Itselläni todettiin paniikkihäiriö puoli vuotta sitten. Olen aina ollut todella terve ja pitänyt kunnostani huolta, kunnes ensimmäinen kohtaus iski. Se tuli todella odottamatta nukkuessani. Kohtausta ennen olin juhlinut railakkaasti muutaman päivän, joten olo ei ollut muutenkaan parhaimmasta päästä. Nukkuessani heräsin tukehtumisen tunteeseen ja koko kehon puutumiseen. Sitten sain nostettua itseni ylös ja joka paikka alkoi pyörimään. Sain soitettua kaverilleni, että kaikki ei ole aivan kunnossa (isäni oli kotona, mutta en mennyt ensin hänelle sanomaan asiasta, sillä olimme olleet riidoissa pari viikkoa) kunnes en saanut enää edes puhettakaan kunnolla suusta. Sitten, kun iski todella hätä menin isäni luokse ja jalkani pettivät ja kaaduin maahan. Koko kroppani kouristeli päästä varpaisiin, enkä pystynyt liikkumaan. Kohtausta kesti noin 20 minuuttia, kunnes ambulanssimiehet tulivat ja saivat rauhoitettua. Luulin tuon 20 minuutin ajan, että olen kuolemassa, sillä kouristelusta ei tullut loppua ja joka paikka oli puutunut. Minulla kun ei ole koskaan edes ollut mitään ongelmia terveydessä. Kävin sitte lääkärillä, kun paniikkikohtauksia oli tullut päivittäin ensimmöisestä kohtauksesta. Lääkäri ilmoitti minulla olevan vain hyperventilaatio-oireryhmä, mikä on tietääkseni lievempi kuin paniikkihäiriö, eikä siihen liity ainaista ahdistuksen tunnetta. Siitä lähtien olen kärsinyt paniikkihäiriöirä ja ne tulevat milloin mistäkin syystä. Itse en vielä osaa ennakoida kohtauksia, sillä kohtaus saattaa tulla missä tilanteessa tahansa. Nämä viimeiset 6 kuukautta ovat olleet hirveintä aikaa elämässäni, sillä olen kokoaika ahdistunut enkä uskalla olla missään yksin. Kavereiden kanssa ollessani oireet usein häviävät, sillä tekemistä on paljon enkä ehdi ajatella mitään ylimääräistä. Paniikkihäiriö on rajoittanut suuresti elämääni ja tekemisiä joutuu nykyään miettimään entistä enemmän. Kaikista pahinta on pelko uudesta kohtauksesta, sillä minulla ei ole niin hyvää kykyä rauhoittaa itseaäni, varsinkaan jos lähellä ei ole kaveria tai läheistä. Viimeisen parin kuukaden aikana niinkään kohtauksia ei ole tullut, mutta terveys on pettänyt totaalisesti. Päässäni on koko aika hirveä paine, kasvoni puutuvat suun, nenän ja sielmien ympäriltä, vasenkäteni on koko aika puutunut, jalkanu puutuvat vähän väliä, en jaksa tehdä mitään sillä koko aika väsyttää, mielenkiinto kaikkea kohtaan on lakannut kokonaan, kärsin välillä muistinmenetyksistä(esimerkiksi kun nousen laittamaan valoja päälle niin saatan kävellä aivan muuhun huoneeseen ja miettiä että miksi tulin sinne) ja puolenvuoden aikana olen lihonut 10 kiloa, vaikka en syökään mitenkään erityisen paljon. Nyt olen sitten hakeutunut uudelleen lääkäriin, jos nämä oireet viittaavat johonkin sairauteen tai sitten jos ne ovat vain pitkittyneen paniikkihäiriön seurauksia.Minä kun en ole puhunut paniikkihöiriöstäni juuri kenellekkään, tai lähinnä sen vakavuudesta.Nyt kuitenkin äitini huomasi sitten terveydessäni huomattavaa muutosta ja passitti lääkärille, sille en ole aikasemmin kehdanannut puhua niistä. Tämä nykyinen lääkäri ihmettelikin miten edellinen lääkäri ei ottanut asiaa vakavammin tai edes puhunut sen enempää paniikkikohtauksista. Nyt sitten olen saamassa parin päivän päästä lääkityksen, mikä helpottaa suuresti. Jos ajassa voisi mennä taaksepäin, olisin halunnut, että asiaan olisi suhtauduttu vakavammin etupäässä minä itse. Vaikka paniikkihäiriö ei sinällään ole hengenvaarallinen ja on melko yleinen, pitkittyneenä se usein aiheuttaa suuria ongelmia. Siksi ihan alkuvaiheessa kannattee vaatia muutakin, kuin itsehoitoa!!!