M
mies miekkonen
Vieras
Arvon naiset ja muut lukijat, olisin kovasti kiitollinen jos saisin teiltä vähän ajatuksia ja kokemuksia oman tilanteeni selvittämiseksi.
Olemme n kolmekymppinen lapseton avopari, molemmat töissä ja elämä sinänsä kunnossa. Minua kuitenkin on alkanut rasittamaan suuresti avovaimoni tapa puuttua kaikkiin (no ok, moniin) tekemisiini jollain negatiivisesti tulkittavalla kommentilla. Esimerkiksi jos laitan ruokaa tai leivon, hän tulee kysymään, että teenkö nyt varmasti sen ja sen ohjeen mukaan (hän kyllä myöntää että osaan laittaa ruokaa ja leipoa), ripustettuani pyykit hän tulee asettelemaan ne uudestaan tai jos olen jättänyt kahvikupin ruokapöydälle ja hän päättää juuri silloin tarvita koko pöydän askarteluja varten, niin saan kuulla siitä kuinka aina jätän astiat lojumaan ympäriinsä (meillä siis molemmat jättävät astioita sinnesun tänne, hänenkin kuppi on huomauttamista seuraavanan päivän todennäköisesti siellä pöydällä).
Hän puolustautuu sillä, että hänellä on oikeus sanoa oma mielipiteensä ja sehän on kyllä totta. Mutta miksi hemmetissä se mielipide pitää sanoa tai ilmaista jokaikinen kerta kun minä teen asian eri tavalla kuin hän olisi tehnyt? Itse olen enemmänkin sitä mieltä, että kun kaksi aikuista asuu yhdessä, niin molemmilla on omat tapansa ja toisen tapoja ja olemista pitää kunnioittaa ja jos joku asia häiritsee, niin sitten siitä keskustellaan ja sovitaan yhdessä että miten jatkossa tehdään. Nyt minun pitää sopeutua (lähes) jokaisessa asiassa hänen tapoihinsa tai aiheuttaa hänelle ja itselle mielipahaa tekemällä oman pääni mukaan. Jos minä taas joskus puutun hänen tekemisiinsä, edessä on loukkaantuminen.
Onneksi minulla on kuitenkin sen verran hyvä itsetunto, että en ole täysin masentunut "osaamattomuudestani", mutta miten tästä nyt voi mennä eteenpäin. Ollaan kuitenkin oltu pitkään yhdessä ja naimisiin meno ja lapset ovat molempien toiveissa. Mutta. Miksi minä kosisin ihmistä, joka ei jätä minulle tilaa yhteisessä kodissa? Ja miksi hän menisi naimisiin miehen kanssa, joka tekee kaiken väärin? Ja jos meillä olisi lapsia, niin minä saisin varmaan joskus työntää rattaita varovasti tasaisella pihalla...
Olemme n kolmekymppinen lapseton avopari, molemmat töissä ja elämä sinänsä kunnossa. Minua kuitenkin on alkanut rasittamaan suuresti avovaimoni tapa puuttua kaikkiin (no ok, moniin) tekemisiini jollain negatiivisesti tulkittavalla kommentilla. Esimerkiksi jos laitan ruokaa tai leivon, hän tulee kysymään, että teenkö nyt varmasti sen ja sen ohjeen mukaan (hän kyllä myöntää että osaan laittaa ruokaa ja leipoa), ripustettuani pyykit hän tulee asettelemaan ne uudestaan tai jos olen jättänyt kahvikupin ruokapöydälle ja hän päättää juuri silloin tarvita koko pöydän askarteluja varten, niin saan kuulla siitä kuinka aina jätän astiat lojumaan ympäriinsä (meillä siis molemmat jättävät astioita sinnesun tänne, hänenkin kuppi on huomauttamista seuraavanan päivän todennäköisesti siellä pöydällä).
Hän puolustautuu sillä, että hänellä on oikeus sanoa oma mielipiteensä ja sehän on kyllä totta. Mutta miksi hemmetissä se mielipide pitää sanoa tai ilmaista jokaikinen kerta kun minä teen asian eri tavalla kuin hän olisi tehnyt? Itse olen enemmänkin sitä mieltä, että kun kaksi aikuista asuu yhdessä, niin molemmilla on omat tapansa ja toisen tapoja ja olemista pitää kunnioittaa ja jos joku asia häiritsee, niin sitten siitä keskustellaan ja sovitaan yhdessä että miten jatkossa tehdään. Nyt minun pitää sopeutua (lähes) jokaisessa asiassa hänen tapoihinsa tai aiheuttaa hänelle ja itselle mielipahaa tekemällä oman pääni mukaan. Jos minä taas joskus puutun hänen tekemisiinsä, edessä on loukkaantuminen.
Onneksi minulla on kuitenkin sen verran hyvä itsetunto, että en ole täysin masentunut "osaamattomuudestani", mutta miten tästä nyt voi mennä eteenpäin. Ollaan kuitenkin oltu pitkään yhdessä ja naimisiin meno ja lapset ovat molempien toiveissa. Mutta. Miksi minä kosisin ihmistä, joka ei jätä minulle tilaa yhteisessä kodissa? Ja miksi hän menisi naimisiin miehen kanssa, joka tekee kaiken väärin? Ja jos meillä olisi lapsia, niin minä saisin varmaan joskus työntää rattaita varovasti tasaisella pihalla...