Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

joku_raja: en ehtinyt :( Tänään ollut sellainen olo, että voisi olla ovis tulossa.. Nippaillut koko päivän munasarjan kohdalta ja limatkin alkoi tänään kunnolla.. Voihan pee, jos olisi pitänyt saada ekas nega :( Raskauteen en usko, koska viime pas.n jälkeen r.testi nega ja menkatkin alkoi aikalailla ajallaan...
 
Onnea plussaamisesta tamtam!

Hei lyhyellä kaavalla menneet, millaista teillä on valkovuoto ollut ennen irrotuspiikkiä ollut. Miulla nimittäin alkoi eilen illalla vuoto menee samanlaiseks mitä se on yleensä ennen ovulaatiota ja tänään siis jo lähen juoksevaa :O Huomenna onneksi on ultra mut nyt hiipi peikko mieleen, onko ne miun palleroiset sieltä poksumassa omia aikojaan : / onko tätä tapahtunut kenelläkään? Jarrupiikku siis orgalutran ja puregonia olen pistäny sen 200 IU koko ajan.

Aloitin tänään työharjottelun ja meni hyvin mutta kotona tuli huono olo ja olin oksentaa, syönnin jälkeen olo korjaantu päikkäreiden jälkeen. Viime kerralla vaan oli samanlainen olotila samoihin aikoihin hoidosta että mitäköhän tääkin meinaa. Olenko muka herkempi verensokerin heilahteluille hoitojen aikana? Söin kyllä töissä ollessani välillä mutta en tietenkään niin tasasisesti kuin kotona ollessa.

Toiveet hoidon onnistumisesta jatkaa rapisemistaan alimpaan maan rakoon.

Anteeksi omanapaisuus...
 
jauhopeukalo mulla on vähän samajuttu. Tänään alkoi vuoto olla just sellaista, kun se on ollut muutama päivä ennen (lääkkeellistä) ovulaatiota. Ja mähän en ole vielä edes orgalutrania aloittanut. Tarkoitus olisi se aloittaa vasta huomenna. Onneksi mullakin on lääkäri huomenna, niin saa vähän taas selvyyttä asiaan. Toivottavasti ei ainakaan käy samoin kun viime kerralla. Pää ei sitä ehkä kestä. Kipu ym. tuntemukset on kyllä jo sellaiset, että sen perusteella pitäisi jotain olla tapahtunut. Se hoito, millä esikoinen sai alkunsa, tehtiin myös lyhyellä kaavalla. Mutta millään en jaksa muistaa miten hommat silloin meni, vaikka kuinka yritän.
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Apua! Tein äsken uuden ovistestin. Siihen tuli heti vahva viiva, vahvempi kuin kontrolli viiva. Sen vuoksi tein r.testin ja se oli positiivinen... Mitä mitä mitä??? Oliko menkat valemenkat, vai onko raskaus kohdun ulkopuolinen... Mitään raskausoireita ei ole. Tissitkin kuin ajokoiran korvat. Sattumalta näin ultra kuvan rypäleraskaudesta ja aloin pohtimaan, että olikohan se syksyinen raskaus mola.. Jos pian minulla onkin istukkasyöpä. Se erittää hcg.ta... Pelottaa!!!!
 
Koita olla hermoilematta, vaikka on vaikeaa. Toki se voi olla ku, mutta vastaavia tarinoita on netti pullollaan, että menkat tulee ja testi passissa testipäivänä nega ja myöhemmin plussa. Tuohon rypäleraskauteen en oikein usko. Se olisi huomattu kyllä.
 
Melinda joo, ei ollut veritestiä. Kotona testasin.

joku_raja Olen yrittänyt toitottaa itselleni, että olisihan se huomattu, mutta siitä huolimatta pelkopeikko nostaa päätään.. Ja jos netistä surffaa vähänkään ja hakee tietoa istukkasyövästä, niin siinä r-testi näyttää positiivista...

No nyt vaan jaksettava odottaa... vaikeaa...
 
No huhheijaa, mitä uutisia täällä onkaan!

Tamtamille varovaiset onnittelut ihan ekaksi! :heart: Mahtavaa! Oletko testaillut jo lisää ja oletko menossa veritestiin erikseen?

Ja voi Nipsu74, nyt vaan urheaa mieltä ja muutaman tunnin malttia, niin olet viisaampi tilanteesta. Mä kyllä kanssa veikkailisin ihan normaalia raskautta, olihan sulla oireitakin ennen testiä ja ei se mitään kerro, vaikka niitä ei nyt olisikaan. Mulla ei ollut esikoisesta yhtään mitään ja se vasta outoa ja pelottavaa olikin. Jännityksellä odotellaan iltapäivällä kuulumisia ultrasta, tsemppiä! :)

Melinda84 pohdiskelit tuota ovistestailua. Mun käsittääkseni ovistesti voi kyllä näyttää positiivista siinäkin tapauksessa, jos munasolu vaan yrittää irrota. Kun sehän ei kerro siitä varsinaisesta irtoamisesta mitään, vaan pelkästään LH-huipusta. Mua tuo sama asia mietitytti etenkin silloin, kun lapsettomuushoitojen alkutaipaleella kokeiltiin clomeja ovulaation aikaansaamiseksi ja mua monesti epäilytti, että irtosiko sieltä koskaan mitään, vaikka testi näyttikin leveää hymyä. Nyt pohdin tuota samaa asiaa tässä meneillään olevassa pas-kierrossa, kun sain pco-taustani vuoksi pregnylin varmistamaan ovulaation tapahtumisen ja koskaan mulla ei ole ollut sellaisia oviskipuja kuin nyt tässä kierrossa. Toivotaan, että vuoto alkais sulla mahd pian ja pääsisitte heti sitten siirtoon! :)

Pitkiä on piinapäivät, nyt menossa pp4 ja huomenna pitäisi pistää gonapeptyl. Hermot on mennyt lugeihin jo mennen tullen ja vielä pitäisi 10 päivää malttaa vaan odotella...
 
Kyllä sulla Nipsu74 on jännät paikat! Toivottavasti kaikki on hyvin!
Itse juu olen tiuhaan testaillut ja kyllä tää nyt pahasti siltä kemialliselta näyttää.. Viivat haalenee.. :'(
Veritestiä ei meillä tehdä, joten omakustanteisesti se pitäisi käydä ottamaan, jos sen haluaa. Huomenna aamusta vielä testin teen, mutta kyllä tää tässä tais olla.
Positiivista kuitenkin, että ainakin on yrittänyt tarttua matkaan.
Hattivattiselle vielä parempaa onnea piinailuun! :)
 
Voi ei :( suurimmat pahoittelut tamtam jos tuo nyt kemialliseksi osoittautuu. Hienoa, että pystyt pitämään positiivisen asenteen. Itse lopulta ärsyynnyin koko kemiallisesta siinä vaiheessa kun tajusin, että nyt pitää odottaa välikierrot sun muut ennenkuin pääsee seuraavan kerran yrittämään.

Kyllä mä toisaalta olen myös tyytyväinen, että meillä annetaan aika veritestiin, nyt kun lukee näistä teidän tilanteista. Niin kurjaa tuo epätietoisuus!

Kiitos vastauksesta hattivattinen. En tiedä miksen ikinä saa kysyttyä asiaa kun käynnillä käyn. Varsinkin tuo ovulaation tapahtuminen lääkkeeliseen kiertoon tehtävässä passissa herättää kysymyksiä.
 
Ultrassa käyty, kohdussa eikä munasarjoissa näkynyt mitään. Kohdun limakalvo oli n. sentin. Huomenna hcg testi verestä. Mutta taidan tehdä vielä kotona r-testin ennen sitä, mietin että oliskohan digitaalinen r-testi parempi kuin liuskatesti.. No huomenna ehkä viisaampia.
 
Tamtam, kurjaa, jos kemialliseksi osoittautuu, mutta pidän peukkuja, että viivat kuitenkin vahvistuis taas!

Nipsu74, onpa inhottavaa tuollainen epämääräisyys, toivottavasti asiat selviävät pian!

Meille soitettiin aamulla iloisia uutisia: ainokainen pakastekaveri oli selvinnyt sulatuksesta ja vieläpä oikein hyväkuntoisena. Nyt on siis ihmistaimi taas kerran minuun laitettu kasvamaan, eikun sormet ristiin. Testipäivä olis 27.2., mutta saatan testata jo 26.2., se kun olis ollu meidän trisomiapojan laskettu päivä... Olishan se reilua, että sinä päivänä tulis plussa testiin, eikö?
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Nipsu, onpa hurjaa! Koska sulla oli siis siirto josta mahdollisesti ois raskaus alkanut tai onko luomuraskaus mahdollista? Eihän ultrassa vielä välttämättä mitään ees näkyisi..ilmottele,varsin jännää mitä on meneillään!
Kyllä mun mielestä aina tuo Hcg verestä kannattaa..kun kyse hoidoista alkaneista raskauksista, joissa paljon lääkkeitä käytössä. Ainahan sanotaan ettei kotitestien nega ole aina täysin varma, ja sen negan kun tekee ja lopettaa lääkkeet..ja sitte olisikin raskaana! Mehiläisessä maksaa 52 euroa muistaakseni tuo veritesti ja olen pyytänyt lähetteen aina valmiiksi ultrakäynnillä tai vaikkapa ihan millä tahansa lääkärikäynnillä jos siellä käy.
 
Mulla oli punktion jälkitarkastus esikoisen raskaudessa rv5+ ja silloin näkyi kohdunsisäinen raskaus sekä paksu kohdun limakalvo, vaikka sydänääniä ei tietenkään vielä näkynyt. Toki, jos alkio on myöhään kiinnittynyt, niin kuin ilmeisesti onkin, niin ehkä vielä ei mitään näy. Aika jännä tilanne kyllä. Ovulaatiotesti reagoi hcg-hormoniin ja netistä olen lukenut, että joillakin raskaustesti reagoi lh-huippuun, mutta ei vissiin millään hirveän vahvoilla viivoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Voi tamtam, täälläkin peukut pystyssä viivojen vahvistumisen suuntaan! Ikävää, jos tuo nyt kemialliseksi osoitautuu :(

Toivotaan että saat nipsu selvyyden asiaan! Mutta olisihan tuo mukava yllätys jos sieltä se pieni ihmisen alku lähtisi kasvamaan :)

Itse kävin ultrassa ja kaikki munat oli tallella :D Paljon on taas tavaraa: oikealla puolella n.15 follia ja vasemmalla n.10. Kyllä taas pelottaa käykö samanlainen kato kuin viimeksi... Puregonia pistelen vielä tänään ja huomenna 200 ja sit lauantaina olisi pregnyl. Miehän sain reseptit kolmeen 900IU:n puregoniin ja kävin sillon ennen vuoden vaihdetta ne kaikki siihen maksukattoon niin niistä jää nyt yksi täysin "korkkaamatta". Olen säilyttänyt ne jääkaapissa niin säilyy vielä vuoden loppuun jos sitä nyt vielä tarvitsee, säästöä pienikin säästö! :)

Maanantaina ensin miehen TESA ja sit ois miun vuoro. Samat lääkärit kuin kahdessa edellisessäkin operaatioissa niin silleen tosi luottavaisin mielin :) Pelottaa vaan se kipu, viime kerralla loppu taas kipulääke kesken, muutamaa viimeistä rakkulaa tyhjätessä oli hyvin epämukava olo. Siirtoon pääsystäkään ei annettu takeita munasarjojen suuren koon vuoksi.

Onnea armille alkion kyytiin saamisesta ja tsemppiä piinapäiviin :)

Mites kirsin lääkärikäynti meni?
 
No niin, lapsi saatu unille ja ehtii vähän paneutuakin kirjoittamiseen.

Tamtamille toivon huomiselle vahvempaa viivaa. Joskus olen miettinyt, että olisi mukava kokea edes se kemiallinen raskaus näiden ikuisten negojen joukossa. Toisi toivoa, että jotain on edes yrittänyt tapahtua. Mutta taitaa melkoinen pudotus olla sekin, kun on ehtinyt jo plussasta iloita.

Hattivattiselle ja Armille erittäin nopeasti kuluvia piinapäiviä toivottelen.

Jauhopeukalolle tsemppiä viimeisiin kasvattelupäiviin ja toivotaan mahdollisimman miellyttävää punktiota. Teillä onkin vähän tasa-arvoisempia nämä hoidot, kun miehellekin on oma punktio.

Kirsin lääkärikuulumisia jään vielä odottelemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Kyllä Nipsu sulla on ollu hermoja raastava vuorokausi!!! Jospa huomenna selviäisi mistä moinen johtuu. Toivottavasti kyseessä olisi kuitenkin se raskaus. Kuin myös Tamtamin kohdalla. Itselläni ei ole kokemuksia kemiallisista tai keskenmenoista. Esikoista lukuunottamatta aina on testit näyttäneet puhdasta negaa.

Joo, kävin sitten siellä ultrassa, folleja kasvaa runsaasti, ainakin vielä toistaiseksi. Lukumääriä rn kysellyt, mutta lääkäri taas varoitteli hyperistä... Ja tietty pelotteli sillä että tuoresiirtoon ei päästäisi vaan jouduttaisin pakastamasn kaikki mahdolliset alkiot. Nyt pitää vaan kaikki sormet ja varpaat pitää pystyssä, että siihen siirtoon asti päästään. Lauantaina seuraava ultra, jos kaikki menee ok, niin ti tai ke on punktio. Sorry jos paljon kirjoitusvirheita, kännykällä kirjoittelen. Lapsi on nukkumassa, jospa viettäisi muutaman minuutin miehen kanssa laatuaikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Tämän aamun CB digi r.testi näytti raskaana 2-3. Eikö sen pitäisi näyttää enemmän, jos raskaus alkanut 20.1. siirretystä alkiosta..? Piinaavaa. Pelko sen kuin lisääntyy..

Anteeksi oma napaisuus, en nyt oikein pysty keskittymään muuhun..
 
Viimeksi muokattu:
Nipsu74 hyvältähän tuo kuulostaa, toivottavasti nousee vaan hitaasti.. Itse tein aamulla apteekin oman ja sain lähes saman paksuiset viivat.. Nyt on pää taas ihan sekaisin, en osaa oikein iloitakkaan.. Jos en olisi aikaisempia testejä tehnyt, olisin varmasti onnesta soikeana.. Tarkkaillaan tilannetta..
 
En vielä heittäisi "kirvestä kaivoon" Nipsu. Se hcg:n vaihtelu on kuitenkin aika suuri.

Tee sinäkin Tamtam se digitesti. Kylläpä on jännittävä tilanne. Tulkaahan tänne kertomaan heti kun jotain uutta tiedätte.
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin taidan aktivoitua - ehkä iltapäivällä pidemmästi omaa napaa.

Nyt vaan oli pakko kommentoida Nipsulle. Jos sulla oli 3(?)päiväisen siirto 20.1., sehän tarkoittaisi, että alkio "täyttäisi" tänään 4viikkoa eli rv olis jo 6, että siihen nähden on alhainen lukema kyllä. Mutta en mä noihin silti täysin luottaisi. Outoa on tietty se, etteivät löytäneet ultrassa mitään. Onko sulla luomumahdollisuus? Odota nyt rauhassa sitä hcg testin tulosta, pääasia, että se tuplaantuu päivä päivältä. Jos yhtään lohduttaa, niin täällä jännätään sun kanssa!

Taustaileva F
 
Tulevat hoidot:

Armi74........….……...1. IVF 3. PAS...………….…........... vko 7/14?
joku_raja…...…........1. IVF 2. PAS………………......….... helmikuu 2014
Tamtam......…….......2. IVF
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............kesäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 2. PAS...……………...........helmi-maaliskuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........….huhtikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA.... . .. ….….…..…...helmikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...….maaliskuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
ChocolateBox..........1.IVF 1.PAS.......
Kirsi76................... 2.IVF................................... .helmikuu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Tamtam.........................14.2
Hattivattinen...................24.2.

Plussanneet:.................Plussauspv

Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox.................4.2.14
 
Niin,

ihan kärkeen kiitos, kun olette olemassa <3 Ilman teidän juttujanne olisin varmaan jo romahtanut kokonaan. Joka päivä olen käynyt teitä stalkkaamassa, elänyt ja jännännyt vaiheitanne.

Ja uusille long story short (näitä löytyy kyllä varmaan ketjusta, kun tarpeeksi taaksepäin selailee, sen verran epätoivoinen tapaus kai olen).... Yritystä syksystä 2004, 1. IVF/ICSI tuoresiirrosta plussa, josta poikalapsi 09/2011. Kesällä 2012 päätettiin lähteä pikkusisarusta tekemään, koska pakkasessa oli kuudessa oljessa 9 hyvänlaatuista alkiota. Luomukiertoon tehtyjä PAS-negoja negojen perään, väliin pakastettiin uudelleen blastoja ja väliin siirrettiin kaksikin. Elämäni 2. IVF/ICSI marraskuussa 2013, josta jälleen tuoresiirrosta plussa. Uuden vuoden kynnyksellä todettiin neuvolassa kkm 9+6 (alkio 7+5) ja sitä tässä nyt vielä kipuillaan. Tyhjennys tehtiin lääkkeillä uudenvuodenpäivänä, huipentui imukaavintaan tammikuun lopulla. Alkuvuosi on siis mennyt palasia keräillessä ja jäitä poltellessa. Pakkasessa on viidessä oljessa 8 hyvälaatuista alkiota, toiveet passien suhteen ehkä jopa miinuksen puolella. Onneksi menkat vihdoin alkoi keskiviikkona, seuraava klinikan suunnittelukäynti 26.2. Jospa jo maaliskuussa päästäisiin ekaan pakastesiirtoon, vaikka toiveet on kyllä jo seuraavan IVF/ICSIn harteilla.

Jorisee F kp3
 

Yhteistyössä