PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT VOL.4

Pitkästä aikaa taas... Luen kyllä teidän juttuja sujuvasti ja usein, mutta toi keskusteluun osallistuminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Anteeks.

Täällähän on tosi monilla piina-aika kulman takana. Peukut ja varpaat pystyyn.
Toivottavasti tulee tosi monta plussaa... Muistelin tossa ite, että neljä vuotta sitten testasin 12.2 plussan. Onpa siitäkin jo aikaa.
Meillä on pojan huone remontissa. Repisin sieltä "vanhat" eli vauva tapetit pois ja nyt olisi tarkoitus maalata. Tänään vihdoinkin päätettiin värit ja nyt on maalit valmiina. Turkoosinsiniseen ja oranssiin päädyttiin. Katsotaan mitä siitä syntyy. :)

Omaa ).( sen verran että limat loppui kun seinään pari päivää sitten eli ovis on kaiketi ohi, vaikka kaikkien laskurien mukaan olisi pitänyt olla eilen. No mutta pupuiltiin sopivasti pari päivää ennen, joten on ainakin jonkinlaisen mahikset. Ihanaa :) Nyt vaan odotellaan pari viikkoa. Hulluksihan tässä tulee!!!! :LOL: Onneks kultamussukka esikoinen pitää äiskän kiirellisenä.
 
Sen verran tulin tänne piipahtaan että täällä ne jännät ajat loppu niinku seinään. Täti päätti sit pölliä naapurin urheiluauton ja kurvata kyläilemään. :( Kummaa tässä oli se ettei oireita ollu puoleen eikä toiseen. Yleensä ennen tätiä on ollu niitä mahakipuja mut nyt ei mitään. Täti saapui vähän niinku nurkan takaa. Eli nyt on sit kp1/28-30 ja yk 3. Hieman masentaa kun oli jo valmistautunut testaamaan loppuviikosta jos mitään ei tapahdu sitä ennen.

Plussatuulia kuitenkin muille. Tämä kuu ei ollu mun plussakuu. :)
 
Onko muilla sivu ihan outo? Mä en edes viitti päivitellä listaa tänään jos ei muutu normaaliksi! Jonkun tekstin kirjoittajaa ei edes näy vaan lukee vierailija!Tätivalitteluni Lumikuningattarelle. Ois saanu antaa vaan naapurin sillä autolla rauhassa ajella :kieh:

).( On mielettömän märkä olo! Nyt toiveet nous heti melkein kattoon asti, tällee oli silloin ku tuosta neidistä plussasin=) Tietty turhaa tässä hehkutan, mut siihen asti toiveita elätän kunnes romahtaa B)
 
Lumikuningattarelle pahoittelut tädistä ja tsemppiä uuteen kiertoon!

Ilmeisesti edellinen kirjoittaja oli Luminka kun päivittämisestä puhui? Täälläkin näkyy vaan "vierailija". Hyvältä kuulostaa tilanne, täällä myös märkä olo ollut jo 4 päivää ja alavatsa kipeä. Aika ihme kuitenkin jos plussaan, ei oikein jaksa näillä laatuajoilla uskoa :LOL:

Hyvää yötä kaikille!
 
Joo, Luminka täällä kirjoitteli äsken. Jospa nää sivut alkais pian toimii, ei tee mieli edes lueskella juttuja =(
Miten kauan Torey sulla on oviksesta? Mulla ois neljäs päivä tänään (jos on tapahtunut ollenkaan) ja äsken sen verran katoin vanhoja viestejä et ei tällästä ollu viime kierrossa! Joten toiveet sen kun nousee!
 
Joo ihan kummat tänään nää koko sivut. Ei vissiin oo uudistukset menny ihan nappiin.

En tiiä näkykö munkaan nimeä teille, mut siis Pilkkis tääl kirjottelee toistamiseen. Mun käsialaa myös tuo klo14.23 kirjotettu läpyskä.

Lumikuningatar :hug:

Luminka d =) b

Nyt kun otitte kosteat kelit puheeks.. :ashamed: Ni täälläkin on ollu tänään tosi märkää. Mulla viikon verran oletetusta oviksesta.

Pilkkis
 
Tätipahoittelut Lumikuningattarelle :hug: Ja parempaa onnea uuteen kiertoon :heart:

Hih, ei täälläkään mitään kuivaa kautta ole nähty ;) Ja tämän illan Hurja Remontti sai tihrustamaan itkua... Väsyttää... Että näillä mennään. Josko tämä uudenlainen taktiikka,
"keksi-itsellesi-väkisin-raskausoireita" auttaisi. ;)
 
Lumikuningattarelle tätipahoittelut :hug:

Heh, minä se keksin jo kaalisopan syönnistä raskausoireen - mahaa turvottaa ja nipistelee
= pierettää pirusti :x :D
Ja yksi märkähousu ilmottautuu myös, mutta mulla on nyt clomi kierroissa ollut joka
kerta sama juttu. Kosteutta esiintyy runsaasti muutama pv oviksesta aina menkkoihin
saakka. Että silleen. B)
 
huomenta kaikki,

onpas se palsta muuttanut ulkonäköään!

Halit tätin yllättämille, piinailijoille tsemppiä! :hug:

).( no, testasin sitten taas tänä aamuna. NEGA. Meni hermo, totaalisesti. Sain täksi päiväksi klo 11.40 lekuriajan, kattokoon nyt ultralla sitten mikä hitto siellä oikeen sattuu. Rahaa se vaan maksaa, pääasia että saa lopettaa tän jahkailun. Ja jos siellä on vaan se megalomaaninen täti jumissa eikä muuta, meen kyllä A-raudan kautta kotiin ja ostan pullon hyvää viiniä. :headwall:
Mä en kyllä tajua tätä kroppaani, ihan samanlaiset oireet kuin esikoisesta mutta ei plussaa.


Toivottavasti joku teistä avaa nyt helmikuun plussatilin!
:flower:
 
Blondie toivottavasti lekurikäynti selkeyttää asioita. :heart:

iitukka juu kaikesta sitä saa kehitettyä raskausoireita :kieh:

Tänään mulla on taas vaihteeksi hyvin epäraskautunut olo, mutta ei voi muuta kuin odottaa... :ashamed: Nyt on ehkä dpo 8, kp:tä en halua edes tietää :kieh:
 
Huomenta minunkin puolestani!

Blondielle toivon hyviä uutisia lekurikäynnille! Ihmeen sitkeästi oletkin jo jaksanut odottaa, ite olisin varmaan jo ajat sitten rampannut lääkärit läpi :ashamed:

Luminka Mulla on niin lyhyt kierto et oletin oviksen osuneen kp 11. Eli nyt siis dpo 7. Mut varmastihan en tiedä mitään. Silloin kun esikoisesta plussasin tapahtui hedelmöittyminen todennäköisesti kp 10. Tiedän ton noin tarkkaan koska mies oli reissussa ton päivän jälkeen.(Enkä ole ollut posteljoonin kanssa lähemmässä tuttavuudessa :LOL: ) Eli mulla on taipumusta näihin lyhkäsiin kiertoihin...

Joo märät kelit jatkuu, mikä on kyllä uutta mullekin, mut on tää kroppa ollut niin muutostilassa ton imetyksen lopettelun takia et tiedä nyt sitten mistä se johtuu... kattellaan. Toivon kuiteskin kovasti et ainakin teidän muiden märät kelit olis sitä itseään! :heart: :heart:
 
Moikka!
Mä kerron ensin tän oman napani tarinan :whistle:
Mulla alko maanantaina kp24 tuhruttelua. Sitä on jatkunut tähän päivään asti, mutta siteeseen ei vielä ole tullut mitään. Menkat pitäis virallisesti alkaa huomenna.
Mä hermostuin jo niin, että varasin ajan lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin. Ei sillä, että uskoisin et jotain on pahasti vialla (onhan meillä yhteinen lapsi), vaan siksi, että siellä ne ihmiset ainakin ymmärtää mistä on kyse ja ovat erikoistuneita alaan. Mulla varmaan hormonit heittää härän pyllyä, kun maitoa tulee vielä puol-v. imetyksestä ja kierrot on ollu 24pv, 31pv, ja nyt taas en tiedä mitä.

Onpahan osaavien ihmisten käsissä ja ne varmasti ottaa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kokeet. Eikä se paljonkaan enempää maksa kuin yksityisgynellä käynti.
Aika on sitten pe klo 8. Mä sitte ilmottelen mitä ne tuumas.

Ihanku näyttäis siltä, ettei täällä nyt meinaa muutkaan plussata!!!
:/

Tädille pitäis antaa oikein kunnolla turpiin, jos se sitten ymmärtäis vaihtaa maisemia! :LOL:
 
moro taas.

En oo raskaana. Ekaks lekuri tosin epäili kohdun ulkopuolista, mutta ultran ja verikokeen jälkeen totes että "tuon ikäisillä naisilla on yleistä, että minipillereiden jälkeen tarvitaan hormonaalinen kierron uudelleen käynnistys". Vanhaksi käydään haukkumaan... :p
Ne kaikki mitä mä luulin raskausoireeksi olikin tän vanhan koneenrakkineen epäonnistuneita starttausyrityksiä!
Mielenrauha maksoi 78 euroa (lekuri+labrat+ultra) kela-korvausten jälkeen, ei paha yksityisen taksaksi.
Ja jos tästä kymmenen päivän Terolut-kuurilla saa itsensä vielä toimintakykyiseksi niin helppo homma eikä maksa kuin vitosen se aski.

Ihanan kevyt olo kun sai varmuuden, vaikkakin olisin kyllä mieluummin ottanut niitä toisenlaisia uutisia lekurilta.


 
Kyllä täällä muutkin plussaavat! Eipäs olla pessimistejä!! En ehkä juuri minä plussaa, mutta muut! :)

Annemarsu Toivotaan, että linikalta löytyy selvyyttä tilanteeseenne.

Blondie Olipa surulliset uutiset. Mut toisaalta hyvä tosiaan, et sait sen varmuuden sieltä, eikä tarvi öitä valvoa miettien, et jooko vai eikö. Eiköhän se sunkin kone siitä hurahda kohta kehräten käyntiin.. :hug:

Nti Kesäheinä Älä unohda sun "keksi-itsellesi-raskausoireita"-taktiikkaas. Ei saa lannistua, ennenkuin täti ilmestyy. Ja sittenkään ei saa lannistua moneksi päiväksi.. :heart:

 
Kyllä mäkin uskon että joku meistä nyt ainakin plussaa, pakkohan se on! :) On meitä sen verran monta kuumeilijaa täällä, että tilastollisestikin pitäisi. =) Ja helmikuuhan on meidän virallinen plussakuukausi B)

Annemarsu toivottavasti asiat selkenee klinikkakäynnin jälkeen!

Harmi, Blondie, ettei lääkärillä ollut haikarauutisia mutta ihanaa kuitenkin, että sait sieltä mukaasi mielenrauhan ja troppeja kierron starttaukseen. Ei ollut kyllä pahan hintainen sun käynti ultrineen kaikkineen.

Pilkkis79 Ihana :heart: Joo täytynee pitäytyä siinä taktiikassa. On kyllä paljon hauskempaa niin :D

 
Blondie, älä sure! Samanlainen koneenrakkine se täälläkin on. Minäkin jo moisen tero-kuurin söin ja auttoihan se sen verran että edes jonkinlainen kierto on alkanut muodostua vaikka lyhyeksi täällä jääkin. Toivotaan että se auttaa sulla vielä paremmin ja saatte pikkuisen alulle :heart:
Ja jos yhtään lohduttaa niin täälläkin lekuri puhui jo jotain "tuon ikäisistä naisista"... PYH! :p

Annemarsulle toivon myös hviä uutisia klinikkakäynniltä.

Juu mä kans uskon tohon tilastolliseen plussaan. Se nyt ottaa vähän aikaansa mut onhan tässä vielä puolet kuusta jäljellä!
 
Blondie, älä sure! Samanlainen koneenrakkine se täälläkin on. Minäkin jo moisen tero-kuurin söin ja auttoihan se sen verran että edes jonkinlainen kierto on alkanut muodostua vaikka lyhyeksi täällä jääkin. Toivotaan että se auttaa sulla vielä paremmin ja saatte pikkuisen alulle :heart:
Ja jos yhtään lohduttaa niin täälläkin lekuri puhui jo jotain "tuon ikäisistä naisista"... PYH! :p

Annemarsulle toivon myös hviä uutisia klinikkakäynniltä.

Juu mä kans uskon tohon tilastolliseen plussaan. Se nyt ottaa vähän aikaansa mut onhan tässä vielä puolet kuusta jäljellä!
 
moikka! vieläkö mahtuu joukkoon?? oon lukenut pidempään teidän keskusteluja, meillä toiveilu on juuri aluillaan. Esikoistyttäremme syntyi 11/06, ja jonkin aikaa mie oon jo toivonut toista. Nyt ollaan ajateltu miehen kanssa et tulee jos on tullakseen ;)
Kyselen vaan tyhmänä täällä et jos ovis on jo mennyt, ja olisin hedelmöittyny, niin jatkuuko valkovuoto edelleen?? Jostain perhesuunnittelun sivulta katoin että ovun jälkeen vuodon pitäs lakata melkeen kokonaan?? Anteeks tällaiset tyhmät kysymykset, mut vaivaa :ashamed: :)
Miulla menossa nyt siis kp16/26-32 *yk1 ja yks minkä oon huomannut noissa kierroissani, nii jokatoinen on 26 ja jokatoinen 32.. harvon saattaa olla jonkun muun pitusta kiertoa.. onko muilla tällästä ilmiötä?
 
Heippa taas!

Tilastoista puheenollen, vilkaisin juuri meidän listaa, ja siellähän näyttää olevan vaikka kuinka paljon plussia (mahdollisesti) tuloillaan nyt vielä helmikuussa, kun kuu on vasta puolessa välissä! =) Kohta niitä alkaa satelemaan ja ropisemaan joka puolelta, eikö niin B)

Mites muuten nintkzu, ootko vielä testaillut?? :)

Tervetuloa kuumeilemaan joukkoon mamina! :) Mä oon lukenut myös parista paikasta, että ovulaation jälkeen olisi yleensä ns. kuiva kausi, mutta en tiedä, kai se on aika yksilöllistä sekin.

Mä ajattelin, että josko sitä uskaltautuisi testailemaan huomenna aamulla vaikka mulla on huomenna vasta dpo 9 tai jotain. :ashamed: Mulla olis tuossa erittäin herkkä raskaustesti odottelemassa, että pääsis tosi toimiin :kieh: Oon yrittänyt paukuttaa jo valmiiksi päähäni, että en saa lannistua jos siinä ei sit näy mitään, kun aiemmilla kerroilla on näkynyt haalea plussa vasta pari päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Eli ainakin sunnuntaihin odottaisin jos olisin fiksu ja filmaattinen... mutta pitäähän sitä elämässä jännitystä olla B)
 

Yhteistyössä