ei me ainakaan voida piiskaa sille antaa....
 
  • Tykkää
Reactions: emppu75
"vieras"
Amerikkalainen, saksalainen ja suomalainen katselivat karsinassa röhkivää emäsikaa.
-Oi, olisipa tuo sika Marilyn Monroe, huokasi amerikkalainen
-Voi, miksei tuo sika voi olla Marlene Dietrich, sanoi puolestaan saksalainen
Sitten suomalainen: Voi, kunpa tulisi pian pimeää
 
Destello
Blondi päättää mennä ratsastamaan vaikkei ole ennen ollutkaan hevosen selässä.


Hän pääsee omin neuvoin satulaan ja hevonen lähteekin heti liikkeelle.


Se laukkaa tasaiseen tahtiin, mutta blondin ote alkaa lipsua ja hän rupeaa liukumaan uhkaavastialas satulasta.


Kauhuissaan hän tarraa kiinni hevosen harjaan, mutta ei saa kunnon otetta.


Hän epätoivoissaan yrittää kietoa kätensä ympäri hevosen kaulaan, mutta liukuu alas pitkin hevosen kylkeä siitä huolimatta.


Hevonen laukkaa edelleen, ilmeisen piittaamattomana luisuvasta ratsastajastaan.


Pahaksi onneksi blondin jalka on tarttunut jalustimeen.


Naisparka on lopulta täysin kavioiden armoilla, samalla kun hänen päänsä hakkaa maahan.


Blondi alkaa häälyä jo tajuttomuuden rajamailla hänen päänsä iskeytyessään maahan yhä uudestaan ja uudestaan...



Onneksi Prisman vartija huomaa hänet, ja sammuttaa hevosen.
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele
"plop"
[QUOTE="Heh";25018816]Arabi ravisteli mattoa parvekkeella, viereiseltä parvekkeelta katseli suomalainen kalja kädessä, otti hörpyn ja kysyi "Eikö starttaa vai yritätkö mäkilähtöä?"[/QUOTE]

Ihana :D
 

Yhteistyössä