****OoOoO HUTIKUUN HELMET 2012 ELOKUUSSA OoOoO*****

mymosa
Mitä muuten olette sanoneet syyksi juhlimaan lähtiessä, ettette juo? Mulla on lauantaina tuparit ja kyllä varmasti kattovat pitkään jos mä kerron, etten nyt vaan juo.. :D Antibiottikuuri?
 
Luin tuossa vauvakuume puolelta pinoa johon olin laittanut "oireita" plussakierrossa, niin siin oli just että oviksen ajankohdasta ei hajua, ollut aikajanalla kp12-18 (normi minulla 12-15, en tikuta vaan tunnen sen aika selkeästi yleensä) nyt en kuitenkaan tuntenut, paitsi silloin kp 18 oli pientä nipistelyä kohdussa, ajattelin silloin että ei voi olla näin myöhään ovis, vaikken ollut tuntenut ovista aiemminkaan, kuvittelin sitten että olisko sinne joku jäänyt ja olisko ne niitä "kiinnittymiskipuja". No tän päivän ultran perusteella kun viikot näytti pienemmiltä kuin menkoista laskettuna olisi, niin se kp 18 on sittenkin tainnut olla se ovis päivä, se sopii siihen kyllä :) Ja siksi siis yllättäen tulinkin raskaaksi jo aiemmin kuin ajateltiin, koska ei simppoja päästetty liikkeelle silloin kun oviksen olisi pitänyt "oikeasti" olla, eli kp 11-16 tais olla se väli.. Sitten kp 24 oli alkanut ristiselkä kipuilla, eli kiinnittymisen aikaan mahdollisesti.. Tästä opimme taas että keskeytetty yhdyntä EI ole ehkäisykeino, eikä "varmoja päiviä" ole :D meille se oli vaan suuri onni, eli meni just niin kuin pitikin sitten :) :heart: Nyt vaan itsekin ymmärrän paremmin tuon pienemmän koon :) Olipa hyvä että tuli jotain jonnekin laitettua ylös :)

Tuo migreeni on hyvä, vois toimia :)

muokkaan: niin ja siis minullahan oli vauvakuume jo usean kuukauden ajan ennen kuin mies lopulta lämpesi ajatukselle :heart: Eli aina oli se pienen pieni mahdollisuus jos sittenkin olisin raskaana, kun keskytettyä tuli harrastettua ja "varmoilla päivillä" mentiin.. Mies kyllä tiesi mitä siitä voi seurata ja seurasikin, mutta oltiin justiin ennen plussaa saatu yhteinen sävel asialle :heart: Ihanaa :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ja sitten kävi näin: PLUSSA :) eli tänään testi näytti plussaa. Eihän tässä ny hätää ollu tuolle kakkoselle, mutta tulee nyt kun on tullakseen -periaatteella ollaan menty. Mutta kyllä sitä vetää hymyn korviin tämä uutinen :) Listaan voipi lisätä nokikana, 24v, la.19.4.2012, toinen ja MKS.
Taidettiinpa Vauvahaaveita olla samaan aikaan tuolla Elokuiset 2010 pinossa :)

...jänskättää...:whistle:

juu, ja ensimmäisen kanssa vuosi ja kahdeksan kuukautta ikäeroa.

nokikana 5+6
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Onpas kiva saada tänne toinenkin MKS:sään menijä :)

Missäs kaikki loppukuun plussanneet on? vai sainko mä plussani testiin jotenkin aikasin?

Ois muuten kp30 ja dpo16 :D rv 4+2, laskin tonne aiemmin väärin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Heippa täältä yksi plussaillut liittyisi joukkoon!
Mä en vielä osaa ihan sanoa LA:ta koska mulla oli vain yhet menkat synnytyksen jälkeen..joten vaikea arvioida kiertoa :D mutta veikkaisin 24.4. Esikoinen on nyt 7kk <3
Mä tiesin olevani raskaana jjo heinäkuussa varmaan heti :D siis soitin ajan neuvolaankin jo mutta vasta tänään tein testin ja plussaa näytti :)
Eli toinen pieni tulossa (esikoispoika 7kk) itse 27v ja TYKS
 
Sairastupa kasassa :snotty: Ensin tuli tyttö kipeeksi ja sitten minä.. ollaan molemmat kuumeiltu pari päivää ja nyt sitten aloitti poikakin sairastamisen.. ihan lyöty olo kun jokapaikkaa särkee =( ja pahoinvointi lisääntyy kun päivät menee teetä lipittäessä, ruokahalu on ihan kateissa..
Mut joku kyseli niistä rannekkeista, mulla ne toimii! Vaikka pahoinvointi olis kerennyt jo iskeä ihan kunnolla niin ne helpottaa kyllä oloa aika nopeestikin. Ei vie kokonaan pois sitä etovaa oloa mut helpottaa kovasti!

Tervetuloa uusille :wave:

Misteli83 Hei, kirjoittelitkos sä minun kanssa myös tammikuun tähdissä 2011 ? =)

Ja hei, olen unohtanut näköjään ilmoittaa ikäni etusivun listaa varten eli sinne voi lisätä 30v :wave:

Avokado 7 + 6 :heart:
 
Huomenna eka neuvola. Oksettava olo jatkuu,hyvä niin. Olin jo huolissani kun ei päivällä ollut mutta onneks iltaa kohden alkoi :D hullua, mutta kuuluu kai tähän keskenmenon pelkoon.. antaakohan ne neuvolasta ylimääräisen ultra ajan pelkästään siks kun pelkää keskenmenoa ja haluaa varmistuksen?
 
Eilen oli kaamea päivä :x Heti aamusta alkoi päänsärky ja etova olo eikä se yhtään helpottanut päivän mittaan. Mikään ruoka ei oikein maita, varsinkin lihan syöminen tökkii. Turvotus on onneksi hiukan kaikonnut, samoin rintojen kivistys :) Ukko tais olla eilen hiukan huolissaan kun tuumas et saan mennä hakemaan sairaslomaa seuraavat 7kk :LOL:

Ihania ultrakuulumisia :heart:

~Pumpsi & Taavi rv 6+1~
 
Huomenta.

Pahaolo täälläkin :x 1-2 tunnin välein saa olla jotain pientä suuhun laittamassa ja lihat ei oikein maistu.. Se siitä "lähes" oireettomasta olosta.. Rytmihäiriöiä oli eilen aika paljon en tiiä mistä johtuu, isälläni kyllä on ja joskus ennenkin on tuntunut että sydän heittää välillä omia kierroksiaan, mut nyt raskauden myötä niin kuin olisi useammin, inhottavaa kun saa haukkoa henkeä istuessaan välillä : /

rv 7+3
 
Nellikaramelli ei ainakaan meillä anna ultraa vaikka mikä olis.. Mulla ei 12 viikolla kuulunut sydänääniä eikä päästäneet ultraan vaikka sanoin et oireet on hävinneet. Yksityiselle piti mennä kkm toteamaan sillon ja hiukan katkera olo siitä vieläkin.. Mut ainakin sain lähetteen taysiin eikä tarttenut oman kaupungin kautta tyhjennystä sillon hoitaa. Taysin palvelu oli tosi loistavaa. Mut ite oon kans niin hysteerinen et varasin maanantaille uuden ultran et saan seurailla mahan sisältöö ja hetken mielen rauhaa :)

Me 8+1
 
sm
Pelottava olo. Oireet vähentyneet eilisen jälkeen puolella ainakin. Viime yönä näin outoa untakin; olin menossa ultraan mutta pelkäsin ihan hulluna tulosta enkä antanut ultrata ollenkaan. Huusin vaan että tätä lasta multa ei pois oteta.. Itkin niin kauheesti että lopulta heräsin siihen.
Kuulostelen tämän päivän ja jos olo käy oikein ahdistavaksi, on pakko käydä privaatissa ultras..
Neuvolaan vielä 2 vkoa aikaa.

Mikä oli se pahoinvointia helpottava ranneke? Linkittäiskö joku myyntisivulle? Onkohan se aivan turvallinen?

sohvalla makoilija 7+1
 
Peppi78 olet tavallaan oikeassa ja hyvä et pystyt olemaan noin rauhallinen mutta mulla keskenmenossa viimeksi tuo "oireiden" katoaminen kieli siitä ettei asiat olleet hyvin. Nämä oireet eivät ole mulle mikään sairaus vaan sellainen asia et osaan olla helpottunut ja rauhallisin mielin ja kyllä mun mielestä "oireet" kuuluu raskauteen. Mä en osaa enkä halua nauttia raskaudesta joka taas saattaa mennä kesken joten mieluummin olen hiukan negatiivinen asian suhteen niin ei tartte tippua niin korkeelta.
 
Neuvolassa käyty ja kaikki oli ok, paino, hemoglobiini ym :) Laskettuaika siirtyi päivällä lähemmäs ja on nyt 3.4. Jos vauvahaaveita viittit siirtää mut tolle päivälle, kiitos :)

Mulle tuli ärsyttävä vaiva! Eilen illalla mun oikeen jalan nimetön varvas meni tosi kipeeksi. En ole siis lyönyt sitä mihkään tai muuta, se alko tuntua siltä ihan kuin siinnois liian kireä sormus ja veri pakkautuis sinne. Hyi! Se on normaalin näköinen, ei edes turvonnut, mutta tosi kipeä. Epäilen siis suonenvetoa/lihaskramppia! Vieläkin tosi kipeä! Nukuin yön ton takia hirveen huonosti ja aamulla neuvolaan heräyttäni olin kuin jyrän alle jäänyt :D

Kai se pitää magnesiumia alkaa napsimaan...

Olipas nyt omanapaista tällä kertaa :ashamed:

Varvasvaivainen Ceali & Lilleri ja hyppy päivään 8+2
 
Voi rakkaat...Tuo oireet vs oireettomuus on niin yksilöllistä, jopa samalla ihmisellä eri raskauksissa. Siitä varmasti saisi niin monta näkökulmaa kuin vaan henkilöitäkin. Haluan kuitenkin sanoa, että itselläni pahoinvointi jatkui, vaikka vauvan alku oli jo kuollut kohtuun. Se loppui vasta kun raskausmateriaali tuli lopulta pois. Toisaalta taas, silloin kun tiputteluvuoto alkoi (vauvan alku oli kuollut sinä päivänä), alkoi myös ihoni parantua (joka oli huonossa kunnossa alkuraskaudessa) sekä turvotus hävisi kuin taikaiskusta. Tässäkin voi jossitella sitä, että turvotus yleensäkin alkaa helpottaa näillä viikoilla.

En ole kummankaan näkökulman "puolella" vaan olisin sitä mieltä, ettei noista oireista voi ihan hirveästi päätellä. Minunkin mielestä ne kuuluu suurimmalla osalla raskauteen, mutta ne myös alkavat hävitä/ muuttua kun viikot kuluvat.

Olkaa rauhassa ja nauttikaa raskaudestanne!! :heart: Jos jotain on tapahtuakseen, se tapahtuu ja sillä on aina jokin merkitys (vaikka en itsekään jaksa sitä välillä uskoa). Mitä suurimmalla todennäköisyydellä raskautenne kuitenkin jatkuu, joten murehditaan sitten jos se ikävin mahdollisuus sattuu omalle kohdalle. Vaikka sanon näin, niin tiedän panikoivani ihan samalla tavalla, jos/kun vielä raskaudun! Ei sille mahda mitään, kyllä tämä keskenmeno oman pelkonsa jätti. Mutta elämä jatkuu ja taas osaan ajatella joitain asioita ihan eri tavalla.

Olen silloin tällöin käynyt kurkkimassa kuulumisianne, vaikka ei ehkä pitäisi. Välillä tulee niin haikea olo. Minullakin olisi jo rv 9 lähestymässä!! Uskomatonta. Nyt vain tyhjä olo ja uusi vauva toiveissa sitten joskus. Olisi niin ihana kirjoitella vaikka noista oireista teille, jos tilanne ei olisi päätynyt tähän...;)
 
Huomenta! Ymmärrän hyvin pelokkaita odottajia. Itsellä nyt pelko aika kivasti hellittänyt ja olen jättänyt raskauden kohtalon käsiin. Kaksi viikkoa np-ultraan ja sen jälkeen alan olla "oikeasti" raskaana, jos kaikki on hyvin. Siihen asti kuljen Pepin viitoittamaa tietä ja olen tyytyväinen suht oireettomaan raskauteeni. Niin kauan, kun ei kovasti satu mahaan, olen rauhallinen. Eilistä pahoinvointia en mielelläni enää koe. Koska tämä on eka raskaus, en voi sitä mihinkään verrata. Luulen omaavani korkean kipukynnyksen ja voin yleensäkin harvoin pahoin, niin en nyt raskaanakaan sitten koe oireita, paitsi lamaannuttavaa väsymystä. Lääkäri minulle ainakin korosti, että oireettomuus ei ole merkki mistään. Toki ymmärrän, että Champiksella oli eri tilanne, kun oireet katosivat ja sen jälkeen asiat olivat huonosti. Oireiden katoaminen ei kuitenkaan välttämättä liittynyt keskenmenoon, mutta sitähän ei voi tietää varmasti.

Jätän kuitenkin itselleni takaportin, eli jos alkaa kovasti ahdistaa, varaan yksityiselle ajan ja maksan satasen.

Kiva, kun pino kasvaa! Tsemppiä ja hyvää mieltä kaikille :wave:

MUOKS. Kiitos LittleStar sanoistasi! Hienoa, että olet kunnossa ja tottahan toki vielä raskaudut ja saat lapsosen kotiin asti! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Täällä ilmottautuisi uusi odottaja mukaan. Eilen tein positiivisen raskaustestin ja laskurien mukaan laskettu aika olis 27.4 ja nyt olisi viikkoja kasassa 4+6. Ylläriraskaus tämä on. Ollaan tosin paljon puhuttu pikkukakkosen tekemisestä, että iloisin mielin tässä nyt mennään eteenpäin. =) Tosin varovaisesti vielä. En ole uskoa asiaa todeksi mutta pakko kait se on positiivista raskaustestiä uskoa. =) Meillä on siis ennestään kohta 2v poika.
 
  • Tykkää
Reactions: luosto
sm mulla tuli ne rannekkeet eilen postissa ja oon pitäny niitä siitä asti, paitsi yöllä. Illalla oli parempi olo kun yleensä, eli kai nämä rannekkeet toimii =) mä tilasin ne tuolta, sinunapteekki.fi ja ne on sea band nimellä. tais maksaa 15.50€ jollen väärin muista. tossa linkki, mut jos ei näy niin älä ihmettele, mun kone ei oo aina yhteistyö haluinen. :p Sea-Band pahoinvointiranneke

Sale81 & Pupu 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: sm
Moi!

Hyvin, hyvin varoen liityn porukkaan. Takana 2 km viimeisen vuoden aikana, eka tm vkolla 8+5 11/10 ja toka kkm vkolla 10+2 2/11, joka ensin lääkkein tyhjennettiin ja vielä kaavittiin. Kierto meni totaalisen sekaisin ja sainkin Terolutit kesällä kiertoa tasaamaan ja ekasta terolut-kierrosta sitten tärppäsi :) Ihan eka raskaus vuonna 2001 mulla oli myös km, jonka jälkeen olen onnistuneesti kaksi raskautta onnistunut loppuun asti saamaan. Poika tosin syntyi keskosena, mutta isona sellaisena.

Keskenmenon pelko on valtava; jokainen vessakerta ilman verta on voitto ja jokainen päivä kipeillä tisseillä ja pahalla ololla tuntuu mahtavalle. Tosin tuulimunassa oksensin ekaa kertaa samana aamuna kun vuoto alkoi, joten varmaksi en mitään oiretta uskalla katsoa. Hiljaa edetään, mutta tiedän, että aikamoinen romahdus tulee, jos taas kesken menee. Jotenkin olen luottavaisempi nyt, uskon kaiken menevän paremmin. Oireetkin ovat paljon vahvemmat, jos niihin nyt uskomista on.

Tulossa siis iltatähti, tässä on jo aiempia lapsosia poika 10 v ja tyttö 8 v. Olen ens kuussa 33 v , synnytän jos hyvin käy P-KKS:ssa ja kolmas siis tulossa, tällä hetkellä. Vkoja kasassa tänään 6+5, laskettu aika menee 14.4.12

Sandemar
 

Yhteistyössä