¨¨¨PIKKUKAKKOSTA ODOTTAVAT¨¨¨

Onnea dd!!!!!


Ja ihanaa että Jonskiksella pienellä ei ole mitään varsinaista vikaa. Kun on kunnolla tutkittu, se tieto helpottaa. Meillä yöhuuto jatkuu ja pahenee. Itse olen nyt aamuvuorossa ja nukuin sohvalla miehen hoitaessa poikaa yöllä. Tai en nukkunut, kun lapsen hirveä karjunta kiiri koko taloon. Olen silti aika varma, että hampaita vaan huutaa, niitä taitaa olla tulossa monta kerralla. Ollaan koko porukka jo aika poikki, saisivat jo puhjeta ja tilanne rauhoittua. Naapurikin jo laittoi yöllä viestiä, että heillä olis särkylääkkeitä pojalle jos meillä ei ole... Ja heti perään että niin, ei se itku häiritse, älä sitä mieti nyt ainakaan. Kilttiä, mutta kyllä se taitaa aika lailla häiritä kaikkia, niin meitä kuin naapureitakin se huuto.

Itse olin jo kiikuttamassa poikaa taas lääkäriin, mutta mies sai minut taas hetkeksi rauhoitettua. Katsellaan vielä ja odotellaan niitä hampaita.

Onko jollain tietoa mitä voisi olla vaalea laikku kielen päässä? Pojalla on sellainen. En tiedä onko se kipeä kun hän aristaa nyt suuta muutenkin niin kovin. Minusta se ei näytä tavan sammakselta, kun ei sitä vaaleaa ole missään muualla suussa eikä se ole niin kirkkaan vaalea kuin sammas yleensä on.

Tämän uuden tulokkaan kanssa on vielä helpompaa. Kuin ei olisikaan raskaana, mitä nyt vatsa kasvaa hurjaa vauhtia.

Naru+ masuvaiva 15+6

*Muoks* Ööö... Pieni freudilainen lipsahdus? :LOL: :LOL: Tarkoitin siis masuvauva 15+6
 
Naru en osaa kyllä sanoa mikä tuo kielen laikku vois olla... Onko se kauan ollu siinä?

:LOL: aika osuva toi "masuvaiva", sitäkin välillä...

Tänne ei kummempia, turvitusta jonkin verran nyt tullu, olo on ku milläki possulla, tai pikemminkin virtahevolla!

Mies vaihtaa meille uutta ulko-ovea, vanha talo niin vanah ovikin oli jo niin turvonnu ja pakkasilla sitte "hoikistu" vähän liiaksi ni vaihdetaan uuteen. Hänen täytyy piikata tiiliseinää siitä karmin vierestä kun uusi ovi on isompi ja äsken tuli viesti että älä pelästy pölyä kun tulet... Pihalla saa mun puolesta olla pölyä tosin koiran mukana se kulkeutuu kuitenkin sisään :kieh: Ja oviaukko on nyt vaan teipattu niin mä saan kohtauksen jos sisälläkin on kiloittain pölyä!!! ei oikeasti auta saada kohtausta kun toinen siellä raataa niska limassa mut mulla on nyt joku kamala siivous/järjestely vimma, kai se on tätä raskauteen kuuluvaa pesänrakennusviettiä, enkä kestä likaa ja sotkua yhtään tai musta tulee kamala kiukkunen akka!

Vauvan kehtoon ajattelin siirtää poitsun sängystä verhokatoksen ja pinnasuojan ja sitte pojalle ostaa jonkun "isojen poikien" pinnasuojan tilalle kun näin sellasia cars-elokuvan aiheisia sotkassa(?). Se katos on ehkä vähän vauvamainen yli yks veelle vesselille. Mietin vaan et ei kai pojalle sit tuu sellanen olo että vauva "vei" hänen tavaroitaan?

Poitsu ei muuten heränny viime yönä ku kerran itkasemaan ja rauhottu heti kun vähän silittelin... Yksikin paremmin nukuttu yö tekee ihmeitä.

Jonskis ja "Iitu" 31+1
 
Paljon onnea DD :hug: :flower:

Eli tämän hetkiset kuulumiset menee näin.

(kohdunulkoista epäillään omassa päässä ja neuvolantätikin hiukan jo sillä mielellä SEKÄ eilinen päivystyslääkäri mutta mitään hälyyttävää ei ole löydetty koska ultraan ei pääse ei olla edes tarjottu tuollaista vaihtoehtoa. JA tänään kun soitin alla olevia tuloksia joku toinen neuvolantäti vastas ja sano et tämä johtuu vaan omasta tyhmyydestäs mitäs et odottanut vuotta esikoisen jälkeen ei sun kroppas jaksa. SIIS MITÄ V*TTUA?!?!?)

Eilisiä kertomuksia....

Eilen järkky olo huippas tosi paljon. Soitin päivystykseen kysyäkseni että menenkö sinne näytille vai suoraan tyksiin. Käsky kävi sinne. Hetken kopeloitiin ja otettii verenpaine.

Sitten lähete kouraan ja tutkimuksiin.

Kaikki arvot TÄYDELLISET! Kilpirauhanen OK maksa OK Hb 125 Pissa puhdas tulehdusarvo 2 Eli ei ole tulehdusta missään. Ja hCG-arvo vähän alle 700

Viikkoja pitäis olla tällä hetkellä 4+6 tai 5+5 en viel tiedä.

MUTTA silti heittää kuuppa en tajua. Hb parempi ku aikoihin ja verenpainekkin oli 138/77 joten mulle ihan norm. Ollut joskus tosi alhanen mutta ei aiheuta huimausta.
 
Daydreams, miljoonasti onnea pienen pojan johdosta!!! :hug: Nopiasti on kyllä synnytys mennyt... =)

Niisku-rouva. Siis MITÄHH??!! Millä oikeudella neuvolantäti tuolleen sanoo?? Tosi törkeetä!! Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!! Minulta olisi kyllä saattanut tuossa vaiheessa lipsahtaa joku ruma sanakin... :whistle:
Toivotaan kovasti, että kaikki on kuitenkin hyvin! :hug: Jospa se huimaus olisi vain jotain ihan harmitonta... Mites nyt jatko? Saatko milloin varmaa tietoa pienokaisen tilanteesta, elikkäs tiedätkö milloin pääset ultraan,että asia selviäisi?

Täällä odotellaan kovasti ekaa neuvolaa, vaikkei siellä mitään kummallista olekaan. Sain ajan jo rv.7+4. =) Suht´ vähäisillä oireilla on vielä päästy. Pahaolo, nälkä ja närästys...
Miten tätä asiaa on näin vaikea ymmärtää?? Kun esikon kohdalla tein plussatestin, niin itkin kaksi tuntia hysteerisesti putkeen. olen raskaana!! Mutta nyt... Olen tehnyt varmaan kymmenkunta testiä, enkä usko vieläkään. Niissä on jotain vikaa, eihän se voi olla... Eilis iltanakin mies varovasti kysyi, että vieläkö sinulla on niitä testejä..? Jos iltapissasta saat plussan, niin sitten se varmaan on niin... No, eihän se auttanut kun kipittää pissalle. Tuskimpa vahvempia viivoja voi testiin enää tullakaan!!! :D Mies oli kuin puulla päähän lyöty... Tuijotti testiä koko illan, hymy korvissa asti!! Kaipa tässä vielä pelätään, että kaikki ei ole hyvin, kun näin nopeasti ja helposti tärppäsi esikon jälkeen... Jospa sen uskoo sitten kun pääsee siihen np-ultraan... :D

Pirteää syyspäivää kaikille!!! :wave:
 
Niisuku-Rouva miten ihmeessä ne ei ultraa missään, sillähän se raskauden "paikka" selviäis... Käsittämätöntä! Eikä noin voi sanoa ettei kroppa kestä alle vuoden välien alkaneita raskauksia, jos se olisi joku fakta niin kyllähän siitä nyt kerrottaisiin yleisesti! Äh, sulla muutenkin kurja olo varmasti ja sit saat vielä tuollaista kohtelua! Toivotaan tosiaan että kaikki on hyvin!

Mulla on tänään taas neuvola kun (olis pitäny) niitä sokereita mittailla, no päivittäin oon muistanu aina väh yhden aterian jälkeisen arvon ottaa mut 3 olis kai pitäny... Hitsi kun nolottaa mut en vaan muista/ehdi... Seli seli, omaks parhaakseenhan tässä toimitaan. Mut ihan hyviä on arvot ollu, ellen sit oo juonu aamupalalla sokerista mehua ni sit on vähä ollu korkeet sokerit.

Nasu kyllä sä raskaana olet ja hyvä että mieskin sai nähdä vahvoja viivoja testissä! ehkä tosiaan ultra sitte konkretisoi odotuksen, ja sitte viimeistään kun liikkeet alkaa tuntumaan! Mulla ainakin alko tuntua paljon aikasemmin kun esikoista odottaessa, tosin istukan paikkakin vaikuttanee, esikoisesta oli etuseinämässä iskunvaimentimena ja nyt on takaseinämässä.

Nyt päivän touhuihin, hyvää viikonloppua!

Jonskis ja masukas 31+2
 
Onnea uusien perheenjäsenien johdosta! :heart:

Ite oon nyt tyly ja liitän suoraan saman, mitä laitoin huhtikuisiin.. Oon ihan kammoväsy ja laiska. Kaikki kuitenki ok :snotty: (Esikko valvotti hampainensa viime yönä. Muutenki tuppaa olemaan vauhtia päivissä ja mie vaan haluisin maata. Onneks ens viikolla saa hengähtää, poika lähtee eka kertaa yökylään mummolaan :) )

Ultrakuulumiset:

Nyt on neuvola ja ultra takana. Seuraava käynti eli np-ultra parin viikon päästä 29.9.2008 ja sit tavan neuvola on 16.10.2008.

Lähtöpaino 89.5kg, edellisellä kerralla 92.8kg (eli rv 6+3) ja nyt 92.3kg (eli rv 10+3). Pojasta lähtöpaino 95kg ja eka punnitus oli 97.8kg ja sit 97.7kg eli aika samalla kaavalla mennään, pikkasen pienemmillä lukemilla :)

Verenpaineet oli nyt 118/70 ja edellisellä kerralla 112/74 eli ihan hyvin. Nousevat vissiin sit vielä ootannin aikaan.

Hemppa oli 159 eka kerralla ja verikokeesta vähä aika sit otettuna 155.

Ja sit ultra :heart: Voi hitto. Olivat laitteen uusinu ja kyllä näky selvään! Siellä se heilutteli käsiä ja jalkoja ja sydän sykki vinhasti. Vastas viikkoa 9+6 ja ku vertasin mittoja pojan 9+6 tehtyyn ultraan ni aika täsmä on. Poika oli 30mm ni tää tulokas oli 29.7mm :D Tosin pojasta oli merkattu, et vastaa rv 10. Sinänsä jännä ku mie sanoin just lekurille ennen ultraa, et mie luulen, et laskettu aika ois oikeemmin joko 10.4. tai 11.4. ni aika hyvin tiedetty :p Siitä nähen mennään nyt edelleen sen mukaan, et tänään rv 10+3 ja np-ultrassa sit sanovat, et muuttuuko laskettu aika vai ei. (Yleensä eivät tommosella heitolla muuta, mut miusta ois oikeempi, jos se ois vähä myöhemmin.)

Sokeriarvot kopioi ja laitto äp:lle. Mainihtipa aikaa varatessakin, et on diabetes sukurasitteena ja BMI 31. Tuohon painoindeksiin mie heti tartuin, et sillä oo mitään merkitystä :whistle: (Siitä nähen ei verenpaineet ollu koholla, vaikka vähä purppasin :LOL: ) (Näihin liittyen muuten lekuri sano, jotta sokeri ja vehnä minimiin.. Pysyy arvot paremmin kurissa.)

Voi että.. Ehkä sitä nyt uskaltaa appiukolleki kertoa. Se tietää sitä, et sen jälkeen tietää isännän mummo ja sit sen perään kaikki muut sen puolen sukulaiset. Ei tarvi ite huolehtia.

Nyt on huojentunu olo. Ette uskokaan! :heart:

(Pakko tänneki sanoo, jotta tiälä vissiin on rakenneultra 4D :p )

pietu- ja oikku 10+3 (9+6)
 
pietu- onnea hienoista ultra näkymistä! Tepä asutte edistyksellisessä kunnassa kun on uudet ultralaitteet jopa neuvoloissakin ja rakenne ultrana 4D! Mäkin haluisin 4D:n varmistamaan sen sukupuolen, malttamaton kun olen!

 
^Mie yllätyin tuosta 4D:stä. Joku täällä mainihti, mut olin vähä skeptinen. Noin päälle vuos sitten tuli yksityiselle tännekin päin, mut et ihan yleiselle sektorille ovat ottaneet. Hauska nähä, et pitääkö tuo nyt sit paikkaansa. Nlan täti ainaki näin ties kertoa =) (Käytiin esikosta 4D:ssä rv 29 yksityisellä. Sinänsä ihan kiva, jos kakkosestakin pääsee. Muutoin ei mennä.)

Kunta on siis Joensuu, jossa nuo äp -käynnit on. Asun vähä sivummalla =)

LISTAAN PÄIVITYSTÄ: Miule voi esikon kohalle laittaa, jotta poika :D
 
Iltoja!

Niisku-rouva: Justiinsa joo! Tosi ammattitaitoinen terkka teilläpäin kyllä :eek: Tuollaista ois voinut odottaa mun ex-tädin suusta! Kun soitin ekaa neuvola-aikaa (esikoista odottaessa), kysyi heti ekana oikein tökerösti että aijotko pitää sen? Eikä muutenkaan ollut mikään lämmin ilmapiiri sen huoneessa, thäks vaan kun jäi eläkkeelle =) Nyt on tosi ihana täti kakkosen aikaan ollut :heart:
Niin ja toivottavasti kaikki hyvin, kerta kaikki arvotkin kohdillaan =)

Emppu80: Onko sulla vihlonut sectioarpeen? Mulla on tänään tullut tosi ilkeitä pistoksia! Välillä saa miettiä et onkohan ihan normaalia, mut kai on niitä kiinnikkeitä jotka siellä sit venyy?

pietu: Onnittelut hienosta ultrakäynnistä =)

Nyt olen alkanut tuntemaan itteni tosi raihnaiseksi :kieh: Ei tosiaan ole pitkä aika kun hehkutin et miten helpolla olen selvinnyt tähän saakka, nyt se sitten kostautuu... No, onneks ei oo hirveesti aikaa jälkellä, huomenna tulee jo 33.viikkoa täyteen :D
Väsyttääkin jo enemmän, mutta iltaisin ongelma etten meinaa saada unta, argh! Menee tunti vähintään pyöriessä paremman asennon perässä. Sit pitääkin käydä vessassa, ja asennon etsintä jälleen käyntiin. Kun hyvä löytyy vihdoin, likka itkee huoneessaan ja pitää käydä tuti tunkemassa suuhun ja laittaa takas peiton alle :snotty: Ja homma alkaa alusta.
Mutta onneksi osasin viimeksikin lopun yön nukkua hyvin, vessaan heräsin vasta kuudelta enkä siis ollut herännyt kun mies oli töihin lähtenyt :eek: Et onneks jotain hyvääkin löytyy unenlahjoistani :saint:
Ja se närästys :kieh: Illalla pitää ottaa vielä hampaanpesun jälkeen Rennie sänkyyn mennessä...


Tehtiin tuossa pitkästä aikaa salaattia, ihan vaan jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti ja maistui tooosi hyvältä! Okei, ehkä osana hyvään makuun oli tomaatti-valkosipulikastike, mutta kuitenkin :p

Huomiselle ei oo oikein mitään suunnitelmia. Tai no mies "saa" aamusta imuroida ja äiti tulee siskon kanssa käymään... Muuten ollaan kai ihan kotona vaan, miehellä vapaapäivä. Sunnuntaina mennään anoppilaan päiväksi. Saan jo nyt valmiiksi harmaita hiuksia kun ajattelen likan päiväunille laittoa matkasänkyyn :headwall: Muutenkaan ei niin usein olla käyty siellä et vieras paikka + ei niin tuttu sänky = varsin huono yhdistelmä. Mut pitää sielläkii joskus käydä ja turha lähteä ajamaan ihan parin tunnin takia et silläpä sit suunnilleen koko päivä vierähtää...

Luminka rv32+6
 
Huomenta ja hyvaa viikonloppua Pilkkikselle!

Luminka Miten teet tomaatti-valkosipuli kastikkeen? Kuulostaa todella hyvalta! :p

Niisku- Rouva Olipa jarkyttavan toykea ja epaammattimainen ihminen siella toissa!!! Voitko vaihtaa toiselle?

Jonskis Kuulostaa tutulta tuo muistamattomuus... Unohdan kesken ' kertomuksen' mita olin sanomassa ja mika oli jutun pointti ja kaikki asiat jaa vaan tekematta. Tyot on aivan hirveaa sahellysta... Naiselle todella suodaan ongelmia raskausaikana!

Meilla on tulossa laiska viikonloppu ja hyva niin! Kohtu tuntuu jo luun ylapuolella, varsinkin kun rakko ei ole tyhja...Nain tassa mennaan eteenpain! Onko kenellakaan muulla muuten jo hiukan jouluiset tunnelmat nyt jo syksylla? Taidan olla ainoa! :D
 
Heippa!

Mukavaa viikonloppureissua Pilkkis! Nautihan nyt pääkaupungin patongeista :D (ei kai toi kuulostanut kenenkään mielestä pervolta? :eek: :LOL: )

Halfcafnonfatlatte kuule täällä ollaan kanssa tänään oltu jo joulutunnelmissa! :xmas: Nimittäin tänään tein aamulla uunissa riisipuuroa, yleensä oon tehnyt sitä vain jouluisin parina viime vuonna. Lisäksi just surffailin Pottery Barnin sivuilla katsellen kaikenlaisia joulukoristekuvia ja tuli hirveä vimma alkaa nyt jo miettiä, miten koristelisi jouluna kotona :D Laitanpa löydöksiä myös tänne.



Luminka Sä saat jo kyllä noilla viikoilla tunteakin itsesi jo raihnaiseksi B) Muistan niin hyvin tosiaan esikoisen odotuksen loppuaikana, kun alkoi olla jo tosi vaikeaa nukkua ison mahan kanssa + vessakäynnit.

Ihania ultrakuulumisia sulla pietu- :heart: Ja onpa kiva että rakenneultra on sitten 4D, edistyksellistä!

Niisku-Rouva :hug: Toivottavasti huimaus on ihan harmitonta. Olin ihan ällikällä lyöty kun luin mitä sun neuvolassa oli sanottu, ihan järkyttävää :eek:

Jonskis hienoa, että teillä on nyt nukuttu paremmin! Toivottavasti sama jatkuu edelleen :)

Naru vai että masuvaiva :LOL:

).) Täällä alkaa pahoinvointi helpottaa päivä päivältä, huh! Väsymys alkaa myös pikkuhiljaa väistyä, tosin nukahdan joka ilta sohvalle melko aikaisin :whistle: Laitan tänne myös kuvan maanantaiselta ultrakeikalta, jolloin pikkukakkonen oli 9+0 :heart: Se oli niin söötin ja liikkiksen näköinen :heart:


Mukavaa viikonloppua kaikille! :wave:

Kesis ja pikkunen 9+4
 
Halfcafnonfatlatte: No siis niinkin helposti teen kun turautan suoraan purkista :whistle: Kyseessä siis salaatinkastike, jäi näköjään olennaisesti kuvaava sana pois :LOL: En nyt muista merkkiä mutta ihan parasta mitä koskaan olen kotiin ostanut =)

Kesis: Voi miten pieni myttynen :heart: Kyllä vaan kummasti muistuttavat jo ihan pienenä ihmistä =) Hienoa et pahoinvointi alkaa helpottamaan!

Neidillä tais olla vähän hankala yö, vissiin painajaisia näki tai jotain. Onneks aina rauhottui yksinään, pari kertaa jouduin käymään huoneessa. Monesti olin menossa ovella mut silloin just hiljeni. Unissaan siis teki sellaista yh yh -itkun tuherrusta. Aamulla laitoin miehen puuron tekoon, jäin itse vielä vähäksi aikaa nukkumaan. Ihana piiitkästä aikaa kun ei tarvinnut aamutoimia tehdä =)

Aloin sit aamusta heti väsäämään pannaria (ei onnistunut :kieh: ) sekä mokkapaloja. Lupasin viedä anoppilaan kun seuraavan kerran mennään käymään joten ne siis oli tänään tehtävä valmiiksi. Sit vielä paistelin (pakaste)karjalanpiirakoita iltapäivälle kun äiti ja systeri tulee. Niin ja vielä jatkan karjalameninkiä ja uunissa siis karjalanpaistia :LOL:

Käytiin tuossa kirpparilla ja kaupassakin koko porukka. Mies käytti likkaa sitä ennen ulkona, sain rauhassa siivota keittiön =) Eli en oo tarvinnut tyttöä hoitaa pahemmin tänään, pari kertaa tuli sylissä käymään, muuten ollut isi-aamu :heart:

Jaa, tänään ois taas viikot täynnä, pitäisi uusi kuva napsaista :D Jäänee myöhemmälle...

Luminka ja neitonen 33+0
 
Kiitokset kaikille onnitteluista!

hassua lukea teidän alkuraskauden tuntemuksia, tuntuu et juurhan sitä itekin vasta plussas :)

Pietu mahtavaa, mäkin olisin halunnut siihen 4D-ultraan!laitas sit kuvaa nii nähään sit mekin jotka ei olla koskaan kuvaa semmosesta nähty!onnea myös hyvistä ultrakuulumisista!

Niisku-Rouva tosi epäasiallista kohtelua oot kyllä saanu!ei tainnu olla ihan hoitoalalle sopiva henkilö se... :hug:
onko siellä mahdollista päästä yksityiselle ultraan?sais ainakin mielenrauhan...mäkin kävin toisella paikkakunnalla alkuraskauden ultrassa kun en kans meinannu millään uskoa että kaikki olis hyvin.

Luminka kiitos kun kerroit yöllisistä vaivoista, lähes ehin jo tätä tyhjää mahareppua kattoessa kaivata vauva-mahaa kunnes muistutit noista öistä :D

Kesis apua, mun täytyy tunnustaa et mä ajattelin heti ihan vääriä patonkeja!!
ihana mikä ultrakuva!kuin pieni se voikaan olla ja silti ihmisen näkönen!

päästiin muuten jo koeajaan tuplat (ne happy babyt) ja oli kyllä hyvät!helpot työntää, vittumaista vaan etteivät mahu hissiin kun työntöaisa edellä (taitettuna aivan alas)ja sit mä juurjajuur siihen seisomaan.Argh.mies siis toi ne sillon kasattuna hississä eikä mulle kertonu mitään ettei ollukaan ees kokeillu et mahtuuko ne kokonaisena sinne!ääliö.
se harmittaa kun poika on tottunut että alkumatkat aina kävelee eikä siis kotoa lähdettäessä haluis mennä istuun mutta pakkohan sen on kun ei sinne hissiin oikeesti mahu.

kaikki on sujunut suht. hyvin, vauva heräilee 2-4h välein joten yölläkin saa ihan kivasti nukkua.Esikoinen on kovin kiinnostunut hoitamaan vauvaa, silittelee vauvan päätä ja auliisti tarjoaa vauvalle tuttia ja taputuksia selälle kun vauva itkee :heart:
toivotaan että jatkuis yhtä helposti...ekat illat oli kyllä selvästi mustis jos häntä ei huomioitu heti ja juur nyt mutta alkaa sekin jo helpottaa.Eilen oltiin jo kolmistaan kun mies meni töihin (joo, kyllä vituttaa, jäin siis kotiin 4pv vanhan ja 2veen kans kun herra on nii vitun rahanahne ettei töistä voi olla pois nyt kun saa parempaa palkkaa kiireajan takia!mut mää sille näytin ja kaikki meni ihan hyvin yksinkin noiden kans)
jahas, sit tarvis kohta kauppaa kohti lähteä...lähtemiset kyllä nyt vaikeempia kun tarvii molempien rytmit huomioida ja ei sitä ittekään viitti ihan minkä näkösenä vaan lähteä, turhamainen kun on :)

Jaksuja tänne ja voikaahan paksusti!
täs meijän pojat vielä :heart:
 
Terve

Olo ei ole sen parempi. Ainoa minkä sain vongattua oli "ylimääräinen" neuvolakäynti eli se on jo keskiviikkona. Mutta sielläkin paikalla terveydenhoitaja ihan mukava mut hassu. Oikea neuvolantätini on asiantunteva ja mukava ammatiltaan kätilö.

Ajattelin ruinata silloin sitä ultraa. Mutta jos ei onnistu kunnallisella puolella on minun mentävä yksityiselle. Sinnekkin menee sit se yli 70e ja ei ne halua ultrata ennen ku on viikkoja tarpeeks eli se 7. Aika hassua kun tässä on riskinä vakava sisäinen verenvuoto mihin voin kuolla ja suurimman osan päivästä olen yksi kotona 7kk ikäisen tyttäreni kanssa joten pelotta aina nostaa häntä lattialta tai muutenkin kantaa häntä jos tuuperrun.... :/

Juu se neuvolantäti ketä siitä motkotti et oma vika ja ei sun kroppas kestä niin olen sillä ollu kerran esikoisen aikana ja se oli silloinkin ihan hassu. ei mitään järkeä koko käynnissä.
 
daydreams: Voi miten ihana kuva pojista :heart:
Joo, ei yöt vielä mitään, mut kun tää alkaa painaa tosissaan tuonne nivustaipeisiin rakkoa unohtamatta :LOL: Plus en pääse kyyristymään lattialta esim. leluja keräämään ilman hirmuisia hapensaantivaikeuksia sekä supistuksia :LOL: Ettei vaan muistuisi mieleen miten ihana vauvamasu olikaan :whistle: Kyllä sitä tosiaan kaipaa kun tilalle jää vaan kasa nahkaa, ei voi mitään :snotty:
Noita jonnekin lähtemisiä oon itekin jo miettinyt. Pitänee vaan mennä vähän esikoisen rytmien mukaan, vauva saa tyytyä sit lähtemään mukaan. Tietty pitää huolehtia et on syönyt juuri lähtiessä. No, näkee sit kökinkö kotona seuraavat puoli vuotta :D
 
Mikäs puhe ripuli teihin on iskeny!?

DD - aivan ihana kuva pojista :heart: :heart:

Luminka - Mulla kiristeli sektio arpi joskus siloin rv 15 paikkeille,mutta nyt on ollu ihan kiltisti...

Kesis - ihana pieni ihmisen alku :heart:

Pilkkis - Nautinnollisia patonki hetkiä!

Me oltiin eilen miehen kanssa ihan kahdestaa syömässä Raxissa :D Hyvää oli ja paljon tuli syötyä, mutta ilta oli suoraan sanoen helvetillinen kun närästi niiin kamalasti... Rennie normaalisti auttaa, mutta eilen ei ollu toivoakaan |O Mäkin sain tänään nukkua pitkään kun mies heräsi tytön kanssa. Nyt yrittävät päiväunille menoa, mutta vähän väliä jotain höpötystä kuuluu....

Niin siitä RT:stä... Mä oon ihan epätoivonen... Meinaa oon melko varma et taas ollaan PT:ssä...Vai voiko terävät liikkeet (jalat) tuntua vain tuolla nivusissa ja navan alla jos on RT:ssä? Lisäksi pää? tuntuu taas kovana möhkynä tossa vasemman rinnan alla... Mutta kun ihan varma en oo ni en kehdannu polille soittaa vaikka käskivätkin vaan aattelin ootella tiistain neuvolaan ja kysyä tädin mielipidettä.... Mutta kokoajan asia mietityttää....

Jos nyt ahtaisi itseensä vähän mokkapaloja ja painais hetkeksi pään tyynyyn...

Emppu & Papunen rv 37+0 ( jee nyt saa jo syntyä!!!)
 
Emppu80: Mä olin tänä aamuna ihan satavarma et likka on kääntynyt taas pää ylöspäin! Liikkeet tuntui vaan alhaalla. Ja "pää" selvästi kyljen alla... Mutta tässä päivän mittaan on mylläämistä tuntunut tuossa ylämahalla. Ja selvästi jalka vaeltanut tutulla paikallaan navasta oikeeseen yläviistoon :D

Toivottavasti sulla ois kuitenkin vielä oikeinpäin! Kun on vähemmän aikaa syntymähetkeen kuin täällä... ainakin toivottavasti, en vielä tahtois näin pienenä syntyvän =)
 
Arvatkaas mitä huomenna luvassa? Päivä YKSIN kotona :D Oli alunperin tarkoitus mennä siis anoppilaan, mut mä sit päätin etten lähde! Saan olla kerrankin yksin, tehdä mitä haluan ja vaikka nukkua silloin kun nukuttaa =) =) =)
Esikoinen kiristelee nykyään hermoja ihan kiitettävästi, esim. aiemmin on syönyt tosi hyvin, nyt jo toista päivää hirmu narinalla muutama lusikallinen :kieh: Ja muutenkin on tosi kiukkuinen ollut, joten lepopäivä tulee enemmän kuin tarpeeseen :heart: Tai ajattelin kyllä vähän siivoilla ym. mutta kuitenkin ihan omassa rauhassa :D

Ukko kyllä alkuun sanoi ettei lähtis tunnin matkaa suuntaansa ajamaan kaksin likan kanssa mut kuitenkin suostui. Mä oon käynyt tytön kanssa miljoona kertaa kaksin mun porukoilla ja ollut yötäkin, niin saa mies välillä tehdä samoin!
Tuntuu vaanet pitäs hirveesti selitellä miks en lähtenyt mukaan... Kun aina kuitenkin olen ollut käymässä. Mies tuossa sanoikin et pitäsköhän huijata ja sanoa et on ero tulossa. On vähän liian huono pilaksi :/

Luminka
 
Luminka täällä on tota samaa raihnaisuutta ilmassa. Koko ajan on vessa hätä, selkä vihloo vähemmästäkin ja NÄRÄSTÄÄ ja kävely sattuu kun tuntuu että jalkovälissä on jalkapallo! Ja asiaa ei tosiaan helpota yhtään se, että esikoinen on aika ripustautuva ja kiukkuinenkin nyt ollu. Yöllä kun poika nukkuu niitä itkuttomia pätkiä ni johan mä heräilen vessaan, ja sit ku se hätä tulee ni tuntuu et samalla sekunnilla on päästävä tai tulee housuun! Mutta aika aikaansa kutakin, kunhan nyt ei mitään lisävaivoja tulis enää loppua kohden. Ihanalta kuulostaa toi sun päivä yksin kotona! Rentoudu oikein kunnolla etkä siivoile liikoja! Vois vähä anoppi ihmetellä tota teidän pilaa, ehkä vähän raju vitsi :)

Kesis ihana pieni ihmisenalku ulra kuvassa! :hug:

DD aivan ihana kuva lapsista! Ovat tosi suloisia! :heart: Miehet on joskus NIIN ajattelemattomia, mut hienoa että hyvin pärjäsit yksinkin, <nostaa hattua ja kauhulla odottaa omia "yksinäisiä" päiviään kahden knssa>

Niisku-Rouva edelleen jaksamisia ton epätietoisuuden kanssa! Musta edelleen tosi outoa etteivät laita sua ultraan!

Emppu mullehan kanssa sanottiin viimeks utrassa että vauva olis pää alaspäin mut ihmettelen sitä suuresti kun liikkeet tuntuu tuolla alavatsalla suurimmaksi osaksi... Eli jos jalat olis täällä ylämasulla niin eikö potkuja pitäsi sielläkin tuntua?? En käsitä...

Tota mä kanssa mietin, että miten sovittaa kahden muksun rytmit mut toivottavasti vauva sopeutuu tähän esikon rytmiin. Aamusta kun saa molemmat syötettyä ni sit jospa vauveli nukkuis vaunuissa kun ulkoillaan ja sitte sisälle taas muksuille ruokaa ja sit onki jännä miten saa esikoisen päikkäreille jos vauva on siinä kohtaa hereillä. Sama illat jännittää sitte ku mies on iltavuorossa, miten ihmeessä mä saan nukutus rauhan tolle esikoiselle, ei siinä tarvii vieressä olla kun hetki kunnes nukahtaa mut mitäs jos vauva itkee just sillon... Vähänkin kun on meteliä ni esikoinen ei nukahda. Äänet ei haittaa useinkaan sit ku on unessa mut nukahtaessa pitää herralla olla hiljaisuus... No katotaan kuin se siitä sit lähtee...

Meillä on hieno uus ulko-ovi! Kaks päivää sen laittamiseen meni ku piti aukkoa suurentaa ja vaikka mitä tehdä mut nyt se on paikoillaan! Huomenna mies vielä laudoittaa ulkopuolen sadekatoksen. Mulla olis miljoona pikku hommaa miehelle, pitäis laittaa yks pyyhekoukku lisää vessaan ja kehtoon siirtää vuodekatos jne jne mut en tohdi toista käskyttää enää iltasella kun nyt on päivän paiskinu hommia.

Mäkin sain illalla hetken omaa aikaa kun mies syötti iltapuuron pojalle, no mä sit imuroin :LOL: , mies kommentoi et ei sulla kaikki oo ihan kotona, oisit nyt vaikka istunu sohvalla ja lukenu lehden!

Käytiin amupäivällä mammutti markkinoilla ja vaikka ja mitä tarttu mukaan. Vaikkei muka mainoksen perusteella pitäny olla mitään meitä kiinnostavaa. Ostin jo siteitäkin valmiiks kaappiin jälkivuotoa odottelemaa kun sai marimekon pyyhkeen kaupanpäälle. No, kyllä ne käytettyä tulee.

Nyt suunnataan saunaan!

Jonskis ja "Iitu" 31+3
 
Jonskis: juu, naurettiin miehen kanssa vielä et siihen ku anoppi sanoisi että minä vähän odotinkin ettette kauaa naimisissa olisi :LOL:
Mä oon kans ostanut siteitä tulevaa varten. Kumma homma vaan että tais lähteä vasta 5 reissulta mukaan :D Kun ei oo tarvinnut piiitkään aikaan niin en edes osannut listasta lukea :LOL:

Vauvan liikkeistä: Tää kyläl kans räpeltää tuolla alhaalla, mut kyllä myös ylhäälläkin. Nykyään osaan erottaa (uskomatonta) miten päin on! Ehkä opin tuntemaan esikoisen aikaan ne potkut alhaalla niin hyvin että tiedän heti milloin tää ollut pää ylhäällä :whistle:

Kahden lapsen nukkumisesta:
Kyllä mä luulisin että vaikka esikoinen tarviis hiljaisuutta, tottuu sit ääniin vauvan synnyttyä. Me oltiin tosi pitkään ukon kanssa hiiren hiljaa iltaisin ja päikkäreiden aikaan. Kunnes tajuttiin et juu oispa hyvä totuttaa ääniin :whistle: Eipä ole herännyt vaikka keittiöstä isompikin kolina kuuluisi! Ei tietenkään huudeta kovasti tai muuten pidetä meteliä, ihan tavallisesta elämisestä tulevaa ääntä kuuluu...
Meillä siis tuntui jossain vaiheessa et neiti heräs ihan pieneen kolahdukseen. Mut onneks sietää nykyään hyvin ääniä.

Mä kävin myös Mammuttimarkkinoilla, ostin pyyhkeitä, pussilakanan, Maisa-elokuvan ym. Et taisin ihan vaan tarjousten perässä olla :LOL:

Ai vitsit se mahakuva... Jos tekis poikkeuksen ja ottais huomenna, kun on sitä AIKAA :saint:

Luminka
 

Yhteistyössä