Onnea kaikille kenellä sydämen syke on näkynyt ja onnea ultraan menijöille.
Tinka Kiva kun jaksat ajatella jo himena positiivisemmin. Takoitan tuota kun sanoit, että me selviämme tästä. Anna tosiaan itsellesi aikaa ja itke niin paljon kun se vaan itkettää, se helpottaa ihan varmasti :hug:
Aikaista kysy, mutta oletteko ajatellut kuinka nopeasti yrittää uudellee ja en nyt pääse katsomaan enkä muista, et oliko ihan luomu raskaus tämä vai hoidoilla?
Omasta navasta hieman. Vuoto tosiaan on loppunut kokonaan ( vaikka pelottaa, että alkaa uudestaan ), mutta toissa iltana saunan jälkeen alkoi kipu ja jatkui koke eilis päivän aina klo neljään asti. Sen jälkeen ei ole taas kipuja ollut. Olen epäillyt jo aikaisemmin että kipu tulisi tuosta Lugesteronista ja nyt sit kohta on taas sen vuoro joten jos kipu silloin alkaa niin alan olee aika varma, että se johtuu siitä.
Oireista kans sen verran,et ei mitään muuta oiretta ole kuin aamuisin tissit tuntuu ihan kuumalta ja turvonneelta ja hieman aroilta. Eli tätä on noin joka toienen päivä, muuten olen oireeton. Paitsi jos kipu on oire niin tietty sit se on
Minulla oli tässä viime raskaudessani hematooma kohdussa ja se alkoi vuotamaan rv 9. Olimme vielä silloin Ruotsin-laivalla, tuli pien paniikki. Vuoti päivän ja isoin hyytymin ja sen jälkeen ei tullut enään mitään. Lääkäri kyllä sanoi, että joko kuivuu itsekeseen tai sitten tulee ulos ja ei pidä säihkähtää jos jossain vaiheessa alkaa vuotaamaan koska suurin todennäköisyys on se hematooma mikä vuotaa kun se kerta on havaittu.
Mutta sitä voimattomuuden tunnetta kun näkee sitä verta. Heti ensimmäisenä tietty on mielessä,etttä keskenmeni ja muita vaihtiehtija ei tosiaankaan ole.
Tässä raskudessa tämä alku on ollut ihan mahdoton. En voi vieläkään tiettty tuon vuodon ja kipujen takia uskoa, että sisälläni olisi elämää.
Menin ja tein vielä varmuusen vuoksi yhden viikkonäyttöisen raskustestin. Ihan vaan siksi että mitä se mahtaa näyttää vuodonjälkeen. Viime tosrastain näytti viikot 2-3 ja vuoto oli siis maanantaina ja keskiviikkona näytti 3+. Eli on se hcg noussu sieltä tosrstailta ilmeisesti jos noihin on luotttamista. Sillo keskiviikkona oli siirrosta aikaa 3vko ja 1pvä.
Tiedän et olen vähän tyhmä näiden asioiden ( raskaustestien ) kanssa ja se ei välttämättä minulle tostuutta kerro kuitenkaan, mut jotenkin se antaa voimia jaksaa. Nyt en enään aijo testiä tehdä
Hyvää päivänjatkoa ja tsempit jokaiselle :hug: