¨¨¨PIKKUKAKKOSTA ODOTTAVAT¨¨¨

Ompas tänne tullut tekstiä! Kivaa! :)

Pilkkis: Onnittelut hienoista ultrakuulumisista! :heart:

Kotiruuasta sen verran, että minäkin syötin pitkään purkkiruokia kun en oikein tiennyt mitä tekisin. En ole ikinä ollut mikään kokkausihminen, mutta yhtäkkiä minä kyllästyin noihin purkeihin ja päätin, että nyt teen jotain itse. Laatikkoruuat on musta erittäin helppoja. Olen tehnyt kirjolohikiusausta, kalkkunakiusausta yms. Eli perunasipulisekoitus, kirjolohisuikaleet/kalkkunasuikaleet, porkkana/herne/maissisekoitus ja ruokakerma vaan uunivuokaan ja se on siinä. Mausteiksi olen laittanut vähän sitruunapippuria/mustaapippuria/paprikaa tms. Ja pojalle on maistunut äidin pöperöt todella hyvin. :)
 
Huomenta!
teille onkin iskenyt täällä oikein puheripuli :D
ruoka-asiaa kommentoin sen verran että meillä poika saa edelleen n. kerran viikossa purkkiruokaa, sillon kun meillä on miehen kans herkkuruokaa joka liian tulista (jalapenoja ym.)
Mutta vuoden ikäsenä söi kyllä jo aika pitkälti samaa kun mekin, haarukalla mössättynä, suolaa ei meillä käytetä joten poika on saanut yhtä mausteista ruokaa kun mekin, ja se kyllä tykkää vahvemmin maustetustakin.Nyt on pyytänyt hotketsuppiakin pari kertaa ja näyttää uppoovan sekin!(ennen ei tykännyt lainkaan ketsupista)
Meillä kans aika perusruokia, useimmin kans jotai laatikoita niistä kun riittää miehelle vielä töihinkin.Ja parhaiten poika syö kans silloin kun mekin syödään, on hienoo kun on samaa mitä isillä ja äidillä :)
Pilkkis onnea ultrakuulumisista!
Yö-unista olitte puhunut, meillä vedetään varmaan pohjat, poika herää 5.30-6.00!!!!
nyt on onneks parina aamuna nukkunut 6.30 asti, luulen että alkaa pimeemmät aamut tehä tehtävänsä ja poika palaa takasin talven rytmiin, että nukkuu 7 asti...tai ainakin niin toivon!
Ja menee siis klo 20.30 nukkuun, ja päikkärit n. 1,5h.
Ilman päikkäreitä ei kuitenkaan vielä pärjää, ja nukkumaan menon myöhäistäminenkään ei auta...
Nukahtaa kyllä tosi hyvin, menee kans ite sänkyyn ja sinne jää, ei mitenkä tarvii nukuttaa.Joskus aamuyöllä saattaa tulla meidän sängyn viereen mutta ihan kiltisti köpöttää takas petiinsä ja nukahtaa uudestaan.ekan vuoden heräilikin 1-2h välein joten nyt oli kyllä aikakin jo nukkua kunnolla :kieh:

se olis sit eka koulupäivä taas eessä.Huoh.Opiskelumotivaatio täysin nolla.Pakko se on vaan painaa...
jahas, josko sitä sit menis ruuanlaittoon..
d.ja pipana 36+3 (tai 37+1)
 
yöunista, kukas antaa miule vinkkejä miten saan 1v9kk nukahtamaan!?!?!?! en jaksais puoltatoistatuntia istua makkarissa sängyn vieressä.. |O eilenkin meni 2h enneku nukahti, ja silloinkin pakolla ja huudatuksella omaan sänkyynsä! hermot riekaleina tän asian kanssa!! |O |O
 
On kyllä tekstiä tullut ja paljon =) .

Mä tein aikoinaan typylle aina suuremman satsin kerralla pakkaseeen ruokaa, josta sitten otin sulamaan päivän ruokia varten. Hyviä vinkkejä saa palstalta ja sit ihan noista valmisruokapurkeista. Mulla yleensä kiehui monessa kattilassa eri aineksia kuten perunaa, kasviksia, makaroonia, riisiä ja sit eri lihoja. Niistä oli helppo yhdistellä erilaisia annoksia pieniin pakasterasioihin. Mausteita ensin vähemmän ja iän karttuessa sitten voimakkaammin. Mausteiden käyttöähän ei kukaan kiellä vaa se on lähinnä tottumiskysymys kun vrt esim suomalaisten mausteen käyttöä intialaisiin ruokiin... Meillä lisäksi mua patisti itse valmistamaan ruoat oli tytön tomaatti-allergia. Kun todella monissa purkkiruoissa on tomaattia. Nykyäänkin kun tyttö syö jo samoja ruokia, niin esim bonegnese päivinä tytölle porisee omat kastikkeet toisessa kattilassa. Mutta tulista ruokaa tyttö "rakastaa". Joskus oikein ihmettelen, miten hän voi syödä jotain chiliruokia, kun itselläkin polttaa suuta. Tytön yksi herkku on myös raaka sipuli :whistle: . Meillä tyttö muutenkin syö kaikkea, päiväkodissa hän on oikein malliesimerkki, kun syö sitä kaalilaatikkoa, mitä muut lapset ei suostu syömään.

Mut nyt takaisin töden pariin

Aminohappo ja Kuutti 18+3
 
AAM
meillä kans tuo yöunet vaatiin sitä paapomista.. eilenkin nukutin vartin verran vieressä istumalla melkein pimeässä huoneessa. poika vehtas siinä ja pyöri ja jolotti itsekseen... kun luulin et oli nukahtanut hipsin pois hirenhiljaa ja eiköhän sieltä se tassutellut puolen min päästä olkkariin kissan ja rätin kanssa. vein sänkyyn peittelin ja lähdin (jätin oven miniraolle), tuli perässä vähän ajan päästä. Taas vein sänkyyn ja peittelin ja menin pois mutta laitoin oven viittä vaille lukkoon, eli muksu saa sen vielä auki sormillaan jos haluaa. Se kuuli että laitoin oven tuohon asentoon ja alkoi nyyhkimään huoneessa ja annoin nyyhkiä, ei kuitenkaan noussut ylös ja nyyhkiminen muuttui semmoiseksi että kuunteli välillä tulenko huoneeseen vai en. En mennyt vaikka mieli teki :(
Nyyhki siellä vielä 5-8 min sitten hiljeni ja kävin puolen tunnin päästä katsomassa niin siellä kaveri hiki päässä torkkui :) :heart:

Metodi riippuu lapsesta ja vanhemman jaksamisesta jos toimii. Mutta aika hyvin tämäkin meillä on tuon sängystä pois ja sänkyyn takasin oppinut, ei kauaa jaksa sitä nykyisin kun tietää että ei sohvalle saa jäädä ja omassa sängyssä nukutaan.
Alussa sai viedä 10-15 kertaakin petiin lapsen mutta kun vanhemman reaktio on se että ei puhu tai jää siihen fiilistelemään niin lapsi kyllä oppii sen kestämään että nyt nukutaan eikä seukata. Itkuja on tullut alussa varsinkin sydäntä särkeviä, paljon ja lujaa mutta kantapään kautta oppii menetelmän lapsi ja aikuinen :) :hug:
alussa myös kovin yrittää mukula lyödä lekkeriksi juoksemalla ympäri asuntoa mutta odotin että luovuttaa kun en reagoinut hänen toimintaan eli istuin olkkarissa sen aikaa kun ravasi pitkin ja kun tylsiintyneenä tuli sitten luokseni niin mentiin yhdessä makkariin sitten.

Auttaisiko neuvot ? periaatteessa sama toimintatapa ikä niissä pikkujulmureissa/lapsityranneissa.. supernanny vai mikä se no ko telkusta tulee.. :)
 
Meidän prinessa syntyi 9.8.2008 klo 7.26 :heart:
Mitat olivat pituus 50 cm ja paino 3520g . Torstain painoarvio oli 3150 eli vähän isompi tyttö oli :) .
Synnytys meni todella hyvin ja rauhallisesti verrattuna esikon syntymään. Klo 3 kävin normi vessa reissulla ,jolloin kuului naps ja vedet meni. Äkkiä rettuuttamaan umpiunessa oleva mies hereille. Soitettin tytölle mun vanhemmat ammaksi. Vieläkään ei mitään tuntemuksia suppareista. Koko raskauden ajan mulle on sanottu ,että ambulanssilla pitää mennä ,mutta soitin synnärille ja lupasivat ,että saadaan omalla autolla tulla. Sairaalassa olimme 4.10 ,jossa otettin käyrää. Siihen alkoi piirtyä muutamia suppareitakin. Kohdunsuu oli saman 3 cm auki ,mitä on ollut jo pari viikoa. Menimme osastolle odottaan suppareita. Siellä niitä alkoi tulla ja vähän yli kuuden soitettin kätilölle ,että nyt salii. Salissa olin 6 cm auki ja lääkäri tilattin laittaan kohdunkaulan puudute. Kivut olivat melkoiset. Puudute ei kuitenkaan auttanut ,koska synnytys oli niin kovassa vauhdissa. Klo 7 oli onneksi kokonaan auki ja sain ruveta ponnistamaan. No sitten kävi sama mikä esikoisenkin synnytyksessä eli supparit loppui. Siinä sit odotettin ja sain Oksitosiinia suihkeena. Kätilö sanoi ,että jos vähääkään tuntuu supparia niin koita alkaa ponnistamaan. No pikku pikku suppari alkoi niin sanoi ,että jospa yritän. Varmaa viitisen kertaa ponnistin niin paljon kuin vain voi kaikkien kannustaessa. Usko tuumasi loppua ,mutta onneksi tyttö syntyi. Sain vauvan heti rinnalle ja se oli kyllä unelmien täyttymys ,koska esikko vietiin silloin heti keskolaan. Siinä rauhassa tyttö ihasteltiin ja imettelin. Sairaalassa olimme 4 pv ja eilen siis tulimme kotiin. Maito nousi eilen ja nyt olo sen mukainen ..hikoiluttaa ja rinnat kivistää. Tyttö syö ja nukkuu 3-4h. Kaikki on aivan ihanaa :heart:

Esikoinen oli todella innoissaan vauvasta. Iskän kanssa kävivät sairaalassa joka päivä. Nyt kotona on ollut vähän normaalia kiukkuisempi ,mutta varmaan vain siksi ,että on ollut niin äitiä ikävä. Vauvan hoitoon osallistuu innokkaasti ,mutta nyt antaa vauvan olla myös rauhassa.

Tulen taas kertomaan miten isosiskon ja pikkusiskon yhteiselo jatkuu..
Hyvät jatko masujenne kanssa!!!
-Poni, isosisko ja vauva 5 pv.
 
Poni Paljon onnea!! :heart: :flower: Ihan herkistyin täällä synnytyskertomusta lukiessani.. :'( :D Ihanaa, että kaikki meni hyvin ja että sait tyttösen heti syliin tällä kertaa! Ja kiva, että kotonakin on hommat lähteny rullaamaan hyvin. :) Onnea-ponnea vielä! :heart:

Pilkkis 12+3
 
Ponille paljon onnea! :flower:
Suihkus on meinki neiti sen pari kertaa kaatunu ja ihan päällensä... Kamalasti oon pelästyny samaten neiti mut on kyl oppinu hyvin sen et siel istutaan ei seistä ja et ilman äitin tai isin kättä ei saa nousta! Hivenen ripee liikkeissään ku neitokainen on!!!
Oma massu jaksaa samalla lailla kun ennenki supisteluja tulee mut ei säännöllisesti välil on kipeitä ja välil ei. Alapäätä pakottaa ja olo on jo aika tuskanen. Mielellää lähtis synnyttää sais ton meloonin jalkovälistä pois mut toisaalta tulee sit ku tulee. En jaksa ottaa ressii ei ketään sinne ainakaan oo jääny=) Aluks se raskaus on niin ihanaa mitä nyt oli pahoinvointuu ja oikeastaa melki koko raskaus suju hyvin mut nyt lopussa on alkanu tulla kaiken maailman kremppoja. Onneks ei kuitenkaan montaa viikkoo enää ole!:)
elohiiri ja masu rv 37 pox :heart:
 
Onnea Poni pienestä prinsessasta!!! Juuri tässä mietinkin että ei ole muutamaanpäivään kuulunutkaan sinusta :heart: :flower:

Ja onnea Pilkkikselle hienoista ultrakuulumisista!!

Ruokailuista oli puhetta... Meillä tyttö täyttää ens viikolla 2 ja on jo ylivuoden syönyt samaa ruokaa meidän kanssa. Ihan perusruokaa,keittoja, patoja, kiusauksia jne... Kaikki kelpaa. Paitsi riisistä ei neiti jostain syystä perusta... Niin ja etut eikä pannari kelpaa ollenkaan :eek:

Nukkumisista... Meillä tyttö on ollut aina toi huono nukkuja... Vauvana nukkui päikkäreitä vaan 30 min pätkissä ja heräili yöllä miljoona kertaa... Vuoden rajapyykin jälkeen alkoi nukkua hyvin, mutta nukahtaminen on edelleen vaikeeta. Joka ilta nukuttamiseen menee 20-60 min. Ja nyt kun on taas sellainen vaihe, että vain ja ainoastaan äiti kelpaa nukuttajaksi... Yöunia nukkuu 21-07/08 ja päikkäreitä 1,5h.

Oma napa voi ja paisuu... ei ihmitä siis... Vauvan tavaroita olen yrittänyt tässä kaivella esille pikkuhiljaa kun saatiin vihdoin remontti valmiiksi. Mä ostin muutes huutonetistä ittelleni kasan kestoliivinsuojia. Vaikuttavat kyllä tosi kivoilta. Mulla on niitä nyt 12 paria... Pyykkikone pyörii kuitenkin joka päivä niin siinähän nuo samalla menevät.

Joskos tästä lähtis ruoan laittoon....

Emppu & Papunen 32+4
 
Allusmamma!! Tuota myö ollaan nyt kahtena iltana yritetty, mut kerrostalossa asutaan ja neiti huutaa kun kurkkuu leikattas, joten ootan vaan et mikä päivä kolkuttaa joku lastensuojelun täti ovella.. :whistle: :eek: eilenkin sitten luovutettiin kun toinen huus vaan hiestä märkänä makkarissa paniikissa! hän ei tuu sieltä pois, mut huutaa ihan hysteerisenä.. :(
 
mamina meillä oli yhteenotteeseen tota samaa hsyteeristä huutoa nukkumaanmentäessä/yöheräilyissä. Ei sitä kestä kuunnellea, eikä musta pidäkään, kyllä sellanen on merkki siitä että lapsi nyt jostain syystä kaipaa sitä läheisyyttä. Onnek usein ohimeneviä vaiheita. :hug: Nyt meillä taas onnistuu nukkumaanmeno niin, että poitsun vaan peittelee sänkyyn, siellä sitten hetken touhuaa ja nukahtaa mutta sit aina tulee niitä kausia kun täytyy silitellä ja rauhotella useampaan otteeseen. Mutta toivottavasti tota hysteerisen itkun kautta ei enää...

rimata onnittelut ihanista ultranäkymistä!

poni06 muakin kiinnostaa millä viikoilla teijän rinsessa nyt syntyi? Itelläkin kun esikko syntyi rv 35+2 niin jännittää kovin että toivottavasti päästään tällä kertaa pidemmälle... Mäki haluan kokea ton ihanan tunteen kun saa pikkuisen heti syliin! Oli niin pelottavaa viimeks kun toinen vietiin kovaa kyytiä sinne teholle...

Turvallisuusjutuista oli puhetta, meillä on edelleen bumbo suihkussa johon lasken pojan istumaan välissä jos siis ollaan kaksin suihkuilemassa. Kauaa ei kyllä siinä enää malta istua että pian on sen apuvälineen aika ohi. Mies kun ei oo iltavuorossa niin kolmisin on paljon helpompaa suoriutua sauna/suihkureissuista. Poika kun ei vielä kävele niin jommankumman sylissä tai vannassa on koko ajan. Just kirosin että haluan yksikeroksisen talon! Meillä on yläkertaan menevät portaat eteisessä, no niihin on alapäähän laitettu portti eli ne ei niinkään päivän kulkua haittaa mutta meidän olohuoneeseen "laskeudutaan" kolme askelmaa. Poika kyllä pääsee ne hyvin ylö muttei alas! Yhen kerran on tullu ne poski edellä! Hitto että siinä pelästy, molemmat! Meillä on siis keittiö ja olkkari samaa avonaista tilaa ja siinä nököttää ne rappuset sitte joista kuljetaan ja poika on koko ajan niissä! Sohvan olen kääntäny siihen eteen kun esim ruokaa laitan mut kohta ei sekään konsti toimi kun poitsu pääsee sohvallekin kiipeämään. On nää turvallisuus jutut sellasia et koskaan ei voi olla liian tarkkana. Innolla odotan et missä syötän aikanaan vauvaa ja pystyn samalla pitämään esikoisen ehjissä nahoissa sen aikaa |O

Huomenna kampaajalle, ihanaa! Ja maanantaina meen sinne sokerirasitukseen ja tiistaina on neuvolalääkäri. Paljon ohjelmaa siis luvassa. Ja siinä välissä mies tulee la illalla kotiin, onkin kyllä jo ikävä :heart:
 
Huomenta kaikille!

Minulla on tanaan niin hyva olo, etta ihan halkean tyytyvaisyydesta! Ekaa kertaa tassa pystyy nauttimaan siita ajatuksesta, etta olen raskaana!!! En ole viela kertaakaan oksentanut tanaan!

Te olette jutellut niin paljon kaikesta, etta en edes muista mita, mutta ruokaan voisin itse kommentoida sen verran itsestani, etta ihan perus liha/ kala/ kana ja erilaisia vihannes mossoja aion tehda minakin... ykkosen aikana tuli aina valilla olo, etta pitaisi olla seikkailunhaluisempi ja tarjota ties mita erikoisuuksia, mutta nyt en aio stressata!

Mulla alkaa olla jo mahaa, harmi vaan, et se on laskia ja nesteita! :D

Latte 8+jotain
 

Yhteistyössä