En tiedä prosenteistä, mutta iso se varmaan on. Olen ollut avioliitossa 27 v. Puolisoni on omanlaisensa persoona, en vieläkään häntä täysin tunne. Hän on pettänyt minua lukemattomat kerrat, ellien perusteella minun olisi pitänyt erota jo monta kertaa. Olen myös itse pettänyt, sekä kännijuttuja että pitempiä.Hain huomiota, hellyyttä ja kohennusta itsetunnolleni. Välillä olen ollut todella onneton, välillä ihan tyytyväinen ja onnellinen. Elämä on sellaista ja jos mitä olen oppinut niin sen, että ketään ei voi omistaa eikä muuttaa voi muuta kuin itsensä. Minulla on laaja ystävä ja tuttavapiri. Kaikenlaisia ihmisiä papeista ja tuomareista narkkareihin ja vankilakundeihin. Näistä ihmisistä tiedän vain yhden pariskunnan, joka ei ole koskaan pettänyt. Jopa kaikkein tyyneimmät ja rauhallisimmat parit, sellaiset joista kaikki sanovat, että he ovat niin onnellisia. He nyt evät ainakaan koskaan...Onnellisia he edelleen ovatkin, kaikesta huolimatta. Rakkaus on anteeksi antamista, ei omistamista ja tarrautumista. Mutta myös itseään pitää rakastaa niin, ettei anna puolisonsa tai kumppaninsa alistaa ja aiheuttaa pahaa mieltä ja surua.
