¨¨¨PIKKUKAKKOSTA ODOTTAVAT¨¨¨

Poni Ihana kun muistat meitä kuulumisilla! jännittää itseäkin jo tuo kahden kanssa pärjääminen niin on kiva kuulla kokemuksia ja vinkkejä konkareilta!

Lis69 Tervetuloa mukaan joukkoon! Toivotaan ja uskotaan että pikkuinen pysyy sulla matkassa mukana! Kyselit nukkumisista; meidän esikoispoika 1v2kk nukkuu ekat päikkärit ulkona vaunuissa ja tokat, pidemmät päikkärit sitte sisällä omassa sängyssä. Vielä tuntuu poika tarviivan nuo aamu unensakin mutta ovat koko ajan lyhenemässä jotta kohta varmaan päästään yksiin päikkyihin. Ne sit nukkunee sisällä.

pietu- taitaa olla tuota leijonankynsien kasvattamista liikkeellä :LOL: Omaa tahtoa löytyy ja meilläkin kun asiat ei mene pikkuherran mielen mukaan niin sen kyllä huomaa!

Eilen olin neuvolassa, ilmaisin huoleni vetisestä vuodosta mut ei se aiheuttanu th:ssa eikä lääkärissä mitään reaktioita... Kyl mä tiiän et valkovuoto muuttuu mutta kun on taustalla ennenaikainen vesien meno niin sitä on jotenki herkillä asian suhteen. Lääkäri totes sisätutkimuksen yhteydessä jotta normaalilta vuoto näyttää. No ei sitä nyt koko aikaa tulekaan! Muutenki mua jotenki inhotti suorastaan kun se oli terveyskeskuksen noin 60-vuotias mieslääkäri jolla kukaan ei oikein tykkää käydä kun se on kai jo vähä työhönsä tympääntyny eläkettä odotellessa... tiedä sitte. Sisätutkimus sattu jostain syystä aika paljon! kohdunsuu on kuitenkin kiinni, se se kai pääasia. Sydänääniäkään se ei löytäny, siinä vaiheessa mua alko jo naurattaa. Onneks tunnen liikeitä ja voin töissä kuunnella ääniä jos huolettaa mutta kyllä näillä viikoilla jo löytyy äänet vaikka mistä kohti! No, ei pidä valittaa ilmaisista palveluista...

Sokerirasituksessa oli 1h arvo 10 ku 10 on se raja. Sain vs mittarin kotiin ja kerran viikossa seurailen arvoja ja välttelen hiilaripommeja ja sokeria niin eiköhän se kurissa pysy.

Hyvää loppuviikkoa!

Jonskis ja masu, tasan 28 viikkoa!
 
Lis69 Tervetuloa mukaan joukkoon odottamaan! Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin! Rankkaa varmaan tuo teidän tilanne, voimia siihen!! Kummasti naisilta (ja miksei miehiltäkin) voi löytyäkin jostain piilosta voimia selvitä läpi yksinäisen arjen, jotenkin me vaan venytään vissiin.. Meillä tulee tuota ikäeroa 1v8kk ja pakko on varmaan tuplat hankkia. Teillä ikää puoli vuotta enemmän, sehän voi tehdä ihmeitä. Ja tietty siitäkin riippuu, minkä verran tulee kävelyä. Kaveri ainakin puhu, että niitten esikko on hienosti jaksanut seisoskella laudalla esim. puistoon mennessä, mutta taas ostosreissuilla, kun pidempään kaupoissa pyöritään, on väsähtänyt ja tuplat ovat olleet ehdottomat. Heillä ikäeroa tosin tuo sama kun meilläkin. Meiän poitsu nukkuu päiväunensa sisällä, on oikeastaan nukkunut aika lailla pienestä pitäen. Vaunuihin ei kovin helpolla nukahdakaan, ellei olla liikkeessä.

Jaahas, tähän loppu mun kirjottelu tältä erää, poika just heräilee 3,5 tunnin päikkäreiltään tuolla.. :heart: Paremmalla ajalla siis taas..


Pilkkis 13+3
 
Tervetuloa Lis69! :wave:

Pilkkis: Kiitos asunto-onnitteluista. Ollaan täällä ihan innoissaan jo muuttamisesta. =)

Emppu: Onnittelut 2-veelle! Kiva synnytyskertomus. Minä jännitän synnytystä jonkin verran (jo nyt), mutta silti haluaisin kyllä alakautta synnyttää, jotenkin sektio pelottaa vieläkin enemmän. Mutta kiva kuulla myös tuollainen positiivinen sektio kertomus. Mulla esikoisen synnytys sujui kyllä ihan hyvin, mutta se oli syöksysynnytys (kesto 1t 23 min), joten nyt jännittää, että miten tällä kertaa keritään sairaalaan tms..

Mamamin: Onnittelut liikkeistä!
Minua myös ahdistaa tuplien pähkintä. En tiedä miksi otan niiden hankinnan jotenkin niin vakavasti. Carenat tuntuivat nettitietojen perusteella hyviltä, mutta kun menin katsomaan liikkeeseen niin se työntöaisa on mulle liian korkealla. :/ Ja ne tuntuivat myös aika leveiltä. Herculekset näyttävät kivoilta ja myös liikkeessäkin, mutta myyjä ei niitä kauheasti kehunut. Ja niissä tosiaan on se yhteinen kuomu.. Huoh.. Täytyisi vielä käydä katsomassa Emmat.

Sitten omaa napaa: Kävin tänään lääkärillä ja kyllä mulle ne insuliinit määrättiin. Huoh. :| No ei auta, näillä nyt mennään. Eli 3 krt päivässä laitan insuliinia ja nyt viikon mittaan 4 krt/pv sokeriarvot ja sitten katsotaan onko annostus riittävä vai ei. Mutta ihana oli nähdä Kakkonen kun lääkäri ultrasi. Siellä se heilui ja venytteli. :heart: Kakkonen oli viikon pienempi kuin mitä laskettuaika, mutta sen jo itse tiesinkin. Mutta neuvolassa eivät suostu laskettua aikaa muuttamaan. Mulle on kyllä ihan sama mikä laskettuaika on kun vauva syntyy kuitenkin omia aikojaan.
 
Lis69 Tervetuloa mukaan joukkoon mahavaan:) :flower:
Esikoinen nukkuu vaunuissa päikkärit täyttää hu kaks ja saa nukkuu niin kauan ku haluuki ne päikkärit ja vaik siel ulkosal. Mä ostin viime talvena sellasen lämpöpussukan mikä on tosi reilu ja tilava ja sielt saa hienosti vaunun valjaat kiskastuu läpitte siel pysyy esikko vaunuis hyvin sidottuna ja lämpöisessä=)
Joo huomenna olis si ton neitokaisen kaks vee syndet :heart: on se ihanaa et se kasvaa mut kamalaa samalla huomata miten nopsaa se aika menee! Tää päivä on menny siivoomises koko kämpän siivosin ihan yssin lattiasta kattoo ja konttasin viel lattiat!!! Ukko kulta lupas sen tehä mut eipä herraa näkyny ja mähän en koko päivää odota :kieh: Toivon mukaan si saan viel hu juhlistaa neidin syndei ettei tartte sillo just olla vauvaa maailmaan pykäämäs...Ei kai ei se sielt sillee tuu...Kattellaas si joskus neljän, viiden viikon päästä:)
elohiiri ja masu asukki rv38 :heart:
 
Hei Lis69 ja paljon onnea raskaudestasi!!
Meille ikäeroksi on tulossa 2v 1kk ja ostetaan tuplat koska neiti on sen verta vauhdikas tapaus, että johonki pitää kiinni saada. Esikoinen on nyt siis 1v 10kk ja ei oo nukkunut ulkona piiitkiin aikoihin. Viimeeks kai vuoden iässä?! Ei vaan yksinkertasesti suostunu nukahtaa enää rattaisiin, joten sisällä on nukkunu.

*palailen myöhemmin kirjottelee lisää, mies hätistelee tossa niin äkäsenä et on parempi mennä--* |O
 
Heippa kamut!!

Valtavat onnittelut Poni06 pikku prinsessan johdosta!! :flower: :heart: Mukava kuulla, että siellä on arkikin lähtenyt mukavasti käyntiin.

Pilkkis ihana kun huhuilit :heart: Täällä mä luuraan :D Tulee tuota huhtikuisten pinoa vahdattua aina silloin kun väsymykseltä kykenee, ja aina kun oon tänne kommentoimassa, niin tulee joku keskeytys. :whistle:

Tervetuloa Lis69! Me ollaankin samassa pinossa tuolla huhtikuisissa. :wave: Meillä nukkuu reilun vuoden ikäinen esikoinen vielä pääasiassa ulkona päikkärit, kauhulla odotan sitä hetkeä, kun tarvii siirtyä pinnis-päikkäreihin. :xmas: Ehkä pikkuhiljaa, kun aletaan siirtyä yksiin päikkäreihin...

Onnea Emppu80 teidän 2-vuotiaalle :heart: :flower:

daydreams vitsi että sun raskaus on jo ihan loppumetreillä, ihanaa! =) :heart: Aika sissi oot kun jaksat vielä kouluakin käydä.

).( Tämä alkuraskauden väsymys on kyllä ihan omaa luokkaansa :eek: Mä voisin käydä jo kuudelta yöunille :xmas: Se on niin kokonaisvaltaista että jos päivällä on ollut jotain kivaa aktiviteettiä niin iltapäivällä on jo veto ihan pois. Etova olo aaltoilee, mutta ei sen pahempaa. Huomenna olis eka neuvola, ja ylihuomenna ultra. Ultra ei jännitä vielä yhtään, mikä ei oo yhtään tyypillistä mulle. B) Neuvolaan taas en edes jaksaisi mennä, kun tuntuu, että justhan oli edellisen raskauden eka neuvola
Tapahtuuhan siellä tietysti muutakin kuin rupattelua, eli hyvähän se on sinänsä mennä sinne, niin saavat tiedot eteenpäin.

Mulla oliskin muuten kysymys teille, eli
Onko teillä muuten ollut sellaista tilannetta esikoisenne kanssa jossain vaiheessa, että häntä ei saisi syöttää? Eikä oma lusikkakaan pysy vielä oikein kädessä? Tai pysyy mutta suuhun menee lusikallinen silloin tällöin. Tähän asti ollaan lähinnä syötetty häntä (kahden lusikan taktiikalla, eli syöttäjällä ja syöjällä omansa), ja isompia paloja on itse napostellut suuhun. Jos jollain on kokemusta tällaisesta, niin miten kauan sitä on jatkunut? Mua vaan lähinnä ihmetyttää se pakokauhu, poika pakenee lusikkaa kuin tappajahaita ruokapöydässä. :eek: Ikinä ei olla kuitenkaan pakottamalla syötetty, joten ei poika ole vielä voinut traumatisoituakaan. :xmas: Parina päivänä oon kokeillu antaa lounaaksi ja päivälliseksi vaan sellaista sopivaa sormin syötävää ruokaa, se on uponnut oikein hyvin. Puuro vaan onkin sitten osoittautunut vähän ongelmallisemmaksi.

Nyt on ihan pakko käydä nukkumaan, tuntuu kuin kello olis 3 yöllä.


Kesis ja huvikumpu 6+5
 
Kesis :heart: Kiva kuulla sun kuulumisia ja tietää että siellä luurailet! :D Mäkin jo odottelen, että koskahan alkaa se energinen keskiraskaus, tää väsymys on tosi puuduttavaa.. Nyt oon tosin vielä flunssassakin, joten se antaa (tai ottaa) oman mausteensa jaksamiseen. Kiva, ettei sulla etomista ihmeempää oloa ole pukannut. Tsemppiä ultraan, toivottavasti siellä on kaikki hyvin! :heart: Meillä ei noin ehdotonta ruokalakkoa ole tullut, ainakaan vielä.. Välillä maistuu huonommin, mut tosi ohimeneviä on olleet semmoset oikut. Eilen meiän kullannuppu söi eka kertaa koko annoksen ite, kun annettiin leikkelehaarukalla napsia makaronilaatikkoa. :heart: Lusikalla syömisestä ei oo tullu vielä mitään, eikä semmosilla lasten haarukoillakaan oikeen saa paloja myöskään kiinni. Huolellinen poika kun on, niin uskallettiin antaa tommonen pikkuhaarukka kokeiluun ja tosi hienosti menee. Kumma juttu, tuo teiän pojan pakokauhureaktio.. :/

maarunen Kurjaa kun joudut insuliinia pistelemään.. :( Mutta tuleepahan hoidettua ja tarkkailtua niitä sokereita. Toivottavasti annos on suoraan riittävä.

elohiiri Onnea tytön synttäreiden johdosta! :heart: Heh, koputetaanpa puuta, ettet vaan olis kuitenkin huomenna jo synnärillä.. :D ;) No, toivotaan, että tulokas malttaa juhlia mahan sisäpuolella isosiskon synttäreitä!

Mä oon ottanu tän ihan vakkaripinokseni, niin kun aikasemminkin uumoilin.. En viihdy tuolla kk-pinossa, täällä on kivampi tunnelma. Tai sitten tosiaan oon vaan hitaampi syttymään.. Meitä on siellä helmikuisissa yli sata, eikä oo siis kovin helppo muistaa, kuka puhuu mitä ja kuka yleensäkin on kuka. Saa nähä, harveneeko rivit jossain vaiheessa.

Kai muuten pikkukakkosille järjestyy jatkot seuraavassakin vaiheessa, eli siellä synnytyksen jälkeen? En yhtään ajoissa huolehdi tätä asiaa sitten.. :D

Jaa, joskos sitä itekin jo hiipis nukkumaan, kun on NÄIN myöhään jaksanu valvoa.. :LOL: Öitä ja hyvää vointia kaikille! :heart:


Pilkkis 13+3
 
Iltaa vaan pitkästä aikaa!!!

Meikäläisen loppusuora häämöttää ja nopsaan on aika mennyt paljon nopeampaan kuin ekaa odottaessa!

Kaikki on mennyt hienosti ja olo on edelleen loistava.

Esikko alkaa sopeutua ajatukseen vauvasta ja puhuukin nyt siitä kuinka hän sitten vain hoitaa vauvaa ja pitää sylissä jne. saas nähä sitten mikä se totuus on.

Perhehuonetta ei aiota ottaa tällä kertaa vaan mies lähtee synnytyksen jälkeen kotiin ja on pojan kanssa kotona kunnes mekin kotiudutaan ja pitää tietty isyyslomaaki siinä.

Sukupuoli on meille täysi yllätys ja kieltämättä hassulta tuntuu jos sieltä tyttö tulee-joutuu hommaamaan vaatteet ja lelujakin uusiks!

Painoarvio on melkeimpä kilon pienempi ku esikko ja paljon elävämpi masukki.

Saa nähdä minkälainen vilpertti sieltä saapuu kun esikko oli itse rauhallisuus.

Mieli on rauhallinen ja odottava tällä hetkellä ja kaikki hermoilu ja panikointi on poissa.

Saa tulla kun on tullakseen! :heart:


Jouskari& 38+5
 
maarunen kuis nuo happy baby spider swing?meillä on ne, samat ominaisuudet kun carenoiden double swingeissä mut työntökorkeutta saa säädettyä.
En kyl tiiä mistä niitä uutena sais (A-T lastenturvasta on ainaki joskus saanu...) mekin ostettiin käytettynä.Tsemppiä sokrujen kans!

Lis69 tervetuloa joukkoon!meillä ikäeroo tulee 2v1kk ja tuplat on hommattu.Esikoinen kyllä reipas kävelijä mutta koska mulla ei ole ajokorttia ja kaikki reissut hoidetaan kävellen niin pakko nuo tuplat vielä hankkia ellen halua kantaa loppumatkaa sylissä...laudalla poika ei seiso lainkaan.ja onhan se esim. pitkillä ostosreissuilla ym. kiva että poikakin saa nukahtaa jos on päikkäriaika.
Poika nukkuu kans ulkona edelleen(tai no, nyt muuton jälkeen parvekkeella) eikä sitä sisällä saa päikkäreitä nukkumaankaan.Mut onneks on nii pikkunen et hyvin mahtuu matkarattaisiin jotka on parkkeerattu tonne partisille.yhdistelmien ratasosaan mahtuu topattuna vielä vaikka kuin kauan...ei varmaan sun ongelmaan auttanut hirveesti :)

Kesis kai tää on vaan tyhmyyttä!ei meinaa mitää herkkua oo enää istua siellä sitä 4h, ja ajatuksetkin ihan muualla...saatika sitten heti jatkaa kun synnäriltä kotiin pääsee!mitä helvettiä määki oikein oon taas aatellu...
Mä pelottelen sua nyt, meillä toi ihan sama syömisongelma kesti nii kauan kun poika oppi ite syömään kunnolla(edelleenkin pakoilee huutaen jos vähänkin koittaa suun suuntaan laittaa lusikkaa)...mut joskus sai laitettua lusikan sen suuhun kun katottiin kirjaa samalla(joo, tiedän ei sais opettaa tommosia huonoja tapoja... :D) ja edelleen se kirja otetaan jos pojalle ei oikein meinaa ruoka maittaa nii sit saa vaivihkaa edes muutaman lusikallisen menemään.
kuitenkin sillä linjalla et pakkokaan ei oo syödä, olkoon ilman jos ei syö.
meillä oli sama "sormiruoka" ratkaisu myös ja puuro sit annettiin tuollee "harhauttamalla"

d.ja pipana 37+4 (tai 38+2)

 
Tosta ruokailusta... Meillä on kanssa tosi usein kirja ruokapöydässä ja sen kuvia kattelemalla saa pojan syömään... sarjassamme huonoja tapoja mutta helpottavat niin paljon.. MIes on jämäkämpi meillä, ei ota leluja pöytään, mä taas sorrun. Meillä ei pojalla vielä pysy lusikka kädessä, ei oo sitä kiinnostusta heränny ite syömistä kohtaan. Sormiruokaa kyllä menee.

Pilkkis tää on munkin vakkaripino, eli ainoo pino, mä en tonne marraskuisiin oo jostaini syystä menny eli varmasti jatketaan vauvojen syntymän jälkeenkin! Sithän sitä just kaipaakin kokemuksia miten muilla arki sujuu khaden kans, ihana aina lukea Ponin kertomuksia kun hällä kakkonen jo maailmassa.


Väsymystä on täälläkin, just tossa ihmettelin et mistä kumman keskiraskauden energisyydestä aina puhutaan, ei mulla sellasta oo esiintyny! Ensin olo alkuraskauden väsymys ja oksetus ja sit laski hb, jonka takia oon ku tiskirätti. Ei nouse vaikka söisin purkillisen rautaa päivässä. Ja sit menee maha ummelle tai sekasin. Hb oli 144 alussa, nyt 95... No, kyllä mä tunnollisesti tota rautaa syön, levolacia ja maitohappobakteereja sit masulle.

maarunen ootkos minkä pituinen? Kun mä oon vaan 162cm pitkä ja en muista et carenoiden työntöaisa olis tuntunu liian korkeelta mut moni mun pitunen on sanonu et tuntuu. Täytynee siis käydä jossain liikkeessä vielä testiajolla ennen kun ne tilaa. mamina teilläkös ne carenat oli jo hankittuina?? Onko se selkänojien säätö remmeillä susta hankala?

J ja masukas 28+1
 
Pilkkis Ei sitä sillai vaan haljeta. Täällä ollaan ja pysytään yhtenä kappaleena. Just äskö povasin et se on sellanen 44+5 ku tää syntyy ja kokoo 5600g ja 56cm :LOL: toivotaan nyt kummiski et ei!!!!
Jaahas nyt neiti ilmotti et kakka pois pitää mennä palailen...
elohiiri ja 38+1 masu :heart:
 
Tervetuloa pikkukakkos-porukkaan Lis69! :wave:

Esikoisen narinaa täälläkin havaittavissa |O
Nää kohdistuvat tosin yksinoikeudella minulla :kieh: Aamupäivät ollaan tässä oltu neidin kanssa kaksin ja voi että mikä kiukuttelu melkein koko ajan! Vähän aikaa menee ihan hyvin jos on neidin mielestä tosi mielenkiintoista tekemistä ja jos on kivat leikit. Mutta entäs jos minä koittaisin vaikka tiskata ym. niin johan alkaa roikkuminen housujen lahkeissa :headwall: Aikansa kutakin, toivottavasti, muuten nimittäin ollut kiltti neiti, nyt taitaa omatahto tulla paremmin esille!

Lis: Meillä esikoinen (1v vajaat3kk) on nukkunut jostain vuoden iästä sisällä. Ei enää onnistunut vainuissa mitenkään, veti käsineitä, potki harsoa ja muuten vaan rimpuili. Ilmat alkoivat silloin lämpiämään, vaikutti sekin siihen. Joten omassa sängyssä tälläkin hetkellä vetelee sikeitä! Ja tää on oppinut sellaisen "tempun" että menee itse sänkynsä eteen kun kysyy että lähdetkö nukkumaan =) Tarvii vaan nostaa ja sinne jää :heart:

Kesis: Joo, tutulta kuullostaa! Tuollainen vaihe tuli joskus monta kk sitten. Lopulta piti puurokin tehdä niin kovaksi että sai sormilla syödä pöydältä nokareita :LOL: Vaikeeta kyllä oli, mutta luojan kiitos se meni ohi :D Ehkä viikkon verran kesti.

Tottakai jatketaan kakkospinoa vauva-osiossa! Vai mitä muut on mieltä?
Milloinkas sinne tehtäis pino, ei taida vielä kovin montaa osallistujaa löytyä sinne. Jos kirjoitellaan tänne vaikka siihen saakka että saadaan tarpeeksi kakkosin maailmaan =)

Vastaan Jonskis tuosta remmihommasta vaikka maminalle sen kysymyksen esititkin... :whistle: Eihän se mitenkään kätevä ole jos joutuisi monta kertaa päivässä muuttelemaan! Mutta meillä kun esikoinen ei nuku rattaissa, saa selkänoja olla koko ajan samassa kulmassa. Tosin en tiedä sitten kun vauva saa ensi kesänä istua, nukkuuko sitten rattaissa, jää nähtäväksi!

Luminka ja neitonen 29+5
 
Käydäänpäs täälläkin pitkästä aikaa!

Oikein paljon onnea ihanista kääröistä very important baby ja Poni!:heart:

Kiva että täältä löytyi asiaa ja tietoa tuosta esikoisen ruokailusta. Meilläkin ollaan nyt siirtymässä enemmän ja enemmän kotiruokalinjalle. Tykkään laittaa ruokaa kotona, aika perinteistä suomalaista kotiruokaa, mutta nyt vaan täytyy opetella että mistä kaikista ruuista saa sitten tyttärelle (täytti juuri 1v) kätevästi ruuan samalla. Meillä neiti on kovin sihtikurkkuinen tapaus, tänäänkin soseutin jauhelihakeiton ihan sauvasekoittimella että kelpasi tytölle. Tuollaista hyvin soseutettua ruokaa syökin sitten oikein mielellään.

Onpas ollut huono olo nämä raskauden eka viikot, mutta nyt on menossa onneksi pikkuisen seesteisempi jakso. Tyyntä myrskyn edellä vai alkaako muka jo näin aikaisessa vaiheessa helpottamaan??

Ai niin ja Luminka, mulle voit päivittää la:ksi 1.4 tuon 31.3 sijasta (jee, aprillipäivä :D)


 
Luminka kiva kun vastasit, kaikille remmeistä kokemuksia omaaville sen tarkoitin :LOL:
Meillä esikoinen nukkuu viel ekat päikyt rattaissa mut eipä siitä nyt paljoa säätöä silti tule, ja marraskuussa uskoisin et ollaan jo yksissä päikyissä ni sitte on noi ulkopäikyt jääny varmaan jo pois. Sitä vaan ajattelin ettei se remmi säätö oo hankala tällaselle blondille ettei tarvi eestaas pujotella jotain naruja...

Taitaa olla tää vähän yli vuoden ikä tollanen narina ikä... Meillon just noin kun Luminka kuvas, et niin kauan on kaikki hyvin kun mä touhuan pojan kans jotain mut heti kun nousen/siirryn tekemään jotain hommia niin hän on lahkeessa kiinni ja itkee,,, Ja siis tätä tehdään vaan äitille. Sit sylissäkään ei kuitenkaan viihdy kun pitäis toisaalta olla lähellä ja toisaalta päästä touhuamaan.

Talvitie Tsemppiä pahanolon kanssa! Toivotaan että helpotti jo.

Jouskarilla alkaakin oleen jännät paikat... :)

 
Toi on tosi yleistä että siinä vuoden iässä ja vähän sen jälkeen alkaa semmonen narinaikä! Meiän aurinkoisesta pojasta tuli kans kesäkuussa tosi kitiseväinen ja kaikki huomio olisi pitänyt koko ajan kohdistaa häneen. Olin ensin tosi hämilläni, et mitäs me nyt ollaan tehty väärin kun tämmöseksi meni, mutta kun oon ystävien, joilla on suunnilleen saman ikäisiä lapsia, kanssa jutellu, ni joka kodissa on sama juttu. Ja just tuo, että syliin pitää päästä, mutta toisaalta myös pois samantien.. Tosi rasittavaa.. Nyt on jo vähän helpottanut ja leikkii taas enemmän itekseen, eikä niin isoja herneitä enää ota nenään, jos yritän tehdä jotain kotitöitä välillä (..Hyvin harvoin tulee kyllä yritettyä, kun ne kotityöt on niin hirveen rankkoja!! :LOL: )

Tänä aamuna oli muuten poikakulta saanut riisuttua itse vaippansa sängyssä.. Kun menin hakemaan pois sängystä, ni siellähän se kekkuloi munasilteen ja kovin tyytyväisenä!! :LOL: Yhet pisut oli vaan tullu sänkyyn, et onneks ei ollu heti illalla napannu vaippaa pois.. Vähän kyl jouduin miettiä ensin, et hetkinen, enkö tosiaan muistanu laittaa pojalle vaippaa illalla.. :D Kun ei tästä dementiasta koskaan tiedä! Poika on nukkunu tällä viikolla ihan vaan paitasillaan, kun jostain syystä meillä on ollu tosi kuuma, vaikka lämmitys ei oo päällä ja ulkonakin on suht vilposta. Ehkä pitää ens yöks laittaa taas haalarit, ettei taas kävis vaippavahinkoa.. :heart:

Tuollahan taas jo heräilläänkin, saa nähdä onko vaippa nyt paikoillaan.. :D


Pilkkis 13+4
 
:headwall: Kirjottelin pitkät pätkät just ja sitten räpeltelin jotain näiden nappuloiden kanssa, ja teksti hävis kuin tuhka tuuleen. :whistle: Noh, otetaanpas uusiksi vähän lyhyempänä versiona. :)

Kiitos kaikille noista ruokakommenteista! Helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaista. Vielä pari tarkentavaa kysymystä :D daydreams muistatko miten kauan kesti, että teillä poika oppi syömään itse? ja Luminka muistatko miten niistä ruokahankaluuksista pääsitte yli? Mä voin niin kuvitella sieluni silmin sut keittelemässä sementtipuuroa ja hämmentämässä sitä kaksin käsin :LOL: Onneks ne ajat meni teilläkin sit nopeasti ohi. :) Me ollaan kans käytetty taktiikkana muutaman päivän aikana sitä harhautusta mistä daydreams ja Jonskis mainitsivat, pääasia että ruokaa menee alas :saint:

Pilkkis :LOL: Voi vitsi mä nauroin tuolle vaippatempaukselle :D Sitä oltiin varmaan sen jälkeen niin tyytyväistä miestä että :D Kiitos ultratoivotuksista :heart: :heart:

Meillä muuten myös ilmaantui omaa tahtoa vaikka muille jakaa heti kun pikkumies täytti yhden vuoden. :wave: Musta tuntui, että joku kävi vaihtamassa yön aikana aurinkoisen pojun pikkupäällikköön :kieh: Pahimmat särmät hioutuivat aika pian, mutta kyllä sitä omaa tahtoa löytyy vieläkin riittämiin :kieh: On se kyllä ihana murunen :heart:

).( Tänään oli eka neuvola, hyvinhän se sitten meni, se meidän neuvolan täti on niin mukava tapaus. Ihanaa, kun näkee ihmisiä oikeilla aloilla :flower: Huomenna sitten sinne ultraan tosiaan, vieläkään ei jännitä. Itseasiassa tekee mieli paeta koko ultraa :D kun pelkää että sieltä tulee taas huonoja uutisia. :/ Mutta mies oli taas niin ihana, sanoi, että jos pahin toteutuu, niin me kyllä kestetään se, ollaan ennenkin kestetty. :heart: Ihania noi mun molemmat miehet, iso ja pieni :heart:

Kesis ja huvikumpu 6+6
 
Kesis: En kyllä enää muista miten päästiin lusikkaongelmasta eroon! Se vaan alkoi sitten jossain vaihteessa sujumaan! Aina vaan kokeiltiin lusikalla syöttöä... Itse kun tein ruoat, laitoin sitten esim. perunaa pikkupalasina pöydälle josta toinen ihan onnessaan niitä suuhun keräsi! Nykyään tahtoo räiskiä lusikallaan, vaikka välillä ihan kiltisti itse syökin =) Ottaa ruokaa lusikalla, tiputtaa pöydälle ja siitä on hyvä heilutella pöperöt jokapaikkaan :headwall:
Niin, ja jos ruoassa on herneitä, ne on ihan pakko saada aina sormin noukittua :LOL:

Tuuhan Kesis kertomaan sit huomenna ultran kuulumiset, ja onnea minäkin toivotan :heart:

Meillä ukko joutui lähtemään puoli tuntia sitten vadelmien hakuun.
Äitini soitti että tulisko se vävy hakemaan vattuja, täyden sankon oli kerännyt, puskassa oli tosin vielä silläkin hetkellä :LOL: Ei tuo oikein mielissään lähtenyt, tunnin reissu yhteensä. Mutta sanoi että ei kai mulla muutakaan vaihtoehtoa taida olla :LOL: Eipä siinä, ilmaiseksi saadaan kuitenkin, mitä nyt vähän bensoihin menee. Saavat meidän neidit ensi talvena vademakiisseliä ja sen sellaista :p

Luminka
 
Luminka mä vähän pelkäsinkin, että sä sanot, että et muista kuinka siitä probleemasta pääsitte eroon :LOL: Mut joo, täytyy tosiaan yrittää vaan tarjoilla silloin tällöin sitä ruokaa lusikalla. Päivällistä ei tänään meinattu syödä sormilla eikä haarukalla eikä lusikalla :kieh: Pidettiin vähän taukoa sitten, ja kokeiltiin uudestaan, niin isi sai menemään joitain lusikallisia ruokaa alas pojalle. :heart:

Voiskohan sun mies ajaa täältä etelän kautta ja tuoda meillekin vadelmia? :snotty: Vadelmat on niin hyviä!

Kiitos sulle kans onnentoivotuksista :heart: :heart: :)

Nyt "täytyy" lähteä vähän herkuttelemaan, ja vaipumaan horrokseen miehen kainaloon. :wave: Öitä kaikille! :)
 
Kesis: No jos hinnasta sovitaan niin eiköhän onnistu :LOL: Nyt voi päätellä jotain meidän pakastimen sisällöstä että mitä ehkä saatettaisiin syödä ensi talvena :LOL: Mutta ompa ihana kun on marjoja joista kiisselit keittää sitten tälle pikkukakkosellekin =) Esikoinen on kyllä aina tykännyt syödä, ei ole vielä stoppia sen suhteen tullut :D
 
Kesis tuon vaiheen alettua ei kyllä kestänyt kauaa, korkeintaan muutaman kuukauden.Auttoi varmaan asiaa kun todella sai itse syödä eikä maha täyttynytkään "automaattisesti" toisen syöttäessä vaan joutui ite sinne ruokaa lappomaan.Voihan olla että teillä menis jo nopeempaakin tuo ohi!Meillä tuo on kyllä aina ollut huono syömään...Tsemppiä ultraan täältäkin!!

Pilkkis meilläkin tuo ukko on kovin kiinnostunut tuosta alavarustuksesta, parina iltana oon kurkannut vielä pojan huoneeseen ennen nukkumaan menoa ja siellä ollaan kaivettu koko varustus esille...vaippa kyllä on vielä jalassa mutta munat ulkona :D (onneks ei sentään oo pissanut, se vasta oliskin kun heräis siihen että pissat tulee naamariin...)nyt onkin aina pakko varmistaa että onko siellä munat tallella jos on joku muu yöpuku kun haalari.

Laitoinpas eilen jo suuren osan äitiysvaatteista myyntiin, olin alkuraskaudessa ostanut ja olivat edelleen aika reiluja joten tuskin tässä mahan kasvua enää niin paljon tulee että olisivat hyvän kokoisia.Harmittaa vaan kun ovat ihan uusia ja ei niistä kuitenkaan samaa hintaa saa mitä itse on maksanut.No, ehkä olis kannattanu hillitä shoppailuhimoa :D

meillä olis vielä tuttavan häät tuossa 30.8, vaatteet olis kyllä mut saa nähä jaksaako sit enää mennä...

aamupuuhiin, huomenet kaikille!!

 
Pilkkis kivan pikku yllärin teillä pikkuinen järjestäny sulle! Meilläkin kun kesällä nukkui poika aippasilteen niin pikkarit oli laitettava siihen päälle, niiden alta ei vaippaa kaivellu mut jos oli pelkkä vaippa niin sitä räpläsi ja olis varmasti saanu sen riisuttua. Helpottavaa kuulla että tuo känkkäränkkä vaihe menee ohi. Sitähän se kai(?) on kun pikkuinen hoksaa olevansa äidin kanssa erillinen olento tuossa vuoden iässä niin iskee ero ahdistus; kun toisaalta tahtois jo ite mennä ja leikkiä mut toisaalta sitä äitiä vielä kaipaa kovasti.

Kesis tsempit ultraan ja tulehan tosiaan kertomaan kuulumiset!

Luminka heitätkö parit vatut meillepäin, täällä on puskat vähissä eikä oikein tutuillakaan oo ja ne olis mun ja miehen herkkua!

daydreams toi "tarkistaa onko munat tallella" sopinee useimpiin poikalapsiin, se alakerran varustus on jotain niin mielenkiintoista :LOL:

).( tai oikeastaan (.), eilen iltapäivällä kävin vessassa ja noustessani siitä pois lorahti housuun jotain niin paljon että kastui päälihousutkin. Miehen huhuilin katsomaan ja yhdessä tultiin siihen tulokseen et soitan äitiyspolille koska ei multa tollasia määriä oo mitään valkovuotoa ennen tullu. Ja mielessä kävi että niänhän se esikoisen synnytyskin käynnisty, ensin vähän lorahteli vettä ennenku menivät kokonaan ja siitä parin tunnin päästä alko jo rajut poltot... No, sanovat polilla että näytille mahd pian. Vietiin poitsu mummilaan ja lähdettiin ajamaan, meiltä ajelee puolisen tuntia sairaalaan. Luojan kiitos se prom-testi oli niin heikosti positiivinen ettei hätää ja kohdunsuu oli kiinni ja ktg-käyrässä kaikki kunnossa ja ultrasuvat ja tutkivat tosi perusteellisesti. Eli jokunen tippa lapsivettä ilmeisesti oli päässy ulos mutta ultrassa vettä oli kohdussa niin hyvin ettei hätää. Lepoa ja kahden viikon välein ultra kontrolli loppuajaksi. Kotiin pääsin kun lupasin mennä heti takasin jos lorahtelu lisääntyy. Nyt ei oo onneks enää tullu tollasia "satseja". Mutta kyllä pelästyin! Ihanaa henkilökuntaa oli paikalla ja tutkivat tosiaan tarkasti kaiken. Ja arvatkaas mitä! meidän pikkukakkosen kivekset oli mystisesti hävinny ja tulossa onkin tyttö! Kysäsin siinä kätilön ultratessa kun oli se sama kätilö joka teki rakenne ultran että vieläkös ne kivekset siellä näkyy ja hänellä oli just hyvä näkyvyys jalkoväliin ja sanoi että ai, oonkos mä tätä pojaksi joskus sanonu, kyllä täällä tyttö on! Olivat niillä rakenne ultran viikoilla häpyhuulet kuulema varmaan vielä sen verran turvoksissa että näyttivät kiveksiltä. Nyt jalkovälissä ei tosiaan näkyny mitään roikkuvaa :LOL:

Että semmoista, vaikkei tuo ultra 100%varma koskaan olekaan niin pakko ehkä joku vaaleanpunainen pikkuinen vaate käydä ostamassa... :heart:
 
AAM
Jonskis noi ne pienet pojat muuttuu tytöiksi :D onneks ei lorottelu sit jatkunut enään.. :hug:

).( hauska lukia muittenkin pikkukuningas/riiviö juttuja :heart:
tällä kans yhden tonttu-ukon haltija.. se taikoo noi vaippansa jotenkin ihmeellä irti kans.. kunnon houdini ja tosiaan repii ihan teipeistä irti, on silmä kovana seurannut kun kiristelen niitä ja laitan kiinni nii tosiaan nyt sitten iloksemme olemme päässeet hiljan todistamaan kuinka pikkutaaperomme osaa ne avata :kieh: .. we`re sooo lucky.. varsinkaan kun pikkumies ei vielä vapaaehtoisesti ja oma-alotteisesti hakeudu edes potalle hädän iskiessä... :whistle: no onneks tuo on sen verran harvoin sattuva incidentti ettei sillei tarvi olla huolissaan lähinnä jos on nukkunut vaipalla vain tai aamu/iltapuuhissa kun sattuu vitsikkäälle tuulelle ja me ei sitten huomata häntä riittävästi tai yms..

(.) varsinainen oma osio: :D
huono olo iskee helpommin !! varsinkin jos juuri noustessa niin melkein heti on tuupattava jotain murua rinnan alle ettei iske heikotus.. puolisonikin tänä aamuna valitteli että onkohan hänelläkin aamupahoinvointia kun on niin paska olo.. joo se siis oli just töistä tullut ja siellä oli riski mies syönyt tyylin jugurtin ja leivän.. :whistle: joo on varmaan.. sit kummasteli ko olo parani parin leivän jälkeen :LOL: Kunnon einstein !!! sanoin et jos sä kärsisit tästä olosta niin oisit kaksinkerroin lattialla.. :|
ja kirkillä saa laukata jatkuvasti luoja siihen mä en totu kyllä ikinä tohon vessassa ravaamiseen. Edellisen kohdalla meni samoin, alussa oli rakko huusi hoosiannaa pienestäkin määrästä kusta ja keskivaiheilla sai pitä sisällä vaikka kuinka paljon ja ei mitään.. sit taas lopussa tietty lisääntyi ravaaminen, mut tää jumakaude puolta desiä varten saa herätä vessaan... :headwall: :attn: :attn: rasittavaa.. |O

AM & hippunen 6+4
 
Huh!!!!!Onneks on nekin neidin syndet juhlittu!!!!Otti koville vaikka ei kauheeta väkimäärää ollutkaan!!! Ukkokin huokas eilen ehtoolla ja sano et onneks on ohi, tokasin vaan et kohta on si viel vähä isommat kemut kun on ristiäiset :LOL: No onneks itellä ei sillon enää oo olo tällänen kun nyt!
Omasta tahdosta olitte puhuneet...Jep jep täältä löytyy ja rutkasti, neiti on tosi määrätietoinen naisen alku ja uhma neidillä alko siinä 1v3kk suurin piirtein, hetken oli viel 1v syndejen jälkeen sellanen helposti vietävissä oleva prinsessa mut sit kolkutti oveen herra uhma ja siitä asti sitä on ollut. Välillä on helpompii kausii ja välil on sit tosi hankalaa!!! Ja tätä tulee vissii jatkuun vielä aikas kauan!!!Kunnes tulee murkku ikä ja si tuleeki jo teini ikä ja si ne perkuleet lentää pesästä ja alkaa tappelee tyttö/poikaystäviensä kans :headwall:
Omasta massusta sen verran et viime yö oli yhtä helvettii taas tai aamuyö...Supisteli vähä välii ja samaa menoo jatkuu nytki mut siltikään en usko et mitn tapahtuu!!!
elohiiri ja masu 38+2 :heart:
 
Moro!
Minäkin tulin kattomaan joko Kesis ois käynyt täällä tälle päivälle =)

Tuossa muuten kuva vauvan hatusta jonka yks ilta tekaisin =) Tuossa näyttää aika pieneltä, mut venyy sen verran että toivottavasti edes ennätän vähän aikaa sitä käyttää! Kypärämyssy pitää tottakai olla välissä, ois muuten liian kutittava =)



Aamupäivällä tein ensimmäistä kertaa elämässäni loistavaa marjapiirakkaa! Nyt löysin tosi hyvän ohjeen netistä =) Eilisiä vattuja tietenkin laitoin, kylläpä kelpaa tarjota kohta anopille ja ukon siskolle kun tulevat käymään kylässä =)

elohiiri: Sullahan alkaa olla aika jännät paikat jo =)

Jonskis:
Hui, kylläpä sua on säikäytetty! Hyvä kuitenkin että kävit tarkistuttaa ja kaikki kunnossa. Laitanko sulle tytön tuonne etusivulle?
 

Yhteistyössä