Rintaranka ongelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja DaninÄippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei Danin äippä :)
Mä taas sulle vastailen, koska mulla on nimittäin ollut vaivoja myös rintarangan alueella.
Mulla jumiutuu rintaranka aika usein nykyään. Siihen voi myös liittyä käsien puutumista ja sydänvaivojen tapaista kipua (voi myös säteillä käteen). Mulla kipu tuntuu edessä ja takana. Pahimmillaan on näitä "sydänvaivoja". Kauheaa pistämistä etupuolella, rinnan yläpuolella, mulla aina vasemmalla puolella. Se jumiutuu aina pahemmin, johtunee ilmeisesti tietyistä samoista asennoista. Välillä oli viikko kaupalla niin kamalaa pistämistä ja vihlomista ettei voinut kunnolla hengittää tai siis vetää henkeä sisäänpäin.
Kun viimeksi kävin hieronnassa fysioterapeutilla, hän sanoi, että voi olla juuri noita hengitysvaikeuksia sisäänhengityksessä. Lisäksi mulla tuntuu vähän väliä, että jonkun pitäisi naksautella rintarankaa selänpuolelta. Mies sitä välillä joutuu paukutellakin, että helpottaisi.

Mullakin on joskus kipua kainaloissa ja rinnassakin. Tuntuu, että lihakset kipeenä. Mulla ne tulee yleensä, kun teen muutamankin jumppaliikkeen, joka vaikuttaa juuri rintarankaan. On kai niin heikot lihakset, että pienikin jumppaus aiheuttaa seuraavana päivänä kipua. Ei siis tarvi tehä kuin pari liikettä.
Sain fysioterapeutilta kolme todella hyvää liikettä, jotka pitävät auki rintarangan. Ne ei siis helpota jo jäykistyttä rintarankaa, mutta ylläpitävät sen toimivuutta.
 
Kiitoksia taas vastauksesta! Onneks on muitakin jolla on samoja vaivoja. Just röntgen kuvattiin ja tuloksia odottelen... Entäs onko sulla joskus olkapäät kipeet ja sillain rajoittuneet liikkeiltään että esim. kun nostaa kättä eteen-ylöspäin niin hartian kohdalla alkaa tuntua kipua? Ja entäs se kainalokipu onko se yleensä tuossa tavallaan hartian ja rinnan välissä? Vaikea selittää...tai paremminki kainalon ja rinnan välissä etupuolella?
 
Moi taas!
Tuo kainalokipu kuulostaa samalta kuin minulla. Luulisin, että samoilla kohdilla mullakin tuntuu.
Olkapääjuttuihin en oikein osaa sanoa mitään. Mulla kun tuo yläselkä, niska ja hartiat on tällähetkellä pahempia kuin alaselkä (joka sekin on alkanut vihoitteleen uudestaan), ja ne särkee koko ajan, on jumissa ym inhottavaa. Tuntuu, että sitä kipua on vähän joka paikassa yläosassa.

Jumppaa, jumppaa, pitäis harrastaa ahkerammin!
 
Minulla samanlaisia oireita kun ap:lla...

Nyt käyn OMT fysioterapeutilla.
Vaivani on jatkunut jo vuosia. Alkoi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana särkyä ollut aikaisempaa enemmän.

Joskus kun epäilin jo kasvaintakin rinnassa niin gyneni jo silloin sanoi että kyseessä voisi olla Tietzen oireyhtämä.
Sitä ei ole lääkäri todennut mutta kovasti oireet viittaavat siihen.

Särky vaan ei ole mukava toveri .

:ashamed:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 15:20 DaninÄippä kirjoitti:
Täältäkin löytyi sitten vikaa rinta ja lannerangasta. Oireet taisivat selviytyä sillä. Nyt myös mulle tullut noita "rytmihäiriöitä".

mitä jatkoksi? Ootko menossa kiropraktikolle tmv.?
 
Kiinnostaa minuakin, mitä aiot jatkossa tehdä? Suosittelen OMT-fysioterapiaa. Sellainen on opiskellut yhtä kauan kuin lääkärit ja todella laaja-alaisesti osaa asiat ja hoidot. Netistä googlettamalla löytyy myös lisää tietoa. Itse sain niin hyvän hoidon selkääni, että voin lämpimästi suositella :) Minua myös jonkin verran käsiteltiin silloin rintarangastakin, kun jo silloin oli nämä vaivat alkamassa. Nyt taas rintaranka on pahempi ongelma kuin selkä ja siihen pitäisi minunkin jotain apua saada. Kiinnostaisi tietää, mitä OMT-fysioterapeutti siihen tekisi ja suosittelisi.
 
Fysioterapiaan saan lähetteen. Mitä eroa on muuten omt-fysioterapalla kuin tavallisella? Lääkäri sanoi, että kaikkea kannattaa kokeilla: naparpaattia, kiropraktikkoa, hierojia ym. Toivottavasti auttaa, edes jonkierran.
 
Sanotaan, että fysioterapeutti on vaikka sairaanhoitaja ja OMT-fysioterapeutti lääkäri, siinä ero. OMT-fysioterapeutti opiskelee ensin tavalliseksi fysioterapeutiksi ja sen jälkeen erikoistuu vielä vuosia. Hänellä on siis paljon, paljon laajempi koulutus ja osaa näitä hoitokeinoja paljon paljon laajemmasti. Ei voi verratakkaan keskenään, niin erilaiset koulutukset on.
OMT osaa etsiä tarkasti syyn vaivaan ja siihen hoidon. Hän osaa myös kaikki nämä niksauttajien (kiropraktikot sun muut) hommat, siis laaja-alaienen koulutus.

Älä ihmeessä mene tavalliselle fysioterapeutille, siltä et saa apua vaivoihisi. Lähetteellähän saat osan maksusta takaisin Kelalta.

Näin mm. kerrottiin yksillä sivuilla OMT-fysioterapiasta: Erinomaiset hoitotulokset ovat mahdollistaneet OMT-osaajille tukevan jalansijan fysioterapian erityisosaajien joukossa ja osana suomalaista terveydenhuoltoa.

Tässä muutamia linkkejä, joista saat lisää tietoa :)


http://www.reimarlanfysioterapia.fi/

http://www.likes.fi/fi/klinikka/omt-fysioterapia.html

Tässä ekassa varsinkin oli hyvin kerrottu, mitä OMT-fysioterapia on. Lue sieltä myös selkävoitto ja niskalenkki ryhmistä. Itse olen selän pullistuman sekä muiden alaselän ongelmien vuoksi käynyt selkävoittoryhmässä. Oli tosi hyvä ja sai mahtavia liikkeitä myös kotiin tehtäväksi. Ja jokaista siis ohjataan erikseen, että liikkeet oppii varmasti oikein. Niskalenkki kuulosti hyvältä just rintarankaongelmaisille! Tekis kyllä itsellekin hyvää. Miksi sitä ei voi ajoissa mennä hoitoon, vaan pitää odottaa niin kauan, että on liian kipeä jo??? Siis itseäni tässä lopussa mietein.

 
Kiitos tiedosta taaskin =) Asun täällä sen verran pienellä paikkakunnalla, ettei täältä löydy omt-fysioterapeuttia, pitäisi lähteä liki 100km päähän. Mutta täytyy katsoa, että edes jos joskus pääsisi. Tuleeko sulla muuten usein niitä ns. rytmihäiriöitä? Ja vaikuttaako se siihen että jos on pahasti jumissa niin tuleeko enemmän?
 

Yhteistyössä