Mua on sanottu koiran näköiseksi. Siis söpön kiharakorvaisen ja ruskeasilmäisen koiran näköiseksi (vaikka silmäni kyllä ovat
vihreät). Otin kehuna ja tää on suunnilleen näteintä, mitä mulle on sanottu.
Sit täti sanoi joskus kun olin varhaisteini, että minun pitäisi ryhtyä malliksi. Olin otettu, kunnes tämä jatkoi: sopisit sukkamainokseen, koska sulla on niin kauniit sääret. En tiedä, pitääkö muut tätä huvittavana, mutta mä otin tän ainakin niin, että sopisin malliksi ainoastaan polvista alaspäin, mutta en muuten.
Yks näteimmistä on myös, kun 17-vuotiaana samainen täti kysyi, että jos pyydettäisiin missikisoihin tai malliksi, niin menisitkö. Tiesin jo silloin olevani vähän liian lyhyt, mutta lämmitti mieltä kovasti.
Lapsena yksi kaveri sanoi, että "vaikka ootkin ruma, niin sulla on hyvä sydän." Tyyppi olikin yksi jeesustelija ja varmaan oppinut moisen kohteliaisuuden seurakunnan hommissa työskentelevältä isältään. Silti tuo tuntui jo silloin vähän sellaiselta, että pitäisikö kiittää vai suuttua. En nimittäin tullut silloin lapsena ajatelleeksikaan, että olisin erityisen ruma.
Samainen kaveri sanoi, että "Mä tiedän yhden huippu-urheilijan, joka oli lapsena tosi surkea koululiikunnassa. Sustakin voi tulla aikuisena vielä vaikka mitä." Sitäkään en silloin tiennyt, että mä _niin_ surkea liikunnassa olisin ollut.
Tai kerran kun tehtiin ala-asteen liikuntatunnilla kuperkeikkoja, niin yksi tyttö tuli sanomaan: "Kato, miten toi Jake tekee kuperkeikkoja! Jopa vielä huonommin kuin sinä!"
Voi luoja että mä oon vissiin ollut surkea koululiikunnassa. Mutta kuperkeikat luulin osaavani, kun aina kotonakin harjoittelin niitä vanhempien parisängyn päällä. Ilmeisesti en sitten kuitenkaan.
