PAS joulu/tammikuu

Hei! Olen seuraillut palstaa pitkän aikaa. Olin ajatellut pysyä taustalla (olen saanut teiltä valtavasti tukea niinkin) mutta nyt tuli kova halu kirjoittaa.
Minulla on piinailu jo loppusuoralla, testaan huomenna. Tosin testasin negan jo tänä aamuna, mutta pieni toivo on jäljellä , koska huominen on oikea testipäivä. Onko teillä kellään muuttunut tulos yhdessä yössä?
Noista Lugeista; Minulle ei ole tullut niistä mitään oireita. Ei nyt, eikä edellisellä kerralla neljä vuotta sitten.
Eli mun tapauksessa mainitsemanne "mieslääkäri" oli oikeassa :D
Tsemppiä kaikille! Toivoisin teiltä plussasäteitä; Jännittää niin kovin. Yhdessä jaksamme! t. Haaveena Toinen
 
Hei Kris! Kiva kun tulit takaisin :hug: Meille siirrettiin kaksi juuri sen takia, että molemmat olivat hieman heikkolaatuisia. Tarkastin asian vielä jälkikäteen klinikalta ja hoitaja sanoi, että kumpikin oli lähtenyt sulatuksen jälkeen jakautumaan heti eli sinänsä ihan "hyviä tyyppejä" - hieman vaan epämääräisen näköisiä eli ns. fragmentoituneita. Johtuen toisaalta hurjasta hormonivasteesta toisaalta rakkulaisista munasarjoista, mulle tuli yli 30 munasolua ja alkiota saatiin pakkaseen yhteensä 13. Näiden nyt siirrettyjen jälkeen on siis vielä 11 jäljellä. Kaikkien jäljellä olevien laadussa tosin on toivomisen varaa. Määrä ei tässäkään asiassa siis korvaa laatua :ashamed:

Kamilla Aivan kuten Kris tuossa totesikin, niin vaikeapa sitä on erottaa mikä vaikutus johtuu lugeista ja mikä niistä muista mömmöistä, joita ihminen tässä rumbassa itseensa piikittelee. Minulle kuitenkin epämiellyttävin sivuvaikutus, ja käsittääkseni juuri lugeista johtuva, oli lämpöjen nouseminen tuonne yli 37,5 asteen. Siinä tilassa pieninkin rasitus ottaa voimille eikä meinaa jaksaa edes olla seisailla. Mutta tämä on varmasti täysin henkilökohtaista ja siitäkin lääkkeestä saatava hyöty korvaa haitat moninkertaisesti =)
 
Hei kaikille! Todella mukava löytää tällainen pino, kun itse on samassa elämäntilanteessa niin sitä paljonkaivattua vertaistukea ei aina löydy kaveripiiristä. Mulla PAS oli Lucianpäivänä eli menossa pp2, aika samoissa ollaan Mithril!
Taustastani: yritys aloitettu 4/03, hoidot ja eka IVF 3/06 tuotti tulokseksi aivan ihanaisen tytöntyllerön vuosi sitten! Pakkaseen ei jäänyt tuosta IVF:stä mitään, joten 9/07 aloitettiin uusi IVF ja tuoresiirto (yksi alkio) oli nega. Välissä oli kahdet menkat ja nyt siis eka kertaa PAS-hoito luonnolliseen kiertoon, siirrettiin kaksi alkiota eli kaikki mitä pakkasessa oli. Menossa luget 200 mg aamuin illoin. Taas samaa vaivaa kuin IVF hoidon aikaan, yöllä herään ja uni karkaa silmästä ainakin tunniksi...
Meillä alkiot sulatettiin ke ja siirrettiin to. Toinen alkio oli sulatettaessa nelisoluinen ja nelosluokkaa, mutta yön aikana harppasi eteenpäin niin että torstaina oli jo yhdeksänsoluinen ja kakkosluokkaa! Toinen siirrettävä alkio menetti yhden solun sulatuksessa mutta kasvoi sen takaisin yön aikana. Mahdollista on siis myös kaksosraskaus. Mutta kun nyt tärppäis edes yksi...
KAUHIASTI peukutuksia kaikille ja halauksia! Piinaillaan yhdessä niin tämän kestää ehkä paremmin! Mulla kun menkat alkaa just jouluaattona tai joulupyhinä jokatapauksessa, todella ankea joulu jos niin käy....
 
Hei Haaveen Toinen =) Me kirjoitettiin vissiin vietit ihan yhtä aikaa. Minäkin lueskelin palstoja pitkään ennen kuin rekisteröidyin ja aloin itsekin ottaa osaa keskusteluun. Tukea saa tosiaa ihan vaan lukemalla muiden tuntoja ja kokemuksia. Minä en tuoresiirron jälkeen päässyt edes testaamaan eli en osaa sanoa, miten nopeasti tulos voi muuttua. Toivottavasti sinulle kuitenkin käy niin. Täältä tulee plussasäteitä oikein roppakaupalla :hug: Onnea huomiselle!
 
Kiitos säteistä MITHRIL!
Anteeksi tyhmyyteni, mutta miksi et päässyt tuoresiirron jälkeen testaamaan?
Mulla tuli kauhea kiire vessaan silloin siirto-iltana ja tuli punaista pönttöön hurjasti. Mutta muuta vuotoa ei ollut. Ja olin syönyt punajuurta, niin en tiedä, oliko sitä vai verta. Kuulostaa oudolle, mutta niin siinä peloissani katselin pönttöön, että verta vai punajuurta...
Jos se huuru tuli pois jo silloin, niin sittenhän huomisen tuloksen tietää :(
Mooa:lle tervetuloa myös minun puolestani, Tulitkin heti minun jälkeeni.
KRIS kyseli pakkastilannetta: meillä ei ole yhtään enää pakkasessa. Se tuntuukin pahalle, kun joudumme aloittamaan kaiken alusta, jos nyt menee mönkään. Onnellisia ne, joilla on pakkasessa paljon "ehdokkaita".
Ja minun ylipainoni (olen onnistunut onneksi nyt laihduttamaan edes 11kg) ja muut tilanteet vaikuttavat siihen, ettei lääkäri kai ole kovin innokas aloittamaan koko IVF.ää alusta.
Tällaisin ajatuksin yritän saada kohta unta ja odottaa pelon sekaisin tuntein huomista. :whistle: HT
 
Haaveena Toinen Siksi en päässyt testaamaan, että vuoto alkoi jo 7 vrk siirron jälkeen. Olivatpa muuten elmäni kivuiliaimmat ja runsaimmat kuukautiset. Mulla ei siis edes luget pitäneet vuotoa poissa, vaikka klinikalta sanottiin, että niin yleensä käy. Olen kuullut, että toisilla vuoto alkaa etuajassa myös PASsin jälkeen eli jos tuosta tuoresiirrosta voi jotain päätellä, nin voihan se olla, että ei tälläkään kertaa tarvitse testien kanssa sählätä... Tiedän kuulostavani aika negatiiviselta, mutta minusta on tuon siirron jälkeen tuntunut koko ajan siltä, että ei tästä kuitenkaan tule mitään :'(
Toivottavasti sinulla on kaikin puolin positiivisempi tilanne :hug:

Tervetuloa pinoon Mooa! Me mennään tosiaan ihan samoissa. Mullekin tehtiin PAS luonnolliseen kiertoon ja siirrettiin kaksi alkiota, molemmat kuusisoluisia. Aika innokas kasvamaan tuo toinen teidän "alokkaista". Toivotaan, että sama meno jatkuu :) Minäkin laskeskelin, että kuukautiset alkaisivat juuri joulun tienoilla. Virallinen testipäivä on vasta 28. joulukuuta eli 16 päivää siirrosta. Pitkästi on vielä piinailtavaa jäljellä... Mites sun olot? Itse en ole huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa. Tarrasukkia ja plussaparvia sinulle :hug:
 
Kiitos selvityksestä MITHRIL. Toivon kovasti, että tällä kertaa sinulla menee hyvin :hug:
Noista Lugeista vielä: Mulla ei siis ollut oireita. Toki pikkuhousunsuojat oli tarpeen.. Minulla meni niitä 3x /pvä 2 kpl kerrallaan.

Varsinainen tilanneselvitys; Niinhän siinä kävi, että tänä aamunakin testi näytti negaa. Eli ei ollut ainakaan tällä kertaa meille tarkoitettu toista lasta.
Nyt olo on aika väsynyt ja ennenkaikkea surullinen.
Huomenna soitto klinikalle ja keskustelu tulevaisuudesta.
En tiedä, kannattavatko uutta IVF.ää. Se on joka tapauksessa ainut mahdollisuus, kun tosiaan meillä ei ole yhtään huurua pakkasessa.

Positiivista mieltä teille ja ilmoitelkaahan täällä kuulumisia. Luen ainakin taustalla ja palaan, jos pääsemme vielä hoitoihin.

Ystävyydellä, HT
 
Moi taas! Olipas palsta mennyt eteenpäin viikonloppuna, paljon oli luettavaa! Mä vietin viikonloppua kaukana koneelta joten ei tullu kirjoiteltua.

Mä olen ihan menettänyt toivoni tämän kanssa...Kun ei tunnu muuta kun ehkä vähän menkkakipuja välillä...ne pitäis alkaa tänään normaalisti. Tänään pp9. Tekis kauheesti mieli testata mutta mies on tiukkana että ei testata ennen perjantaita kun on virallinen testipäivä.

Negaa se kuitenkin olis. Ihan siltä tuntuu.

Sori mun negatiivistä tekstiä...just nyt on ihan mase-olo...bläää tätä kaikkea... :/
 
Haaveena toinen Voi harmi! Surulliseksihan se vetää, mutta kyllä teillä vielä varmasti on uusia mahdollisuuksia tulossa. Toivottavasti pääsette pian suunnittlemaan jatkoa. Kiitoksia ystävällisistä sanoistasi. Törmäillään täällä :hug:

Moi Amelia! Meillä on niin samat tunnelmat. Silloin tuoresiirron jälkeen olin ihan fiiliksissä, mutta nyt kaikki tuntuu toivottomalta. Itseänikin ihmetyttää tämä masennus, koska olen oikeasti aika peruspositiivinen ihminen :| Mieli varmaan yrittää suojata itse itseään uudelta pettymykseltä heittäytymällä alakuloon jo ennenkuin siihen on edes syytä. Tosi reilua... Mutta hienoa, että sulla on piinailu jo noin pitkällä. Mulle sanoi muuten lääkäri kahteen kertaan siirron jälkeen, että kannattaa sitten ihan oikeasti odottaa sinne testipäivään saakka, eli kuuntele vaan miestäsi ;) Tsemppihalaus :hug:
 
Tuike-71
Minä sain Lugeista "raskauden oireita", pientä pahoinvointia, ihme himoja, rinnat tosi kipeet, hajuaisti herkistyi, ym. mukavaa. Tosin en ole koskaan ollut raskaana, mutta tuollaisia oireita olen kuullut kuvailtavan. Oireet hävisi heti, kun testi oli nega ja Luget sai lopettaa.

Huomenna aloitan uuden Luge-kuurin torstaista passia varten (tän Progynovan lisäksi, josta saan jatkuvan päänsäryn). Jännittää ihan älyttömästi selviikö alkiot sulatuksesta (pakkasessa kaksi alkiota yhdessä oljessa). Mulla kun on takana kokemus n. kymmenen vuoden takaa, jolloin aloitin lääkityksen ja mennessäni siirtoon sain kuulla kaikkien kolmen tuhoutuneen sulatuksessa. Otin sen senverran rankasti, että mulle riitti hoidot silläerää. Sitemmin vaihtui mies ja mieli... Nyt sentään lupasivat soittaa to aamuna, kuinka alkioille kävi, ettei tule turhaa reissua.

Meillä menee joulu jännittäessä, tosin toivon, että ympärillä on senverran hyörinää, että unohdan koko jutun vähäksi aikaa. Uutena vuotena alkaa "testata-ei testata" varmasti olla ylivoimaista! Olishan se mukava uuden vuoden aloitus saada plussa... =)
 
Mithril kyseli mun oloja: alavatsassa jomottaa, enemmän vasemmalla puolella. Alkoi eilen illalla ja mies heti totesi että jos menkat on tulossa. Ihanan negatiivista ajattelua. En suostu uskomaan niin vielä, menossa pp4! Menkkojen pitäis alkaa vasta noin viikon kuluttua. Voikohan alkio kiinnittyä jo nyt, jos tämä on jotain siihen liittyvää nipistelyä? Jännittää ja ahdistaa, siinäpä ne henkiset voinnit! Onneksi jouluna tulee vieraita kylään niin pitää siivota, ei liiaksi kerkeä omaa napaa tuijottamaan :)
 
Mulla on ihan samat olot, Mooa. Tämän aamua on vatsaan koskenut ihan sillä tavalla, että kuukautiset voisivat alkaa hetkenä minä hyvänsä. Sitten nuo luget on alkaneet taas huimauttamaan. Great. Mulla pitäisi normaali kierron mukaan alkaa vuoto vasta perjantaina eli siksi vähän huolissani kuulostelen tuota vatsakipua...
Mutta mukavaa päivää kaikille. Ja tietenkin kovasti sitä kaikkien kaipaamaa +++onnea! =)
 
Heip, Mooa ja Mithril! Ymmärsin, että meette siis ihan samassa aikataulussa? Mooa, kysyin lääkäriltä viimeksi, että monentena pvnä kiinnittyminen tapahtuu. Hän vastasi, että 4-5 pvnä. Eli voipi olla kiinnittymistä nyt!! Toivotaan niin teille molemmille! :hug:
 
Hei kaikille!
Kiitos Kris kannustuksesta. Minulla nuo kivut ovat vaan voimistuneet tässä parin viime päivän aikana.

Mites Amelia ja Mooa piinailut sujuu?

Onko kenelläkään muuten kokemusta sellaisesta, että kahden "lugepallukan" päiväannos aiheuttaisi huimausta? Minua nimittäin huimaa istuaallaankin :eek:
 
Moi kaikille!

Kiitos kysymästä Mithril. En voi kyllä enää kutsua tätä piinailuksi. Kuukautiset ihan varmasti tulossa. Ihan samanlaiset tuntemukset ja olen niin huonolla tuulella koko ajan että itsekin ärsytyn itsestäni kun en jaksa ollenkaan olla hyvällä päällä....Ihan odotan että vuodot alkaisi että olo helpottuisi...alkaa ne kuitenkin.
Huomenna on pp14 ja testipäivä. Mies kun on niin positeiivinen siinä jo suunnitteli miten hän pitää jouluaattona puheen ja kerrotaan kaikille...

Mä vaan toivon että ei tarvitse pitää mitään välikiertoa nyt ja päästäisi heti PAS:siin ensi kierrolla taas. Pää hajoaa jos pitää taas odottaa.

Mä niin haluaisin joulumieltä ja fiilistä eikä tällaista synkkyyttä ja kiukuttelua. Alavatsa on tänään oikein erityisen kipeä ja pitäis mennä shoppailemaan loput joululahjat...

Ähhh...Mihin olen oikein kadottanut oma itseäni...Ei mulla ole tällainen luonne. Olen kyllä yleensä hakemassa positiivisuutta joka asiasta mutta nyt tuntuu että kaikki menee aivan päinvastoin koko ajan...

Mooa ja Mithril..Niinkuin Kris totesi niin on hyvin mahdollista että tunsitte kiinnitymiskipuja! Tuhannesti +++++++++++....................onnea teille! Kyllä olisi kivaa saada plussia tähän pinoon!!!Mä pidän peukkuja! :heart:
 
Hei Amelia! Sulla on huomenna testipäivä! Nyt alkoi jännittämään =) Hassua, kun sanoit tuosta synkkyydest ja kiukuttelusta. Mulla on nimittäin ihan samanlaiset fiilikset. Onnistuin äsken lounaalla suututtamaan työkaverinikin provokatiivisilla puheillani.... Mutta hurjasti onnea huomiselle. Puhallan suuntaansi +++++ myrskyn!

Itse olen hyvän tuulen lisäksi menettänyt uskoni siirron onnistumiseen. Eilen alkoi perinteisesti kuukautisia edeltävä tuhruvuoto ja nyt vaan odottelen, että milloin kunnon vuoto alkaa. Tämä on tarkka toisinto viime kerrasta. Silloinkin vuoto alkoi viikon päästä siirrosta. Blääh. Nyt pitää vaan yrittää olla positiivinen ja alkaa tutkia kalenteria ensi kuun puolelta.
 
Heipparallaa! Joululoma alkoi ja voi keskittyä tähän siivoamiseen ja pöperöiden laittoon. Jos saisi hetkeksi ajatukset muualle! Voi Mithril ja Amelia kun toivoisin että plussaisitte! :hug: Lugeista joo pyörrytystä, sellaisia yhtäkkisiä pyörrytyskohtauksia tuli mulla molemmillla kerroilla.
 
Mithril: tsemppiä piinailuun. Toivottavasti tuhruilu olis merkkinä kiinnittymisestä eikä tädistä. Mä olen saanut piinailla pas:essa aina loppuun saakka mutta ivf:ssä vuoto alkanut aina ennen testipäivää.

Amelia3: Miten kävi? Toivottavasti testi näytti kahta viivaa:) Menkkakivut kai voi tarkoittaa kumpaa tulosta vaan.

Minäkin yritän tässä aktivoitua kun pas lähenee ja lähenee. Odotin menkkoja saapuvaksi jouluaattona mutta taitavat alkaa jo aikaisemmin kun tuhrua pukkaa jo nyt. Mutta hyvä niin, päästään tositoimiin aikaisemmin:) Ultran varasin kp 14 ja kp 19-20 pitäisi olla siirto. Todennäköisesti huomenna siis napsin ensimmäiset zumenonit, onneks mulle ei ole koskaan tullut mitään inhottavia oireita noista lääkkeistä. Ilmeisesti kestän noita hormoneita aika hyvin koska mulla raskaudetkin olleet aina lähes oireettomia.
Mutta lämmintä joulunaikaa siis kaikille!
 
Hei kaikille! Ja oikein ihanaa joulunodotusta, enää kaksi yötä pukin tuloon. Täällä meidän huushollissa onkin joulua viettämässä ihana 4 v. tyttö, toi tänään tullessaan oikein aimo annoksen joulujännitystä ja joulufiilistä! Mulla tämä joulu menee kyllä jännittäessä että alkaako menkat vai ei. Tänään oli alavatsajuilimista, mutta en vielä heitä kirvestä kaivoon. Toivottavasti Amelia on plussannut, ja Mithril plussaa myös! Vieläkö pinossa on mukana muita piinailijoita? Mites teidän piinat sujuu? Onneksi aatto lähenee ja on niin paljon tekemistä ettei ehdi liiaksi omaa napaa surra (jo etukäteen, vahva tunne negasta...) Oikein lämpöiset ja lumisetkin (jees, täällä pohjoisessa on lunta!) jouluntoivotukset kaikille!
 
Ei....ei...ja ei. Negaahan se testi näytti. Nyt on pahimmat itkut ohi ja pystyin tulemaan koneelle. Pakkohan tässä on saada itsensä kasaan kun koko suku viettää joulun meillä. Vuodot alkoi oikein kunnolla tänään ja päästään jo heti tähän kiertoon yrittämään uudestaan.

Kiitos kaikille tsemppaamisetsa! Olette korvaamattomia! :heart: Isot plussatoivomukset ja tsempit teille kaikille!(Vaikka jatkan kyllä samassa pinossa kun tuo seuraava on tammikuun sisällä

Oikein rauhallista ja hyvää joulua kaikille! Aloitetaan taas seuraava vuosi uusin voimin! :hug: kaikille!
 
Voi Amelia! Olen tosi pahoillani :hug: Onneksi teillä on jatko suunnitelmat jo selvänä. Olitko jo yhteydessä klinikkaan?

Pieleen tämä kerta meni minullakin. Kärsin taas kerran ihan kamalan runsaiden ja kivulaiden kuukatisten kynsissä. Voikohan nämä hoidot jotenkin pahentaa PMS oireita? Tuntuu, että ivfn jälkeen kivut ovat hurjan paljon kovempia ja kestävät tuplat pidempään ja vuoto on tuplat runsaampaa kuin aikaisemmin... Klinikka on auki seuraavan kerran uuden vuoden jälkeen eli siihen asti pitää nyt keskittyä muihin juttuihin ja katsoa, jaksaako uutta siirtoa heti tässä alkaneessa kierrossa vai pitääkö lepuuttaa hermoja alkukevääseen saakkaa. Sattuuko kukaan muuten tietämään, miten pian uusi siirto muuten voidaan tehdä luonnolliseen kiertoon?

Toivottavasti Mooa sinulla on parempi tuuri ja saadaan tähän pinoon ensimmäinen plussa. Plussaonnea!

Ja hyvää joulua kaikille :xmas:
 
:hug: lohdutus halit nyt neganneille. Inhottavampaa viel, jos mahdollista, niin tekee se et on joulu ja jouluna pitäis saada vaan niitä hyviä lahjoja.
No risuja toi tuo meidänkin pukki. Tänään alkoi menkat, eli emme pääse tähän kiertoon tekemään PAS:ssia. :'( Ja jäi tosiaan vaan parista päivästä kiinni. Meille siis sanottiin, et ultra ois kp 10-12 ja nyt sit sattuu, et noi päivät sattuu just polin sulun ajalle. :( Kyl mua on pänninyt koko päivän. En sit jatkoista tiiä. Työ asiat on ihan auki. Et jos satun saamaan töitä, niin kehtaako heti pyytää saikkua ym...Sen verran matkaa sairaalaan, et ainakin puolipäivää joutuu varaa. Mitenkähän muuten, kun nyt ollaan siis kunnallisella hoidoissa, niin jos käviskin hakee sen huurunenän "yksityisesti" mukaan? Voiks niin tehä? Et jos jatkaa sit taas kunnallisella? Meneekö sekasin tai tippuuko jonon hännille tms??

Rauhallista joulun jatkoa kaikille!! :heart:
 
Heippa kaikille! Ja rauhaisaa Joulua :heart: , Lueskelin taaksepäin kuulumisianne täällä. Jouluhässäkät on nyt takana..
Lohdutushalauksia :hug: teille Amelia3, Mithril ja Robottiruttunen! Mutta ei se auta kun nostaa pää pystyyn ja ryhtyä miettimään taas tulevaisuutta!
En tiedä Mithril, onko luonnolliseen kiertoon tai lääkkeelliseen tehdyssä passissa eroa.. Siellä klinikalla, jossa itse käymme uusinta pas tehdään kahden kierron päähän, eli nyt jos menkat on alkanu, ni välillä vielä toinen ja sitten pas.. siis lääkkeellisessä pas:ssa.
Itse odottelen jo innolla tulevaa pas:sia. Menkat pitäs alkaa vuoden vaihteen tietämillä ja siitä sitten taas aletaan tankkaamaan noita hormooneja.. :eek:
 
En tiedä Mithril onko tämä pinon eka plussa, mutta plussa mikä plussa! Tänä aamuna vielä oli menossa pp13, lääkäri antoi luvan testata pp15 eli perjantaina mutten millään malttanut odottaa... Ja testissä näkyi haalea plussaviiva, plussa kuitenkin! Olo on ihan hoopo. Menossa onkin yhtäkkiä rv 4+6, jos lasketaan edellisten menkkojen mukaan, PAS kun tehtiin luonnolliseen kiertoon. Ja siirrettiin kaksi alkiota, nyt jännittää montako matkustajaa on mukana!
Onnea kaikille muille tuleviin hoitoihin, yrittäkää epätoivon hetkistä huolimatta pitää toivoa yllä, yhtenä aamuna lapsettomuus muuttuukin RASKAANA OLEMISEN IHANAKSI OLOTILAKSI!
Mooa ja pikkuorava(t) rv 4+6
 

Yhteistyössä