Minun ja vauvan normaalipäivä alkaa aamulla 10.-00-11.00, kun vauva oikeasti herää ja minä päätän nousta myös. Imetän vauvan, vaihdamme vaipat, annan vauvan olla pitkään ilman vaippaa hoitopöydällä ja puhelen hänelle linnunkieltä. Juon kahvit ja syön puuroa, imetän vauvaa, luen samalla lehteä, aloitan iltapäiväruuan valmistelun. Vaihdan vaipat, puen ulos, lähdemme asioille (kirjastoon, kokoukseen, kauppaan, yms.) vauvan nukkuessa. Matkalla saatan joutua imettämään ja ehkä vaihtamaan vaippoja, vauva voi myös itkuskellakin.
Kotiin tultua laitan ruuan loppuun, nakkaan pyykit koneeseen, vauva heräilee, imetän, vaihdan vaipat ja annen hänen ottaa ilmakylvyn, annan lisää maitoa, syön itse ruuan, alan pukea ulos ja lähdemme kantoliinan tai vaunujen kanssa kävelylenkille illalla. Sen jälkeen imettämistä, vaipanvaihtoa, leikkimistä vauvan kanssa ja monta kertaa hän ottaa vielä torkut iltauutisten aikoihin.
Nukkumaan menemme puolilta öin, ja sitä ennen meillä on päivän hankalin parituntinen, kun vauva ei tunnu tietävän haluaako hän maitoa, unta, heijaamista vai mitä. Yöllä hän herää pari kertaa syömään, ja koska hän nukkuu kanssamme perhepedissä, imettäminen on hyvin vaivatonta.
Joskus on illalla kokouksia ja menoja, silloin käymme päivällä ulkona kävelemässä.
Koen, että minulla ei ole ollut vuosiin tällaista vapautta. Nukun aamulla vauvan kanssa pitkään, luen kirjoja ja kuuntelen radiota ja levyjä imettäessäni, vauva ihanassa imetystyynyssä pötköttäen katselen elokuvia ja televisiota, kerkiän kantoliinaan vauvan laittaen taidenäyttelyyn ja museoon. Näin paljon näin vapaata aikaa minulla ei ole ollut vuosiin! Ai niin. Me ei sinne perhekerhoon keretä, me nukutaan. Nuorena olisin ottanut asiasta paineita, nyt en jaksa. Mikäs meillä on kellottaessa lämpimän peiton alla ja oravien juoksua puissa katsellessa.
Piika-äiti
