Parisuhdeongelma takerrun

["mamma"]

Ei sitä parisuhdetta voi ilman toisen apua korjata. Yksinään on hirveän vaikea yrittää saada asiat selviksi ja molemmille mieleisiksi, tiedän kokemuksesta. On turhauttavaa, jos yrität yrittämistäsi ja toinen vain kohauttelee olkiaan tai jopa sanoo, ettei häntä kiinnosta tai haluta puhua asioista kunnolla.

Tarkka aikaraja kuulostaa omiin korviini oudolta, mutta ehkä se joidenkin kohdalla toimii. Ainakin sitten tietää, koska peli on menetetty, jos ei siihen mennessä sano juuta eikä jaata. Tosin, jos vaimosi vain ns. hakee itseään tällaisella toiminnalla (eikö se liitykin keski-iän kriisiin?) voivat aikarajat vain ahdistaa häntä lisää, jolloin lopputuloksena on hätiköityjä ja ehkä kaduttaviakin päätöksiä. Olette olleet kauan yhdessä, joten eroaminen tarkottaisi väistämättä siitä "tutusta ja turvallisesta" luopumista ja ottaisi varmasti koville myös vaimollesi.

Muista, että parisuhteeseen tosiaan tarvitaan se toinenkin, äläkä polta itseäsi loppuun tämän asian kanssa. Toivon sinulle kuitenkin voimia jaksaa niin kauan kuin omasta mielestäsi on tarpeen, ja että saat vielä vaimosi tajuamaan, että hänenkin on asian eteen jotain tehtävä, jos ei halua erota.

 

[mies36]

mietin tässä jos erotaan niin paljon ei muutu, edelleen olisin lasten kanssa pääsääntöisesti sopii mulle mutta toisaalta voisin järjestellä hoidot paremmin. Sydämessä olisi jonkin aikaa suuri tuska mutta se menisi parempaan suuntaan koska tilanne olisi auki. Voisin elää itselle täysin, ei tarvisi toivoa saavansa huomiota ja pettyä.

 

["mamma"]

Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki järjestyy ja nimenomaan tuo, että saisit elää täysin itsellesi, voisi kohentaa mielialaasi ja auttaa sinua löytämään sellaisen naisen, joka arvostaa ja rakastaa sinua juuri sellaisena kuin sinä olet ja kuten kanssaelävää ihmistä kuuluu.
Toiveikkaampaa tulevaisuutta!

 

[mies 36]

kiitos "mamma"

 

["vieras"]

Kyllä toi mun mielestä on nyt lopun alkua. Otapa rouva vakavaan puhutteluun, jossa käydään läpi, mitä mieltä hän on suhteestanne, haluaako jatkaa ja miksi haluaa. Tai miksi ei. Mietitte yhdessä, mitä tulevaisuus olisi, jos eroaisitte. Ja toisaalta sinun pitää sanoa, mitkä reunaehdot asetat sille, että jatkatte. Jos kerran olet sitä mieltä, että tämä nykymeininki ei voi jatkua. Avointa keskusteluahan teidän on nyt pakko käydä ja hänenkin siihen osallistua. Mun mielestä kuulostaa siltä, että hän on mielessään luovuttanut liitossanne eikä ole siihen sitoutunut henkisesti. Haluaa turvallisuuden takia siinä roikkua ja samalla zuumailee, josko löytäisi joku, jonka kanssa tunteet leimahtavat. Hän ei ole sitoutunut teidän kahden yhteiseen tulevaisuuteen ja sen rakentamiseen, onpa hänellä tällä hetkellä toinen suhde tai ei.

 

[mies 36]

Joo... mulle on tullut tunne et tää on tässä.... Jos on niin että lukee mieluummin lehteä kun suostuu asiasta puhumaan. Kun huomauttaa että lehden vois laittaa pois kun puhutaan tärkeistä asioista sanoo " en ole viel lukenu tätä!" huhtikuun 1. päivä ollaan jo kaukana toisistamme päästän irti...

 

[Joxu]

Ehkä parempi niin, kuin se että, roikut jossakin sellasessa mikä ei enää toimi. Kuluttaisit itses loppuun ja siitä kärsis myös lapset. Nyt keskityt vaan itsees ja lapsiin, tehkää yhessä jotakin kivaa, näin saisit ajatukset irti ikävistä asioista. Tapaat kyllä vielä sen elämäsi naisen, kun vähiten sitä odotat ja jolla on samat odotukset ja toiveet parisuhteesta. Voimia sulle ja koita jaksaa, alku on vaikeeta ja tuntuu että, jaksaminen nolla. Kokemusta on, mutta elämä sen jälkeen paljon parempaa . Pää pystyyn mies ja nenä kohti uusia tuulia .

 

[oivoi]

Joo... mulle on tullut tunne et tää on tässä.... Jos on niin että lukee mieluummin lehteä kun suostuu asiasta puhumaan. Kun huomauttaa että lehden vois laittaa pois kun puhutaan tärkeistä asioista sanoo " en ole viel lukenu tätä!" huhtikuun 1. päivä ollaan jo kaukana toisistamme päästän irti...

Mun täytyy kyllä hiukan tivata. Että rakastatkos sä oikeesti mielestäs vaimoa vai oletko tosiaan vain takertunut toiseen piittaamatta siitä kuka hän on ja mitä kaipaa? Meinaan tuo nyt on niin lapsellista uhmaa naiselta, että en mä tuommoista kattelisi vaan pistäisin sen senverran tiukoille, että joutuisi puhumaan, ei se ole nyt ihan täydessä terässään.

En missään nimessä eroaisi lapseni vanhemmasta tietämättä, mitä pirua sen päässä oikein heiluu. Sen olen mielestäni lapselle velkaa, ja puolisolle myös. Vaikka lopulta päättäisin että ei voida yhdessä elää, niin rakastaisin silti niin paljon, että haluaisin tuntea toisen aina vain paremmin, kunnes tietäisin mikä toinen on naisiaan/miehiään.

Enkä tykännyt tuommoisesta eroperusteesta, että sitten voit elää täysin itsellesi. Ethän voi, teillä on edessä vuosien tuska ja taistelu jota mahdollisesti käydään lasten sieluista myös. Ja jos ajattelet noin, että nyt on tuska joka sitten menee pois, niin et ole ajatellut vielä paljonkaan.

Etkä ole miettinyt ainakaan täällä vielä mitenkään, että mitä ero merkitsee lapsille. Jos et ole sitä miettinyt, ei ole oikeutta erotakaan. Tuska on tuskaa, ei siihen kuole ellei niin halua. Vaimosi on edelleen kuitenkin ihminen, vaikka hän sinua loukkaakin nyt olan takaa. Ei hän sitä selvin päin tee. Siksipä pitäisi katsoa peiliin ja hengittää syvään ja todeta, että teillä on nyt kriisi. Kriisin aikana ei erota, vaan sitten kun se on käsitelty ja todettu, että kriisin syyt olivat ylittämättömät.

Vaadi kunnioitusta. Itseltäsi myös, tuo ei nyt sitä ole.

 

[mies 36]

Mun täytyy kyllä hiukan tivata. Että rakastatkos sä oikeesti mielestäs vaimoa vai oletko tosiaan vain takertunut toiseen piittaamatta siitä kuka hän on ja mitä kaipaa? Meinaan tuo nyt on niin lapsellista uhmaa naiselta, että en mä tuommoista kattelisi vaan pistäisin sen senverran tiukoille, että joutuisi puhumaan, ei se ole nyt ihan täydessä terässään.

En missään nimessä eroaisi lapseni vanhemmasta tietämättä, mitä pirua sen päässä oikein heiluu. Sen olen mielestäni lapselle velkaa, ja puolisolle myös. Vaikka lopulta päättäisin että ei voida yhdessä elää, niin rakastaisin silti niin paljon, että haluaisin tuntea toisen aina vain paremmin, kunnes tietäisin mikä toinen on naisiaan/miehiään.

Enkä tykännyt tuommoisesta eroperusteesta, että sitten voit elää täysin itsellesi. Ethän voi, teillä on edessä vuosien tuska ja taistelu jota mahdollisesti käydään lasten sieluista myös. Ja jos ajattelet noin, että nyt on tuska joka sitten menee pois, niin et ole ajatellut vielä paljonkaan.

Etkä ole miettinyt ainakaan täällä vielä mitenkään, että mitä ero merkitsee lapsille. Jos et ole sitä miettinyt, ei ole oikeutta erotakaan. Tuska on tuskaa, ei siihen kuole ellei niin halua. Vaimosi on edelleen kuitenkin ihminen, vaikka hän sinua loukkaakin nyt olan takaa. Ei hän sitä selvin päin tee. Siksipä pitäisi katsoa peiliin ja hengittää syvään ja todeta, että teillä on nyt kriisi. Kriisin aikana ei erota, vaan sitten kun se on käsitelty ja todettu, että kriisin syyt olivat ylittämättömät.

Vaadi kunnioitusta. Itseltäsi myös, tuo ei nyt sitä ole.

Kun ei vastaa niin ei vastaa, täähän olisikin niin helppoa jos tuo vaimoni puhuisi... mutta ei. Olen antanut olla rauhassa pistänyt tiukoille jne.. vastaus on aina sama en tiedä. Tulevaisuutta ei voi tietää. Mutta kun kysyn mitä haluaa niin sanoo että haluaisi että kaikilla olisi hyvä olla. Tuntuu siltä että hän ei välitä mutta haluaa kulissit pitää kasassa. En ole puhunut hänelle mitään muutamaan päivään, hän on täysin tyytyväinen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotenkin tuntuu teatterilta koko homma. Rakastanko oikeesti? Kyllä hän on suloinen ihana kun haluaa. Nyt jotenkin jäässä. Mutta kun ei voi puhua niin minkäs teet? Otti eräässä keskustelussa jopa esiin kun hän ei voi antaa mitä tarvitsen, Läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta että voisin käydä vieraissa. Minusta tuo oli jo riman alitus. olen luvannut pysyä vierellä jo 10v. sitten jos tulee vaikeuksia mutta.... ollaan veivattu ties miten pitkään mutta kun "en oo kyl funtsaillu"..... tuntuu että vuori vastassa.

 

[oivoi]

Kun ei vastaa niin ei vastaa, täähän olisikin niin helppoa jos tuo vaimoni puhuisi... mutta ei. Olen antanut olla rauhassa pistänyt tiukoille jne.. vastaus on aina sama en tiedä. Tulevaisuutta ei voi tietää. Mutta kun kysyn mitä haluaa niin sanoo että haluaisi että kaikilla olisi hyvä olla. Tuntuu siltä että hän ei välitä mutta haluaa kulissit pitää kasassa. En ole puhunut hänelle mitään muutamaan päivään, hän on täysin tyytyväinen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotenkin tuntuu teatterilta koko homma. Rakastanko oikeesti? Kyllä hän on suloinen ihana kun haluaa. Nyt jotenkin jäässä. Mutta kun ei voi puhua niin minkäs teet? Otti eräässä keskustelussa jopa esiin kun hän ei voi antaa mitä tarvitsen, Läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta että voisin käydä vieraissa. Minusta tuo oli jo riman alitus. olen luvannut pysyä vierellä jo 10v. sitten jos tulee vaikeuksia mutta.... ollaan veivattu ties miten pitkään mutta kun "en oo kyl funtsaillu"..... tuntuu että vuori vastassa.

Nooh, vaikuttais vähän siltä, että naisella voi oikeesti olla siinä tilanne, ettei tiedä mitä tekisi ja sanoisi, ja yrittää pelata aikaa, koska pelottaa tehdä mitään. Ihan jo vaikka se, että suututtaa ja hävettää samaan aikaan, voi jäädyttää ja lukita hänet. Mutta tuo sun vastaus - aijai.

On olemassa ihmisiä, jotka ei osaa rakastaa sellaista joka ei ole suloinen ja ihana, vaikka syy epäihanuuteen olisi miten hyvä. Kuulutko heihin? Kiinnostaako sinua tietää, miksi vaimolla on kehno olla - sehän on kai ilmeistä? Tiedätkö miten hän on kokenut kanssasi viettämänsä vuodet? Tiedätkö mitkä ovat tärkeimmät syyt, miksi hän ei ole ollut tyytyväinen?

Onko joskus ollut aika, jolloin olet tiennyt mitä hän ajattelee? En tivaa ilkeydestä, vaan koska asia on tärkeä, enkä jostain syystä ole saanut sellaista käsitystä, että välttämättä tuntisit vaimoasi alunperinkään kovin hyvin. Ja sehän asia on lopultakin helpohko korjata, jos todella haluat.

 

["vieras"]

Suhde on ohi. Vaimon täytyy vaan yrittää sanoa se hienotunteisesti, koska pitää yhdessäasumista kätevänä. Pitää vaan tajuta itse luovuttaa. Niin rautalangasta on nyt väännetty.

 

[mies 36]

Nooh, vaikuttais vähän siltä, että naisella voi oikeesti olla siinä tilanne, ettei tiedä mitä tekisi ja sanoisi, ja yrittää pelata aikaa, koska pelottaa tehdä mitään. Ihan jo vaikka se, että suututtaa ja hävettää samaan aikaan, voi jäädyttää ja lukita hänet. Mutta tuo sun vastaus - aijai.

On olemassa ihmisiä, jotka ei osaa rakastaa sellaista joka ei ole suloinen ja ihana, vaikka syy epäihanuuteen olisi miten hyvä. Kuulutko heihin? Kiinnostaako sinua tietää, miksi vaimolla on kehno olla - sehän on kai ilmeistä? Tiedätkö miten hän on kokenut kanssasi viettämänsä vuodet? Tiedätkö mitkä ovat tärkeimmät syyt, miksi hän ei ole ollut tyytyväinen?

Onko joskus ollut aika, jolloin olet tiennyt mitä hän ajattelee? En tivaa ilkeydestä, vaan koska asia on tärkeä, enkä jostain syystä ole saanut sellaista käsitystä, että välttämättä tuntisit vaimoasi alunperinkään kovin hyvin. Ja sehän asia on lopultakin helpohko korjata, jos todella haluat.

Olen todellakin kysynyt miksi vaimolla kehno olo, vastaus on ollut ettei tiedä ei vaan huvita. Ei johdu minusta...

 

["akka"]

Olen todellakin kysynyt miksi vaimolla kehno olo, vastaus on ollut ettei tiedä ei vaan huvita. Ei johdu minusta...

Tuo on se klassinen vastaus kun ei haluta loukata toista vaan toivotaan että se toinen ymmärtäisi vihjeestä lähteä ja lopettaa suhde.Kysy suoraan,sano että nyt on parempi sitten tietää tai mä lähden.Aikaa vastata on vuorokausi ja jos ei ala vastauksia löytyä,multa löytyy.Kyllä se tietää missä mättää,se vaan ei halua sanoa sitä.Se toivoo että sä tajuat vinkistä että kun hänellä on jatkuvasti omia menoja ja on kylmä sinua kohtaan,lue:lopetti seksielämän,se lopulta tajuaa.
Kysy samalla haluaaako se lähteä yksin vai ottaa myös lapset lähtiessään.
MKukaan ei ole ansainnut tuota mitä sä joudut kokemaan.

 

[oivoi]

Mitä se "rakastaminen" sitten muka on? Oikeasti sellaista tunnettahan ei ole, vaan ajatus rakastamisesta syntyy erilaisten mukavien tuntemusten ja tottumusten kautta. Jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee vaihe, että miettii rakastaako ollenkaan, varmaan ensimmäistä kertaa just noilla hujakoilla. Oikeastaan siinä vaiheessa rakkaus ei ole vielä edes alkanut, koska eihän sitä toista ihmistä ole edes oppinut tuntemaan, joten koko rakastamisen harhahan on ollut vain omia kuvitelmia. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa oivaltamaan, mitä rakastaminen sitten on ja hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on. Kuulostaa ihan normaalilta ja samanlaisia tuntemuksia on varmaan edessä sinullakin vielä.

Mutta onhan se mahdollista, ettei vaimosi hoksaa koko homman ydintä ja haluaa lähteä suhteesta, koska kuvittelee rakastamisen olevan jonkun yliluonnollisen tunteen joka iskee taivaalta ja "aloittaa alusta" eli rakastumisesta jotta voi taas kymmenen vuoden kuluttua sanoa seuraavalle kumppanilleen ettei rakasta tätä. Onhan noita ihmisiä joka lähtöön.

Mutta toivottavasti teillä asiat paranee. En oikein tiedä pitäisikö sinun yrittää nyt täysillä parantaa suhdetta vai pitäisikö antaa vaimollesi tilaa ja aikaa ajatella asioita... Muista huolehtia joka tapauksessa nyt itsestäsi.

Mä rupesin lukemaan ketjua läpi, kun olet senverran niukkasanainen että tulee tunne ettei tässä lukija välttämättä hahmota paljonkaan tilanteesta. Tämä ylläoleva teksti on jäänyt mieleen siksi, kun se on niin kertakaikkisen järkevä.

Mä kanssa kun mietin tuota, että vaimo voi olla nyt aika sekaisin sen suhteen, mitä haluaa ja miksi. Luulisin, että hänellä on nuppi turvoksissa justiinsa häpeäntunteita ja käsittelemätöntä tyytymättömyyttä, kun ei kerran saa sanaa suustaan. Ja ymmärrän että siinä tilanteessa hänestä voi tuntua mahdottomalta lähteä pariterapiaan. Sitten on tietysti mahdollista, että vaimo on masentunut - se ruokkii häpeää entisestään. Jotkut tekee hulluna töitä kieltääkseen tilansa, ja kiistävät raivokkaasti kaikki kysymykset, jotka saattavat horjuttaa huteraa tasapainoa.

Eli tuo klassinen vastaus saattaa sitten jopa olla tottakin, ainakin osittain. Vaikka ainahan siellä on se kiukku olemassa, eli sikäli vaimo valehtelee kun väittää ettei johdu sinusta. Voi olla itse sitä mieltä että hänen syynsä eivät ole hyviä, ja tuollaiset asiathan aukeaisivat terapiassa, joko parina tai yksin.

Ja akka ja kumppanit: entä sitten jos vaimo yrittää kaikin voimin työntää toista eroon, kun ei itse ilkene. Eihän se tarkoita, että vaimoa pitäisi jälleen kerran totella. Kyllä mä vaan senverran humanisti olen, että en usko että ketään pitää päästää aikuisten iällä perheestä lähtemään teinien tekosyillä. Joku roti.

 

[mies 36]

Pyysin emäntää istumaan hetkeksi takkahuoneeseen kun lämmitin takkaa... kysyin onko miettinyt mitä haluaa? Keskustelimme pitkään ja sanoi että ei tästä mitään näinkään tule. Hänellä on tunteet jäähtyneet lopullisesti. Olisi halunnut pitää kulissin kunnes lapset kasvavat, sanoin että en suostu. Mielestäni on väärin että lapset eläisivät valheessa ja kyllä minäkin menisin viimein paskaksi jos eläisin jossain toiveessa että kyllä se tästä. Sanoin myös että meidän tulee puhua jatkossa enemmän jotta lapsilla hyvä olla.... ei voida jatkaa hiljaista linjaa enää. Nyt aletaan sitten funtsaa miten tää kaikki saadaan puoliksi. Kaikkia tyydyttävällä tavalla... Vaimo haluaa pitää talon, lapset jäisi asumaan hänelle. Minä muuttaisin lähelle jotta pääsivät koulusta mun luo ja koska olen viettänyt aikaa paljon lapsien kanssa olisi niin parempi... kyllä se tästä. Jotenkin surullista että on mennyt niin pitkään hänellä sanoa asioita jotka tavallaan tiesin.... tunsin...

 

[oivoi]

No, mähän en tiedä mikä emännän tunteet on lopullisesti jäähdyttänyt. Mutta täytyy kyllä todeta, että noin päällisin puolin luvassa on jälleen kerran yksi turhan varhainen ero. En ymmärrä, miten innokkaasti ihmiset ovat järjestämässä maailmaan lisää erolapsia, kun se kuitenkin niin helposti tarkoittaa, että lapset menettävät kiinteän vanhemmussuhteen ainakin toiseen vanhempaan, usein molempiin. Lapset alkavat herkästi joko mielistellä, lohdutella, väistellä tai pelata vanhempia toisiaan vastaan. Kaikissa tapauksissa oma aikuistuminen uhkaa jäädä puolittaiseksi.

Ensinnäkin, tunteet voivat olla kylmät, mutta loppu ne eivät ole. Niin tuo pariterapiaporukka taitaa sanoa, että ero on liian aikaista ottaa ennen kuin oikeasti kaikki riitelemisen ja mielenosoittamisen tarve on ohi. Voihan olla, että rouvasi on väistellyt niin lapsellisen oloisesti pelkkää lapsellisuuttaan ja että oikeasti teidän tunteet alkaa olla tuolla tasolla, enhän tuota tiedä.

Aika usein se kulissiliittokin ainakin jonkin aikaa on lasten mielestä parempi kuin ei liittoa ollenkaan. Lasten näkökulmasta aikuiset riitelevät yleensä turhasta, ja jos on aiemmin tykätty toisistaan niin sen pitäisi lapsen järjen mukaan olla mahdollista myöhemminkin. Jos olisin jompikumpi teistä, taitaisin sitoutua vaikka vuodeksi elämään uusilla säännöillä senkin riskin uhalla, että sitten vasta sattuukin. Sattuu joka tapauksessa. Erokähinöissä ihminen usein kaipaa eron toteutumista niinkuin itsemurhahakuinen kuolemaa, mutta se tuska ei lopu eroon.

Sano emännälle terveisiä, että minun mielestä hän ei ole tolkussaan, jos kieltäytyy pariterapiasta siksi että tunteet ovat kuolleet. Jos ne ovat oikeasti vain talviunilla, hänellä on elämänsä tilaisuus pelastaa lastensa perhe. Jos taas ne ovat oikeasti menneet, ammattilaisen avulla ero voidaan toteuttaa viisaammin ja niin, että käsittelemättömät asiat eivät jää vainoamaan tulevia suhteita. Ei sinne terapiaan meneminen ole valehtelemista tai muuten vaan synti jos oikeasti ei yhtään halua jatkaa suhdetta, päinvastoin. Kukaan ei rupea siellä maanittelemaan ja ruinaamaan, ja siellä oppii hyödyllisiä asioita jatkon kannalta.

Ihmiset elävät nykyisin aivan liikaa tunneohjauksella. Pitäisi ottaa välillä järkikin käteen.

 

["joo"]

No, mähän en tiedä mikä emännän tunteet on lopullisesti jäähdyttänyt. Mutta täytyy kyllä todeta, että noin päällisin puolin luvassa on jälleen kerran yksi turhan varhainen ero. En ymmärrä, miten innokkaasti ihmiset ovat järjestämässä maailmaan lisää erolapsia, kun se kuitenkin niin helposti tarkoittaa, että lapset menettävät kiinteän vanhemmussuhteen ainakin toiseen vanhempaan, usein molempiin. Lapset alkavat herkästi joko mielistellä, lohdutella, väistellä tai pelata vanhempia toisiaan vastaan. Kaikissa tapauksissa oma aikuistuminen uhkaa jäädä puolittaiseksi.

Ensinnäkin, tunteet voivat olla kylmät, mutta loppu ne eivät ole. Niin tuo pariterapiaporukka taitaa sanoa, että ero on liian aikaista ottaa ennen kuin oikeasti kaikki riitelemisen ja mielenosoittamisen tarve on ohi. Voihan olla, että rouvasi on väistellyt niin lapsellisen oloisesti pelkkää lapsellisuuttaan ja että oikeasti teidän tunteet alkaa olla tuolla tasolla, enhän tuota tiedä.

Aika usein se kulissiliittokin ainakin jonkin aikaa on lasten mielestä parempi kuin ei liittoa ollenkaan. Lasten näkökulmasta aikuiset riitelevät yleensä turhasta, ja jos on aiemmin tykätty toisistaan niin sen pitäisi lapsen järjen mukaan olla mahdollista myöhemminkin. Jos olisin jompikumpi teistä, taitaisin sitoutua vaikka vuodeksi elämään uusilla säännöillä senkin riskin uhalla, että sitten vasta sattuukin. Sattuu joka tapauksessa. Erokähinöissä ihminen usein kaipaa eron toteutumista niinkuin itsemurhahakuinen kuolemaa, mutta se tuska ei lopu eroon.

Sano emännälle terveisiä, että minun mielestä hän ei ole tolkussaan, jos kieltäytyy pariterapiasta siksi että tunteet ovat kuolleet. Jos ne ovat oikeasti vain talviunilla, hänellä on elämänsä tilaisuus pelastaa lastensa perhe. Jos taas ne ovat oikeasti menneet, ammattilaisen avulla ero voidaan toteuttaa viisaammin ja niin, että käsittelemättömät asiat eivät jää vainoamaan tulevia suhteita. Ei sinne terapiaan meneminen ole valehtelemista tai muuten vaan synti jos oikeasti ei yhtään halua jatkaa suhdetta, päinvastoin. Kukaan ei rupea siellä maanittelemaan ja ruinaamaan, ja siellä oppii hyödyllisiä asioita jatkon kannalta.

Ihmiset elävät nykyisin aivan liikaa tunneohjauksella. Pitäisi ottaa välillä järkikin käteen.

Kuten tämä ap sanoi, on vaikea selvitellä asioita ihmisen kanssa joka ei suostu puhumaan. Ap on tehnyt oikein. Parempi jatkaa eteenpäin yksin.

 

[mies 36]

No, mähän en tiedä mikä emännän tunteet on lopullisesti jäähdyttänyt. Mutta täytyy kyllä todeta, että noin päällisin puolin luvassa on jälleen kerran yksi turhan varhainen ero. En ymmärrä, miten innokkaasti ihmiset ovat järjestämässä maailmaan lisää erolapsia, kun se kuitenkin niin helposti tarkoittaa, että lapset menettävät kiinteän vanhemmussuhteen ainakin toiseen vanhempaan, usein molempiin. Lapset alkavat herkästi joko mielistellä, lohdutella, väistellä tai pelata vanhempia toisiaan vastaan. Kaikissa tapauksissa oma aikuistuminen uhkaa jäädä puolittaiseksi.

Ensinnäkin, tunteet voivat olla kylmät, mutta loppu ne eivät ole. Niin tuo pariterapiaporukka taitaa sanoa, että ero on liian aikaista ottaa ennen kuin oikeasti kaikki riitelemisen ja mielenosoittamisen tarve on ohi. Voihan olla, että rouvasi on väistellyt niin lapsellisen oloisesti pelkkää lapsellisuuttaan ja että oikeasti teidän tunteet alkaa olla tuolla tasolla, enhän tuota tiedä.

Aika usein se kulissiliittokin ainakin jonkin aikaa on lasten mielestä parempi kuin ei liittoa ollenkaan. Lasten näkökulmasta aikuiset riitelevät yleensä turhasta, ja jos on aiemmin tykätty toisistaan niin sen pitäisi lapsen järjen mukaan olla mahdollista myöhemminkin. Jos olisin jompikumpi teistä, taitaisin sitoutua vaikka vuodeksi elämään uusilla säännöillä senkin riskin uhalla, että sitten vasta sattuukin. Sattuu joka tapauksessa. Erokähinöissä ihminen usein kaipaa eron toteutumista niinkuin itsemurhahakuinen kuolemaa, mutta se tuska ei lopu eroon.

Sano emännälle terveisiä, että minun mielestä hän ei ole tolkussaan, jos kieltäytyy pariterapiasta siksi että tunteet ovat kuolleet. Jos ne ovat oikeasti vain talviunilla, hänellä on elämänsä tilaisuus pelastaa lastensa perhe. Jos taas ne ovat oikeasti menneet, ammattilaisen avulla ero voidaan toteuttaa viisaammin ja niin, että käsittelemättömät asiat eivät jää vainoamaan tulevia suhteita. Ei sinne terapiaan meneminen ole valehtelemista tai muuten vaan synti jos oikeasti ei yhtään halua jatkaa suhdetta, päinvastoin. Kukaan ei rupea siellä maanittelemaan ja ruinaamaan, ja siellä oppii hyödyllisiä asioita jatkon kannalta.

Ihmiset elävät nykyisin aivan liikaa tunneohjauksella. Pitäisi ottaa välillä järkikin käteen.

Tämän viestin haluan ehdottomasti näyttää emännälle, tässä on niin paljon totta.

Kulissia olemme teoriassa veivanneet lähes vuoden. Annan emännälle aikaa, viikonloppuna menemme mökille ja meillä on aikaa keskustella. Tuntuu oudolta emäntä ei sanonut eilisestä tänään mitään, suoritti arkea kuin mitään ei olisi tapahtunut no ehkä hieman etäisemmin kuin ennen. Mulle on tullut välillä mieleen voiko ihminen sairastua fyysisesti ja oireet ovat mitä kummallisempia. No ehkä alan etsiä jo älyttömiäkin vaihtoehtoja. Mietityttää vaan kun eilen sanoi että minussa ei ole vikaa kaikki tämä johtuu hänestä. Eikä ole ihastunut kehenkään toiseen... on sen kyllä vannonut. Ihmetyttää voiko ihminen vaan sammua? miksi hän ei tee aloitteita mihinkään?

 

["vieras"]

Ei vaimolla ole enää tarvetta riidellä oikeasti suhteesta, vaan käytännön asioista ja ärtymyksestä, koska ei ole enää jäljellä mitään. Pitää ajatella sitä kautta, että vaikka tässä jauhetaan nyt vaan tunteista, niin suhteessa on kyseessä myös elämisestä miehenä ja naisena ja seksistä ja seksuaalisuudesta. Kyllä sen jokainen tietää milloin suhde on lopullisesti väljähtänyt. Ei siihen terapeuttia tarvita sitä kertomaan. Ja tässä on nyt levy jäänyt niin klaustrofobisesti pyörimään, että kyllä se lopulta tulee olemaan helpotus, kun erotaan. Molemmille, vaikka sinun tapauksessasi se varmasti kestää kauemmin.

 

[oivoi]

[QUOTE="vieras";25719045]Ei vaimolla ole enää tarvetta riidellä oikeasti suhteesta, vaan käytännön asioista ja ärtymyksestä, koska ei ole enää jäljellä mitään. Pitää ajatella sitä kautta, että vaikka tässä jauhetaan nyt vaan tunteista, niin suhteessa on kyseessä myös elämisestä miehenä ja naisena ja seksistä ja seksuaalisuudesta. Kyllä sen jokainen tietää milloin suhde on lopullisesti väljähtänyt. Ei siihen terapeuttia tarvita sitä kertomaan. Ja tässä on nyt levy jäänyt niin klaustrofobisesti pyörimään, että kyllä se lopulta tulee olemaan helpotus, kun erotaan. Molemmille, vaikka sinun tapauksessasi se varmasti kestää kauemmin.[/QUOTE]

Ei muuten pidä paikkaansa. Niin moni täälläkin kertoo, että suhde on pelastettu vielä pahemmastakin jamasta ja saatu kukoistamaankin. Nykyisin erotaan siksikin, koska se on patenttiratkaisu. Ja eroja otetaan aivan omituisista syistä ja miettimättä lasten tilannetta ajatuksen kanssa. Paetaan, koska on opittu pakenemaan tilanteessa jossa toinen loukkaa. Pitkä parisuhde vain ei ole mahdollinen, jos ei opettele kestämään niitä itsetuntoloukkauksia sen verran, että kykenee reagoimaan ainakin astetta aikuisemmin. Niin että kykenee osoittamaan toiselle, että vaikka sattuu niin silti haluaa toiselle edelleen hyvää.

Ja kuitenkin on niin, että mitä lähemmäs toisen päästää eli mitä enemmän välittää, sitä syvemmin loukkaantuu. Kun on toista alunperin rakastanut, niin yleensä ne syyt ovat kuonakerroksen alla edelleen tallessa, kun loukkausten ketju saadaan katkeamaan.

 

[oivoi]

Tämän viestin haluan ehdottomasti näyttää emännälle, tässä on niin paljon totta.

Kulissia olemme teoriassa veivanneet lähes vuoden. Annan emännälle aikaa, viikonloppuna menemme mökille ja meillä on aikaa keskustella. Tuntuu oudolta emäntä ei sanonut eilisestä tänään mitään, suoritti arkea kuin mitään ei olisi tapahtunut no ehkä hieman etäisemmin kuin ennen. Mulle on tullut välillä mieleen voiko ihminen sairastua fyysisesti ja oireet ovat mitä kummallisempia. No ehkä alan etsiä jo älyttömiäkin vaihtoehtoja. Mietityttää vaan kun eilen sanoi että minussa ei ole vikaa kaikki tämä johtuu hänestä. Eikä ole ihastunut kehenkään toiseen... on sen kyllä vannonut. Ihmetyttää voiko ihminen vaan sammua? miksi hän ei tee aloitteita mihinkään?

Ei se minusta tunnu oudolta, jos emäntä tuntui tänään etäiseltä. Hän on hämmentynyt ja ajatuksissaan ja luultavasti tuskissaankin.

Äkkiseltään tulisi mieleen kilpirauhasen vajaatoiminta tai masennus. Mutta kilppari tekisi hitaaksi ja tahmeaksi ja emäntä kai muuten paremminkin käy ylikierroksilla eikä valita väsymystä? Masennus taas voi ilmetä ylipirteytenäkin.

Mutta suhteen logiikkaan kuuluu, että kun valtataisteluvaihetta on kestänyt riittävän pitkään, siirrytään luovutusvaiheeseen. Eli on riidelty loputtomiin samasta asiasta, kumpikin on pitänyt hengentärkeänä olla luovuttamatta vaatimuksistaan senttiäkään koska se osoittaisi että omat tarpeet eivät saa kunnioitusta. Mutta jossain vaiheessa ei vain enää jaksa lyödä päätään puuhun, ja antaa periksi. Moni tässä vaiheessa viimeistään lähtee kävelemään, mutta jos päättää jäädä, niin sen tekee zombin oloisena. Väistellään ja annetaan periksi omasta ylpeydestä, ja se voi tuntua pieneltä kuolemalta tai ainakin kämppäkaveruudelta.

Se itsekeskeinen ylpeys on kuitenkin pakko tappaa, jos aikoo selvitä seuraavaan vaiheeseen: siihen että kyetään vastavuoroisesti kuuntelemaan ja tyydyttämään toistensa syvimpiä tarpeita ilman, että kumpikaan tuntee perusturvallisuutensa olevan uhattuna. Eron partaalla oleminen on hyvä mahdollisuus vähitellen siirtyä tähän kolmanteen vaiheeseen.

 

[mies 36]

Vaimo on varma että tämä on tässä. Ei ole tunteita siis lainkaan. on parempi kaikille jos erotaan. Erityisesti minulle koska joudun tässä kärsimään. Ihmetyttää miksi ei ole mitään syytä ainoastaan tuo uhrautuminen nyt mun puolesta ja sitten lapsien takia jne. ei osaa sanoa itse mitään. Tuntuu että ajattelee meitä muita kokoajan. Ei suostu keskustelemaan...

 

[emeleia]

Kyllä mun mielestä vaikuttaa kertomasi perusteella siltä, että vaimollasi on kiikarissa toinen mies tai jos ei ketään tiettyä, niin ainakin vapauden huuma. Kai jokainen joskus haluaisi kokea uudelleen rakastumisen tunteen, kaikki eivät vaan käsitä miten isot panokset joutuu peliin siitä hyvästä asettamaan. Olen sitä mieltä, että on aika ajatella itseäsi ja lakata suostumasta hyväksikäytetyksi lastenhoitajana tai muutenkaan.

Eikä se vaimosi taida oikeasti teitä muita niin ajatella vaan tekee hyvin itsekkäitä ratkaisuja aivan omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan, tuntuu vaan kivammalta itsestäkin kun uskottelee tekevänsä ne muitten parhaaksi. Oli ikäkriisi tai ei niin ei taida eukko ansaita noin pitkämielistä ja ymmärtävää kumppania.

 

[mies 36]

Olisi helpottavampaa jos olisi joku syy, mutta ei ole on vaan tunteet kadonneet. Ei voi löytää uudelleen.

 

[ulkonainen]

Olen ihan samaa mielta etta taustalla on varmasti toinen mies, vaikka vaimo vaittaa ettei ole. Pari ystavaani on kayttaytynyt juuri vaimosi tavalla ja kummallakin oli toinen mies kuvioissa. Totuus ei ikina selvinnyt aviomiehille, toinen ystavani jatkoi avioliittoa, toinen erosi ja esitteli poikaystavansa myohemmin.