Pakkoajatukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Maria
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Maria

Vieras
Kärsiikö täällä kukaan pakko-oireisesta häiriöstä?
Tarkemmin pakkoajatuksista?

Miten selvitä kun tulee lapseen kohdistuvia väkivaltaisia
pakkoajatuksia? Mistä tietää niiden olevan "vain" pakkoajatuksia??
 
Olen kärsinyt ja saattaahan niitä tulla joskus vieläkin, itse en oo huolissani vaikka ahdistavia ovatkin, koska jotenkin vain tiedän että ne ovat vain pakkoajatuksia ja menevät ohi saman tien.
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Olen kärsinyt ja saattaahan niitä tulla joskus vieläkin, itse en oo huolissani vaikka ahdistavia ovatkin, koska jotenkin vain tiedän että ne ovat vain pakkoajatuksia ja menevät ohi saman tien.

Miltä se tuntuu kun "järjellä" sen tajuaa että nämä ovat ihan hulluja ajatuksia mutta silti niitä vain puskee mieleen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Olen kärsinyt ja saattaahan niitä tulla joskus vieläkin, itse en oo huolissani vaikka ahdistavia ovatkin, koska jotenkin vain tiedän että ne ovat vain pakkoajatuksia ja menevät ohi saman tien.

Miltä se tuntuu kun "järjellä" sen tajuaa että nämä ovat ihan hulluja ajatuksia mutta silti niitä vain puskee mieleen?

No ahdistavaltahan se tuntuu. Kun se ajatus "vain" tulee, tahtomatta, niin osaan käsitellä sen siten että se ei jää kuitenkaan vaivaamaan.
Mut, yhteen aikaan esim. sillat ja korkeat paikat lapsen kanssa eivät olleet mitenkään suosikkeja kun tuli niitä ajatuksia ja "näkyjä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
No ahdistavaltahan se tuntuu. Kun se ajatus "vain" tulee, tahtomatta, niin osaan käsitellä sen siten että se ei jää kuitenkaan vaivaamaan.
Mut, yhteen aikaan esim. sillat ja korkeat paikat lapsen kanssa eivät olleet mitenkään suosikkeja kun tuli niitä ajatuksia ja "näkyjä".

Tuntuuko ne ajatukset "ajatuksilta" vai "ääniltä"?
 

Tuntuuko ne ajatukset "ajatuksilta" vai "ääniltä"? [/quote]

Ainoastaan ajatuksilta, joihin on sitten saattanut liittyä noita "näkyjä".
Mut ääniä ei koskaan.
Itseni tuntien se voiskin olla kovempi paikka sitten.
 
Itselläni on pakkoneuroosi. Ei tosin kohdistu lapseen, mutta tulee muuten pakkoajatuksia.

Olen kärsinyt siitä varmaan lähes aina, mutta lapsen syntymä pahensi tilannetta.
Tilanne meni jo niin pahaksi, että se aiheutti kotiin jäämistä ja parisuhteen ongelmia.

Siinä vaiheessa, kun jouduin palaamaan takaisin töihin, päätin vihdoinkin hakeutua lääkäriin asian kanssa. Nyt olen lääkityksellä ja tilanne on paljon parempi. Toki ajatuksia vieläkin tulee, mutta niistä pääsee jopa eroon.

Ja tämän ns. sairauden kanssa ei ole helppo selvitä, kun tietää itsekin järjellä ajateltuna, ettei asioissa ole mitään perää.

Oma neuvoni on hakeutua lääkäriin, jos vähänkään tuntuu siltä, ettei asian kanssa pysty olemaan sinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Ainoastaan ajatuksilta, joihin on sitten saattanut liittyä noita "näkyjä".
Mut ääniä ei koskaan.
Itseni tuntien se voiskin olla kovempi paikka sitten.

Saako tuollaista lääkkeillä kuriin? Ja ymmärtääkö niistä ajatuksista mikä on "oikein" ja "väärin"?
 
Pakkoajatukset ovat yleensä ylikilttien ja huolehtivien suuri ongelma. IHminen joka ei missään tapauksessa tekisi kärpäsellekkään pahaa tahallaan, kärsii pakko-oireista. Lääkkeeillä saa kuriin hyvin ja asiaa käsittelemällä terapiassa. Pakko-oireita ovat siis myös sairalloinen käsien pesu, kahvinkeittimen tarkastaminen jne. kuten myös satuttamisen pelko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Ainoastaan ajatuksilta, joihin on sitten saattanut liittyä noita "näkyjä".
Mut ääniä ei koskaan.
Itseni tuntien se voiskin olla kovempi paikka sitten.

Saako tuollaista lääkkeillä kuriin? Ja ymmärtääkö niistä ajatuksista mikä on "oikein" ja "väärin"?

Mä en tiedä. Tuttava joka kärsii pahoista neurooseista on puhunut tietynlaisesta terapiamuodosta, on itse aikeissa mennä koska ajatuksensa ja neuroosinsa häiritsevät jo elämää.
Mutta omalla kohdallani ymmärrän täysin, ajatukset kun eivät tunnu oikeilta, ne vaan tulevat, ahdistavat ja menevät pois.
 
Itselle lääkäri vain totesi, että herkemmät ihmiset voivat niitä saada. Ja myös, mikäli henkilö on taipuvainen "täydellisyyden tavoitteluun". Mutta kai kokemuksillakin voi olla osansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kertokaa:
mistä nuo ajatukset johtuvat? Ovatko syyt lapsuudessa? Mieheni niistä kärsii ajoittain ja jokin lääkitys on myös niihin.

Sen kun tietäiskin. :)
Mä en ihmettelisi vaikka kumpuaisivatkin mun kohdalla lapsuudesta, mulla on ollut aika pitkään myös tietynlainen kuolemanpelko joka tietysti voi olla jossain yhteyksissä niihin ajatuksiini.
Mutta oon selvinnyt tämän lanttuni kanssa varsin hyvin, pystyn käsittelemään nämä kaikki juttuni järjellä.
 
Siis monet noista pakkoajatuksista voi olal ihan normaaleja ajatuksia, joita on kaikilla. Kaikkia ne eivät vaan ahdista ollenkaan, tulevat mieleen ja menevät pois ahdistamatta. Mun mies kärsii just tollasista pakkoajatuksista. Osa niistä ajatuksisat ei kuulsotaa musta yhtään ihmeellisiltä, mutta ne saattaa ahdistaa häntä todella paljon.

Monet isot elämässä tapahtuneet muutokset tai vaikka läheisen kuolema on lisännyt tosi plajon näitä ajatuksia ja ahdistuneisuutta. Nyt meillä eletään parempaa aikaa. Mies on saanut välillä myös lääkitystä, auttoi kyllä mun mielestä pahimpaan. Jotain aivojen väliainetta lisääviä lääkkeitä? Oli kyllä vaikeaa löytää psykiatria/lääkäriä, joka olisi oikeesti ymmrtänyt mieheni ongelmia..
 
mulla on joskus kans,ollut lapsuudesta asti...korostuvat etenkin sillon kun on stressiä.
mulla esim. sellasta et täytyy monesti kattoa jäikö esim. hellalevy päälle ja silti kun lähtee niin jäi olo et se jäi päälle ja joskus täytyy jopa kääntyä vielä kerran katsomaan.
 
"Kiva" kuulla etten ole yksin. Minua ei ole diagnosoitu mitenkään enkä ole jutellut asiasta lääkärissä. En kestä mitään uutisia varsinkaan lasten kokemasta julmuudesta, en edes elokuvia ikävistä asioista. Ne ruokkivat pakkoajatuksiani ja tekevät minut levottomaksi pitkäksi aikaa. Joskus voin olla useita viikkoja "normaali", sitten taas jokin sressi/väsymysreaktio laukaisee pakkoajatukset (ja vastaavia oireita). Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi.
 
Ja oikeesti ei oo aina helppoa elää kyseisistä oireista kärsivän kanssa. Meillä joudutaan laittamaan välillä esim. paljon ruokaa roskiin sen takia että ne ovat koskettaneet jotain "ahdistavaa" tavaraa tms.. En jaksa tarkemmin selitellä, ei sitä ees voi ymmärtää jos sen kanssa ei elä. Välillä meillä tuleekin konfliktejä kun mä en aina jaksa tota toitsa ymmärtää..
 
Exäni kärsi pakkoajatuksista. Oli se osasyy siihen eroon, se vaikutti niin moniin asioihin elämässä enkä sitten uskaltanut perustaa hänen kanssaan perhettä :(

Mun käsittääkseni pakkoajatukset tulevat just niistä asioista joita ei oikeasti ikinä tekisi. Uskovaiselle tulee just vaikka Jumalaa pilkkaavia ajatuksia, äidille tulee lapsentappoajatuksia, varovainen autokuski pelkää ajavansa tahallaan jonkun päälle.

Mutta helppohan se on näin tervejärkisenä järkeillä että just niitä asioita ei tartte pelätä tekevänsä joista niitä pakkoajatuksia on...
 
Joo, tuo osuu just minuun tuo uskovais juttu. Eli oon kärsiny jo pitemmän aikaa Pyhää Henkee pilkkaavista pakko-ajatuksista. Välillä se on todella tuskaista, ja tuntuu eikö ikinä vapaudu.. Mut kyl Jumala on minuu auttanu tosi paljon, Siunausta ja voimia teille jotka kärsitte tällaisista pakko-ajatuksista.. Jumala on teidän vierellänne!! Ja siunausta teille muunkinlaisista pakkoajatuksista kärsiville!!
 
oijoi mullakin on pyhää henkeä ja jumalaa vastaan kohdistuvia pakkoajatuksia ja muitakin ajatuksia mutta kun olen käynyt rukoiltavana niin olen välillä saanut jeesukselta sellaisen siunaksen ettei pääse tulemaan mitään pahoja ajatuksia ainoastaan taivaallisia ajatuksia.
 

Yhteistyössä