Päiväkodin joulujuhla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meidän päiväkodissa on ollut ihan perinteiset joulujuhlat evankeliumeineen ja joulupukkeineen. Alle 3v ei niihin tarvitse osallistua, heille on oman ryhmän laulu ja leikki ilta glögin ja pipareiden merkissä:) Mutta isommat osallistuu ja esiintyvät. Pienetkin saa niihin toki tulla.
 
[QUOTE="vieras";25102447]Meidän päiväkodissa on ollut ihan perinteiset joulujuhlat evankeliumeineen ja joulupukkeineen. Alle 3v ei niihin tarvitse osallistua, heille on oman ryhmän laulu ja leikki ilta glögin ja pipareiden merkissä:) Mutta isommat osallistuu ja esiintyvät. Pienetkin saa niihin toki tulla.[/QUOTE]

Ja lisään ettei kenenkään ole pakko esiintyä, mutta suurin osa esiintyy kyllä mielellään ja iloisena huutelevat äitiä ja isää heilutellen lavalta:)
 
Meilläkin töissä (olen päiväkodin työntekijä siis) on päädytty siihen, että toinen juhla on perinteinen juhla ja toinen yhteistä tekemistä. Tähän on muutamia syitä:

1. Monissa esityksissä harjoittelua voi olla paljon, ja se on lapsille oikeasti raskasta. Nuorempana, lähempänä valmistumista minullakin oli aika mahtipontisia esityksiä suunniteltuna juhliin. Niitä alettiin treenata kuukautta ennen vähintään, ja viimeisinä päivinä joka päivä. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, että osa lapsista stressaantuu, jännittää ja väsyy. Ylipäätään päiväkotielämä on lapsen työ, ei huvia, miksi lisätä rasitusta entisestään? Siihen on syynsä, että loppukaudesta lapset alkavat olla lopen uupuneita ja loman tarpeessa. Näistä ajatuksista poiki se, että vähensin esitysten vaatimustasoa huomattavasti, ja aloimme puhua tästä toiminnallisesta toisesta juhlasta (koska muillakin oli samoja huomioita).
2. Joidenkin vanhempien kanssa ehtii jutella arjessa todella vähän. Jotkut karkaavat kiireellä nopeasti, joitain näkee aniharvoin. Toiminnallinen joulujuhla on yksi väline siihen, miten vanhempien kanssa ehtii viettää aikaa.
3. Lapsista oppii paljon, kun näkee heidän touhuavan vanhempiensa kanssa. Koko perheeseen tutustuu paremmin. On ihana voida tarjota mukavia yhdessäolon hetkiä perheille, antaa heidän tutustua toisiinsakin ja tutustua heihin paremmin. Se on tärkeää kasvatuskumppanuuden kannalta.
 
[QUOTE="vieras";25102447]Meidän päiväkodissa on ollut ihan perinteiset joulujuhlat evankeliumeineen ja joulupukkeineen. Alle 3v ei niihin tarvitse osallistua, heille on oman ryhmän laulu ja leikki ilta glögin ja pipareiden merkissä:) Mutta isommat osallistuu ja esiintyvät. Pienetkin saa niihin toki tulla.[/QUOTE]

Joulua edeltävä aika on päiväkodeissa tavallisesti melkein yhtä stressaavaa kuin päiväkotien ulkopuolella. Tekisitte lapsillenne todella suuren palveluksen jos tukisitte hoitajia, joulujuhlien järjestämisen asemasta, luomaan joulurauhaa ainakin päiväkotiin. Vanhempien stressi ja kiire, pikkujoulut ja erilaiset kotitapahtumat ovat jo omiaan tekemään joulua edeltävät viikot lapsille stressaaviksi. Tämä näkyy myös lisääntyneenä rauhattomuutena päiväkodeissa. Kun sitten vielä hoitajat stressaavat erilaisten joulujuhlajärjestelyjen kanssa ovat kaikki lopulta kierroksilla ja väsyneitä. Harvoin saavutetaan tämä kaikkien kaipaama joulurauha päiväkotien iltajuhlissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päivähoidon työntekijä;25093224:
meillä tää joulupolku on ihan tietoinen valinta. haluamme edes kerran vuodessa tarjota lapsille sen kokemuksen, että voivat tehdä vanhempiensa kanssa jotain YHDESSÄ. että vanhemmat osallistuvat, osoittavat huomiotaan lapselle ja ovat heille oikeasti läsnä. yhteisen kivan tekemisen kautta se usein löytyy. tiedän että osa vanhemmista kokee tämän vaivaannuttavana ja se on minusta suuri sääli. lapsia kyllä kuskataan jos jonkinmoiseen harrastukseen ja esitykseen, mihin vaan missä vanhemman ei tarvitse olla lapsen kanssa vaan joku muu hoitaa viihdyttämisen. päivähoito lähtee lapsen tarpeista ja me ajattelimme tänä vuonna että joulujuhlan toteutuskin voisi lähteä lapsen tarpeista, ei aikuisten.

Aika kaukaa tekopyhästi haettu, että päiväkoti tarjoaa auliisti kerran vuodessa lapselle ja vanhemmalle YHTEISEN mahdollisuuden kokea ja olla läsnä. Eiköhän joka perheessä lapset ja vanhemmat jaa arjessa mukavia juttuja keskenään, jos ei nyt ihan sosiaalihuollon alainen perhe ole... Aika ikävä asenne minusta vanhempia kohtaan!
 
[QUOTE="kolmen äiti";25100510]Täällä kun kaikki päiväkodin henkilökuntaan kuuluvat kovaan ääneen väittävät, että nämä touhutuokiot sun muut on enemmän lasten mieleen. Mutta minä en kyllä ymmärrä miksi lapsi EI nauttisi myös salijuhlasta?

Kun meidän lapset ainakin RAKASTAA kaikkia päiväkodin laulu- ja lorutuokioita. Hoitajat aina kertovat kuinka kuopuksenkin silmät aina oikein loistaa kun laulutuokio alkaa.

Eikä sen joulujuhlan tarvitsisi sen ihmeellisempi olla. Lapset laulaisi ja loruilisi jouluaiheesta. Ja vanhemmat salissa katselemassa.[/QUOTE]

No ei lapset tyhmiä ole, kyllä ne tajuaa eron oman ryhmän kesken laulamisessa, ja esiintymistilaisuudessa jossa vieraat aikuiset tapittaa koko lauluhetken ajan. Monet lapset jännittää jo yhden sijaisen läsnäoloa ryhmässä, niin mites sitten kun on sali täynnä vieraita? me puhutaan nyt lapsista, pienistä lapsista. Monesti se menee juurikin sitten siihen niiden 3-4 vuotiaiden kanssa että aikuiset hoilottaa ja muksut istuu silmät suurena ja suu supussa. Monesti se on myös aikamoista sähläystä kun ei lapset muista mihin piti mennä ja mitä laulaa, ja sitten tuleekin sylintarve kesken esityksen kun jännittää niin paljon. Onko se kyseisen LAPSEN etu? Me ei ajatella teidän vanhempien haluamisia, vaan sitä mitä lapset haluaa. Se on LASTEN juhla!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päivähoidon työntekijä;25093224:
meillä tää joulupolku on ihan tietoinen valinta. haluamme edes kerran vuodessa tarjota lapsille sen kokemuksen, että voivat tehdä vanhempiensa kanssa jotain YHDESSÄ. että vanhemmat osallistuvat, osoittavat huomiotaan lapselle ja ovat heille oikeasti läsnä. yhteisen kivan tekemisen kautta se usein löytyy. tiedän että osa vanhemmista kokee tämän vaivaannuttavana ja se on minusta suuri sääli. lapsia kyllä kuskataan jos jonkinmoiseen harrastukseen ja esitykseen, mihin vaan missä vanhemman ei tarvitse olla lapsen kanssa vaan joku muu hoitaa viihdyttämisen. päivähoito lähtee lapsen tarpeista ja me ajattelimme tänä vuonna että joulujuhlan toteutuskin voisi lähteä lapsen tarpeista, ei aikuisten.

No, joo-o. Jos olisin sinä, häpeäisin kyllä silmät päästäni. Siis, että oikein ammattilainen olet ja kuvittelet, etteivät vanhemmat välitä lapsistaan ja touhua heidän kanssaan yhdessä niin paljon kuin kerkeävät. Oikein "kerran vuodessa"-tilaisuuden tarjoatte perheille. Miten armeliasta. Onneksi meidän pk:ssa on perinteinen juhla. Joulupolkukin kyllä olisi mielestäni ihan ok, mutta, jos sen perustelu teidän silmissä on vain tuo... toivottavasti en sellaista joulupolkua koskaan näe.
 
[QUOTE="mie";25102159]Minusta nuo aamujuhlat on taas ihan mahdoton ajatus...
Toisilla vanhemmilla työpäivä alkaa jo klo 7. Pidettäisiinkö siis juhlat jo klo 6?
Jos jonkun lapsi ei jaksa pienimuotoisia juhlia klo 18-19, niin jääköön kotiin. Meidän perheessä se on ihan tavallista arkea, että iltaakaan ei istua nökötetä olohuoneen sohvalla.[/QUOTE]

Meillä 21 lasta ja 40 vanhempaa on ilmoittautunut aamun joulujuhlaan, joka kestää tunnin. Aloitetaan klo. 8 :) Että kyllä sinne useimmat pääsee JOS VAAN HALUAA, järjestelykysymys. Ja paljon parempi LASTEN kannalta, kuin iltakarkelot. Vanheimpanillassa myös vanhemmat kannattivat ajatusta aamujuhlasta, ei moni heistäkään jaksa työpäivän jälkeen enään päiväkodin juhlia.

Toisekseen, lasten jälkeen ajattelemme myös itseämme, meillä kun ei ole velvoitteita pitää iltajuhlia vaan se on meidän omaa vapaa-aikaa. Meillä on täysi oikeus pitää ne juhlat työaikana. Yksi vaihtoehto olisi tietysti pitää vaikka klo. 16-17, mutta se ei taas olisi lasten kannalta hyvä.!
 
Meidänkin päiväkodissa ne tonttupolut sun muut ovat olleet illalla. Kyse ei ole alle kolmevuotiaista.

[QUOTE="vieras";25100075]Päivähoidon ammattilaisten arvio siitä minkälaista toimintaa päiväkoti järjestää, pitäisi sisältää ymmärryksen ja osaamisen siitä mistä eri-ikäset lapset hyötyvät ja mikä on mielekästä. Vanhempien toivomukset ja odotukset ovat sitten asia erikseen ja hoitajien tärkeä tehtävä onkin auttaa vanhempia näkemään miks iovat esimerkiksi jättäneet pois isot joulujuhlat alle kolmevuotiaiden toimintasuunnitelmasta. Alle kolmevuotiaat eivät yksinkertaisesti ole kehityksellisesti vielä valmiita näihin tilaisuuksiin janiistä koetuu enemmän stressiä kuin hyötyä. Tämän lisäksi iltajuhlien järjestäminen pitkän hoitopäivän jälkeen ei ole mitenkään puolusteltavissa. Tässä kuten niin monessa muussa asiassa nähdään vanhempien toiveet tärkeämpänä kuin lasten ja yhdessä vanhempien kanssa ollaan huomioimatta lapsen tarpeita. Lapsen etu ja hyvinvointi tulisi hoitajien työssä aina olla etusijalla mutta tämän toteuttaminen on käytännössä varsin hankalaa.[/QUOTE]
 
miksi osallistutte joulujuhlaan ollenkaan jos se ei ole teidän mieleen? ettette häpeä, aikuiset ihmiset! se on yksi ilta vuodessa teidän elämästä. jos ette kertakaikkiaan mitenkään kuvitella leikkivänne sen oman tenavan kanssa päiväkodin pihalla niin pysykää mörököllit kotona pilaamasta meidän muiden juhlia. minä olen tykännyt ihan kaikesta mitä pk on keksinyt lapsille ja perheille järjestää, oli se sitten "temppuilua" tai salissa istumista. kylläpä taas välitätte lapsille hyvää esimerkkiä ja aliarvostatte ammattilaisten tekemään työtä lastenne hyväksi.
 
käy kerhossa ja siellä ei vanhemmat pääse ollenkaan joulujuhlaan. Ohjaaja kehuu miten paljon harjoittelevat joululauluja ja esityksiä joulujuhlaa varten, mutta laulelevat sitten niitä siellä ihan keskenään. Mä olisin halunnut olla edes jotenkin osallisena, mut ei. Ihan kummallista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päivähoidon työntekijä;25093306:
olen pahoillani jos loukkaa, se ei ollut tarkoitus. halusin vain tuoda esiin yhden näkökulman, miksi toisissa päiväkodeissa järjestetään tällaisia lasten ja vanhempien yhteisiä toiminnallisia juhlia. varmasti tämä tarve ei koske sinua ja perhettäsi, mutta useassa perheessä kuvailemani tilanne on ihan normaalia elämää. oma työpaikkani sijaitsee ns. "paremmalla" alueella, jossa perheillä on paljon varallisuutta ja lapsilla ei ole materiasta puutetta. mutta perheen yhteisestä ajasta ja vanhempien huomiosta lapsille sitäkin enemmän. siksi olemme päätyneet joulupolkuun jo monena vuonna, samoin pyrimme järjestämään pihaseikkailuja, pihajuhlia ja kevätsuunnistuksia joka vuosi.

Joopa joo, eli nämä vanhemmat ei olisi iltaisin lasten kanssa jos ette järjestäisi tonttupolkuja? No mulla on toki työilta tänäänkin mutta mies on menossa lasten kanssa päiväkodin joulujuhlaan.

Kummallisia käsityksiä perheiden arjesta ja siitä mitä tapahtuu lasten kotona. Se varallisuus kun ei välttämättä vaikuta puoleen eikä toiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päivähoidon työntekijä;25093224:
meillä tää joulupolku on ihan tietoinen valinta. haluamme edes kerran vuodessa tarjota lapsille sen kokemuksen, että voivat tehdä vanhempiensa kanssa jotain YHDESSÄ. että vanhemmat osallistuvat, osoittavat huomiotaan lapselle ja ovat heille oikeasti läsnä. yhteisen kivan tekemisen kautta se usein löytyy. tiedän että osa vanhemmista kokee tämän vaivaannuttavana ja se on minusta suuri sääli. lapsia kyllä kuskataan jos jonkinmoiseen harrastukseen ja esitykseen, mihin vaan missä vanhemman ei tarvitse olla lapsen kanssa vaan joku muu hoitaa viihdyttämisen. päivähoito lähtee lapsen tarpeista ja me ajattelimme tänä vuonna että joulujuhlan toteutuskin voisi lähteä lapsen tarpeista, ei aikuisten.

Tuskin yksittäinen joulupolku kerran vuodessa auta jos tuollaisessa tilanteessa oleva perhe tulee tuonne.
 
M ollaan käyty nyt tonttupolulla ....ootas...neljänä vuonna ja aina se on yhtä ihana...se on vähä niinku jouluperinne, niinkun kauneimmat joululaulut, ihana fiilis, pimeä metsä valaistu kynttilöin, polun lopussa glögiä ja pipareita ja joululauluja! Me tykätään, ihan harmittaa, kun enää kaks vuotta ja sit ei enää oo päiväkoti -ikäisiä lapsia.
Mä taas en kaipaa niitä esiintymisjuhlia, niitä saa sit koulussa kattoo ihan tarpeeksi!
 
valivali valivali!

Onko kukaan kysynyt mitä mieltä LAPSET ovat noista tonttupoluista sun muista? Nyt ovat kaikki aikuiset huutaneet kilpaa että TYLSÄÄÄÄÄÄ!!!!! voi harmi jos se on juuri sinun lapsesi joka intoa piukassa odottaa äitiä tonttupolulle ja äiti onkin naama norsunvitulla.....hyvää asennekasvatusta, heijjaa!
 

Yhteistyössä