Iitu, mulla jouduttiin perumaan luonnollisen kierron PAS kerran, koska en ovuloinut. Sitä ovista metsästettiin kahtena eri kertana ultralla, mutta koska en ovuloinut, niin siirtoa siirrettiin seuraavaan kiertoon, johon sain sit kierron alusta asti tukilääkityksen. Niin mulle jäi siis sellainen kuva, et sen oviksen pitäis olla, jos meinaa siirtää siihen kiertoon. Vai voiko se limakalvo kasvaa hyväksi ilman ovulaatiota? En tiedä kyllä, ehkä se voikin.
Me nyt siis ootellaan sellaset pari kuukautta niitä kromosomituloksia. Parin viikon päähän pitäis sopia siittiöiden DNA-fragmentaatio -testi, ja sen tulokset siitä luulis saavan piankin. Olin tässä välillä jo ihan loppu näitten hoitojen kanssa. Ja sen, ettei miehestä saa mitään henkistä tukea. Keskusteltiin asioista ja kyl tää nyt tästä taas. Hän on jo hyväksynyt, et me ei välttämättä saada enää lapsia. Mut kun mä en oo, en ollenkaan. Mua ahdistaa ja itkettää ja surettaa pelkkä ajatuskin siitä, että mä en sais enää koskaan olla raskaana ja käydä läpi sitä kaikkea. Synnytystä ja vauva-aikaa. Mies ei myöskään halua miettiä mitään adoptiokuvioita. Hän ei tajua, et miks mä haluan tehdä itteni onnettomaksi käymällä hoidoissa, kun niissä epäonnistumisesta kerta tulee mulle niin paha mieli. Ehkä sain sen tajuamaan, et musta tuntuu, et tää on ainoa vaihtoehto, koska mä niin kovasti haluan saada toisen lapsen. Sanoin sitten itsekin, että jos seuraava ja viimeinen julkisen hoito ei kesällä onnistu, niin pidetään vähän taukoa ennen yksityiselle siirtymistä. Jos saan häntä ees yksityiselle suostumaan. Se tauko ei tule musta tuntumaan hyvältä, mut toisaalta hajottaa tää hormonien vetäminen joka toinen kuukausikin.
Onnea plussanneille! Ehkä meillä muillakin on vielä toivoa! Ja tsemppiä vielä piinailijoille!