Päijät-Hämeen kuumeilijat!

jeps, meilläpä on niin hyvä ketju... en muista kirjoitinko jo aiemmin, jotta oon ajatellut että jos ei tärppi nyt käy, niin munhan tarttee odottaa seuraavaa hoitoa elokuulle, no anyway, suunnitteila on oikea kuntokuuri, ajattelin marssia painonvartijoihin ja marssia sit muutenkin ja tanssia, että olisi kevyempi ja virkeempi olo sitten syksyllä, tietysti toivon et maha ennemmin kasvaisi kesällä kuin pienenisi, mutta varasuunnitelma tehty siis.. jeps muksaa illanjatkoa kaikille... :wave: :D
 
Moip! Samaa rataa meillä eli ei vielä yritystä,kunhan tuo loma kohta,heinäkuussa tulee ja työt alkaa 4.8. niin katellaan miltä tuntuu. Vauvakuume on ja olisi aivan ihanaa olla raskaana jo. Jännittää jo tuleva,koska painoa on pudonnut nyt yhteensä 13kiloa ja laihdutus jatkuu,niin millainen on joskus maha ja raskaus muuten.

Stressiä piisaa meidän perheessä,sekä nyt myöskin naapurin. Rappumme käpy tekee elämästä helvettiä,ja lopulta kaikki lapsiperheet aina muuttaa pois! Ei kuulu asia muka isännöitsijälle eikä taloyhtiölle,käskee ottamaan yhteyttä poliisiin. Kuinkahan helposti saa lähestymiskiellon?

Että sellasta. Onnea kaikille plussanneille,ja epävarmoillekin ;)
 
mymmyryy :heart: hyvä juttu et Toivo siellä masussa touhuaa.. saanko udella miksi käyt ultrassa tiheästi????? no uskon että kaikki menee teillä hyvin.. =)

Jennan äiti tuollaiset naapurit on niin rasittavia, mutta myös tuollaiset jotka mun seinän takan majailee...perheriita kestänyt about viisi vuotta.. kiva :( onneksi niillä ei ole lapsia...

ihanaa kun on kesä...lomaa odottelen niin kovasti... B)
 
jennuli saa udella. Minulla takana 12/07 keskeytynyt km, joka huomattiin kun sydänääniä ei kuulunut ja ultra vahvisti pienen kuolleen. Siitä lääkkeellinen tyhjennys/synnytys, joka oli kivuliaampi kuin hengissä olevan lapsen synnytys. Vaikka lääkkeitä sais antaa, koska ne eivät enää voi vahingoittaa sikiötä. Sponttaani km oli 4/08. Terkkarin täti ehdotti itse ensimmäistä ultraa vkolle 6 ja siellä lääkäri ehdotti vielä seuraavaa ultraa vkolle 8. Pitävät minua näin alussa riskinä ;) . No tottahan käyn kun ilmaiseksi pääsen :saint: . Seuraavan kerran ultra on vkolla 12, ellen halua vielä välissä mennä meidän lääkärille. Normaaleissa raskauksissa (tai ei takana km:ja ja äidillä siis ei ole mitään sairautta, joka vaatisi seurantaa tiheämmin) kunnallisella puolella ei pääse kuin tietyt seulontaultrat. Sekava selitys toivottavasti sait selkoa :whistle: .
 
Torstai 5.6.2008[color]



KUUMEILIJAT
umayya..............kp 1/31-38..........yk4.........3. haaveissa.......Kärkölä
Hilipatuinen........kp 10/29-33........yk2.........2.haaveissa........Mlä
Tuulia79.............kp 10/31-35.........yk5..........2.haaveissa.......Hollola
Mirka1................kp 11/28-40....yk6.........4.haaveissa.......Nastola
Jennan äiti.........kp 17/29-30....yk ........2.haaveissa.....Hollola
jennuli................kp 25/27-29.....yk2..........1.haaveissa.......Lahti
Jemppi................kp 30/32..........tjot........1.haaveissa........Lahti
humu82..............kp 36/27-28....yk2.........1.haaveissa......Mlä
dask...................kp 47/??.........yk1.........1.haaveissa.......Lahti
Julietta................kp 49/37.......yk1..........1.haaveissa.......
[color]



PLUSSANNEET[color]


mymmyryy, Mlä, kolmas
[color]
 
mymmyryy voi ei.. oletkohan sie ketjussa aiemmin kertonut, jäänyt jotenkin asia unohdiksiin multa, anteeksi..kuulostaa tosi rankalta... :hug: nyt tarvii vaan uskoa että kaikki menee hyvin ja sillä selvä... :heart: pidän sulle erityisen paljon peukkuja nyt!!! kiva kun kerroit.. :hug:
 
Hei!

Noniin... täällä ollaan Hollolassa rivitalossa ja on niin ihanaa! :)
Onnea Mymmyryy hyvistä kuulumisista!!!

Muuttohässäkässä on päässyt käymään niinkin että tänään on kp 33/28!!!
Menkat 5 päivää myöhässä. En oo testiä vielä tehnyt... :eek:

En voi kyl uskoa et olisin nyt heti taas raskaana!!?? Ehkä se toukokuun alun varhainen km pisti kierron sekasin? en mä kyl siihen hirveesti usko.... Mut ei mul oo koskaan ollut näin pitkä kierto... tissitkin on kipeet ja mahaa nyt nippailee ja selkää kans. Kiukuttelen ja oikuttelen... :whistle:

En tiiä. en uskalla jännäillä... enkä tehä testiä. Mut on pakko varmaan kohta tehä!
 
mymmyryy kiitos :) kyllä mä kait sinne tulen, kohta, ajattelin ovistestejä tilata, jos kukkaronnyörit antaa ens viikolla periksi, jos se vähän auttaisa asiaa, ja ihan tätä kiertoa varten vaan, en aio jatkossa ottaa mitää stressiä :)
 
umayya hö hö.. mutta toisaalta sun kierto tasaantuu kokoaika...tää oli taas lyhyempi...pidä megakivaa satamassa huomenna siellä oli jo lava rakennettu eilen... =)

elinnnaaaamaaariiiaaaaaa testiä kehiin... :D vähänkö me piinataan sua... :D
 
jennuli juu, on ihan kiva kun kierto lyhenee koko aika, olen siittä tyytyväinen :)
ja aion pitää niin hauskaa että en oo vähään aikaan pitänyt :whistle: vähänkö ootan että kello olis jo kuusi huomen illalla :p

elinamaria koettaa nyt siellä vaan testata, jotta päästään jo piinasta täällä :whistle:
 
Perjantai 6.6.2008[color]



KUUMEILIJAT
Jemppi................kp 2/32..........tjot........1.haaveissa........Lahti
umayya..............kp 2/31-38..........yk4.........3. haaveissa.......Kärkölä
Hilipatuinen........kp 11/29-33........yk2.........2.haaveissa........Mlä
Tuulia79.............kp 11/31-35.........yk5..........2.haaveissa.......Hollola
Mirka1................kp 12/28-40....yk6.........4.haaveissa.......Nastola
Jennan äiti.........kp 18/29-30....yk ........2.haaveissa.....Hollola
jennuli................kp 26/27-29.....yk2..........1.haaveissa.......Lahti
ElinaMaria..........kp 34/28.......... ..........1.haaveissa......Hollola
humu82..............kp 37/27-28....yk2.........1.haaveissa......Mlä
dask...................kp 48/??.........yk1.........1.haaveissa.......Lahti
Julietta................kp 50/37.......yk1..........1.haaveissa.......
[color]



PLUSSANNEET[color]


mymmyryy, Mlä, kolmas
[color]
 
Mooi!

EI, en oo tehny vieläkään testiä. En mennykkään apteekkiin vaan tilasin netistä pari testiä ja testaan sit huomenna kun tulee postissa.... ;) Malttakee nyt. :D

Mä en kertakaikkiaan uskalla testata. :eek:

Mitä jos oon raskaana? Mitä jos en? Mitä jos oon ja taas tapahtuu jotain.... huh. aika rankkaa noin niinkuin henkisesti tämä .... :ashamed:

No.huomenna testaan. lupaan!!! =)

kp 34/28
 
elinamaria ei me malteta :D laitoin sinut listalle, voin kyllä ottaa pois jos haluat, minä niin toivon että olisi kyse raskaudesta :heart:
ja en oikein keksi muita sanoja kuin että kaikelal on tapana järjestyä :hug: ymmärrän täysin miten pelottaa, molemmat tulokset, olet kuitenkin ajatuksissa :hug:
 
Heips!

En ole raskaana, kierto venyi jostain muusta syystä sitten.... :/ viikon oli myöhässä. äh. ärsyttävää. Vuoto alkoi tänään ja tein testinkin varoiksi, negaa näytti. Koskaan ei oo menkat ollu näin myöhässä. höh.

Noh, ainakin voin ottaa viintä viikonloppuna kuten suunniteltiin. Mikäs siinä, mökkireissua kavereitten kanssa! ;)

Eli mulla kp1.
 

Yhteistyössä