Päätimmekin jättää lapsen teon sikseen ja lähteä maailmalle määrittelemättömäksi ajaksi:)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja karmian
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

karmian

Vieras
Tuli vain mieleen tuosta Hesarin juttua sivuavasta ketjusta mieleen. Eli olemme 30- ja 28-vuotias pariskunta, opiskelut nyt opiskeltu ja työelämääkin päästy hieman maistamaan ja rahaa keräämään. Olemme olleet yhdessä nyt 7 vuotta ja alunperin oli suunnitelmissa, että kunhan nyt nämä opinnot saadaan pakettiin ja töitä, niin ostamme ensin järkevän asunnon ja alamme harkita perheenlisäystä (suunnitelmissa yksi lapsi). Jotenkin koimme, että niin sen kuuluu mennäkin ja olimme ihan valmiita asiaan..

Noh, nyt monien pohdintojen ja punnitsemisen seurauksena päätimmekin myydä maallisen omaisuutemme, unohtaa perheenlisäyksen ja lähteä asumaan ympäri maailmaa, ensin ihan pallon toiselle puolelle puoleksi vuodeksi (työpaikat on molemmilla) ja sitten jonnekin muualle. Tarkoitus kuitenkin viipyä pitempäänkin, mahdollisesti useampia vuosia, koska luulen, että tulemme pärjäämään ja viihtymään hyvin (olemme olleet molemmat vaihdossa ja töissä ulkomailla aiemminkin). Toki Suomeen käymään välillä.

Tuli tosi helpottunut ja ihana kihelmöivän jännittävä olo, kun uskalsimme tehdä tämän:D Tunnen oloni jotenkin...vapautuneeksi! Ihan kuin olisin taas 20-vuotias ja muuttamassa pois kotoa tai jotain. Aluksi emme uskaltaneet, mutta sitten kun moni ikäisemme tuttavapariskuntakin uskalsi, niin päätimme, että nyt.

Vanhemmillemme tämä oli kai sokki, ihan ymmärrettävää. He olivat siinä uskossa, että asetumme aloillemme ja teemme sen lapsen ja vietämme onnellista perhe-elämää Suomessa. Noh, nyt kävi näin:D Ei se perhe-elämäkään huonoa varmasti olisi ollut, mutta nyt tuli toinen suunta. Toivottavasti rakkaat vanhemmat vielä ymmärtävät tämän:)

Oli vaan pakko avautua, kun on niin hyvä olo:) Lähtö kuukauden päästä, luottavaisin mielin.
 
  • Tykkää
Reactions: Näkymätön Ninni

Hyvää matkaa vaan teille ja toivottavasti näette ja koette kaikkea ikimuistoista :) ! Mutta nyt sitten pitää lyödä kuitenkin vähän kylmää faktaa pöytään: Suomen tulevaisuuden kannalta on erittäin haitallista, mikäli suurin osa kansalaisista päättää jättää lapsen teon sikseen ja kierrellä maailmaa. Kun tarpeeksi moni ihminen jättää lapsen teon ja alkaa kiertelemään, meillä ei kohta ole veronmaksajia, jotka pitävät yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Sitten täytyy ottaa Suomi täyteen maahanmuuttajia (en vastusta maahanmuuttoa), ikävä fakta. Ja kyllä PerSut tykkäävät. Pienenevät perhekoot ja lapsettomat pariskunnat ajavat yhteiskuntaa pikkuhiljaa rappiolle. MUTTA HYVÄÄ MATKAA TEILLE, ÄLKÄÄ ANTAKO FAKTANI PILATA REISSUJANNE :) !
 
[QUOTE="minä";24921673]no eihän toi lähteminen tarkoita ettei lasta tekisi. Tai siis kyllä muissakin maissa kuin suomessa saadaan lapsia eli ei noi mitenkään sulje toisiaan pois.[/QUOTE]

Joo, mutta ulkomailla asuvana ja tuossa tilanteessa se on triplasti hankalampaa.
Miksi ihmeessä ne muksut pitäisi väkisin tuohon lykätä?
Ehtii sitä myöhemminkin, tai sitten ei.
Kaikki on valinnoista kiinni.
 
[QUOTE="minä";24921673]no eihän toi lähteminen tarkoita ettei lasta tekisi. Tai siis kyllä muissakin maissa kuin suomessa saadaan lapsia eli ei noi mitenkään sulje toisiaan pois.[/QUOTE]

Ei tietenkään, mutta se ei nyt ole suunnitelmissa, kuten aiemmin niin varmasti ajattelimme, ehkä se oli sitä yhteiskunnan painetta sitten. Ehkä joskus myöhemmin elämässä, ehkä ei. Tahdomme nauttia vain toisistamme, onneksi ymmärsimme sen.
 
Hyvää matkaa vaan teille ja toivottavasti näette ja koette kaikkea ikimuistoista :) ! Mutta nyt sitten pitää lyödä kuitenkin vähän kylmää faktaa pöytään: Suomen tulevaisuuden kannalta on erittäin haitallista, mikäli suurin osa kansalaisista päättää jättää lapsen teon sikseen ja kierrellä maailmaa. Kun tarpeeksi moni ihminen jättää lapsen teon ja alkaa kiertelemään, meillä ei kohta ole veronmaksajia, jotka pitävät yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Sitten täytyy ottaa Suomi täyteen maahanmuuttajia (en vastusta maahanmuuttoa), ikävä fakta. Ja kyllä PerSut tykkäävät. Pienenevät perhekoot ja lapsettomat pariskunnat ajavat yhteiskuntaa pikkuhiljaa rappiolle. MUTTA HYVÄÄ MATKAA TEILLE, ÄLKÄÄ ANTAKO FAKTANI PILATA REISSUJANNE :) !

Hmm.. haiseeko täällä kateus. :D
Hauska teksti!
 
Juu kiitos:D Älä huoli, faktasi ei meitä hetkauta. Ainakaan enää, kun tajusimme, ettemme voi elää yhteiskuntaa varten, jos se ei tunnu oikealta.
 
Hyvää matkaa vaan teille ja toivottavasti näette ja koette kaikkea ikimuistoista :) ! Mutta nyt sitten pitää lyödä kuitenkin vähän kylmää faktaa pöytään: Suomen tulevaisuuden kannalta on erittäin haitallista, mikäli suurin osa kansalaisista päättää jättää lapsen teon sikseen ja kierrellä maailmaa. Kun tarpeeksi moni ihminen jättää lapsen teon ja alkaa kiertelemään, meillä ei kohta ole veronmaksajia, jotka pitävät yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Sitten täytyy ottaa Suomi täyteen maahanmuuttajia (en vastusta maahanmuuttoa), ikävä fakta. Ja kyllä PerSut tykkäävät. Pienenevät perhekoot ja lapsettomat pariskunnat ajavat yhteiskuntaa pikkuhiljaa rappiolle. MUTTA HYVÄÄ MATKAA TEILLE, ÄLKÄÄ ANTAKO FAKTANI PILATA REISSUJANNE :) !

Maapallollemme syntyy maanantaina seitsemäs mirjardis lapsi. Mikä tekee juuri suomalaisesta geeniperimästä niin tärkeän, että tänne pitäisi yhteiskunnan hyvän nimissä tehdä lapsia myös niiden, jotka eivät niitä halua?
 
[QUOTE="vieras";24921779]Maapallollemme syntyy maanantaina seitsemäs mirjardis lapsi. Mikä tekee juuri suomalaisesta geeniperimästä niin tärkeän, että tänne pitäisi yhteiskunnan hyvän nimissä tehdä lapsia myös niiden, jotka eivät niitä halua?[/QUOTE]

helvetin hyvä kysymys! tämä masentuva kansa saakin huveta!
 
[QUOTE="vieras";24921779]Maapallollemme syntyy maanantaina seitsemäs mirjardis lapsi. Mikä tekee juuri suomalaisesta geeniperimästä niin tärkeän, että tänne pitäisi yhteiskunnan hyvän nimissä tehdä lapsia myös niiden, jotka eivät niitä halua?[/QUOTE]

No ei nyt suomalaiset sen arvokkaampia ole kuin muutkaan, mutta ainakin minä suomalaisena yritän omaa kulttuuriamme ja geenejämme säilyttää. Arvokysymys ;)
 
no teillehän tuo elämäntyyli varmasti sopiikin, jos sitä kerran itse tahdotte. joten onnea teille valintanne kanssa ! onnen voi löytää elämässä niin monella tavalla, myös sen elämänsä tarkoituksen. itselle lapset olivat aika selvä asia. koska halusin jälkeläisiä ja nimenomaan geneettisesti omia. olenhan itse adoptiolapsi. omaan valintaani olen tyytyväinen. toivon, että tekin löydätte sen, mitä elämässä etsitte. :)
 
Mitäs jos heräättekin liian myöhään siihen faktaan, että naisen hedelmällinen aika menee ohi nopeasti (oot ap kuitenkin JO 28, et nuori enää) ja ette saakkaan sitten niitä lapsia? Matkustelu on mukavaa ja hauskaa, mutta perhe on se olemisen kivijalka ja ydin. Lopulta se ihan suomalainen arki saattaakin tarjota turvallisemman ja arvokkaamman sisällöin elämään kuin alituinen reissaaminen.

Tässä aloituksessa huomaa hyvin juuri sen, miten nykyään miltei kolmekymppiset aikuiset ihmiset yrittävät väen väkisin elää pidennettyä nuoruutta ja vastuuta pakoillaan, ei haluta aikuistua, vaikka aika olisi ollut jo monta vuotta sitten. Turvallinen arki, sitoutuminen ja perhe, oma elinympä
ristö ja jopa kotimaa ei enää kelpaa, vaan pitää olla aina niin extreme ja uutta. Kukin tavallaan, mutta minusta huolestuttava kehityssuunta. Meille oli miehen kanssa jo 21 vuotiaina selvää että elämää eletään perheenä ja normaalia arkea, ikinä ei ole ollut tarvetta lähteä sitä pakoon. Ehkä vain olemme tavallista tasapainoisempia;)

Ja muuten ap, jos minulla olisi rahaa tuon verran kuin teillä tuntuu olevan, niin ostaisin kyllä sen ikioman talon ja laittaisin rahan kaikkeen arjen mukavaan ja lapseen:) Tokihan matkusteu kannattaa ja sitäkin varmasti tulisi harrastettua aina välilä.

Ja tiedän kyllä, että maapallolle ei tarvita lisää ihmisiä (kehitysmaihin lähinnä siis), mutta jo valmiiksi alhaisen syntyvyyden ja korkean synnytysiän maassamme hommista ei tulisi mitään jos jokainen jättäisi lapsenteon sikseen ja lähtisi maailmalle ja sitten joskus tekisi lapsia vanhemmalla iällä, jos sattuu huvittamaan. Ei hyvä.

Tärkeämpää olisi tukea sitä lapsiarkea ja saada se houkuttelevammaksi nuorten ihmisten silmissä, vakuuttaa siitä, että perhe-elämä ja työssäkäynti täällä kotimaassakin on antoisaa ja elämisen arvoista.
 
Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisen pitäisi elää niinkuin sydämessään tuntee ja miettiä tosi tarkkaan mitä haluaa, pohdiskella ja sitten valita suunta elämässä. Kaikenlaiset tyylit elää ovat oikeita, kunhan vain ei satuta ketään. Yhteiskunnalle voi olla hyödyksi monella tapaa. Minä toivotan teile onnea matkaan!
 
Olette vielä nuoria. Toivottavasti saatte mukavia kokemuksia. Vähän hassulta kuulosti minun korvaani se, että teette lastenteon lykkäämisestä noin ison asian. Eihän teidän ulkomaille lähtö todellakaan tarkoita, että ette olisi lapsia hankkimassa jossain vaiheessa. Hyvin moni lykkää eri syistä lasten hankintaa vielä tuossa iässä. Teillähän on vielä yli 10 vuotta aikaa lisääntyä!
 
Todella hyva paatos! Itse lahdin toisen kerran maailmalle (ja viela yksin) 28-vuotiaana. Edelleen olen taalla, mutta nyt 34-vuotiaana minulla on yksi lapsi ja toinen tulossa.

Lastentekoa ei kannata kiirehtia, vaan nauttia noista ihanista, vapaista vuosista ilman rajoituksia!
 
Yhteistyössä