Pikkukakkosta odottavat vol6

Heip!
Fiuh pian varmasti tunnet liikkeet jo hyvin, ja se onkin parasta odotuksessa, tuntee niin konkreettisesti että vauvalla on kaikki hyvin :)

Niin, ja vitamiineista joku kysyi, minä söin alkuraskauden sellaisia monivitamiineja, nyt edää 20mikrogrammaa d-vitamiinia, ja satunnaisesti muistaessani rautaa ja kalkkia. Noissa on se hankaluus että ei voi ottaa yhtäaikaa, niin sitten aina toisen vaan muistaa.. :ashamed:

Neuvola oli tänään. Ei edelleenkään valkuaista pissassa, hyvä. Verenpaineet pysyttelee normaalin rajoissa, 138/88 korkeimmillaan. Vauvan liikkeiden väheneminen on aiheuttanut huolta, tänäänkin aamulla ehdin panikoida kun en saanut pikkuista hereille millään. Lopulta tunnin yrittämisen jälkeen toinen suostui heräämään.. Neuvolassa sykkeet kuitenkin ok, 130kieppeillä, ja ultrassakin liikuskeli ihan ahkerasti. Täytyy terästäytyä nyt ja tehdä liikelaskentaa muutaman kerran päivässä ihan asiakseen. ja ei ollut Papu vielä täysin kiinnittynyt, nyt jos menee lapsivesi niin saa mennä omalla autolla sairaalaan, mutta pitää välttää enempää pystyssäliikuskelua kuitenkin.

Täytyy muuten ihan kehua mun neuvolantätiä, on ihanan kannustava ja joka kerta muistaa kehua mua jostain, miten hyvin oon jaksanu jne. Aina sieltä lähtee hyvillä mielin ja reippaammin kuin miten sinne raahautui..

T:Kalamama ja Papu rv38+4
 
Täällä on ollu aivan ihana aurinkoinen päivä tänään. Käytiin esikon kanssa kävelyllä kirjastossa ja kylällä asioimassa.

Mulla on ollu viime aikoina tosi inhottavia vihlaisuja aivan tuolla alhaalla.. Enemmän ehkä vain sellaisia äkillisiä, kovia pissatuksen tunteita, joiden epäilen johtuvan siitä kun vauva on jo niin alhaalla ja vauvan pää painaa hänen liikkuessaan virtsarakkoa.. Se tunne on kyllä tosi inha.. :/ :x

Sain tänään järjesteltyä tilaa esikon vaatehuoneeseen vauvanvaatteille.. Saankin torstaina jo takkahuoneeseen kaapistot joihin pääsen sitten järjestelemään tavaraa täpötäysistä vaatehuoneista ja huoneitten nurkista.. :p

Ajatella, enää 4 viikkoa niin vauva on jo täysiaikainen.. :heart:


Kellis ja Aarre **poks** 33+0
 
Menispä tää aika nopeesti, et pääsis neuvolaan, kuulis sydänääniä ja tuntis potkuja :) Vielä oon aikalailla epäuskonen, kun ei mitää konkreettista, muuta ku menkat jääny pois... Mut oon kyl jo mainostanu tätä monelle, kun en vaa pysty olee hiljaa :D

Vaikka tuo avopuolisoni niin kovasti alkuun intti, et ei vielä lisää lapsia pitkään aikaan. Niin käyttäytyi kuitenki erilailla ja nyt sit komentaa mua etten saisi vielä kertoa kaikilla, vaan pitäs oottaa et on ihan varma juttu. Eli kyllä se kuitenkin haluu tätä ja haluu tän onnistuvan, jei :D

Ninnu-87 ja E.T 5+0
 
Hei taas pitkästä aikaa:)

En nyt muista mitä kaikkea piti kommentoida, mut tässä nopeasti jotakin...:)

Ninnu: Minullakin esikoinen on syntynyt 10/08..:) Ja itsellänikin jäi siitä odotuksesta niitä ylimääräisiä kiloja.. :/ Ja olin huolissaan, että mitä neuvolassa sanoivat, kun oli hiukka liikaa noita kiloja.. Mutta mulla ainakin on tosi mukava neuvolatäti et hyvin kuitenkin suhtauduttiin, vaikka sitä turhaan pelkäsin:) pitää sitten tämän seuraavan jälkeen yrittää pudottaa kaikki ne ylimääräiset pois:D

Vitamiinit. Itse olen yrittänyt syödä niitä multivita raskaus ja imetys -tabletteja. Ainoa ongelma vain, et ne on niin isoja et vaikea saada alas. :/ Tietääkö kukaan, onko mitään muita pienempiä vitamiinipillereitä? tai oisko jollain jotain vinkkejä miten sais hyvin alas?:)

Sisarusrattaat tms.. Millaisella ikäerolla olette meinanneet hommata ne rattaat? (Huonosti aseteltu kysymys, mut en osannut paremminkaan kysyä :D)

Entäs missä vaiheessa olette siirtäneet isomman lapsen nukkumaan "oikeaan" sänkyyn??

Palaillaan taas:) Oma olo ollut vähän kehno, kun koko ajan kipuja.. pitää taas vaihteeksi soitella kohta neuvolaan.. Mut jospa se tästä:)

Heidi ja Pikkuinen 17+4 (kait:D)
 
kellis noi vihlasut jatkuu sit tänne loppumetreille asti ja ne on äääärsyttäviä!! :headwall:

Ninnu Tuo alkuaika kyllä tuntui niin pitkältä, onneks meillä oli silloin häät ni piti järjestellä kaikenlaista eikä sit ajatellut koko aikaa sitä että mitä tapahtuu..

vitamiineista.. Oon syönyt koko raskausajan sitä multi tabsin raskaus monivitanmiinia 2 per päivä. Ja mä oon noi ihan hyvin alas saanut, 2 kerrallaan :p

sisarusrattaista
me ei olla vielä hankittu sellasia, vaikka esikoinen rattaissa istuukin, kokeillaan ensin miten menee ilman, jaksaako poju kävellä pieniä matkoja jne.. ja onhan meillä sellanen seisomalautakin.. Niin ja ikäeroa tulee olemaan 2v 7kk.. kyllä mä tosta nuoremmalla ikäerolla hankkisin ne :)

(.) Täällä ei mitään uutta, supistelee aina sillon tällöin edelleen.. eiku niin, kävin perjantaina tyksissä lapsivesiepäilyn takia, mut ei se sit sitä ollut, jouduttiin olee käyrällä normaalia kauemmin koska vauvan sydänäänissä oli jotain.. sit ultrasivat sitä varten mut kaikki siellä oli ok. Ja sisätutkimuksen ku teki ni oli 2 sormelle auki viimeks vko:l 36+4 oli 1 sormelle ja kanavaa 1,5cm jäljellä.

Sais nyt vaan syntyä, mut taitaa neiti masussa loppuun asti viihtyä.

Nemu ja tyttö 39+1
:heart:
 
:wave:
Mä haluaisin nyt kaikille teille alkumetreillä oleville sanoa että yrittäkää ihan tosissaan nauttia raskaudesta joka päivä! Vaikka niitä potkuja ei vielä tuntisi, ja neuvolaankin pääsee niin harvoin. Mulla oli kamala alku- ja keskiraskaus, ei yhtään kivutonta päivää ennen rv30, mä pelkäsin ja huolehdin ja ahdistuin, ja varmastikaan en enää kolmatta lasta ala yrittämään. Henkisesti oli liian raskasta mulle jotenkin. Vasta nyt kun vauva on ollut sen verran iso että on ollut selviytymiskykyinen niin olen osannut rentoutua vähän. En tiedä mistä tämä oikein johtuu, mä en yleensä stressaa mistään. Ehkä tämä lapsi on vaan niin iso asia että kaikki mun huoli nyt on puoli vuotta kohdistunut siihen että saan pikkuisen hengissä ja terveenä syliini. Niin että nauttikaa, ihan totta, älkää tuhlatko koko raskautta pelkoon niinkuin minä!

Eilen panikoin liikkeiden vähäisyydestä, minkä Papu korvasi minulle oikein eloisalla illalla/yöllä. Ehkä on apua tästä taaksepäin kallistuneesta kohdusta, mutta mä en ole yhtään kipua tuntenut potkuista, ne väistelee kylkiluutkin todella tehokkaasti. Eilen kun mies tuli töistä pakotin sen heti pupuilemaan, sanoin että nyt pitää saada tämä vauva syntymään :D No, en tiedä oliko siitä apua, mutta viime yönä ekaa kertaa heräilin kipeisiin supistuksiin. Jouduin myös käymään pissalla varmaan neljä kertaa.. Ihan kummaa. Ja nukkumaan mennessä oli verenpaineet taivaissa, vaikka olin jo ehtinyt levätä sängyssä pitempään. Sain yläpaineen nousemaan parhaimmillaan 150 ja alapaineen 94. Onneks nyt aamulla oli maltillisemmat.

Kertokaapa kaikki teidän unelmasynnytyksestänne, millainen se olisi?
Mä haluaisin sellaisen ihan tavallisen synnytyksen. Olisin tällälailla yksin kotona päivällä kun supistukset alkaisivat pikkuhiljaa, napakkoina mutta ei pahoina. Sitten ne säännöllistyisivät pikkuhiljaa, mutta tulisivat kuitenkin harvoin ensin. Ehtisin pakata sairaalakassin loppuun ja kattoa vaikka Frendejä tai muuta päätöntä saadakseni ajan kulumaan. Kun mies tulisi töistä niin hakisi pojan tarhasta ja soittaisi mun siskon tänne meille pojan kaveriksi. Lähdettäisiin sairaalaan kun supparit olis kipeitä ja tulisi vartin välein (mun saamat henk.koht. ohjeet).
Sairaalassa ehtisin saada peräruiskeen ja kaikki tarvittavat verikokeet otettais saman tie, ehtisin kokeilla ammetta ja pystyisin liikkumaan supistusten välillä. Tarvitsisin kivunlievitystä vasta kun olisin auki 7-8cm, mahdollisesti spinaalin, jonka vaikutus kestäisi ponnitukseen asti. Saisin ponnistaa sellaisessa asennossa mikä tuntuisi luonnolliselta ja missä jaksaisin olla. Saisin pitää vauvaa rinnallani mahdollisimman pitkään heti hänen synnyttyään.

Unelmiahan saa olla, eikö niin :D

T:Kalamama ja Papu rv38+5
 
Mitäs kuuluu helmikuisille:

1.2 Nennu08 (tyttö 12/07)
2.2 Pöhinä (esikko 01/08)
9.2. Helmari08 (tyttö10/08)
19.2 Tuulia79 (tyttö 01/06)
22.2 halinalle75 (poika 06)?

Rautahammas: Mikä tilanne? :hug:

Heidi: Mun lapsille tulee ikäeroksi 3v 3,5 kk ja en aio hommata sisarusrattaita, vain seusomalaudan. Esikko siirrettiin jatkettavaan sänkyyn, kun täytti 2v. Jaksuja kipuihin :hug:

Nemu: Onnex masussa kaikki ok! Supparituulia Puuuhhh :whistle:

Kalamama: Hyvä, että Pavulla kaikki ok :hug: Supparituulia Puuuhhhh :whistle:

Unelmasynnytys: Samanlainen alku kuin oli esikon kanssa: Heräsin perjantaina päiväunilta ja huomasi lapsiveden lorahtelevan. Mies tuli töistä, söimme, kävimme suihkussa, pakkasimme sairaalakassit loppuun ja lähdimme kohti synnäriä, kipuja ei ollut ollenkaan. Viiden tunnin kuluttua lapsiveden lorahtelun alkamisesta alkoivat supistukset, mutta kun sain ilokaasumaskin, olo oli kivuton ja onnellinen, tätä jatkui n.5 tuntia. Tähän asti haluaisin samanlaisen synnytyksen kiitos! Sen jälkeen esikon kanssa alkoi ponnitusvaihe, joka ainakin huonon asennon takia kesti n. 45 min, jonka jälkeen väliliha leikattiin ja vauva imukupilla maailmaan. Nyt jos saisi toivoa, löytyisi parempi ponnitusasento (selällään EI sovi mulle!) ja vauva tulisi parilla ponnistuksella ja välilihaa ei tarvitsisi leikata/eikä repeäisi. Niin ja esikko syntyi rv 36+6, joka sekin olisi nytkin toivottavaa, ettei tarvitsisi ainakaan yliaikaisuudesta kärsiä...
Ihana unelmoida :heart:
 
Chamorphis
Hei kaikille!
Ajattelin ilmoittautua tänne jos seuraan vielä mahtuu? :wave: =) Toinen olis tulossa laskureiden mukaan 5.10. Poika on tällähetkellä pikkasen vajaa 1v1kk. Aika lailla uskomaton olo edelleen tästä raskaudesta ja vähän epäuskoinen, kun aika oireeton tähän asti ollu. Pojasta oli 24/7 pahoinvointi ekan kolmanneksen ajan niin on aika luksusta kun ei oo ku nännit kipeet! :D Ens viikolla olis ensimmäinen neuvolakäynti.
vitamiinit syön Raskausmonivitaa.
unelmasynnytys olis ihan täysin erilainen ku ensimmäinen.... Poika autettiin kahdella imukupilla ja pihdeillä ja mulle kolmannen asteen repeämät... Unelma olis et pärjäis kotona supistusten kans mahdollisimman pitkälle (ekasta olin auki 5 cm kun mentiin sairaalaan) ja ilman kipulääkkeitä. Epiduraali tai spinaali sit kans niin et riittäis ponnistukseen asti. Ponnistusvaihe mielellään niin, että lapsi oikeas asennos! (kasvot ylöspäin eka) Ja, että tulis muutamalla ponnistuksella ilman apuvälineitä! :ashamed:

Cham ja Toukka 7+0 POKS!
 
Chamorphis: Tervetuloa ja onnea plussasta :flower: Lisäsin sut etusivun listaan!

(.) Tänään oli esikon 3v. ja vauvan (rv 24+5) neuvolat. Esikolla kaikki ok ja niinkuin pitääkin. Kelan paperit sain tänään ja lähetteen vasta-ainelabraan, kun mulla rh-tekijä negatiivinen.

Paino 62,7 (+390g) (yht.n.+5,5 kg)
RR 111/68 (110/72)
Hemppaa ei otettu (124)
Pissasokeri ++++ (toinen sokerirasitus n. 2 vkon päästä )
Valkuainen - (-)
Turvotus + (-)
Sf 24 (20) - yläkäyrällä siis mennään
Syke 139-153 (149-157).

Kahden viikon päästä sokerirasitukseen ja kolmen viikon päästä lääkärineuvolaan.

Lenniina ja pieni neiti 24+5
 
Millaisia ohjeita teille on annettu liityen vesien menoon kotona? Huhtukuisten pinossa on liikkunut tietoa, että uudelleensynnyttäjillä vauva kiinnittyy kunnolla usein vasta kun synnytys on todella alkanut ja jos vedet menee kotona, pitäisi matkustaa vaakatasossa synnärille. Varmaa tietoa asiasta jollakin? En kyllä muista edes mitä ohjeita esikoisen aikaan on annettu asian tiimoilta. Tosin tuolloin oli vauva kiinnittynyt hyvissä ajoin ennen synnytystä ja vedetkään eivät menneet kotona, joten ihmekös tuo kun ei muistikuvia asiasta ole... :whistle: Täytyy joka tapauksessa ottaa asia puheeksi neuvolassa. Sen nimittäin muista, että ohjeet näissäkin asioissa(miten pian, missä asennossa jne synnärille) ovat ohjeet vähän vaihdelleet paikkakunnittain.

Unelmasynnytys Toivoisin että synnytys olisi mahdollisimman kiireetön alusta loppuun. Se alkaisi supistuksilla kotona samaan tapaan kuin esikoisen kohdallakin. Saisin hoidettua loput rästihommat jos niitä olisi ja valmisteltua esikoisen kaikessa rauhassa siihen, että äiti lähtee sairaalaan ja hän jää hoitajan kanssa kotiin. Synnärillä haluaisin päästä taas ammeeseen ja olla suihkussa, sillä varsinkin suihku auttoi viimeksi avautumisvaiheessa hyvin. Lääkkeelliset kivunlievitykset tilanteen mukaan. Mukava kätilö, joka oikeasti kuuntelee synnyttäjää olisi tosi upea juttu! En haluaisi uudestaan olla toimenpiteiden sarjan kohde, vaan tulla ihan oikeasti kuulluksi. Ponnistus itsestä hyvältä tuntuvassa asennossa, mielellään kokeilisin jotain pystyä asentoa. Puoli-istuva ei oikein houkuttele... Istukka saisi syntyä rauhassa, ei pakotettaisi syntymään heti lääkkeillä, napanuorasta vetämällä ja runnottaisi mahan päältä. Vauva saisi ryömiä rinnalle itse, olla rinnalla rauhassa, kukaan ei tulisi tisseihin kiinni... Kaipaan enemmän yksityisyyttä ja rauhaa synnytyksen aikana ja sen jälkeen.
Aika näyttää miten käy. Sen mukaan mennään mitä tilanne tullessaan tuo.

Uusille tervetuloa!!!

Donu ja Pikkuinen 31+1
 
Vesien menosta kotona: mä kysyin viimeks neuvolassa tuota samaa. Täti sit kokeili päältäpäin ja sanoi että vauva ei ole täysin kiinnittynyt, mutta aika hyvin alhaalla niin että jos lapsivesi menee niin vois mennä omalla autolla. Mä luulen että jos vedet menee kotona niin käyn heti pitkäkseni ja kysyn synnäriltä mielipidettä.
 
Kertokaas mulle millon kannattaa sinne neuvolaan soitella? Mulla nyt viikkoja laskurin mukaan 5+2... Kuulin, että parit menkat kun on myöhässä et sillo vasta! :eek: Enhän mä jaksa nii kauaa oottaa, pitäs niinku kuukaus ainaki viel oottaa.. Kai sinne voi jo soittaa? Sanoohan ne siellä sit ja antavat ajan kauemmas... Nii ja sit ois sellane kysymys, että mulla ois maanantaina viisaudenhampaan poisto ni eikai se haittaa vai pitäskö perua aika? Kiitos jo etukäteen jos joku osaa vastata :)
 
Ninnu: Mulla oli eka neuvola tässä raskaudessa n. rv 8+ eli kyllä voit alkaa vaikka ensi viikolla soittelemaan ja varaamaan aikaa =)

Viisaudenhampaanpoistoon mennessäsi sano jo heti alussa, että olet raskaana, niin he osaavat sen sitten huomioida puudutteita jne. valitessaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Mä olen huomenna lomalla ja laitan esikon 3v. synttäreitä mm. autokakkua väsään. Supparituulia loppumetreillä oleville Puuuuuuhhhhhhhh :whistle:
 
ei ehdi kovi lukemaan pitää jatkaa siivouspuuhia, ruokaaki tehdä kohta ja pyykkäystä. iltapäiväööä 17.00 hakemassa siskoja juna-asemalta kun tulevat viikonloppua viettämään meille :D sunnuntaina onki esikoisen synttärijuhlat.

 
Heips :wave:

Mulla oli neuvola taas tänään, pissa edelleen puhdas, mutta mun verenpaineet sai neuvolan tädin varaamaan maanantaille äitipoliajan, kattovat siellä sitten kunnolla läpi kaiken ettei vaan ala se raskausmyrkytys taas tulemaan päälle.

Tänään on supistukset ollu kipeempiä kuin eilen, mutta tosi harvaan niitä on tullut. Toivottavasti alkais nyt tulla tiheesti! Minuutin jo kestävät, se on hyvä merkki. Nlan täti neuvoi että hajareisin vois kyykistellä ja kevyesti pyöritellä lantiota, se auttais vauvaa painumaan alaspäin ja edistäis ehkä supistuksia. Tuota neuvoa en ollut vielä kuullut, täytyypä ottaa ihan asiakseen jumppailla vähän pitkin päivää.

Mites Rautahammas ja Nemu onko uutisia? Meillä on Nemun kanssa niin samat viikot että jänskättää!

T:Kalamama ja Papu rv39+1
 
Ninnu mä soittelin tässä 6+ viikoilla, esikoisesta heti plussattuani, ja tästä eka käynti oli 8+ jotain.. :) joten soitteleppas vaan aikaa! :)

kalamama
Yhdessä koossa täälläkin!! :wave: pitäisköhän munkin kokeilla tuota sun neukkutädin vinkkiä :p Suppareita sulle puhaltelen :whistle:

(.) Neuvolassa kaikki ok. Vauva tooosi alhaalla kuulemma, mut niinhän se on ollu viimiset 5 viikkoa :kieh: paino oli taas tippunut, nyt 1kg (viimeks 2,5kg).
ens viikon perjantaina sit viiminen neuvola, jos ei sitä ennen ulos tule.. sit 42+0 äippäpoli ja ehkäpä käynnistys. Koittais nyt vaan tulla ennen tota!!

Nemu ja tyttö 39+4 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Donu:
Millaisia ohjeita teille on annettu liityen vesien menoon kotona? Huhtukuisten pinossa on liikkunut tietoa, että uudelleensynnyttäjillä vauva kiinnittyy kunnolla usein vasta kun synnytys on todella alkanut ja jos vedet menee kotona, pitäisi matkustaa vaakatasossa synnärille. Varmaa tietoa asiasta jollakin?
Tulinpas taas kommentoimaan, vaikka tästä pinosta poistuin jo puoli vuotta sitten. :D

Tuo että pitäis uudelleensynnyttäjän mennä vesien menon jälkeen vaakatasossa sairaalaan EI PIDÄ PAIKKAANSA. Puoli vuotta sitten näin sanottiin mulle neuvolassa kun tuota asiaa pähkäilin (esikoisen synnytys alkoi vesien menolla joten siksipä mietiskelin moista asiaa). Neuvolan th:aa oikein nauratti kun kerroin että synnärillä oli sanottu noin että vaakatasossa sairaalaan... Eli ei tarvitse mennä vaakatasossa.

Olkkis ja Arttu

 
soittelin tänään neuvola aikaa, oisin saanu jo ens viikolle mut oli täyttä ja hiihtolomaviikolla en oo itse paikalla...joten se sit meni tonne kahen viikon päähän, sitä odotellessa :)

kyselisin teiltä nyt,että onko kenenkään muksu syntyny laskettuna aikana? ihan vaan uteliaisuuttani haluisin tietää :) meidän neiti syntyi laskettuna aikana ja supistukset alko paria päivää aijemmin...

Ninnu ja E.T 5+3
 
Hyvää uutta viikkoa pinoon!

Mites Kalamama ja Nemu, vieläkö yksissä koossa? :hug:

(.) Synttärit jäi pitämättä :'( koska esikolle nousi kuume, nyt mieskin on kipeänä ja lisäksi vielä vieraatkin ovat tahoillaan kipeänä, joten pidetään pienimuotoisempi tapaaminen myöhemmin. Yövieraat meillä tosin olivat (pe-su), joten tekemistä on ollut riittämiin. Mites Arska Äipän esikon synttärit menivät?

Lenniina ja pieni neiti 25+3
 
:wave: Vielä kasassa ollaan.. Tulin just äitipolilta, siellä olin ensin käyrällä ja verenpainetta katottiin. Sit ultraus, vauva onkin pieni ja siro, lääkäri oli uusi ja luuli ensin mitanneensa väärin, mutta sitten kolleega katsoi että ihan oikein on mitat. 3400g on painoarvio, ja pään ja vatsan mitat vastaa vkoja 37-38.. Kuulemma hyvin on kaikki silti. Hirmuisen kamalan kipeän sisätutkimuksen teki että saatais synnytys alkamaan.. Auau. kahdelle sormelle auki on, mutta sanoi että kaulaa on 2,5cm jäljellä. Kumma kyllä, 2vkoa sitten sama lääkäri sanoi että kaulaa on 1,5cm.. Hmm.. Ei kai se takaisin kasva :D Labrassakin kävin, toksemiakokeissa, niistä soittavat perään jos jotain ihmeellistä on. Nyt siis vaan odotellaan!

Lenniina harmi että teillä meni juhlat sivu suun! Nyt paranemisia, ja toivottavasti saatte kivat juhlat vielä pidettyä!

Nemulla laskettu aika! Hienoa! Enää max 2vkoa.. :D Onko sulla jo kipeitä supistuksia? Mulla välillä tosi kipeitä, mutta ei ne vaan säännöllisty millään..

T:Kalamama ja Papu rv39+4
 
Donulle vastailen minäkin vaikken ole enään odottaja :D

Eli minulla kävi niin, että neuvolassa todettiin rv38 ettei tyttö ollut sittenkään kiinnittynyt. Vedet sitten menivät rv39+2 yöllä ja soitin kättärille ohjeistusta.
Käskivät lähteä niin pian kuin vain päästään lähtemään, muttei siis mikään hätä. Ja eivät varsinaisesti käskeneet olemaan vaaka tasossa, mutta suosittelivat makuuttamaan kotona sen aikaa että esikoiselle tulee hoitaja ja matkalla sitten suosittelivat laittamaan penkin taaksepäin sen verran kuin pystyy.
Vasta sitten sairaalassa makuuttivat, kunnes tytön pää kiinnittyi.
Ja heti kun kiinnittyi, avauduinkin yllättäen puolessa tunnissa 4cm:tä 9cm:iin ja tuli vähän kiirus :D

kellis ja kalamama jo nuin pitkällä :D

Lykkyä pyttyyn viime metriläisille ja pinemmillä viikoilla odotteleville pitkää hermoa odotukseen, kyllä se LA tulee ja vauva syntyy :D

paapelo+poju 2v+Iina 5kk
 

Yhteistyössä