Tavallaan. Anteeksi, en muista nikkiä, mutta siis kolme viestiä olen laittanut, viimeisin miehestäni.

Oikeastaan loydän sinun kirjoituksesta enemmän itseni, vaikka minä en ole ollutkaan se pettävä osapuoli. Ei sillä, etteiko tilaisuuksia olisi tullut, mutta tiedän valitettavasti ystäväpiiristäni ja myos entisen mieheni takia, miltä se tuntuu, joten olen aina jättänyt väliin, minä en halua vetää mattoa toisen alta, missään tilanteessa.
Miehelläni on myos valtava tarve saada hyväksyntää, osittain siksikin, ettei sitä oikein koskaan ole saanut ja toiseksi ei voi sitä edes uskoa, johtuen lapsuudestaan, jossa sitä ei edes saanut vaan oli aina jollakin tapaa kakkonen. Myohemminkin tulkitsi asiat niin, vaikka ei olisi normaalille ihmiselle tullut edes mieleen ja taas kerran johtuen lapsuuden traumoistaan. Toisaalta, jos kotona ei ole voinut eikä ole opetettu puhumaan omista tunteista käsin, niin ihminenhän pitää sitä ihan normaalina, eikä ymmärrä edes ongelmaa olevan? Tämänhän voi ajatella olevan moite? Kun ei ole tottunut puhumaan. Moite, mistä se tulee? Eiko se tule tyytymättomyydestä? Ei kaikkea tarvitse hyväksyä edes kumppaniltaan, eikä edes kestää, mutta jos kuulee liian usein moitteita, tarkoittaa se sitä, että joku ei ole tyytväinen johonkin. Yleensä se ei ole moite persoonaa kohtaan vaan moite on tyytymättomyyttä siihen, mitä toinen ei tee tai tekee? Jos niitä moitteita alkaa tulla liikaa, eikä mielestään ole liian herkkänahkainen eikä kestä kritiikkiä(huono itsetunto), niin silloinhan pitäisi istua alas ja etsiä moitteiden takana oleva syy? Yleensä moitteet tulevat ulos eri paikoista kuin todelliset syyt ovat, mutta ne loytyvat kyllä puhumalla ja ne on mahdollista korjata, jos kumpikin haluaa. Te kumpikaan, ette saaneet mitä tarvitsitte. Sinä et saanut hyväksyntää, kauniita sanoja jne. Ja jotakin jäi puuttumaan vaimoltasikin. Todennäkoisesti henkinen yhteys oli se mistä vaimosi moitteet alkoivat. Yleensä naiset voivat huonosti, jos tämä henkinen yhteys on vaillinainen, eli et avaa itseäsi ja et jaa itseäsi. Naiselle lähin suhde usein tarkoittaa sitä. Tutustumisesta alkaen naisen vaatimus tähän kasvaa koko ajan. Aluksi ei odoteta niin paljon, mutta ajatellaan, että vuosien myota siippa alkaa luottaa ja siksi avautumaan. Nainen katsoo tämänluottamuksen osittain rakkaudeksi, eikä tunne saavansa sitä jos toinen ei jaa eikä kehity tässä. Naisen suhde mieheen on tavallaan symbioottisempi, usein kuitenkin ihan terveellä tavalla. Jos mies ei tätä ymmärrä nainen helpommin katkeroituu ja alkaa syyttämään toista kaikenlaisesta, kun ei itsekkään osaa sanoa missä se vika on. Ilman oikeanlaista puheyhteyttä nainen vain ei tunne olevansa rakastettu. Kun tässä sitten vielä tapahtuu loittonemista ja usein pettäminen sen myos tekee, vaikka pettäjä ei edes tajua sitä, nainen huomaa tämän ja syyttely edelleen syvenee. Kokeile joskus huviksesi mitä tapahtuu valehdellessa ja salaillessa. Se kenelle puhut totta, kuin auttomaattisesti tuntuu läheisemmältä ja se kenelle valehtelet ikään kuin loittonee. Tämä on silkkaa psykologiaa, siksi suhteessa ei saa valehdella, jos mielii pitää suhteensa läheisenä, myos itselleen. Tämä läheisyyden tuntu myos usein aikaan saa sen ettei voi pettää toista. Tulee huono omatunto. Jokainen nainen reagoi lähän loitontumiseen vaistomaisesti...kukin sitten omalla tavallaan
Minä en koskaan moittinut juurikaan, mutta yritin keskustella, voihan tämänkin nähdä siis moitteena, jos itse ei näe, että omassa toiminnassa on vikaa lainkaan?
No, palatakseni vielä siihen, että sinun kirjoittamasi siis vastasi enemmän minua. Minä yritin kokoajan korjata tilannetta, yritin korjata seksielämää, puhua siitä myos. Olen sosiaalinen ja hyvin ulospäinsuuntautunut ja kauniiksikin kutsuttu. Minulla on paljon ystäviä ja saan paljon positiivista hyväksyntää heiltä. Siltikään en kokenut saavani mieheltäni tarpeeksi hyväksyntää, koska muut antoivat sitä huomattavasti enemmän. Koin, ettei mieheni ymmärtänyt, miten lämmin ihminen olen, enkä miten älykäskään. (han muuten jäi aina kiinni teoistaan)Minä aina huomasin ja useimmiten todella narautinkin. Hän ei koskaan oppinut ymmärtämään, että älykkäät ihmiset kyllä huomaavat, eikä heidän seläntakanaan voi puuhastella ilman, että se tiedetään. Tavallaan aloin kasvaa ajatukseen, että hän on hiukan yksinkertainen ja toisaalta arvostukseni häntä kohtaan alkoi laskea, silti yritin edelleen korjata tilannetta. Minä sain moitteita, vaikka syy oli hänen tekemisissään. Hän alkoi mustasukkaisesti vahtia menojani, vaikken koskaan tehnyt mitään. No, hän sitten itse tiesi miten helppoa se on, niin että sellainen itsekkin pettävähän sitä toisessa epäilee eniten, vaikkei olisi aihettakaan.

Miksen minä sitten pettänyt? sinun historiasi on enemmän minun kaltainen suhteessanne?
Yleisesti ottaen minulla on hyvä itsetunto, enkä sinällään tarvitse paljon hyväksyntää. Tarvitsen vain tietää, että teen parhaani ja että tämä on minun näkoinen juttu. En paljon välitä toisten mielipiteistä koskien itseäni, olen halukas oppimaan, mutta perusarvoni elämästä olen hyväksynyt osaksi itseäni ja osaan ajatella seurauksia. Minulla on ihan mukavaa itseni kanssa ja toimin arvojeni mukaan, niitä ymmärtäen. Mikään ei olisi mielestäni pahempaa, kuin arvottaa itseäni jonkun toisen hyväksynnän kautta. Olen itselleni ihan riittävä. Kiitos tästä vanhempieni, mutta....koitin tuoda jotakin esille sinulle asiassa, että hurjan korkea hyväksynnän tarve joka saa ihmisen pettämään, kuin pahanen pikkupoika äidin seläntakana, kielii aina jostakin sinun ongelmastasi, eikä sillä ole mitään tekemistä vaimosi kanssa, koska sinä teet omat päätoksesi elämässäsi, mitä tahansa ympärillvsi tapahtuu. Sinä ratkaiset miten sitoutunut olet silti vai voitko edes ollakkaan? Jos et ole luonnehäirioinen etkä narsistinen, voitko silti loytää jotakin sieltä mitä itsessäsi on? Esim. korostunut itsekkyys ja ettet oikein arvosta muita ihmisiä tai et ainakaan ennen arvostanut, ennen kuin kohtasit elämässäsi seinän, josta ei enään voinut mennä samalla tavalla eteenpäin. Oli pakko alkaa ajattelemaan?
Jos sinulla oli kauan tuo sama kaava/toimintatapa, niin miten voit olla varma, ettei se pienestä ärsykkeestä katkea uudelleen? Sillä se on kuin ohut lanka, joka ärsykkeestä voi milloin tahansa katketa ja palaaminen samaan vanhaan toimintamalliin on aina läsnä? Ehkä se on jokin suojarefleksi sinulle? Ja jos vaisikin käy terapeutilla yksin, hänkin jo tämän tietää. Uskaltaako hän enään ottaa riskiä sinun suhteesi tietäessään tämän? Vaikka uskaltaisikin, niin antaako hän enään sinulle kokonaan itseään, jotta voisit taas vahingoittaa häntä? Väitän, että hän ei tule olemaan täysillä kaikessa mukava vaan suojaus tulee olemaan jatkuvasti läsnä, halusia hän muuta tai ei. Psyyke on sellainen. Saatko sinä silloin suhteestasi sitä hyväksyntää jota kaipaat itsellesi? Ihailua jne. En sano, etteiko tulevaisuus voisi olla aivan ihana teille yhdessä, mutta tie on pitkä. Oletko valmis todella ottamaan sen vastaan? Vaimoltasi tulee viemään pitkä aika, ennen kuin hän pääsee yli, se sinun opn valmistauduttava kestämään. Unohdettava itsesi tai ainekin laitettava omat tarpeesi vaimosi jälkeen tuleviksi. Usein nainen alkaa vasta tässä vaiheessa miettiä kun tilanteet konkretisoituu, eli noin kahden vuoden kuluttua tulos on useimmiten nähtävillä ja se voi olla ihan mikä tahansa. Hän voi jopa alkaa inhoamaan sinua tekojesi tähden. Entä jos hän tulee ihastumaan tämän kaiken keskellä johonkin toiseen? Mikä olisi se syy miksi hän sanoisi ei tunteelleen, kun sinäkin kerta olet pettänyt hänen luottamuksensa?
Toivottavasti et koe, että moralisoin sinua, sillä oikeasti haluan vain herätellä sinua huomaamaan asioiden kaikki puolia, joihin sinun ja vaimosi kannattaa varautua, koska kukaan ei voi oikeasti tietää, mitä oikeasti tapahtuu. Vain sinä voit päättää itse, mitä sinä teet, toisen puolesta et koskaan, voit vain toivoa parasta.