*Pikkukakkosta odottavat vol3*kevät-09

Lumpparille :flower: ja onnittelut uudesta isommasta asunnosta!

Joie koita huilata :hug: Mä pohdin tänään ihan samaa asiaa, kotiintulovaatetusta. Päädyin pakkaamaan bodyn (pitkähihaisen), potkarit, collegepuvun ja fleecehaalarin jossa tumput, tossut ja huppu "kiinteinä". Lisäksi kypärämyssy ja puuvillahattu, sekä tietysti sukat. Kelin mukaan voi sitten pukea joko koko setin tai jättää osan kassin pohjalle, ei ne paljoa tilaa vie. Ja jos joku ihme takatalvi iskee just silloin jätän toppahaalarin näkyville ja mies saa sen sitten noutaa tarpeen vaatiessa. Pitäähän se kaukalokin hakea vielä kotoa.

Tsemppiä seuraaville suorituspaikalle lähteville! :wave:
 
Huh, mikä jumppa tuolla masussa! Nahka vaan venyy hurjasti, kun työntelee jalkojaan kohti kattoa. Eilen illalla oli alimmat kylkiluutkin ihan kipeät, kun jalat käy niihin koko ajan.

Oltais haettu lähikioskilta maitoa, kun oli päässyt loppumaan, mutta sepä ei ollut vielä kympin jälkeen auki :/ No, tyydyttiin sitten mehuun ruuan kanssa. Tuo poika vaan ei jois muuta kuin maitoa. Vaikka matka tuohon kiskalle oli lyhyt, niin kyllä teki tiukkaa. Eilisen rasituksista vielä toivutaan. Harmittaa, kun mulla ei ole nyt autoa käytössä ja loppuraskauden joudun 1-2 kertaa viikossa köpöttelemään tuohon keskustaan, 3 kilometrin päähän. Sitten menee taas 1-3 päivää siitä reissusta toipumiseen.
Lepäilen siis aina, kun on mahdollista, mutta noita pakollisia menojakin valitettavasti on.

Ajatuksena oli viikonloppuna lähteä noutamaan vauvatavaroita varastosta. Mietin vaan, että pinnasänky ja vaunut ei kyllä molemmat mahdu kyytiin, jos poika on mukana. Joutuu sitten useampana viikonloppuna käymään, kun ei sitä matkaa jaksa kahdesti päivässä lähteä ajelemaan.

Tässä on nyt sitten masukuvaa tiistailta. Silloin oli rv 34 tasan ja masunympärys 100 cm! Esikkoraskauden huippumitta ohitettu.




Joie ja Sippu rv 34+2
 
ihania nuo tedän masukuvat!! :heart:

soittelin tänään jälleen neuvolaan ja kyselin tutummalta terkalta etteikö millään ois mahdollista tk lääkärin kautta saada lähetettä oyssiin, mut hänkin kielsi.. sanoi että ymmärtää kyllä huolen, mutta säännöt on säännöt.. suositteli yksityistä mielenrauhan saamiseksi, jota alanki täs soitteleen pikimmiten..

kellopeliappelsiini ja natiainen 5+2
 
Heipä hei!

Pahoinvoivaa miestäni odotan saapuvaksi kotiin railakkaan mökkireissun jälkeen :D

Kohta mennään siskon kanssa kävelylle ja sitten kotiin tekemään ruokaa.

Heh, otinpa minäkin tulevien viikkojen poksumisien kunniaksi masu kuvan, joskaan ei kyllä pärjää mitenkään teille pitkänmatkan sankareille :D

Mutta tässä siis oma törröni rv13+5:


Nyt tukkaa ponnarille ja lenkkivaatteet päälle ja odottamaan pääsyä kevät aurinkoon :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 13+5
 
millipilli
Ihania masuja!!!

Ja nyt sitten ne neuvolakuulumiset:
Tänään oli neuvola

rv 39+4
pissa puhdas
Hb 151 (edellinen lukema kuukausi sitten 122)
RR 118/72
paino -438g/vko, raskauden alusta + 8,7kg
sf-mitta 36cm
syke 150
liikkeet ++
RT

terkan mukaan vauva olis kiinnittynyt. Tuntuu ihan utopistiselta että ens viikon neuvola-aika on jo lasketun ajan jälkeen :eek: mä niin toivon ettei sinne enää tarvis mennä...

millipilli & Frank 39+4
 
Tyttö, 3160 g ja 50 cm syntyi 30.3 klo 23.02 todella nopealla toimituksella. Mies ehti mukaan viimeiselle 5 minuutille B) . Kokonaiskesto I vaihe 1.25 ja II vaihe 7 min. Tänään kotiuduttin. Myöhemmin lisää :heart:
 
Onnea rimata :flower: :flower: :flower:

Olipa nopea reissu :D

Vaikka alkutaipaleen matkaaja olenkin, niin alkaa jo mietityttämään todella, että jos lähtee sponttaanisti tälläkertaa käyntiin tälläkertaa, niin mitenkä sitä ehtii Kättärille, jos kätilöiden ja neuvolatädin sanomisiin on uskominen tosi nopeasta synnytyksestä. Olettaen tietenkin,että normikokoinen ja normaalissa asennossa tuleva tapaus on sitten kyseessä. Noh, eipähän ehdi sitten ainakaan ihmettelemään...aina on haettava jotain positiivista :D

Onnea vielä kerran tytöstä :heart:
 
Onnea prinsessasta. :hug:

Täällä ollaan kahden vaiheilla. Lähteäkkö vai jäädä... :/ Viimeyönä supisteli tunnin pari oli rauhaisaa välissä. Sit tänään koko päivän masu vedelly kireeks aina kun kävelee.

Nyt vesseli taas riehuu ja supistuksia satelee. Kohdun suu viiltää... joten ei hyvin mene. lähetän nämä supistukset niitä kaipaaville. :wave:

Nyt lepoon jos vaikka olis rauhallisempaa niin...

Niisku-rouva +papu 34+1 :heart:
 
AAM
oliko kenelläkään tässä loppuvaiheessa odottavilla rv 38: lla näitä monen tunnin alapääntuupinta sessioita ? mimmi on täällä nyt tunkenut itseään tuonne alas jo viidettä tuntia... ei tunnu nukkuvan ollenkaan, ei juili tai vihlo mutta olotila alhaalla "hieman epämukava" ? kukaan muu tunnista oireita... ?
 
Onnea tuhannesti Rimata!! Olipa nopeaa toimintaa!

Voi Niisku-rouva, mikä yö ollut. Toivottavasti viime yö meni paremmin. Mullahan vauva on ollut rv 30 lähtien tosi alhaalla ja kiinnittyneenä. Siitä lähtien on ollut myös tuota alapään vihlontaa kovasti. Johtunee ilmeisesti siitä, että vauva painaa kohdunsuuta, mutta voiko tuo vihlonta tarkoittaa sitä, että paikat aukenee? Välillä tuntuu, että vauva oikein työntää kylkiluista ja pää painaa vihloen alapäätä. Kivuttomia suppareita on jatkuvasti, napakoita monta kertaa päivässä, yksittäisiä kipeitä ehkä kerran päivässä ja silloin tällöin tulee pidempiä kipeiden supistusten jaksoja. Viimeksi eilen illalla kyyneleet silmissä ja tuskanhiki otsalla toivoin niiden loppuvan. Ja loppuivathan ne.
Neuvolassa ei ole uskallettu kohdunsuun tilannetta tsekata, ettei se vaan käynnistä synnytystä. Neuvolalääkäri on 1½ viikon päästä, joten sitten olen viisaampi tilanteen suhteen.
Kodinrakennusvietti on ihan valtava, mutta juuri mitään ei pysty tekemään, kun heti se kostautuu. Ärsyttävää.


Joie ja Sippu rv 34+3
 
Allusmamma: kuten tuonne huhtikuisiin jo laitoin, on mullakin tosiaan parina päivänä tuntunut liikkeet ihan tuolla alhaalla, tyyliin tuntuu että kohta se pää kaivautuu tuolin pohjasta läpi :p . Sitten niitä vihlovia kairaamisia on ollut jo usean viikon ajan. Kaipa ne vauvelit siellä niitä kuuluisia lähtökuoppiaan nyt kaivelee! :D


Mulla oli tänään TAAS neuvola (meillä kontrolloidaan nyt kahdesti viikkoon kun ollaan yliajalla). Kaikki oli OK, sf- mitta oli laskenut kahteen päivään 1,5cm ( 34.5cm -> 33cm)!! Niin että laskeutuu laskeutuu ;). Sykkeet edelleen tosi matalat (117-124), ja terkka sanoi että hänellä aiemmin ollut tasan yksi asiakas joka on saanut näin matalista sykkeistä tytön - epäili siis kovasti että poika olisi tulossa vaikka ultrassa ennusteltiin toista ;). Jännitää!! Sitten neuvolatäti sanoi vielä, että näytän tänään ihan toisenlaiselta kuin toissa päivänä, kuulemma kasvoissa turvottelua ja punervaa, piti selvänä merkkinä että synnytys olis ihan ovella jo. Noooh, saahan sitä toiveita elätellä.. :whistle:


*muoks* Siis voi KÄÄÄÄÄK! Kävin kattelemassa tuota etusivun listaamme ja tajusin että MINÄ OLEN LISTASSA SEURAAVANA! :eek: :eek: Kattokaakin ettette kiilaa ohitseni ;) (no ookoo, Nellah saa kiilata kun olet niin koville joutunut synnytyksen käynnistymisen kanssa :hug: :p )


Talvitie 40+2
 
Pitkästä aikaa enhän oo kerran kirjoittanut tänne .Omaa napaa ja "valitusta" Varoitan :p

Miten teillä on tässä odotuaikana ystävät ollut tukena?Mä jouduin totee ja pettyy muka ystävään...Kuulema ei kestä kuunella mun odotusjuttuna hänen keskenmenon takia mikäs siinä mutta nyt selvisi että hänellä vahingoraskaus ja mun Pitäisi jaksaa kuunella häntä.vaikka tällä hetkellä kaksi hänen lastaan Sairaana ja ei hoida heidän asioita mielestäni kovin (EI VÄLITÄ) :eek:
Itselläni riskiraskaus ja siksi menen äippäpolille kerran kuussa ja siksi jouduin lopettaa myös kuntosalin.Hän ei ole kertakaan kysynyt kuinka voin yms.Tuntuu pahalta olen melkein vuoden yrittänyt tukea hänen elämäntilanne ollut vaikea ja kun kerrankin ois tarvinnut tukea niin tässä kaunis Kiitos.Olimme pitkään ystäviä ja tuntuu että oliko tää harhaa vain.Toiset ystävät sanonut että älä pilaa Raskausaikaasi hänen takia.mutta tämä sattuu :'( Olin juuri Äippäpolilla ja siellä oli kaiken lisäksi todella tyly lekuri.Otin puheeksi Pelkoni synnärin suhteen takana on esikoisen kanssa hätäsektio.Niin lekuri totesi kun halusin ajan pelkopolille että mullahan oli liian lyhyt napanuora ja vähän lapsivettä.Sain kuitenkin ajan.Mutta paha mieli tuli.Toivon mukaan tätä lekuria en enää tapaisi... Meillä alkoi viikkoj 29 selkä alkaa olemaan kipee ja kävely hankalaa.Mutta pääasia on että vauva voi hyvin ja ettei arvot nouse ....
 
millipilli
Nyt on vähän kummallinen olo... maha ollut tän illan kuralla, alavatsaan sattuu jännästi. En oikein osaa sitä kipua kuvata, nivuset juilii ihan hulluna. Ja katotaan vaan niin kahden viikon päästä istun tässä vielä yhtenä kappaleena :D

Ja tiedättekös niin paljon kun synnytystä odottaakin malttamattomana niin nyt kun ekan kerran tuli sellainen olo, että mitä jos se onkin lähellä niin rupes jännittään ihan sikana :D ja todennäköisesti tää nyt ei sitä ees oo... mutta kummallinen olotila jokatapauksessa
 
Moro sanoo poro!

Mä tässä tuskailen kun ötzki-pötzki on tänään ollut tosi vaisu. On toki antanut elonmerkkejä itsestään muttei läheskään niin paljon kuin normaalisti (jos näin voi sanoo). Onneksi sentään edes joitan elonmerkkejä antaa niin ei tarvii panikoida.

Onkos muilla ollut rinnat kipeät ja vuotavat? Ötzki-pötzkillä on nyt ikää 17+5 ja mammalla tissit tosi kipeät, varsinkin nännit. Välillä jo vuoti sitä "ensimaitoo" mutta se on nyt loppunut vaikka nännit, varsinkin oikeasta rinnasta, on edelleen tosi kipeet.

Olkkis ja Ötzki 17+5
 
Wau millipilli, kuulostaa kyllä lupaavalta nuo oireesi vatsan kurallaoloa myöten! b:)d Jään jännityksellä odottelemaan josko vaikka pääsisit ensi yönä synnyttämään :wave: Milläs viikoilla sinun esikoisesi syntyi?
 

Yhteistyössä