Pidempään IVF/ICSI-hoitoja läpikäyneet lapsettomat

Joo ei päästy siirtoon kun oli nestettä kohdussa. Uusi yritys kunhan menkat saadaan alkamaan. Lääkkeellinen PAS pienellä määrällä Menopur-pistoksia ja Pregnyl-irroituksella. Aluksi harmitti mutta nyt saa olla onnekas että se huomattiin; alkioilla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä jos nestettä on. Arvoitukseksi jää, onko sitä kerääntynyt myös aiemmin julkisen puolen siirtojen jälkeen.
 
Toive13 En pysty kuin arvamaan puolia sinun tuskasta :hug: Voimia!


Niinhän siinä kävi että plussa jäikin vaan kiinnittymisyritykseksi. Eilen alkoi kunnolla vuotamaan :'( Vaikka epäillys olikin koko ajan, niin silti sen lyhyen hetken jo haaveili ja toivoi..

Jos joku ihana vois päivittää minun puolesta tuota listaa ja poistaa plussanneista. Hoidot sitten jatkuu pas:lla joskus tässä. Rivi siis olis 4.ivf/icsi 1.pas..alkuvuosi?
 
Melargia Voi ei..Halauksia myös sinne :hug: ja kiitos halauksista tänne..Päivitän listaa..
Laura82 Tervetuloa=)! Laitoin sut normi a:lla, kun muokkaus herjaa, että nimimerkki on e-mail-osoite.
Nellikaneli Parempi varmasti on, että siirto siirtyi, vaikka ymmärrän harmituksen. Onnea tulevaan PAS:iin:heart:.
Muoks!
Valoa Harmitukset negasta..Hyvää joulua sinne jonnekin:xmas:!

ESIKOISTA YRITTÄVÄT
Nimimerkki.............Tuleva hoito..............Ajankohta........Syy
HalleB..28.............lahjamunasolu..... ........tammi............Male+female
Nellikaneli..26.........4.IVF/1.PAS........... . .tammi?............Endo
piu_pau..31...........3.IVF/ICSI................tammi-helmi.......Selitt.
Haikala.................3.ICSI......... .............tammi-helmi......Endo,tubatukos,siittiöt
Laura82..31.........3.ICSI.......................tammi-helmi........Huonot siittiöt
aniraz..32............3.IVF............. ..........helmi...... .........Selitt.
Melargia..28..........4.IVF/ICSI/1.PAS.........alkuvuosi?........Selitt.
Valoa..29..............2.IVF/3.PAS...............alkuvuosi?..........End o
johkunen..34.......lahjamunasolu........ ...helmi-maalis.........Femail factor
Nannukka81..32….4.ICSI…….......... .....maalis-huhti..........Siittiöt/hedelmöitt.
Toive13..36.........2.IVF/1.PAS................kevät............. .Selitt.
simpli..27..............3.IVF.......... ..............tauolla............PCOS

PIINAILIJAT
Nimimerkki...........Hoito.............. Alkiot......Testipv........Syy

PLUSSANNEET
 
Viimeksi muokattu:
Pikainen ilmoitus täältä maailman toiselta laidalta et negaa negaa oli meidänkin lopputulos. Loma sujunut kuitenkin hyvissä tunnelmissa. Palailen asiaan kun tulen Suomeen viikon päästä. Lämmintä Joulun aikaa naiset!
 
Toive13, harmitus on onneksi vaihtunut jo kiitollisuudeksi siitä, että tämä (vihdoin?) havaittiin!

Melargialle
syvät pahoittelut. Ei ole oikein sanoja.

valoa, voihan v*ttu :(

Haikala,
tarkasti ultraamalla se näkyi aika selkeästi siinä ruudulla. Vatsaontelossa joo on nestettä joskus, muunmuassa ovulaation yhteydessä vapaaseen vatsaonteloon vapautuu joissain määrin nestettä. Se on kuitenkin eri asia.
Enemmän olisi saanut pahoitella jos top-alkiot olisi siirretty kohtuun ja kahden viikon päästä itketty negaa ja mietitty että miksi taas. Ilman muuta kohtu ensiksi kuntoon ja sitten alkiot sinne lämpöön lepäämään :) Sen verran arvokkaita alkioita jo kyseessä ettei arpapeliin ole varaa.
 
melargia :hug:

nellikaneli nimenomaan, onneksi huomattiin ja nyt sitten optimaaliset olosuhteet alkioille!

valoa pahoittelut negasta, mutta hienoa että lomafiilis on silti hyvä!

).( eksyin sitten tuonne himotestaajat-palstalle katselemaan positiivisia raskaustestejä ja taas ihmettelin, että noin vaan tullaan raskaaksi ekasta kierrosta ihan itsekseen. En tajua, miten voi olla näin perkuleen vaikeeta mulle ja mun miehelle?! Mietin ensi jouluakin, missä ollaan sitten. Raskaana, vauvan kanssa vai kahdestaan? :confused:
 
Eilen lomalta kotiuduttu, teki kyllä viikon lumi hyvää, mutta josko tää vesisade jossain vaiheessa etelässäkin muuttuisi lumeksi, tylsän pimeetä!

Melargia oon tosi pahoillani :'(
Kovasti voimia ja toivon niin kovasti että alkuvuosi toisi sitten pysyvämmän tuloksen :hug:

Samoin valoa, kovasti pahoittelut negasta :hug:
Toivottavasti teillä on kuitenkin ollut hyvä reissu ja siitä saanut iloa :)

Haikala muistan kyllä nuo kuuma-puuskat! Mäkin töissä aloin silloin kiskomaan yhtäkkiä punttia ylös ja paitaa pois, työkaveria nauratti kun sillä on oikeasti jo kuumia aaltoja :)
Mulla progren teki sen että viimeiseen hoitoon lääkkeet eivät meinanneet purra vaikka aikaisemmi oltiin saatu helposti liikaakin munasoluja. Eli jouduin piikittelemään yhteensä 450 annosta menopuria ja puregonia, sillä saatiin muistaakseni noin 12 kypsää munasolua eli ihan ok, mutta laatu ei muuttunut mihinkään, pitkässä viljelyssä saatiin 1 myöhäinen morula ja toinen oli vasta 16-soluvaiheessa, eli hidas. Söin samalla lääkärin kirjoittamaa dheaa sen 3kk, mutta mulla ei siis vaikutusta laatuun. Tuon hoidon jälkeen endo paheni kovasti ja pyysin lähetteen toiseen leikkaukseen, nyt siis siitä toivun.
Toivottavasti sulla olisi progrenista paremmin apua endoon! Meillä on kaikkiin hoitoihin yritetty jotain muutoksia (yhteensä 5ivf takana) mutta siis laatuun ei olla saatu apua ja siksi nyt lahjoitetuilla munasoluilla tehdään seuraava. 2 viimeisintä hoitoa on tehty pitkällä kaavalla, toisesta saatiin 2 varhaisblastoa mutta muut karsiutui pois vaikka hedelmöittyneitä alkioita oli se 10kunta. Tästä siis päätelty lopputulokseksi munasolujen huono laatu.
Onko sulla millainen hoito suunnitelmissa tehdä?

Mulle sisarusten raskaudet tuolloin kohta 2 vuotta sitten oli tosi raskaita, en osannut iloita, mutta nyt osaan jo tuosta taaperosta :) mutta siis mulle raskainta aikaa oli 2.ivf:n jälkeen, 3:n jälkeen aloin tekemään jo ns. surutyötä että omaa lasta en välttämättä koskaan saa, nyt osaan jo iloita mahdollisesta kotimaan adoptiosta jos muutoin lasta ei saada, eli vuosien kulumiset tehneet tehtävänsä, mutta ei tämä helppo tie kenellekään ole!! Mutta pakko se nähtävästi on kulkea ja koittaa sinnitellä asiasta toiseen. No tänne onneksi saa höpötellä pahimmat olotilat joita ei muut ymmärrä :)

Aniraz mä joskus eksyn kanssa tuonne odotus-puolelle ja sitten harmittelen miksi edes menin!! Mulle muiden onnistumiset ei anna toivoa, vain tällaisten pitkämatkalaisten joilla hieman vaikeempi tilanne, näistä osaa aidosti iloita!
Toivottavasti muuten tuo menopur tehoaisi teille paremmin!! Mä jotenkin edelleen luotan siihen enemmän (mututuntumaa) kun ainut hoito josta jotain meni pakkasen oli menopurilla, tosin silloin kehittyi se 42 follia.

Toive oon pahoillani että jouduit palaamaan tälle palstalle :(
Toivottavasti pas sitten onnistuisi, oletteko jo ajatelleet jotain tarkempaa ajankohtaa?

Halle miten siellä menee?

Laura tervetuloa palstalle :)

Nellikaneli no hyvä että tuo löydettiin ennen siirtoa! Olet sitten ehempi ottamaan ne tulevat topit vastaan ;)
Tiedätkö jo milloin pääsette siirtoon?

Unohdinko jonkun? No vilkutuksia varmuudeksi ;)

ON: vatsa kesti hyvin lautailun ja hiihdon mutta päivän moottorikelkka-jumputus veti vähän takapakkia, hieman taas turvotusta ja isoin haava arka, joten lepäilen nyt hetken taas kerran :)
Kohta olis meilläkin suunnittelukäynti, enää 1,5 viikkoa, nopeasti se aika näyttää menevän!
 
Johkunen Kiva kuulla, että reissu meni hyvin tuota kipuilua lukuunottamatta. Moottorikelkkailu on kyllä aikamoista rytkytystä. En tiedä, milloin PAS tehdään. Tällä hetkellä suurin murhe on kohtu, joka ei suostu supistamaan alkiota ulos tai lähinnä kai kohdunkaula ei suostu aukeamaan tai jotain. Synnyttämättömien naisien ongelma kuulemma. Kolmannet satsit Cytotecejä menossa. Kerralla otetaan aina 2x4 tbl ja kolmas satsi siis menossa. Ei vaan vuoda ulos. Maanantaina kaavinta, jos nyt ei tehoa. Sitä en millään haluais, kun pelkään, että se vaurioittaa limakalvoa tms. Veikkaan kyllä, että kaavintaan tämä menee.
 
Viimeksi muokattu:
Toive voi harmi ettei tyhjennys lääkkeellisesti ole alkanut... tai toivottavasti olisi tällä välillä! Ok eli silloin tuo pas tietysti riippuu täysin siitä, milloin kroppa on normalisoitunut. Pitkää pinnaa sinne!
 
Melargia :hug:

johkunen sulla ollu varmasti mukava joulu pohjosessa. Mäki haluun sinne! :D Onneks mies on jo vähän lupaillukkin sellasta keväälle :)

on: Oon syönyt Primolutia tulevaa hoitoa varten. Vielä pitäisi viikolla venyttää kierron alkua, että täsmäisi paremmin luovuttajan kierron kanssa. En malta odottaa, että päästään toteuttamaan itse hoitoa.
 
Halle kevät on varmasti parempaa aikaa sinne mennä, nyt kaamoksen takia aurinkoa ei näkynyt, mutta kyllä se käynti lumen keskellä piristi kuitenkin!
Tuntuu vaan että vähän liian rytinällä taas arki alkanut ja lepposuus poissa : /
Tuleva hoito meinaa pyöriä mielessä ja eilen teinkin kysymyslistaa lääkärille, käyntiin on enää viikko aikaa. Suurin murhe on tosiaan leikkauksen jälkeen ollut hyvin lyhyt kierto, eka kierto kun oli suunnilleen 20pv (leikkausvuodon takia vaikea tarkasti sanoa) ja toinen sen 21pv josta olin jo pari päivää vuotanut pillereiden läpi. Lisäksi mun vuoto on tuplaantunut entisestä, mitä pidän ihan hyvänä koska aikaisemmin on ollut ihan olematonta tuo vuoto, niin nyt ainakin tuntuu jopa normaalilta. Siltikin kun nyt pillerit ei pidä vuotoa poissa, niin mitenhän nuo Primolutit tai vastaavat, toivottavasti saadaan mun kierto haltuun hoidon kannalta.
Meinaan myös kysyä kohdun rapsutusta ja josko siitä limakalvosta otettaisiin näyte tutkittavaksi. Jotenkin haluisin tietää, onko sen puoleen edes mahdollisuuksia...
Toivottavasti sulla tuo venytys onnistuu! Olisko se sitten tavallaan ens kuukautisista kun luovuttaja alkaa itseään piikittää? Tosi jännää, toivon parasta sinne teille että kaikki menisi nyt hyvin =)
 
johkunen on kyllä lyhyet kierrot sulla. Mitenköhän ne noin sekos?
Mullehan tehtiin se raaputus tossa joulun alla ja samalla otettiin PAD-näyte limakalvolta. Tänään sain tulokset ja onneksi mitään pahanlaatuista ei löytynyt. Limakalvo ei vaan täsmänny kierron sitä vaihetta eli oli kypsymätön. Mitäs jos siinä limakalvossa on aina siirroissakin ollu vikaa ja siksi alkiot eivät ole kiinnittyneet? Todella mielenkiintoinen löydös. Pääsen luultavasti ensviikolla kyselemään siitä lääkäriltä. Voiko siihen vaikuttaa jotenkin lääkkeillä? Mulla on aina ollu ultrassa tosi paksu ja hyvännäkönen limakalvo, kuten oli nytkin, kun otettiin tuo näyte..
Juu siis tulevassa kierrossa alkaa luovuttajan piikittelyt ja tammikuun lopussa olis punktio. Juu jännää on :D Mun piti alkaa siivoomaan, mut klinikan puhelun jälkeen oon ollu ihan hervoton :D
 
).( Huh, 3. IVF käynnistyy helmikuun alussa. Jännittää jo nyt, oon jopa innoissani. Suunnittelukäynti on vasta tammikuun lopussa juuri ennen piikittelyn alkamista, niin en tiedä vielä lääkkeistä, mutta lyhyt kaava taas. Suoraan lomalta IVF-hoitoon, ainaki pitäisi stressitasot olla alhaalla. :)

halleb hienoa, pääsitte tositoimiin!
 
  • Tykkää
Reactions: HalleB
Hyvää Uutta vuotta teille sisukkaat naiset! Toivotaan, että tämä vuosi toisi meille kaikille paljon hyvää.

Täällä on yritetty sopeutua taas arkeen loman jälkeen. Joulu ja UV vietettiin mites muuten, kun vauvojen ja vauvamahojen keskellä. Tajusin, että mun elämässä ei ole muuta ellen aio alkaa erakoksi ja linnottautua sisälle. Ihania lapsia ne kaikki on, ja osaan kyllä olla onnellinen ystävieni ja siskojeni raskauksista/vauvoista, mutta se kaikki muistuttaa aina omasta tilanteesta ja se tuntuu välillä niin pahalta. Pitkän aikaa on ollut hyvä olo ja olen pystynyt nämä asiat kohtaamaan ilman mitään suuria tuntemuksia. Nyt lomareissun aikana oltiin viikon verran siskon luona jossa oli 1kk ja 2v lapset ja se muistutti taas hyvin siitä, että mitä menetänkään jos en omaa lasta koskaan saa. Kahden lomaviikon aikana saatiin myös kaksi ilmoitusta Suomesta syntyneistä vauvoista. Alkuvuonna on syntymässä 4 vauvaa läheisille ystäville ja toiselle siskolle. Ekaa kertaa tuli myös tunne et nyt lähen vetämään facebookistakin ku siellä ei muuta ookaan ku ultrakäyntejä, neuvolakäyntejä, vauvan syntymiä, kakkaralleja sun muuta ihanaa. Naurettiin miehen kans, et pitäiskö meidänkin päivittää sinne meidän ultrakäynnit ja hormonien turvottama pömppömaha ja kaikki muu ihana mitä tässä on saatu kokea. Onneksi tiedän kuitenkin sen, että tämä tunne on vain ohimenevä ja saan taas ajatukset positiivisemmaksi kun kevättä kohden mennään. Tämä pimeän aika saa mielen muutenkin matalaksi. Itselle vauvamahat ja pienet vauvat aiheuttaa eniten palan tunnetta kurkussa. Sitten kun lapset kasvavat, se ei tunnu enää niin pahalta.


Nomen: Aika sanaton olen kun luin tarinaasi. Ihan kauhea tilanne, kieltämättä. Itse en olisi pystynyt noin paljoa nielemään, ois anoppi saanut kuulla jo pari valittua sanaa. :mad: Onko tilanne kehittynyt mihin suuntaan? Miten miehesi suhtautuu asiaan? Hirmusesti tsemppiä sulle!

Johkunen: Teillä hoito lähestyy. Hurjan nopeasti aika kulunut. Joko on pitkä kysymyslista lääkärille? Mitkä asiat sua eniten mietityttää?

Haikala: Tervetuloa! Kyselit, että onko tehty muutoksia tai kokeiltu jotain uusia juttuja. Ei. Se on ollut aina vastaus kun jotain on yrittänyt ehdottaa. Julkisen puolen meininkiä. Meillä on toinen IVF menossa, alkioita siirretty kaiken kaikkiaan 14, kahdeksassa siirrossa. Viime pas:n yhteydessä lääkäri vihdoinkin suostui kokeilemaan kortisonia seuraavassa pas:ssa. Omin päin olen kokeillut Primaspania ja silloin tuli plussa, mutta meni kesken.

Toive13: Voi ei, ikävä kuulla että se onni otettiin pois. Miten olet jaksellut? :heart:

Laura: Tervetuloa tänne jakamaan ajatuksiasi ja tsemppiä hoidon aloitteluun.

Melargia: Harmi, että pikkuinen ei jaksanut sinnitellä pidempään. Tiedän, että tämä ei varmaan tässä vaiheessa lohduta, mutta positiivista on että jotain yritti tapahtua. Itseäkin tympi kun lääkärit tuota joka kerta hokivat, mutta nyt osaan onneksi nähdä myös sen positiivisen puolen siinä asiassa.

Nellikaneli: Onni onnettomuudessa, että neste huomattiin tässä vaiheessa eikä mennyt hyvää alkiota hukkaan. Osasiko lääkärit sanoa että mistä johtuu?

HalleB: Teilläkin hoito on jo ihan lähellä. Toivottavasti pääsette nyt loppuun asti.

Aniraz: Mahtavaa, että olet nyt saanut levätä ja kerätä voimia hoitoa varten. Pidä tuo tsemppi yllä! =)
 
Halle mä jotenkin luulen että tuo endon putsaus/ leikkaus aiheutti tän oman kierron sekaantumisen. Joskus reilu 10 vuotta sitten mun kierto oli jotain 27-29 päivää kun taas viime vuosina kun endo riuhunut niin on kasvanut 29-33 päivää. Nyt on menossa kp16 joten saas nähdä kerkeekö vuoto alkamaan ennen kuin lääkäri on sitten viikon päästä kp23! Kysyn siis ensimmäisenä miten saadaan kierto haltuun.
Hei tosi hyvä ettei näytteessä löytynyt mitään :) Mutta joo aika kumma tuo ettei vastannut kierron vaihetta. Toivottavasti lääkäri osaa sitten sun kysymyksiin vastailla koska kyllä minäkin haluaisin tietää tilanteen tuossa vaiheessa!
Mutta juuri samasta syystä haluaisin että multa otetaan myös koepala, että tietäisi onko edes mahdollisuuksia vai meneekö rahat kankkulan kaivoon!!
Ihan alkoi sun puolesta jänskättää täälläkin :D ja sitten alkoi jännittää vähän tuo omakin että tullaankohan me 1 vai 2 kiertoa sua jäljessä :)
Kerro jos saat lääkäriltä ens viikolla vastauksia koska kiinnostaa kovasti!

aniraz kiva kuulla että oot alkanut jo hoitoa odottaa! Hyvää reissua teille ja tulkaa rentona takaisin :)

valoa ei mikään ihme jos ajatukset vähän pyörii kun teidän ympärillä noinkin paljon jakaudutaan!! Mä oon saanut huokaista helpotuksesta, että tällä hetkellä lähimmät ovat jakautumisensa tehneet ja nuo hieman kaukaisemmat eivät sitten niin kovasti tunnukaan kun ei jatkuvasti ole tekemisissä.
Ja samaa mieltä facesta, mä oon jättänyt sen aika vähälle ja välillä oikein harmittaa kun käy ja kaikkien profiilit täynnä kuvia tai juttuja lapsista! Ei muuten, mutta muistuttaa niin kovasti aina omasta tilanteesta enkä aina jaksaisi niistä hyvän-tavan-mukaisesti tykätä vaikka se päinvastoin välillä satuttaa : /
No uusi vuosi, ehkä uudet kuviot!
Niin suurin ongelma tässä tuntuu nyt olevan liian lyhyt kierto koska tiedän ettei se sovi jos sitä ei saada hallintaan. En lähde tekemään kallista hoitoa ellei kaikki edellytykset ole kohdillaan. Toisena tietysti mietityttää näiden hoitojen onnistuminen, toivo kun on aika pitkälle näiden vuosien aikana mennyt :D Mutta välillä jaksaa innostua ja odottaa jotain, kyllä mä nytkin odotan sitä hoidon suunnittelua, mutta en vielä hoitoa kun en siihen vielä edes usko! Niin, loput kysymykset koskee sitten itse hoitoa tai luovuttajaa, joten katsotaan mitä vastauksia saadaan.
Sulla sitten passin odotus on menossa, onko vielä pitkä aika?
 
Viimeksi muokattu:
Valoa Kohtalaisesti ollaan jaksettu. Mies ollut hyvänä tukena. Kyllä tästä selvitään. Näin pitkälle ei ole koskaan päästy eli jotain positiivistakin tästä pitää yrittää vaikka väkisin nyhtää irti. Se mua harmitti tässä keskenmenossa, että lääkkeellinen tyhjennys ei onnistunut vaan jouduin kaavintaan. Pelkona siis se, että kaavinta vahingoittaa kohtua tai limakalvoa ja vaikeuttaa raskautumista. Kerroin pelot lääkärille ennen nukutusta ja epikriisissä sit lukikin, että "erikoislääkäri varovasti kaapinut" (erikoistuva lri varmaan teki imutyhjennyksen, koska kaks lääkäriä siinä paikalla oli narkkarin lisäks). Jospa se kaavinta ei olis vahinkoa saanut aikaseks, mut saa nähdä. Edelleen kipua ja vuotoa (4 päivää kaavinnasta kulunut). Toivotaan, että kohta alkais helpottaan.

Muiden raskauksista Mua kans vähän jo "onneks" ikä varjelee raskausuutisilta, kun kaikki on jo lapsensa tehnyt, paitsi "vanhapiikakaverit" ja osa omien+miehen sisaruksista. Omien sisarusten raskaudet jaksan, mut miehen sisarusten raskauksia en jostain syystä jaksa yhtään. Mistäköhän sekin johtuu?

Aniraz Ihana kuulla kuulumisiasi ja tunnut olevan hyvällä&positiivisella mielellä! Toivon teille paljon onnea&voimia tuohon 3. hoitoon:heart:!
 
aniraz, jännää! Ei enää kuin kolmisen viikkoa jäljellä :)

HalleB, tsempit viime hetkien odotteluun, pian pääsee tositoimiin!

valoa, voimia tohon kurjaan tilanteeseen. Välillä kieltämättä tuntuu että FB:n on lähinnä lapsellisten ilmoituskanava ja kaikki mitä siellä kirjoitellaan, liittyy lapsiin.
Ja ei osattu sanoa miksi kohdussa oli nestettä, kuulemma tuoresiirtoon liittyy aina riski nesteestä kohdussa. Joskus elimistö kuulemma reagoi sillä tavoin hormonikuormitukseen. Toisena syynä voi olla nesteen kertyminen munajohtimiin johon on ainoana ratkaisuna johtimien klipsaus.

toive13, päivä kerrallaan :( Oon tosi pahoillani teidän puolesta.

ON: Tiistaina olisi kp11 ja uä. Oon piikitellyt joka toinen päivä Menopuria ja ultrassa tsekataan nyt sitten tuo kohdun tilanne ja limakalvon paksuus. Jos ei ole nestettä ja limis hyvä, niin sitten irrotuspiikkiä ja siirto varmaankin perjantaina. Jos nestettä taas on, niin siirto todennäköisesti peruuntuu ja aletaan miettiä johtimien klipsausta :( Mä olen ajatuksissani jo aika paljon pidemmällä kuin lääkäri joka uskoi nesteen johtuvan ylikuormituksesta. Mä puolestani oon jo varautunut pahimpaan, mutta parempi näin ettei sitten ole valtava pettymys jos siirto siirtyy taas muutamalla kuukaudella.
 
johkunen: On se tärkeä saada kierto kohilleen jos noin rankkaan ja kalliiseen hoitoon lähtee. Toivottavasti vaikka lääkkeillä se saadaan sopivan mittaiseksi. Mulla ovulaatio tuli ja meni, pari päivää liian aikaisin. : / Just oli vielä joulutauko menossa kun olisi pitänyt siirto tehdä. Nyt odotellaan taas kuukausi ja toivotaan et päästäs sitten siirtoon.

Toive: Onpa ikävä et jouduit kaavintaan. :( Jospa lääkäri on ollut sen verran helläkätinen ettei ole saanut pahaa tuhoa aikaiseksi. Miten teillä nyt jatkot hoitojen suhteen, vai oletko jaksanut vielä niin pitkälle ajatella?

Nellikaneli: Jännittävä tilanne teillä. Toivottavasti siellä olis olosuhteet parantuneet ja pääsisitte siirtoon. Tulehan tiistaina kertomaan kuinka käy.
 
Valoa Meillä on kaks alkiota pakkasessa. Ne siirretään keväällä, jos sulatuksesta selviävät. Edellisen hoidon ainut pakkasalkio ei selvinnyt sulatuksesta, joten en oikein usko, että nuokaan selviävät. Varmaan 1-2 luomukiertoa parantelen paikkoja eli PAS voisi olla maalis-huhtikuussa, jos kierto palaa heti normaaliks.
 
Viimeksi muokattu:
valoa samaa mieltä, en välttele lähipiirin lapsia, eikä ne mitään surullisia tunteita herätäkkään. Mutta FB:n vauvamahat, mammalomailmoitukset, ultrakuvat, raskausuutiset ja kuvat vastasyntyneistä riipaisee.

menopuria käyttäneet onko siinä lasiampulleja? :confused: tarviiko jokainen päiväannos sekoittaa erikseen?

).( Tutkailin meidän hoitopapereita, henkisesti valmistauduin tulevaan. Meille ei ole puhuttu alkioluokituksista, mutta huomasin että 1. hoidossa sen yhden normaalin alkion fragmentaatio oli 30%. 2. hoidossa saatiin jopa 2 normaalia alkiota, joiden fragmentaatio oli 20%. Joten tästähän voidaan päätellä, että kunhan mun yliherkät munasarjat saataisiin reagoimaan normaalisti, niin voisi tulla enemmänkin hyviä alkioita. Voi ainakin toivoa? 2. hoidossa saatiin kehittymään 7 rakkulaa vähemmän, mutta vielä pitäisi saada määrää alas hurjasti. Muistaakseni lääkäri sanoi että Menopurilla rakkuloita tulee vähemmän, mutta en nyt muista tarkemmin.
 
Kiitokset teille kaikille :hug:

HalleB Minä kävin syksyllä kohtutähystyksessä ja siinä otettiin koepala limakalvosta. Sitten siinä selostuksessa luki että se limakalvo oli "höttöinen". Kysyin tuosta lääkäriltä, että mitä se tarkoittaa, niin se limakalvo oli kiertopäiviin nähden (se oli kp6) paksu, vaikka just oli loppunut vuoto. Mutta koepalassa oli sitten kaikki ok. Jäin sitten jotenkin miettimään tuota niinkuin sinäkin, että jos se limakalvo ei vastaakaan aina sitä kierronpäivää mitä sen pitäisi olla? Vähän niinkuin "elää omaa elämäänsä"?
Tehdäänkö se siirto lääkkelliseen kiertoon, siis ettei tule ovista? Mietin vaan sitä, että oisko sillä vaikutusta ettei olis omat hormonit sitä limakalvoa kasvattamassa(/sotkemassa)? Toivottavasti lääkäri osaa vastata kysymyksiin ja tule kertomaan mitä vastasi, kiinnostava asia! Ja jippii, sinullahan on jo tosi lähellä hoito/siirto!

Oonkohan muistanu toivottaa Lauraa ja Haikalaa tervetulleeksi...? Tervetuloa vaan!

Nellikaneli Toivottavasti se oli vaan kerta tapaus, ettei ole mitään pahempaa! Tsemppiä huomiselle!

valoa harmitus negasta! Ja pöh sen oviksen kanssa : / Onpas melko ruuhka vauvauutisten kanssa sinun lähipiirissä, huh. Itselle oli siskoni rakaus kova paikka, veikkaan ettei se uutinen kun toista odotetaan tule olemaan helppoa, jos itse vielä vaan tässä junnaa. Olen vaan kylmän viileästi piilottanut facessa kaikki uutiset raskauksiin/synnytyksiin/yms pois näkyvistä ja joitakin ihmisiäkin piilottanut seinältä.

Toive13 Ikävä homma että sitten siihen kaavintaan jouduit :( Onko jo kivut ja vuoto helpottaneet? Raskas aloitus vuoteen :(

johkunen Onpas se leikkaus tosiaan pistäny kierrot sekaisin :O Voihan se olla että menee vielä hitusen kauemmin palautua kokonaan, vaikka muuten oot jo ihan toipunut? Toivottavasti se saadaan kuntoon ja saat lääkäriltä vastauksia! Jospa se hoito siitä vielä konkertisoituu kun käytte siellä suunnitellussa, tsemppiä sinne!!

aniraz onko teillä minä päivänä lomalle lähtö? ei vissiin kauaa enää? Hyvä ettei enää ahista se hoidon aloitus, vaan on jo innostus!

...
Kävin tsekkausultrassa vuoden lopussa, kun oli useamman päivän jomottanut alamahaa ja särkenyt alaselkää ja vähän jotain ihme (valkkari)vuotoa, pieni huoli että joku tulehdus. Ei siellä onneksi mitään näkynyt, vähän kyllä nolotti, mutta saipahan mielenrauhan..
Pas-suunnitteluakin sais soitella, josko ens kiertoon. Vaan en tiiä yhtään jaksanko, huomasin että taidan olla vähän väsynyt tähän kaikkeen. Toisaalta se plussa antoi hitusen toivoa, että ehkä tässä hommassa on järkeäkin, mutta toisaalta ei jaksa sitä pettymystä. Ne kun on viimeiset mahdollisuudet ja tiedä sitäkään selviääkö yksikään sulatuksesta. Voihan sitä tällä jatkuvalla harmaudellakin olla tekemisensä tähän mielialaan : /
 
Toive13 ja melargia :hug: Surullista että ensin annetaan ja sitten otetaan heti pois.

Toive13, toivottavasti kroppasi palautuu kaavinnasta mahdollisimman pian. Sulla on kuitenkin hieno asenne. Näet tässäkin kuitenkin jotain positiivista.

Mulla kans nuo miehen sisarusten raskaudet on ollut helkkarin kova paikka. Niitä kun ei pääse pakoon. Täysin rehellinenkään ei voi olla. Täytyy vain hymyillä ja jutustella mukavia. :headwall:

Valoa :hug: Oliko olosuhteista huolimatta hyvä reissu?

Haikala, tervetuloa :flower: Täällä on muitakin "palstapakolaisia" ;)

Vaikka julkisella ollaankin hoidossa, pieniä muutoksia on tehty joka hoitoon. Esim. lääkkeet ja annostukset ovat vaihtuneet. Ekassa oli Gonal-F+IVF, toisessa Menopur+ICSI. Kolmas hoito mennään Menopurilla, mutta annostukset nostetaan maksimiin. Sumuttelutkin alkaa jo kp 21. Aikaisemmissa hoidoissa kp 23. Lisäksi punktiota yritetään venyttää mahdollisiman pitkälle. Viimeksi suurin osa soluista oli raakoja ja katoa meillä käy muutenkin. Vielä ei tietoa tehdäänkö IVF vai ICSI. Riippuu varmaan solujen määrästäkin..

Laura@82 Me mennäänkin samalla aikataululla. :) Mulla sumuttelut alkaa keskiviikkona. Onko sulla punktio ym. Oulussa?

Nellikaneli hyvä juttu, että huomasivat tuon nesteen kohdussa! Pidetään peukut pystyssä PASsiin.

johkunen ja HalleB on kyllä nopeasti aika mennyt kun teidän suunnittelukäyntikin lähenee. :)

HalleB, Mielenkiintoista että limakalvo on kypsymätön vaikka ultrassa kaikki näyttää hyvältä. Tuota ei taideta ihan jokaiselle tehdä? En ole ainakaan vastaasta aikaisemmin lukenut/kuullut.

Aniraz, mulla on kokemusta Menopurista edellisestä hoidosta. Joka päivä lääkettä ei tartte sekoittaa. Kuiva-aine ja neste ovat eri lasiputeleissa ja ne sekoitetaan. Sen jälkeen lääkkeen voi säilyttää huoneenlämmössä. Annostuksesta tietysti riippuu kuinka kauaksi aikaa tuo puteli riittää. Menopur pitää itse annostella ruiskulla, mutta helppoa hommaa sekin. Ruiskuja ja neuloja kuluu, mutta niitä tulee lääkkeen mukana. Ensimmäinen kerta on tietysti jännin, mutta kyllä se sujuu. :)

Mukava kuulla että odotat jo hoitoja! :) Rentouttavaa lomaa!

).( Lomat on lusittu ja pari päivää töidenkin tekemistä harjoiteltu. Olo on vieläkin ihan raato. Työt pyörii vapaallakin mielessä enkä oikein mitään tahdo saada aikaiseksi. Saa nähdä millaista hallaa stressi parin viime kuukauden aikana on tehnyt kropalle kun henkisestikin on vielä poikki. :/ Keskiviikkona alkaa sumut. Hälytykset soimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Piu Pau jo vain aikalailla samalla aikataululla mennään, mulla alkaa sumut lauantaina, pitäis varmaan pikkuhiljaa hakea lääketilaukset apteekista, aina jää viime tinkaan :) Ultrat on Kokkolassa sit punktio ja siirto on Oysissa, helpottaa suuresti kun ei tartte ouluun asti ultriin ajaa , matka putos puolella ja töihinkin kerkee saman päivän aikana vielä menemään. Tsemppiä sinullekin pikkuhiljaa alkaviin hoitorupeamiin.

HalleB, onko sinulla foolihappoa käytössä parantamassa limakalvoa?

Toiveelle voimia ja jaksamista, ihan kuin ei keskenmenossa olisi itsessään kestämistä niin pitää vielä kaavintaan joutua :( mut uskoisin ettei kohdulle ole pitkäaikaista haittaa kaavinnastakaan, kunhan paranee kunnolla.

Katsoiko kukaan nyt viikonloppuna Avalta sen Onnen varjot- elokuvan? Kuvasti kyllä niin hiton hyvin tän lapsettomuuden tuomat tunteet ja sen raakuuden mitä lapseton ihminen pahimmillaan joutuu kokemaan perheen ja ystävien taholta, varsinkin kun asuu tällaisella pikku paikkakunnalla niinkuin me :(
Mutta täältä noustaan ja näytetään muille!
 
Nellikaneli kovasti tsemppiä sinne että kaikki olisi kunnossa ja pääsisitte perjantaina siirtoon!

Valoa onneksi aika tuppaa menemään nopeasti ja kohtahan sullakin pas sitten taas menossa :) Juu tuo kierto painaa nyt kovasti, samoin jatkuvat yölliset hikipuuskat, onkohan mun oma hormoonitoiminta lähtenyt menossa alaspäin?! Noh ei auta murehtiminen, kohta onneksi pääsee lekuria piinaamaan!

aniraz piu_pau vastasikin sulle jo menopurista, mutta tosiaan mulla on ollut menopuria kolmea eri lääkekokoa, suurin 1200, keskimmäinen 600 ja pienin taisi olla 300. Suurimmalla paketilla siis lähdettiin liikkeelle, sekoitin ensin koko paketin 1200 josta sitten pistelin määrätyn annoksen ja laskin paperille milloin seuraava annos täytyy sekoittaa. Ei ihan niin näppärä kuin puregon mutta helposti oppii kun ekan satsin opetellut. Mulla menopurilla saatiin myös paljon muniksia, mutta saattoi johtua siitä että 3*IVF tehtiin vuoden sisällä, eli kroppa oli valmiiksi jo hormoonihuuruissa, niin loppua kohden piti pudottaa annoksia kun tuli se 42 follia kolmannesta (menopurilla annos 225).

Tuo fragmentaatio onkin sitten monimutkainen juttu, meillä se myös suurena ongelmana. Jos esim. alussa sitä on 10% ja alkio lähtee jakaantumaan, niin tuo % voi tuplaantua tai sitten pienentyä, riippuen miten jakaantuu, eli alun huono alkio voikin tsempata jakaantumisen myötä ja hyvä alkio mennä huonompaan suuntaan. Ja jos fragmentoitunut alkio selviää pitkästä viljelystä (blastoksi asti) niin se luokitellaan yhtä hyväksi kuin ei-fragmentoitunut alkio. Toivotaan että menopur auttaisi teillä laatuun :)

Melargia hyvä että kävit niin sait ainakin mielenrauhan :)
Kyllä tää harmaus varmasti vaikuttaa asiaan, ainakin mulla meinaa hermot olla aivan liian kireellä enkä tunne olevani valmis hoitoon, mutta järkevintä se on nyt heti tehdä kun kroppa mahdollisimman puhdas, eli tällä mennään ja koitan muuten keksiä muuta kivaa puuhaa! Toivottavasti se plussa toisi sulle myös uutta intoa lisää mielellään ihan kohta :)
Periaatteessa ainoastaan suolen paranteluun (ja isoimman haavan) menee pidempi aika ja muutoin kaikki pitäisi olla jo kunnossa kun emättimeen ja kohtuun ei koskettu ollenkaan, mutta jotenkin tuntuu että kierto on vielä sekaisin. Voihan se kyllä johtua noista pillereistäkin kun googlasin että joillakin sekoittanut kiertoa. Tänään menossa kp20 ja toistaiseksi pöksyt puhtaan joten toiveita ilmassa...

piu_pau täälläkin olisi pitänyt vetää kirkuva punainen lippu salkoon reilu viikko sitten: kahdet kunnon kilarit viikon sisällä kotona, voi mies parkaa:D Noh toivottavasti saat stressin helpottamaan ennen kunnon hormooni-höyryjä! Eikös sumujen aikana saa ainakin ottaa pienen lasin viiniä illalla hermolääkkeeksi ;) Mulla se meinaa toimii hyvin, myös unilääkkeenä! Sulla taisi olla hoito pitkällä kaavalla tulossa?

Laura tsemppiä myös hoidon alkuun! Mä missasin tuon ohjelman, noh tähän mielentilaan ehkä hyväkin, mutta muutamia muita dokkareita + kirjoja olen lueskellut ja varsinkin tuo kirja auttoi käsittelemään myös omia ajatuksia.
 

Yhteistyössä