PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT VOL.7

No niih! Nyt se vauvakuume on sitten vetäissyt mutkin mukaansa... Ainakin kerran päivässä tulee sellainen hiukseT pystyyn nostava hullunvilli fiilis kun ajattelen, että jos meille tulis talvella uusi vauva, iik!!! Ainakin ovis oli tosi selvä homma ja mahdollisuuksia raskautua on kyllä varmisteltu :p Voi kun vois jo testata! Yritän olla toivomatta liikoja heti ekasta virallisesta yrityksestä mutta EN MÄ VOI olla silti toivomatta!!! Huokaus...
 
Olen poikkeava.

Lueskelen teidän juttujanne ja niissä vilisee vauvakuume. Minulla ei ko kuumetta ole. Se katosi johonkin siinä vaiheessa, kun täti tuli kerran, toisen ja kolmannenkin kerran kylään kutsumatta. Jotenkin sitten menin ja luovutin.

Olo onkin aika outo. Koko ajan yritämme vauvaa ja vauvan tulo olisi ihanaa, mutta jotenkin en halua edes miettiä enää koko asiaa. Ajoittain tuntuu siltä, kuin olisi aivan sama, tuleeko vauvaa vai ei. Elämässämme on kaikki hyvin, miksi turhaan stressata vauvasta, jota ei kerran kuulu. Toisaalta, jos sitten joku päivä havahdunkin polttavaan vauvakuumeeseen, mutta että tuolloin olisikin jo liian myöhäistä.

Mikäli joskus meillekin vielä nyytti suodaan, ajattelen varmaan miten hupsu olin, kun tällaisia ajattelin. Mutta nyt tuntuu siltä, että on ehkä helpompaa ajatella, ettei se haittaa, jos vauva ei tule, kun surra sitä koko ajan, että vauvaa ei tosiaan näy.

:|
 
sef :hug:

Tiedän tasan tarkkaan, mitä tunnet, sillä mulla on ihan samanlainen olo tällä hetkellä. yk 8 alkaa kohta ja alkaa jo v*****aa koko homma. Ei siis jaksa enää elätellä toiveita, kun ei sitä vauvaa kerta ala kuulumaan. Onnellinen yllätys on tietenkin jos joskus tärppää ja yritetään tietenkin olla joka kuukausi oikeessa paikassa oikeaan aikaan mutta... Vauvakuume on kyllä tästä jo kaukana... Ei oo mitään kutkuttavia tunteita enää. :'(

Itse testasin pari päivää sitten ja eilen puhtaat negat joten se p****keleen täti tulee varmaankin parin päivän sisällä. :headwall:

Aurinko onneksi paistaa ja vappukin on joten hauskaa vappua ja tulevaa vkloppua kaikille!! =)
 
Minullekkin voi sitten korjata kiertoon toisen paivan....alkoi kuukautiset eilen, hirveesti hyytymia... :x

Se on ihan varmasti totta kaikkien kohdalla, etta kun pidempaan jotain toivoo ja joutuu pettymaan, alkaa mielenkiinto siirtya uusiin asioihin. Ehka se on kuitenkin ihmisen tapa suojella itseaan pettymyksilta. Kuitenkin, kun se sitten tarppaa, se on ihanaa! :heart: Joten kuumeillen enemman tai vahemman, lapset on kuitenkin tervetulleita!
 
moikka. hauskaa vappua teillekkin! nyt eilen pupuiltiin kultin kaa.. :heart: mut saas nähdä tärppääkö kui pian mut luulenpa ettei kovi pian ku pillereitä olen syönyt.
onnea plussanneille ja kuumeilijoille tärppi onnea :)

nyt miun pitää käväistä syömässä sit hyökätä tehtävien kimppuun!
 
Kaikille paljon paljon Vappuisia plussa tuulia! :wave:

Onnea plussanneille! Paljon tarraisia sukkasia sinne jokaisen pikkuiselle!!! :heart: :wave:

Meidän vappu menee vatsataudin kourissa. :x Nyt vuorostaan neiti kipiänä ja itse just, just siitä selvisin. (puntariin -2kg) Tässä sitä ei ole sitten erottanut paljon tuntemuksiaan, kun meneillään kp28/31 :headwall: Tunne on, jotta täti saapuu... eilen ja tänään lämmöt +36,8C yllättäin, oli nimittäin su vielä vatsataudin kuumetta reippaasti! Nyt en sitten tiedä miksi lämmöt vähän nousussa?!? :/
Rinnat olleet pinkeät, hieman arat nännit, alavatsalla tuttu repivä kipu... tänään häpyluun kohdalta suorastaan riipivän kirvelevää kipua!?! :headwall:

Valmistaudun tiivisteillä tädin tuloon... parempi, niin ettei sitten pety liikaa. Uskaltaako edes toivon hippusta ajatella tärppiä. :saint:

Tädin piinaamille :hug: Vielä me kaikki plussataan!!! B) :wave:
 
täällä kovasti tehtävän kimpussa ollut. toivottavasti kelpaa. 13.00 alkaa arvointi. IIK! toivottavasti tulee hyvää palautetta.
Nyt jatkan tän tehtävän tekoa.
Arvioinnin jälkeen haen tytön ja kamppeet kotoa sit lähdemme kohti anoppilaa et siellä ollaa ja käydää vloppuna mun porukoilla. Mun porukoiden luona on 3v tyttö odottanut meidän tyttöä sinne leikkimään :heart: tää tyttö on mun ja miehen kummityttö :) On nii ihana pakkaus sekin!

Pitänee koht vapun viettoon ruveta. Torilla käydä jne.

:wave:
 
Sef mä taidan myös jo kuulua niihin, joilla enin vauvakuume on jo hitusen laskenut. Onhan noita kiertoja jo takan aika paljon 25... :attn: Mutta mielelläni sen vauvan vastaan otan jos on tullakseen!


Mites onko teillä muilla sima valmistumassa? Mä tein ite ja kovasti odotan et valmistuis nopsaan.


 
Mukavaa vappua kaikille täältäkin päin!

Vähän samat fiilikset on täällä myös kuin muillakin pitkään yrittäneillä, että ei oikein jaksa uskoa plussaan ja "aktiivisesti" kuumeilla. Tai tavallaan ajattelee että kyllä se toivottavasti jossain vaiheessa vielä tulee, mutta tuskin nyt lähiaikoina kuitenkaan. On jo lakannut joka kierrosta laskemasta että jos nyt tärppäisi mikäköhän olisi laskettu aika jne. =) Täällä sivuilla tulee kuitenkin käytyä lukemassa monta kertaa päivässä.

Omaa napaa... tämä kierto alkaa nyt menemään aika pitkällä.. kp 36 tänään vaikka yleensä on tuossa 28-33 välissä menkat alkanut, mutta ei vielä uskalla oikein mitään ajatella, kunhan tässä seuraillaan... Tosin rinnoissa on kyllä kipuilua, tänään kävellessäkin kiinnitin jo huomiota asiaan, uskaltaisko vähän ajatella että ehkä sittenkin. Eiköhän se täti saavu heti tunnin sisään kun uskalsin "ääneen" tästä puhua :)

Mutta nyt vielä hetki töitä ja sitten vähän etuajassa kotiinlähtö ja grillikauden avaus suunnitteilla illalla. Aurinkoista vappua vielä kaikille ja plussia! :flower:
 
:flower: HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE! :flower:

Menkkoja täällä odotellaan, ei mitään raskausoireita :ashamed:

Aika tutulta tuntuu nuo toisten pitkään jo yrittäneiden mietteet. Aluksi jaksoi laskea päiviä ja olla ihan täpinässä aina ennen kuukautisia. Kevättalvesta olin sitten melkoisen masentunut ja itkuinen, kun ei sitä vauvaa kuulunutkaan. Tässä kierrossa tuntuu, että taidan päästä taas jaloilleni ja oon alkanut miettimään laihduttamista, puutarhaa tms. ihan muita juttuja :) Yrittämistä ei kuitenkaan lopeteta, jos ei vuoden yrittäminen tuo tulosta niin sitten haetaan jostain apua. Eniten mua hirvittää se, milloin ihmiset alkaa kysellä pikkukakkosen perään, kun esikko on jo 1,5 v. Alan olla sen verran kireä tästä asiasta, että sanon varmaan suoraan että kyllä haluttais mutta ei tule |O Eivätpä kyselee uudestaan.

Nyt hommiin, ennen kuin vesseli herää :wave:
 
:wave: :wave: :wave: :wave:

Älkää ihmetelkö jos ylläpito takkuaa välillä, kun mun oma kone on rikki :eek: :eek:

mantana sulla on aina jotenkin niin elämänmyönteisiä tekstejä, et ne saa aina ainakin mut hyvälle tuulelle. vaikka ootte noin kauan jo kakkosesta haaveilleet niin osaat ottaa asiat niin ihanasti. ja muistuttaa meitä että kyllä se vielä tärppää.


ja ei kun kaikki juhlimaan!
 
Heippa hei, pitkästä aikaa.. Jotenkin ollu täällä mieli ihan maassa, ei oo oikeen jaksanu kirjotella mitään. Monta kertaa päivässä mäkin täällä hyppään kyllä.
Kovin on tuttuja mullekin nuo luovutusajatukset. Meillä yk8 menossa (vasta), mut tuntuu jo siltä, et täytyy vähän säästää omia tunteita ja olla kovasti kuumeilematta. Töistä kyseltiin eilen, palaanko syyskuun alusta töihin ja kerroin että tulossa ollaan. Pieni toive vielä elää, et jos parin seuraavan kierron kuluessa tärppäis, ni en menis välissä töihin, mut just senkin suhteen alan jo menettää toivoani. Jotenkin tuntuu pahalta kitistä näistä yrityskerroista, kun joukossamme on niin monta paljon pidempään yrittänyttä.. Sen verran epäitsekkyyttä mussa ainakin elää, et soisin plussan mieluummin heille ennen itseäni. :heart:

sunnuntailapsi Mä oon ollu tossa asiassa melko suora ja vaientanu tosi tehokkaasti kaikki (anoppia lukuunottamatta) kyselijät kertomalla, että aina ei asiat mene niin kuin suunnittelee ja lapsia ei tekemällä (aina) saa. Useimmat ihmiset ymmärtävät sen jälkeen asian arkuuden ja lakkaavat kyselemästä.
Miehen äiti sen sijaan kyselee tosi tarkkaan mun kierroista ja suunnilleen pupuiluhetkistäkin.. :headwall: En hälle koskaan mitään kerro ja jos meitä onnistaakin jossain vaiheessa, niin hänelle kerrotaan vasta turvallisilla viikoilla. Esikoisen kohdalla huomattiin, et hän ei pystyny omana tietonaan pitämään salaisuutta, vaan juorusi puolelle kylää uutiset. Oli tosi kurjaa. :( Oikeen ihana ihminen muuten, mutta toisinaan kokee meiän asiat hieman liikaa omikseen.

mantana Pikaista paranemista teiän tytölle! Ihan lupaavan tuntusia oireita sulla, mut yritän seuran vuoks sitte minäkin pitää jalat maassa täällä. :heart:

iitukka Joo-o, kyllähän se painonpudotusprojekti mulla oli tarkotus olla.. :ashamed: Ei siitä vaan mitään tunnu tulevan. Oon kävelly ihan hulluja lenkkejä ja yrittäny pitää syömiset kurissa, mut paino vaan jökittää samoissa lukemissa päivästä toiseen. Voitasko jotenkin motivoida toisemme kevyempiin tuloksiin?? Tulee varmaan tosiaan herkuteltua aika lailla tälläkin viikolla! *huoh*

Latte Anteeks nikin supistus.. :D Mistä päin kirjottelet kun sulla ei oo ääkköset käytössä? Jos saa udella? Kiva kun se täti vihdoin löysi tiensä sinne, että pääsette seuraavaan yritykseen. Plussaonnea alkaneeseen kiertoon!

rimata Ihan Luminkan muistoa kunnioittaakseni joudun yllyttämään sua testaamaan! :D
Niin ja mites buffo, ootkos jo testaillu?

Siba Mä en oo pistäny simaa porisemaan.. Miehelle ostin yhen pullon, ite en oikeen tykkää ees. En tiiä mikä siinä mättää, mut ei vaan maistu.

Lappitar Pahoittelut negasta! :hug: Kovin tutuilta tuntuivat nuo sunkin ajatukset tästä turhautumisesta.

arskaäityli tais kysellä vapun suunnitelmista.. Me suunnataan huomenna mökille Kymenlaaksoon ja ollaan siellä viikonloppu meiän äitin kanssa. Ihania ilmoja tais olla luvassa, pääsee grillailemaan ja nauttimaan ulkoilmasta. Harmi vaan, ku meiän poitsu ei osaa vielä kävellä, niin täytyy rattaissa pukata siellä tai sitten sylissä. Mut tosi innoissaan odottelen kyllä mökkilomaa.

Mä oon täällä ihmetelly kans viimeisimmän kierron jälkeen, et mitenköhän mahdan oviksen bongata. Aikasemmin kierto olis siis tosi tarkka ja ovis tuli aina täsmällisesti, mut nyt kun kierto venähti, en oikeen tiedäkään koska ovista odottais. Testit jäi hankkimatta tässäkin kierrossa, eli ite täytyis bongata. Edellispäivänä jo pöllyteltiin peittoja ja tänään ois kans semmoset fiilikset. :heart: Huomenna lähdetäänkin sitten sinne äitin seuraksi, et su-iltana vast mahdollista pupuilla seuraavan kerran. Saa nähä kuinka meille käy, meneekö ovis ohi tällä kertaa.. Mut eipä jaksa ressata.

Tästähän tais tulla pitkä sepustus.. :ashamed: :x Anteeks, jos joku tärkeä juttu jäi huomioimatta, niin paljon tapahtunut sitten viime kerran.

Oikeen aurinkoista ja mahtavaa vappua kaikille! :heart:
 
jees nyt ollaa anoppilassa. Tosi lämmin on. Arviointi ei mennyt putkeen. ku hoitajat tössi sen koko homman. nyt vituttaa mies lähti kaverinsa luo autoa laittaan. sit illalla ois jotku grilli juhlatkin...! :ashamed: Mä tääl sit anoppilas oon tytön kaa. turha reissu melkeenpä. Mies häippäsee pian ku mä ilmaannun tänne. kauhee pääkipuki et ei oo tosikaan. |O

mitä täs oikee tekis... :headwall:
 
Noppis
Heissulivei! Tässä on vietetty muutama näitä :'( päiviä, kun en ole saanut punaista testiin enkä housuihin edelleenkään, eli ei mitään tietoa mistään kierrosta. En tajua mitä ne viivat niissä Pregenteissä oli, kun en oo raskaana, eikä myöskään vuotoa oo tullut eli tuskin se oli kemiallinenkaan raskaus, ei yhtään mikään raskaus siis.

Gynen varasin vasta toukokuun puoleen väliin, kun haluan päästä mun luottolääkärille eikä sopinut aiemmin.

No, kun kerran raskaana en oo, niin eilen sitten kallistettiin kuppia pitkästä aikaa :D kun tytön kummit tuli meidän kanssa vappua viettämään. Tyttö tosin nukkui koko ajan autuaasti. :heart: Oli todella hauska ilta. :D

Mulla on nyt paljon parempi fiilis tän pikkukakkosprojektin suhteen. Meillähän oli se suunnitelma, että yritetään syksyyn asti, ja jos raskaudun, niin jään kotiin tytön kanssa kasvattamaan mahaa ja oon sitten kotona niin kauan kunnes pikkukakkonenkin menee hoitoon. Tarkoitus oli siis, että jos ei tärppää niin lukuvuoden aikana ei sitten enää yritetä, koska on hankalaa opiskelujen kannalta jos LA olisi kesken lukuvuoden ja sitten sinne opikeluihin pitää myös hypätä takaisin kesken lukuvuoden kun äippäloma päättyy. Mutta, sovittiin nyt, että pikkukakkonen saa sittenkin tulla sitten kun tulee. Eli että minä menen joka tapauksessa nyt syksyllä takaisin kouluun, esikoinen menee hoitoon. Ja sitten vaan yritellään ihan rauhassa, tulee sitten mihin aikaan vuotta tahansa. Hankalaa se tulee olemaan opiskelujen kannalta, ja vaatii joustoa luultavasti sekä multa että tiedekunnalta sitten kun palaan sieltä tokalta äippälomalta, mutta olkoon. Kyllä ne muut asiat sitten sumplitaan, kun sen aika on. Kyllä perhe kuitenkin ajaa tuollaisten asioiden ohi, muut asiat järjestellään, eikös niin tytöt.

Nyt on siis sellainen olo, että kivi putosi sydämeltä. Ei enää oo kauheaa hoppua, kun kerran se aika ei lopu kesken. Kyllä se pikkukakkonen varmasti joskus saadaan. :heart:

Ja mukavaa tämäkin, että päätin palata opiskelemaan syksyllä joka tapauksessa. Nautin opiskelusta tosi paljon, joten varmasti se piristääkin mua. Esikoinen ei onneksi joudu olemaan pitkiä päiviä hoidossa eikä edes joka päivä, koska mulla on syyslukukausi aika leppoisaa opiskelua, eli pääasiassa luentokursseja ja tenttejä, harjoittelut on sit vasta keväällä.

Niin ja olin eilen shoppailemassa YKSIN sisustusjuttuja, mies hoiti tyttöä kun jäi isäkuukaudelle viikon alusta. IHANAA kun sai katsella ja käännellä kaikkia kippoja ja kankaita ihan rauhassa ilman että tartti vaunuja hetkuttaa. :D Mutta tämä on vasta alkua, nyt se sisustuskärpänen vasta puraisikin! :D

Kylläpäs se elämä nyt taas vaihteeksi tuntuukin hymyilevän! :heart: :heart: :heart:
 
Hauskaa vappua kaikille ja onnittelut plussanneille!

Tää vk talvilomaa, kivat kelit ollu. Kotoa komukasta kirjottelen vaan pikaseen tulin jutut kurkkaamaan Nyt kp 16 mutta ei tuntemuksia.
Peukutusta viikon testaajille bd

 
Hani :wave: :wave: :wave: :wave:

mantana sulla on aina jotenkin niin elämänmyönteisiä tekstejä, et ne saa aina ainakin mut hyvälle tuulelle. vaikka ootte noin kauan jo kakkosesta haaveilleet niin osaat ottaa asiat niin ihanasti. ja muistuttaa meitä että kyllä se vielä tärppää.


Kiitos kovasti Hani! Mukava, jos saan sinut hyvälle tuulelle! =) Vaikkei tämä aina, niin helppoa olekaan, niin 2v2kk plussan odottelu oli plussatessa lopulta lyhyt aika. :heart: :D

Pilkkis79 Jalat maassa periaate pitää lujasti kiinni plussan toiveissa! :flower: :wave:

 
vapputorilla käyty ja jätskiä herkuteltu ja käytii meksikkolaisessa syömässä.
Nyt tänä iltana tääl anoppilassa grillaillaan :) Mietin mitähä huomen tai vloppuna tekee et lähtiskö mun vanhempien luo kyläileen tms.

Mies ei ilmeisesti lähekkää sinne kemoraa jokkiskisoja seuraan. ku yöpymispaikkaa ei ilmeisesti saaneet.

tosi lämmintä tääl et mittari näyttää varjos 21+ et iha kesä keli! Hiki valuu! Mä oikein nautin näistä keleistä joten ulos mennään ollaa vaikka koko päivä :) Uimassaki voitais käydä uimahallilla ehkä :)

Mies lomalla nii yhdessä olla enempi ainaki yritetään!
Kuulin yöllä ku miehen kans oltii tulossa yöllä anoppilaan nii et yks sen kaveri laittanut paksuks sen yhen tytön et ne kyl seukkaa tms ja sit tää miehen paras kaveri ja kihlattu jättäneet ehkäisyn pois.

mut nyt ulos!
 
Kissa pissasi tytön vaunuihin :kieh: . Että vaunut sitten osiin ja kangasosat pesuun. :/

Mikäköhän kp tänään on menossa... Olisikohan 9..? Niin tylsä vaihe menossa. Aloitan tikuttamisen varmaan jo sunnuntaina.

Ja kotihommiin...
 
Nostellaanpa meitäkin vähän ylöspäin..

Ei ole vieläkään täti saapunut, kp 38. Oireita kyllä saa mielikuvitus keksittyä, mutta kauheesti yritän itseäni toppuutella.
Pilkkis 79 , vielä en ole uskaltautunut testaamaan. Tai ei mulle itseasiassa ole testejäkään nyt kotosalla. Ajattelin että jos ensi viikkoon odottaisi että menee yli 40 ja jos ei vieläkään täti ole saapunut niin sitten. Mutta olis kyllä muuta apteekkiasiaa mentävä hoitaan tänään tai huomenna, niin voi olla että testipaketti kummasti mukaan tarttuu =)

Aurinkoista viikonloppua toivottaen!
 
buffo ehtisit juuri ennen minua kertomaan kuulumisia, kun meinasin sua jo täällä huhuilla =)
voi kyllä näyttää toi sun tilanne tosi lupaavalta. kyllä sä nyt voisit testata ihan sen vuoksikin et pääset kertomaan meille super uteliaille tuloksen :LOL:
oishan se ihanaa et saatais susta eka plussaaja toukokuulle!!!

meidän pojan kummisedän tyttöystävällä on jo jännät paikat. on meinaa paikat auki jo 3cm vaikka ensisynnyttäjä onkin. nyt vaan innoissaan odotellaan koska kummityttö putkahtaa maailmaan. :heart: :heart:
 
eilen illalla 22.30 lähettii päivystykseen tytön kans. lääkäri tutki ja meinas et kurkunpään tulehdus et yskän lääkettä määräs ja sekä siellä annettiin höyrylääkettä. Nukku tosi hyvin ja heräs puol tuntii sitten yö unilta! 12 jälkeen yöllä nukahti.

Lähetään kohta apteekkiin ja kaupassa käymään mut sitä ennen käväisen suihkussa.

Aurinkoista päivää teille, täällä on nii taas IHANAN kesäinen keli! :heart:
 

Yhteistyössä