Pariskunnat, jotka eivät halua jakaa kaikkea.

[Madicken04]

No tätä just kai tarkoitan. Olet siis niitä ihmisiä, jotka eivät halua jakaa kaikkea. Ei tietenkään raportoiminen ole mikään "velvollisuus" ja pakko vaan itse ainakin haluan jakaa ja kertoa puolisolleni kaiken ja koen, että se kuuluu myös puolisolleni.

No oli tuossa kerrottu jostain gynekologilta? vastaavalta ja soitettu miehelle tuloksesta. Musta ei ollut mitään väärää, jos nainen ei vastannut puhelimeen ja miehen tiedot kuitenkin olleet siellä. Musta ei olisi mitään väärää, että mun terveystietoja annettaisiin miehelle ja päinvastoin. Musta miehen on ihan oikeus kuulla, jos sairastaisin vaikka masennusta, olisin psyykkisesti sairas, neurologinen ongelma, olisin anorektikko tms. vastaavaa. Tietysti sillon kuuluisi kyseessä olla aviomies, eli naimisissa ja ns. lupautunut elämään yhdessä.

Mielestäni tässä on jo kyse muustakin kuin puolisoiden välisestä avoimmuudesta. Lääkärillä/hoitajilla ei ole oikeutta kertoa potilaansa asioita tämän puolisolle ilman että potilas on itse antanut tuohon luvan. Vaikka itselläni ei olisikaan mitään tarkoitusta salata terveyteeni liittyviä asioita mieheltä niin kyllä menisi luottamus hoitohenkilökuntaan jos jostain asiastani kerrottaisiin miehelle siksi että hän sattui vastaamaan puhelimeen.

 

[Queen of Nothing]

Minusta on huomattavan eri asia jakaa itse ja avoimesti aviopuolisonsa itseään koskevat asiat terveydestä, ilosta, surusta, raskaudesta, työstä, suurista mullistuksista verrattuna siihen, että terveyskeskuksen työntekijä jakaa tämän tiedon puolison kanssa. Ensimmäinen ei riko lakia, eikä salassapitovelvollisuutta. Ne kuuluvat elämään, arkeen ja perusluottamukseen. Jälkimmäinen sen sijaan on oltava rikkomaton sen vuoksi, että siinä on kyse asiakkaiden (ihan kaikkien) luottamuksesta, edusta, turvallisuudesta ja etujenvalvonnasta.

 

[aamuvirkee]

en mäkään käsitä, että on lasketaan asuntolaina ja kuukauden ruokakulut puoliksi. ja huonekalut. ja olet melko intiimissä suhteessa sen puolisos kanssa, niin miten peräpukamat on niin noloja, ettei niistä kehtaa puhua?

kirjesalaisuus silti on olemassa, eikä minusta ole soveliasta mennä kenenkään tekstareita tai sähköposteja käydä tonkimassa luvatta. luottamusta löydyttävä ilman tarkistelua, ettei se toinen siellä mitään hämärää puuhaa.

 

["vieras"]

en mäkään käsitä, että on lasketaan asuntolaina ja kuukauden ruokakulut puoliksi. ja huonekalut. ja olet melko intiimissä suhteessa sen puolisos kanssa, niin miten peräpukamat on niin noloja, ettei niistä kehtaa puhua?

No ennemminkin mietin mitä mies sillä tiedolla tekee että mulla on peräpukamia.

Kun mulla raskaana oli niin kerroin, mut ihan vaan silkasta valittamisen halusta kun olin niin kyllästynyt kaikkiin raskausvaivoihin. Eipä se peräpukamista jakaminen meidän suhdetta mihinkään muuttanut, sama olis ollut jättää kertomatta (olis mieskin säästynyt valitukselta.)

 

["vieras"]

Jospa se raskaaksi tullut nainen olisi halunnut kertoa asiasta jotenkin erikoisemmalla tavalla kuin sanoa töksäyttämällä? En kyllä itsekään olisi ilahtunut, jos mies olisi kertonut minulle, että sinä olet kuulemma raskaana.

Terveystietojen kertominen puolisolle on sitten ehdottomasti ei. Mistäs se soittaja tietää, onko pari eroamassa vaikka vielä naimisissa onkin.

Mun mielestä on hassua, että puolisolle pitäisi ihan kaikki asiat selvittää. Kyllä minä miehen sairaudet tiedän, niin kuin hän minunkin, mutta ei hänen joka ajatustaan tarvitse minulle kertoa. Jokaisella on jotain, ei nyt ihan salaisuutta, mutta asia, jonka haluaa pitää itsellään.

 

[Big Bang Theory]

Ei nyt kaikkea tarvitse jakaa. En minä mitään omia ulkovarastoja ymmärrä, mutta sähköpostit, tietokoneet, puhelimet ja hnk. Koht postit sekä omat pankkitilit, työkaverit, harrastukset ym. On meillä kyllä ihan omia juttuja. En tajua pariskuntia joka ovat niin kiinni toisissaan, että kävellään ruokakaupassakin peräkkäin ja maksetaan kun van toisella on kortti. Ajokorttikin vaan toisella ja sitten kaikki onnyksin kamalan vaikeaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="helvi";27937231]no mut lynkattiin täällä palstalla ku en kerro gyne käynneistä yksityiskohtaisesti miehelleni [/QUOTE]

Siis olitko sinä se, jonka kohdalla oli ihan oikea gynen puolen sairaus? Eiköhän sellaiset kuulu puolisollekin, kukaan ei puhunut ainakaan siinä ketjussa että pitäis yksityiskohtaisesti kertoa käynnin kulusta, että pientä liiottelua taas...

Ja me jaamme mieheni kanssa kaiken. Meillä on yhteisiä ystäviä ja harrastuksia ja ne eri harrastukset mitä meillä on, jaetaan myös siten että kysellään toiselta miten on esim. ratsastustunti/moottoripyörän rassaus mennyt

Ja jos mulle tulee tekstari ja känny on lähempänä miestä, niin pyydän häntä lukemaan sen ääneen. Sama toisinpäin. Jos taas tulis tekstiviesti miehelle siten ettei hän ole paikalla, niin en sitten sitä tietty lue. Vaikken usko että hän sitäkään paheksuisi.

Itse en ymmärrä, miksi alkaa edes suhteeseen miehen/naisen kanssa, jos ei ole mitään yhteistä tai jos salaisuudet pursuaa laatikoista eikä toiselle voi avoimesti puhua ihan kaikesta. Jopa niistä gynen käynneistä (vieläkin naurattaa, että 2000-luvulla joku pitää niitä jotenkin häveliäinä... ).

 

[Big Bang Theory]

Ja labra ym. Tuloksia ei todellakaan mennä kertomaan puolisolle missään puhelimessa. Siinä tehdään jo virkavirhe.

 

[BettyBoop]

Me puhutaan miehen kanssa niin paljon et tulee kyllä puhuttua aina kaikesta. Jos joku juttu jää niin kyse on unohduksesta korkeintaan.

 

[Big Bang Theory]

Vaikka mekin jaetaan lähes kaikki asiat, niin joskus e i vaan huvita kertoa kaikkea. Eikä minulla ainakaan ole mitään kiinnostusta miehen tietokoneille tai puhelimeen. Enkä niihin kyllä pääsisikään, koska niissä on salasanat.

 

[astrolabe]

Mikähän asia olisi niin hävettävä, ettei mieheni voisi sitä jakaa kanssani?

 

["vieras"]

No vaikka olen vakituisessa parisuhteessa, olen silti yksilö jolla on myös oma elämä ja omat vaivat En kerro miehelleni kaikkea.

 

[tl]

Mitä ihmettä.. Kyllä minulle ystävät saattavat laittaa viestejä jotka on tarkoitettu vain minulle, joten törkeää olisi ystävää kohtaan jos mieheni menisi tämän lukemaan!

Tästä olen samaa mieltä, ajattelen asiaan niin, että en minäkään haluaisi, että ystäväni mies lukee viestit, jotka olen tarkoittanut ystävälleni, joten en lue mieheni puhelinta, eikä oikeastaan edes kiinnosta, tai sähköpostia. Eikä mies minun. Toki saa aina kysyä, että kukas siellä tekstailee jne. Siitä ei vedetä hernettä nenään.

Muutoin me kyllä jaamme lähes kaiken, meillä se vaan tulee luontaisesti ja on meidän juttu. Mutta ei se mielestäni ole mikään universaali sääntö, jokainen pariskunta tekee tavallaan, mikä tuntuu parhaiten toimivan.

 

[moekoe]

Meillä on molemmilla omia juttuja, joista toinen on vain "hajulla" muttei tiedä siitä sen enempää. Lisäksi automaationa tulee se, ettei toisen puhelimeen katsota, edes vastata sillä välillä kun toinen on suihkussa, tekstiviestejä ei lueta, sähköpostiin en edes tiedä tunnuksia enkä haluakkaan. Lisäksi meillä on molemmilla "veto" oikeus asiohin, jotka ovat sillä hetkellä vaikeita/ahdistavia tms ja silloin sanotaan toiselle, että älä sä puutu tähän. Ja toinen on puuttumatta. Esim miehen ja hänen veljensä välillä oli jotain kummallista kesällä, kysyin siitä kerran vai kahdesti ja mies käytti veto-oikeutta ja asia jäi siihen. Väliti ovat normalisoituneet jonkin verran, mutta mies kertonee joskus mikä siinä oli.

Mutta siihen, että jaetaanko kaikkea, todellakin. Keskustellaan asioista ja ollaan pääpiirtein perillä toistemme asioista, myös sairauksista ja muista.

 

[BettyBoop]

Toisten kirjeitä ei avata eikä toisen sähköposteja mennä lukemaan, tai kännykkää.... miks pitäisikään? Eihän se sitä tarkoita että olisi salaisuuksia.

 

["vieras"]

Todellakaan ei huvikseen lueskella toisten sähköposteja tai tekstiviestejä, eikä mitään kirjeitä. Miksi ihmeessä???

Kyllä me nyt muuten ihan puhutaan ja jutellaan ja jaetaan asioita. Ihan niistä peräpukamista ja ripuleista lähtien. Mutta toisen tilit, kirjeet, sähköposti, kännykkä, ne on yksityisiä.

 

[HoitoonVaan]

Musta se, että "on salaisuuksia" on eri asia kuin että pitäis kertoa kaikesta elämässään tapahtuvasta kumppanilleen.

"Täh, onks sulla peräpukamia ja ummetusta, etkö oo kertonut mulle??? Ja oot käyny lounaalla työkaverin kanssa etkä muistanu mainita? Tää on kyl pariterapian paikka, meidän suhde ei oo mulle tarpeeks avoin!!"

 

[astrolabe]

Pari pv sitten olin töitteni jälkeen suoraan lähtenyt kyökkihommiin, astianpesukone lauloi ja yleiskone veivasi taikinaa. Mies palaa kotiin ja kertoi anopin yrittäneen soittaa minulle. Sanoin, etten ole kuullut puhelinta, koska keittiön äänet niin voimakkaat. Mies sitten meni meidän makkariin ja palasi pian sanoen, että "on se joo yrittänyt soittaa sulle". Oli käynyt katsomassa puhelimestani missatut puhelut. En suuttunut, mutta oli vähän outo olo, että "öööööh". Ite soitin eilen miehelle töihin eräästä kirjeestä, että saanko avata, kun hänen nimellään oli tullut. Omin päin en ois koskaan avannut.

 

["..."]

Parisuhde on kuitenkin kahden yksilön liitto ja jotain yksityisyyttä voi mun mielestä myös toimivassa parisuhteessakin olla. On ihan hyvä, että on sekä omia että yhteisiä harrastuksia, omia kavereita ja omat mielipiteet esim. poliittisiin ja uskonnollisiin asioihin on ihan ok, jos niiden kanssa pystytään elämään sovussa.

Eli mun mielestä ei tartte jakaa kaikkea, yhdeksin ihmiseksi ei tarvitse sulautua. Pääasia on että on tietyt yhteiset arvot ja lähtökohdat hyvälle elämälle, molemminpuoleinen arvostus ja kunnioitus ja luottamus, joista syntyy rakkaus ja kiintymys toiseen.

Totta kai ihmisellä on omat mielipiteet, harrastukset ja omia ystäviä (tietty pitkässä suhteessa ystävät usein tiettyyn pisteeseen saakka yhtenevät, mutta ei tosiaankaan aina). Ei kai tästä nyt ole mitään epäselvyyttä.

Mutta on ihan selkeitä eroja siitä kuinka yhteen hiileen puhalletaan. Mä tiedän jopa avioliiton, jossa reilusti yli 10 vuoden avioliiton jälkeen vaimo osti itselleen oman kesäpaikan kun ei enää tuntenut oloaan mukavaksi miehensä ja tämän sukulaisten mökillä. Tiedän tämän pariskunnan läheisesti ja tiedän että tämä tilanne, jossa kaikki, rahoista lähtien, pidetään tiukasti erillään, on surunaihe vamolle. Hän on vain ajan kuluessa tottunut siihen ja sopeutunut asiaan. Onnellinen avioliitto ei varsinaisesti ole (varsinkin toinen joutuu tekemään liian monta kompromissia verrattuna siihen mikä on omasta mielestä avioliiton tarkoitus), mutta ei täysin onnetonkaan. Joten he kitkuttelevat eteenpäin vuodesta toiseen. Itse epäilen (ja suoraan sanoen toivon vaimon puolesta) että ero on kyllä tulossa lopulta.

Meillä on miehen kanssa automaattisesti, ilman asiasta puhumista, mennyt niin, että rahat on yhteiset, kännykköjen viestejä voi lukea jos nyt olisi tarve ja terveydentilasta keskustellaan kyllä aika yksityiskohtaisestikin. Tiedän että mieheni on aina 'mun puolella', se on kaikkein tärkein juttu. Nyt pikkulapsiaikana mies ei haikaile oman ajan perään sen enempää kuin minäkään, lähinnä yhteistä aikaa kaivataan. Mulle on tärkeää tuntea, että tämä koti ja perhe on meidän yhteinen proggis ja me molemmat tehdään niin paljon kuin vain pystytään sen eteen. Toimii.

 

["vieras"]

Pari pv sitten olin töitteni jälkeen suoraan lähtenyt kyökkihommiin, astianpesukone lauloi ja yleiskone veivasi taikinaa. Mies palaa kotiin ja kertoi anopin yrittäneen soittaa minulle. Sanoin, etten ole kuullut puhelinta, koska keittiön äänet niin voimakkaat. Mies sitten meni meidän makkariin ja palasi pian sanoen, että "on se joo yrittänyt soittaa sulle". Oli käynyt katsomassa puhelimestani missatut puhelut. En suuttunut, mutta oli vähän outo olo, että "öööööh". Ite soitin eilen miehelle töihin eräästä kirjeestä, että saanko avata, kun hänen nimellään oli tullut. Omin päin en ois koskaan avannut.

Joo, en kyllä menis tolleen tekemään. Siis kattomaan toisen puhelimesta missattuja puheluita tms. Eikä mieskään menis tolleen mun puhelimelle. Mä kans soitan aina kun tulee joku kirje miehen nimellä, mutta josta tiedän että tieto on molemmille (esim jotku vakuutusjutut, pankki tms.) ja kysyn saanko avata.

 

["vieras"]

Pari pv sitten olin töitteni jälkeen suoraan lähtenyt kyökkihommiin, astianpesukone lauloi ja yleiskone veivasi taikinaa. Mies palaa kotiin ja kertoi anopin yrittäneen soittaa minulle. Sanoin, etten ole kuullut puhelinta, koska keittiön äänet niin voimakkaat. Mies sitten meni meidän makkariin ja palasi pian sanoen, että "on se joo yrittänyt soittaa sulle". Oli käynyt katsomassa puhelimestani missatut puhelut. En suuttunut, mutta oli vähän outo olo, että "öööööh". Ite soitin eilen miehelle töihin eräästä kirjeestä, että saanko avata, kun hänen nimellään oli tullut. Omin päin en ois koskaan avannut.

No kerroitko miehellesi, että sulla tuli tuosta puhelintietojen urkkimisesta hieman outo olo? Vai kuuleeko miehesi siitä nyt tämän palstan kautta eka kerran? Ja tulisko kommentoimaan?

Itsekään en tykkäis, jos menis mun puhelinta kattelemaan ilman lupia, vaikkei siellä mitään salattavaa olisikaan.

 

["vieras"]

Me jaetaan aikalailla kaikki.. myös ne ripulit ja peräpukamat. Jotain työasioita ei niin kauheesti puida, mutta muuten kyllä jutellaan ihan kaikesta. En nyt näe sitä mitenkään välttämättömänä asiana parisuhteessa, mutta meidän kohdalla tälläinen tapa on tullut aika luonnostaan.

Kyllä musta tuntuisi ikävältä jos kokisin, että en voisi jotain asiaa miehelle kertoa tai jos hän ei haluaisi kertoa jotain itseensä liittyvää asiaa mulle. Ehkä sen uskoutumisen/jakamisen liittää niin vahvasti luottamukseen, että sen takia asioiden "pimittäminen" tuntuisi loukkaavalta. Ehkä olisi eri juttu jos olisi jo suhteen alussa tottunut toisenlaiseen kuvioon.

 

[hiihii]

Me puhutaan miehen kanssa niin paljon et tulee kyllä puhuttua aina kaikesta. Jos joku juttu jää niin kyse on unohduksesta korkeintaan.

Näin myös meillä. Ja nyt kun väsyttää usein ja paljon tuon vauvan kanssa, unohtelen kertoa miehelle aika paljon asioita. "Ai niin, me käytiin tuon sun tyttären kanssa lääkärissä ja sillä on korvatulehdus." "Ai niin, ostin meille uuden sohvan!"

 

["Jenis"]

Ei nyt kaikkea tarvitse jakaa. En minä mitään omia ulkovarastoja ymmärrä, mutta sähköpostit, tietokoneet, puhelimet ja hnk. Koht postit sekä omat pankkitilit, työkaverit, harrastukset ym. On meillä kyllä ihan omia juttuja. En tajua pariskuntia joka ovat niin kiinni toisissaan, että kävellään ruokakaupassakin peräkkäin ja maksetaan kun van toisella on kortti. Ajokorttikin vaan toisella ja sitten kaikki onnyksin kamalan vaikeaa.

Peesi tähän. Ja ei mua kyllä miehen peräpukamatkaan kiinnosta ainakaan ruokapöytäkeskusteluna

Noi kirje- ja hoitohenkilökunnan salassapitovelvollisuuten liittyvät jutut ovat sitten asia erikseen vielä, onhan se nyt törkeetä mennä möläyttämään joku raskausuutinen puhelimessa :-O Ja laitontakin, tietysti.

 

[astrolabe]

[QUOTE="vieras";27939129]No kerroitko miehellesi, että sulla tuli tuosta puhelintietojen urkkimisesta hieman outo olo? Vai kuuleeko miehesi siitä nyt tämän palstan kautta eka kerran? Ja tulisko kommentoimaan?

Itsekään en tykkäis, jos menis mun puhelinta kattelemaan ilman lupia, vaikkei siellä mitään salattavaa olisikaan.[/QUOTE]

No mie kuittasin sen sitten siinä "ai sie katoit min puhelinta?" oletan sen riittävän, kun ei mulla mitään salattavaakaan ole. Se oli vaan minulle hienoinen ylläri, että miten salaamaton hän on. Sehän toimii hyvin myös minun suuntaani, joten en valita.