PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT VOL.7

Pitkästä aikaa ehdin tänne. Tuntuu, että on niin paljon kaikkea kiirettä, niin en täällä ehdi paljoa hengailemaan.

Tervetuloa uusille!:wave: Pahoitteluja kaikille tippuneille. :hug:
Viivan vahvistumista entisestään toivon Miiuskalle! :heart:

Mitään ihmeellistä ei mulle kyllä kuulu. Nyt on kp 13 ja tänään tikutin ekan kerran, mutta ihan selkeä nega vielä. Eli ovista odotellessa.. Nyt olen syönyt muutaman päivän sitä Glandinia ja omegaa. Lisäksi otan vielä Multitabs raskaus vitamiineja. Jospa nyt näillä eväin tulisi se pysyväkin plussa!
 
Huomenta,

Taitaa ihmiset olla pidemmällä vappuvapaalla kun on niin hiljaista.

Mutta tämähän on koneella jo tähän aikaan siitä yhdestä syystä. Eli testi eilen ostettu ja tänä aamunhan se oli pakko tehdä. Ja uskokaa tai älkää tai itse en ainakaan pysty uskomaan. Se on PLUSSA. Voitte kuvitella miten ihmeellisestä tuntuu, ikinä en uskonut että edes voidaan luomusti plussata. Ensimmäistä yritettiin melkein 4 vuotta ja saatiin hoidoilla ja nyt tätäkin 1,5 vuotta. Vaikka toki pelottaakin vielä näin alussa niin kuitenkin me voidaan plussata ilman mitään lääkäreiden apua!!
Olen ihan ylikierroksilla, itkettää ja naurattaa ja kädet tärisee. Mieskin piti herättää viivoja todistamaan, innoissaan oli hänkin, mutta toisin kuin minä pystyi menemään jatkamaan unia...
Mää jo eilen ajattelin etten enää voi vain kuvitella tätä oloa, mutta että jos vaan kuitenkin toivon sitä niin paljon että keksin oireita.
No jos sitä nyt kävis katsomassa myös raskauslaskuria että milloin olisi LA jos kaikki hyvin menee...


 
Noppis
Hyvänen aika sentään, buffo, MAHTAVAA! Suurista suurimmat onnittelut! :flower: :hug: *onnitteluhali*
Toivomme varmasti kaikki sydämemme pohjasta, että kaikki menee hyvin. :heart: :heart: :heart:
 
Minäkin ilmoittaudun taas, tällä kertaa hyviä uutisia :D Tänä aamuna testi tehty ja kyllä siinä kaksi viivaa taitaa olla :D Mutta minä kuulun kyllä vielä tuonne haamuilijoiden puolelle, sillä viiva ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva, sellanen "selkeä" haamu kuitenkin. Mulla oli jo se yks kemiallinen raskaus joten en viitsi vielä riemuita kovin. Hyvä kuitenkin, että kroppa toimii...! =)

Teen uuden testin varmaan ensviikolla, riippuu siitä miten kauan maltan odottaa... :wave:

Onnea myös buffo!! Voin vain kuvitella sun fiilikset tällä hetkellä!! :hug: :flower: :heart:
 
onnea buffo ja muut plussanneet jospa se vahvistuu ja pysyy 9kk masussa :) Jospa minäki pian plussaan. Testei tilattu jo.ens viikolla varmaaan tulee.

nyt me lähdemme tytön kans reissun päälle. Mun porukoilla käymää sinne on matkaa. käymme toki mummillani ja serkullani. illalla olemme takas.

Jeps mut hyvää päivän jatkoja!
 


ihanaa buffo ja lappitar!! on se hyvä kun kauemminkin yrittäneet saa myös plussan. se tuo meille kaikille paremmat mahikset :D :D
hyvältä näyttää tää toukokuun alku. nyt vaan lisää plussia. josko se vaikka tänne meillekkin eksyisi :D
 
buffo :flower: ja lappitar :flower: sekä paljon tarraisia sukkasia pikkuisille!! :wave: :wave:

Omaa napaa... :'( kp1/30 yk.22 :headwall: Ei voi mitään. Kohti uutta yritystä vaan!

Muille tädin piinaamille myös :hug: :hug: :hug: ja paljon plussa onnea tähän kiertoon! :flower:

Jännäilijöille vielä peukkuja täältä!! Paljon plussa onnea!!! :wave:
 
Lämpimät kiitokset kaikille onnitteluista!! :heart:

Ja kovasti onnea plussauskaveri lapittarelle myös. Tämä päivä on kyllä mennyt ihan ihmetellessä. Joka kerta testin ohi kulkiessa pitää sitä tuijotella ja ohjelappua että noinko se nyt varmasti on. =)

Mantanalle pahoittelut tädistä :hug: Juuri aamulla tuota listaa katselin ja ajattelin että jospa sinullekkin se plussa tästä kierrosta tulisi. Taidetaan olla alusta asti oltu molemmat tässä ketjussa. Toivottavasti ensi kierrosta sitten!

Ja kaikille muille totta kai myös kovasti plussaonnea! Toivotaan että tästä toukokuusta tulee oikea plussauskuukausi!
 
toivotaan et tää toukokuu ois kunnon plussaus kuukausi et kesä tulee jne! :) Mut tuskin minä ees pääse plussaan vielä. Vaikka kova hinku ois :LOL: Jopa miun porukat kyseli tänään et "joko seuraava on suunniteilla" joten pitänee pian tulla ja yllättää et "tadaa kattokaa mahaani et se on iso et mitäpä se merkitsee" :LOL:

ollut jälleen tooosi kuuma päivä!autossa melko tuskaista istua. :ashamed:
mies rassaa autoa kaverin luona.. |O
 
moi!

olis yks kysymys, teille.... voiko olla mahdollista että olen raskaana kun minulla on aivan kauhea himo karkkien perässä ja makean perässä vaikka tavallisesti en enään syö ja sitten tänään kun tarkkailin rintoja niin tuli maitoa.

minulla on muutenkin niin kova vauvakuume (mutta mies ei vielä halua... :( )että voiko oireet vaan "huvin vuoksi " tulla ...
 
Hurjasti onnea plussanneille buffo ja Lappitar sekä paljon tarrasukkia "salamatkustajalle". Tulin pikaseen käymään kun ollaan lähdössä ajelulle näin sunnuntaina ja oli tosi mukava nähdä hyviä uutisia.

mantanalle hurjan iso :hug: kun se tätsy taas sinne saapui.

Meillä on viimein se flunssa ottanut ja vaihtanut johonkin muualle. Hieman on vielä limaa kurkussa, mutta tyttö on onneksi jo parantunut täysin. Eilen saunassa huomasin että tytöllä oli niskassa jotain punasia läikkiä enkä siinä valossa sit saanu selville että mitä ne oli. Ehkä vain jotain ihottumaa.

Käytiin vapunaattona ajeleen mun äitin luona ja tyttö sit halusi jäädä sinne, joten saatiin vappu viettää miehen kans ihan kahestaan. Vappuna sit haettiin tyttö takas kotiin.

Onkohan se mahdollista että se greippimehu vois kuivattaa niitä limakalvoja sen sijaan että vahvistais niitä. Muistelisin että joku kirjotti että kädet kuivu kun oli sitä juonu.

Täsä tämä aika menee kierron loppua ootelessa. Nyt täytyy mennä. Aurinkoista päivänjatkoa kaikille. :wave:
 

Yhteistyössä