Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Ultrassa käyty, folleja kasvaa, vielä kylläkin suurimmat vasta n. 7mm. Pelko epäonnistumisesta alkaa taas hiipiä. Lääkärikin (hyperin uhalla) määräsi annosta isommaksi. Torstaina uudelleen ultraan, jospa tällä kertaa päästäisiin sinne siirtoon asti. Tänään on ollu taas sellaiset fiilikset, että tekee mieli heittää rukkaset tiskiin. Miten sulla Popcorn meni ne piikitykset ennen ja jälkeen siirron ja millä annoksilla?
 
Tevetuloa Miukula! :) ).( Täälä piinailu jatkuu piinavaana niinkuin aina. Yritän pitää itseni kurissa ja tehdä testin vasta virallisena päivänä, eli perjantaina. Ajattelin että jos siinä ystävänpäivässä olisi jokin taika ja kaksi viivaa tikkuun ilmestyisi.. Kaikkia mahdollisia oireita on vaikka muille jakaa, muttaniin niitä on aina, eli niistä en lähde sen kummemmin johtopäätöstä tekemään. Välillä on toiveta ja välillä oon taas niin varma, että negahan se nyt tottakai taas on. Henkisesti olen jo valmistautunut uuteen kiertoon ja pas-siirtoon. Tänään tuli kirje klinikalta, että kahden 3-päiväsen lisäksi pakkaseen oli päässyt myös yksi blasto. Eli ainakin kolme toivetta vielä tässä hoitokerrassa.. :) Tsemppiä Hattivattinen piinailuihin! :)
 
  • Tykkää
Reactions: hattivattinen
Kiitos Iitu vinkeistä pistämiseen.

Plussatuulta hattivattiselle!

Hienoja lukemia Chocolate :)

Hah, nauratti tänää polilla. Ensimmäiseksi ku ohjelappusen lääkärille annoin hän kysyi pistinhän vain yhden piikin. Paperiin oli siis tullut pilkkuvirhe :D

Sitten ultrakuulumiset muuten. Paljon on taas folleja tulossa, oikealla puolella ainakin 10 :O Vasen munasarja köllöttelee vielä kohdun päällä mutta todennäköisesti sieltä tippuu kun painoa tulee enemmän. Rakkuloiden koko oli keskimäärin 10milliä ett hyvän kokoisia kyllä ovat. Odotuksen eivät kylläkään ole kovin korkealla.

Huolta aiheuttaa myös ensi viikon punktio ja miehen TESAn ja käsileikkauksen yhteensovittaminen. Tällä huimalla kokemuksella mitä olen neljästä ICSIstä saanut osaan odottaa punktiota maanantaille tai tiistaille. Yhtä hyvä tuuri jos jatkuu mitä on tähän mennessä ollut, se sattuu just tiistaille milloin on myös tämä miehen käsileikkaus. En tiiä sit mitä simpat sanoo jos yöpyyvät yhden yön maljalla. Mies ei nimittäin suostu ett pallit ja käsi "hoidettaisi" samalla kipeellä : / että kivat sille.
 
Kiitos tervetulotoivotuksista. =)

Jauhopeukalo: En tiedä onnistuuko julkiselle pääseminen ilman lähetettä. Yksityinen gyne olisi jo vuosi sitten käynnillä laittanut paperit Tyksiin, mutta kun ei silloin ollut tämä kakkosen hankinta ajankohtainen.

Nyt alkaa tuntua, ettei millään jaksa koko pitkää kevättä odottaa ensi askelta. Yritän nyt keskittyä tähän laihikseen ja kunhan paino alkaa pudota, niin yritän tuolle ukkokullalle ehdottaa, että otan aiemmin yhteyttä gyneen, joka voisi lähetteen laittaa. Jos vaikka ensi käynti saataisiin jo ennen kesätaukoa. :)

Tamtam: tsemppiä piinailuun. Muistan nimimerkkisi jostain aiemmasta hoitoketjusta. Mahdoitko yrittää esikkoa samaan aikaan kuin minä, siis vuonna 2009?

Kaikille muillekin jaksamista munasolujen kasvatteluun ja seuraavien hoitojen odotteluun! Kyllä tämä odotuksen odottaminen on raskasta. Ja varsinkin kun hoidot eivät ole itsellä edes alkaneet. Luomuihmeeseen kun tuo usko on mennyt jo aikoja sitten.
 
Jauhopeukalo, onpa teillä tosiaan säpinät ja toivottavasti tulee hyvin muniksia! Otteko varmistanu mitenkään, jos käsileikkaus ennen simppojen keräystä, ettei siinä käytettävät puudutteet/mahd.nukutusaineet tai muut lääkkeet vaikuta simppoihin? Tuskin, mutta kantsii kysyä.
 
Kirsi76, mä pistelin ihan poskettomia määriä eri hormoneita kolmannessa ivf:ssä, lääkäri itsekin niitä määriä jälkikäteen taivasteli. Hyperi tuli myös - ja plussa, josta siis meidän lapsi syntyi. Ei siihen hyperiin kuole. Anna palaa vaan, että saisitte follit kasvuun.

Meidän tulevat hoidot lykkääntyivät muuten vielä huhtikuustakin kuukaudella eteenpäin, koska huhtikuun kierrossa punktio-siirto -hässäkkä osuisi täysin yksiin pääsiäispyhien kanssa. Mutta eiks kärsivällisyys ole hyve. Ehtiipähän näitä vitamiineja yms. varmasti tulla syötyä tarpeeksi.

Niin ja meillä luomuihme olisi tosiaankin ihan vanhatestamentillinen ihme, kun miehen keho ei sukusoluja lainkaan tuota.
 
Tulevat hoidot:

Armi74........….……...1. IVF 3. PAS...………….…........... vko 7/14?
joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäk uu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huht ikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS..….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . ........................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... .helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS ........................maaliskuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Tamtam.........................14.2
ChocolateBox..................04.02

Plussanneet:.................Plussauspv

Popcorn78......................7.2.14
 
Kiitos kaikille tsempityksistä, tuli tarpeeseen! =) En muistanutkaan, miten piinaavan pitkiä nämä siirron jälkeiset päivät onkaan, kun viime kerrasta on lähes kolme vuotta. Eipä tässä ole kulunut vielä vuorokauttakaan siirrosta ja olen jo ihan tulisilla hiilillä... Esikoinen on ollut yökyläilemässä isovanhemmilla, joten senkin takia koti tuntuu ihmeellisen tyhjältä ja hiljaiselta, mutta eiköhän sitä säpinää riitä sitten, kun neiti sieltä iltapäivällä kotiutuu ja onneksi tässä on kaikkea kivaa ohjelmaa tiedossa tuleville päiville.

Kirsi76lle ja jauhopeukalolle kovasti tsemppiä follien kasvatteluun, toivottavasti siellä on kypsymässä mahtisaalis mahtilaadukkaita yksilöitä ja pääsette niillä siirtoon asti! jauhopeukalolla onkin tosi jännät paikat tuon miehen käsileikkauksen ajoituksen kanssa, toivottavasti menisi putkeen. Ja Tamtamille edelleen tsemppiä ja urheaa mieltä malttaa pinnistellä vielä muutama päivä! :) Miukulalle myös jaksamista hoidon odotteluun ja laihikseen! Pientä painon pudotusta on ollut liikkeellä täälläkin ja se on myös mietityttänyt, että miten tää lievä ylipaino vaikuttaa nyt hoitoihin, kun esikoista odottaessa olin normaalipainon rajoissa. Mullakin kun on tuota pco-taipumusta, niin se vaikuttaa kyllä tuohon painonhallintaan... :/
 
Tulevat hoidot:

Armi74........….……...1. IVF 3. PAS...………….…........... vko 7/14?
joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäk uu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huht ikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS..….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . ........................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... .helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Tamtam.........................14.2
ChocolateBox..................04.02
Hattivattinen...................24.2.

Plussanneet:.................Plussauspv

Popcorn78......................7.2.14
 
Tässä tää nyt taas nähtiin, tää testailun malttaminen meinaan.. On nyt särkenyt ristiselkää julmetusti eilisestä lähtien, samanlailla kun ennen tätiä.
Menin salille suoraan töistä, ja ei tullut mistään mitään, kun ajattelin vaan tätä mönkään mennyttä kiertoa.
Salilta oli mentävä suoraan kauppaan ostamaan testi, että saan nähdä heti sen negan. Reippaana tyttönä kaupan vessaan ja tunnin rakossa olleesta pissasta testi. Ja mitä tulikaan, kaksi viivaa, siis ihan selkeä viiva myös se toinen, puolta vaaleampi , mutta hyvin selvä..
Nyt toivon vaan, että viiva vielä vahvenee aamupissasta ja kyytiläinen pysyy mukana.. <3

Tamtam pp11
 
Nyt mä taas höpötän tästä pco:sta kun pää pyörii vaan tulevan siirroon ympärillä. Siis voiko ovulaatiotesti näyttää hymistä jos sieltä vaan yrittää joku irrota? Miksen ovuloi säännöllisesti? Johtuuko se siitä että munasolut eivät ole kypsiä. Huomenna olisi kierron 33.pvä enkä usko, että vuoto alkaa, kun sen "oviksen" bongasin vasta viikko sitten. Tää on taas niitä hetkiä kun haluan vuodon alkavan! Oon ollu tän vuoden tosi tiukkana ja pudottanu melkein 6 kiloa. Mä niin toivon, että tuottais tulosta. Edelleen otetaan vinkkejä vastaan vuodon alkamiseksi!

Myöskin vielä painosta popcornia, jos mahdat lukea tätä ketjua. Tuun laittaa sulle varmaan viestiä vielä yksityisesti, mutta jos tarvii mennä siihen, että pitää mennä yksityiselle, niin paljasta mulle klinikka ja lääkäri joihin siirryit naikkarilta =)

Jos vuoto nyt alkaa ja soitan ivf-puolelle ja sieltä sanotaankin, että eiiii nyt, odotan vielä yks kierto, h a j o a n.

Oon tosi onnellinen plussanneiden puolesta, tosiaan antaa sitä toivoa <3 Vielä enemmän toivoa antais myös se, jos nää jotkut pitkään täällä "roikkuneet" pääsis tilanteissaan eteenpäin! Mutta hyvältä alkaa näyttämään, plussia satelee. :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
Tulevat hoidot:

Armi74........….……...1. IVF 3. PAS...………….…........... vko 7/14?
joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäk uu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huht ikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS..….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . ........................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.IVF 1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... .helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Tamtam.........................14.2
ChocolateBox..................04.02
Hattivattinen...................24.2.

Plussanneet:.................Plussauspv

Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox.................4.2.14
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vaan kaikille onnitteluista! Itse masennuin jo, kun aamupissasta ei tullut yhtään sen vahvempaa viivaa, kuin eilinen. Aivan saman vahvuinen oli.. Nyt pelko kemiallisesta nousee kohisten.. :(
Miukula: Meillä myös poju syntyi heinäkuussa 2010.. :)
 
Tamtam, käytkö ottamassa verikokeen että näet Hcg arvon?
Mä eilen laittelin lääkärille meiliä tulevaa PASia varten, joka siis tarkoitus tehdä luonnolliseen kiertoon. Hän sanoi, ettei ovulaatiota tarvita?! Että jos folli kasvaa, ok, mutta jos ei, no problem. Eli kai siinä sit tulee tukilääkitys josta saa keltarauhashormonin ja ultrien perusteella siirto tehdään kun kohdun limakalvo sopiva, oli sitte ovulaatio tapahtunut tai ei..mä oon aika pihalla tuosta luonnonkierto siirrosta..
 
Iitu, mulla jouduttiin perumaan luonnollisen kierron PAS kerran, koska en ovuloinut. Sitä ovista metsästettiin kahtena eri kertana ultralla, mutta koska en ovuloinut, niin siirtoa siirrettiin seuraavaan kiertoon, johon sain sit kierron alusta asti tukilääkityksen. Niin mulle jäi siis sellainen kuva, et sen oviksen pitäis olla, jos meinaa siirtää siihen kiertoon. Vai voiko se limakalvo kasvaa hyväksi ilman ovulaatiota? En tiedä kyllä, ehkä se voikin.

Me nyt siis ootellaan sellaset pari kuukautta niitä kromosomituloksia. Parin viikon päähän pitäis sopia siittiöiden DNA-fragmentaatio -testi, ja sen tulokset siitä luulis saavan piankin. Olin tässä välillä jo ihan loppu näitten hoitojen kanssa. Ja sen, ettei miehestä saa mitään henkistä tukea. Keskusteltiin asioista ja kyl tää nyt tästä taas. Hän on jo hyväksynyt, et me ei välttämättä saada enää lapsia. Mut kun mä en oo, en ollenkaan. Mua ahdistaa ja itkettää ja surettaa pelkkä ajatuskin siitä, että mä en sais enää koskaan olla raskaana ja käydä läpi sitä kaikkea. Synnytystä ja vauva-aikaa. Mies ei myöskään halua miettiä mitään adoptiokuvioita. Hän ei tajua, et miks mä haluan tehdä itteni onnettomaksi käymällä hoidoissa, kun niissä epäonnistumisesta kerta tulee mulle niin paha mieli. Ehkä sain sen tajuamaan, et musta tuntuu, et tää on ainoa vaihtoehto, koska mä niin kovasti haluan saada toisen lapsen. Sanoin sitten itsekin, että jos seuraava ja viimeinen julkisen hoito ei kesällä onnistu, niin pidetään vähän taukoa ennen yksityiselle siirtymistä. Jos saan häntä ees yksityiselle suostumaan. Se tauko ei tule musta tuntumaan hyvältä, mut toisaalta hajottaa tää hormonien vetäminen joka toinen kuukausikin.

Onnea plussanneille! Ehkä meillä muillakin on vielä toivoa! Ja tsemppiä vielä piinailijoille!
 
Nyt vaan omaa napaa :( anteeksi...
Eli nyt on kp 11/28-29 ja ovistestiin tuli äsken plussa!! Olen ihan ymmälläni, onkohan kierrosta tulossa yllätys lyhyt vai onkohan niin, että kierto alkoikin jo silloin tuhruilusta. Lutinus vaan piti kunnon vuodon pois. Se passaisi ajallisesti. Jos olisin aloittanut testaamisen vasta huomenna, kp 12, kuten hoitaja neuvoi, olisi ovis kyllä mennyt ohi. No, huomenna soitan klinikalle ja katsotaan siirtopäivä. Vaikka tiedän kyllä sen jo, viimeksikin tuli ovisplussa keskiviikkona ja siirto oli maanantaina, 5 päivää ovisplussasta.. Eipä paljon naurata :(
 
Ehditkö Nipsu saada ensin negatiivisen ovulaatiotestin? Mulle sanoi hoitaja viimeksi soitellessani, että ensin pitää saada yksi negatiivinen testi, muuten ei kelpaa. En kysynyt miksi. Eihän varhainen plussa voisi johtua raskaudesa?

Muakin on vähän mietityttänyt, että milloin pitäisi alkaa testaamaan.
 

Yhteistyössä