Oonko hirvee niuhottaja, jos "kiellän" tota ukkoa lähtemästä reissun?

Nyt sit aletaan arvostelemaan toisen kykyjä äitinä. Hyvä ämmat, näin se menee. :flower:

Kerropas, ämmä, missä kohti joku tässä arvostelee toisen kykyjä äitinä?

Hyvä ämmä, lue vaikka tämä neljäs sivu uudelleen.

 

Minä ainakin pärjäsin, kaksivuotiaan ja vauvan kanssa.
Ja uskon, että jokainen pärjää, kunhan ottaa oikean asenteen.
Mutta jos ja kun rahaa ei ole, niin en päästäisi miestäni reissuun.

Ei se välttämättä ole asenteesta kiinni, että joku sanoo, ettei olisi pärjännyt vaan siitä, ettei sitten loppujenlopuksi tarvinnutkaan pärjätä, joten ei välttämättä sitten tiedäkään olisiko pärjännyt, tai miten hyvin tai huonosti olisi pärjännyt.

Niin...moni kuvittelee, että ei pärjäisi, mutta tosipaikan tullen varmaan pärjäisikin.
Pärjäähän naiset esim. eron tai puolison kuolemankin jälkeen yksinään, vaikka varmaan jossain vaiheessa tuntuu siltä että eivät pärjää.

 

Niin...moni kuvittelee, että ei pärjäisi, mutta tosipaikan tullen varmaan pärjäisikin.
Pärjäähän naiset esim. eron tai puolison kuolemankin jälkeen yksinään, vaikka varmaan jossain vaiheessa tuntuu siltä että eivät pärjää.

Kyllähän sitä pärjää jos on pakko puolison kuoleman jälkeen lasten takia pakko pärjätä. Mutta ei ole pakko pärjätä puolison reissaamisen takia.

Ja jos kuolemaa verrataan tilapäisiin poissaoloihin, niin silloin varmaan olot muuttuisivat muutenkin. Esim. koira voisi lähteä ja muutenkin olot muutetaan pakon edessa sellaisiksi, että niissä pärjää.

 

Ymmärrän kyllä, et kieltää lähtemästä rahan takia, mut mun mielestä 1viikko on vain 1viikko.

 

Minä ainakin pärjäsin, kaksivuotiaan ja vauvan kanssa.
Ja uskon, että jokainen pärjää, kunhan ottaa oikean asenteen.
Mutta jos ja kun rahaa ei ole, niin en päästäisi miestäni reissuun.

Ei se välttämättä ole asenteesta kiinni, että joku sanoo, ettei olisi pärjännyt vaan siitä, ettei sitten loppujenlopuksi tarvinnutkaan pärjätä, joten ei välttämättä sitten tiedäkään olisiko pärjännyt, tai miten hyvin tai huonosti olisi pärjännyt.

Niin...moni kuvittelee, että ei pärjäisi, mutta tosipaikan tullen varmaan pärjäisikin.
Pärjäähän naiset esim. eron tai puolison kuolemankin jälkeen yksinään, vaikka varmaan jossain vaiheessa tuntuu siltä että eivät pärjää.

Onks toi nyt ihan rinnastettavissa tähän? Treenireissu (jossa muuten kyllä tehdään paaaaaljon muutaki ku treenataan, Belgiassa ku vesi on kaljaa kalliimpaa) ja KUOLEMA? Toinen niistä on kuitenki ihan vapaavalintanen...

 

Niin...moni kuvittelee, että ei pärjäisi, mutta tosipaikan tullen varmaan pärjäisikin.
Pärjäähän naiset esim. eron tai puolison kuolemankin jälkeen yksinään, vaikka varmaan jossain vaiheessa tuntuu siltä että eivät pärjää.

Tästä on varmasti monesti kyse, eikä se mitään haittaa, varmasti moni käy siinä pärjäämisen rajamailla, saa sitten apua, mikä on hieno asia ja jää tunne, että tästä en olisi selvinnyt yksin. Mutta hämmästyttävän monista asioista ihminen selviytyy pakon edessä. Hyvä on, ettei sitä pakkoa joka asiassa tule nenän eteen, mutta toisaalta olisi hienoa, jos ihminen voisi luottaa omiin kykyihinsä, tai jaksamiseensa tai voimiinsa. Tai ainakin tiedostaa sen, että niitä voimavaroja voi hyvinkin löytyä, jos kova paikka tulee. Sairastamiset ovat asia erikseen, en ollenkaan tarkoita, että ihmisen pitää yksin pärjätä hampaat irvessä, vaikka on sairaana tms.

 

Eikö miehen pitäs itsekin tajuta, ettei lähde, jos on pieni vauva?

Jokainen pärjää kyllä 5 kk ikäisen vauvan kanssa yksin vaikka kaksi viikkoa, jos sikseen tulee.
Mutta jos ei ole rahaa, niin ei voi matkustaa. Ja perheellisen pitäisi tajuta, että ruokarahoja ei tuhlata turhuuksiin. Mun mielestä tuo on ongelma, ei se että mies olisi viikon poissa.

Ai pärjää vai?! En olisi minä pärjännyt, Nyt saattaisin pärjätä, kun lapsi on 10kk, mutta en ole varma asiasta.

Minä ainakin pärjäsin, kaksivuotiaan ja vauvan kanssa.
Ja uskon, että jokainen pärjää, kunhan ottaa oikean asenteen.
Mutta jos ja kun rahaa ei ole, niin en päästäisi miestäni reissuun.

Jee jee, asenteestahan se aina on kiinni. Eikä ole.

Mä en niinku vaan käsitä sitä, että toinen lähtee, vaikka ei ole rahaa ja jättää toisen pärjäämään. Miksi pitää aina kärsiä ja pärjätä? Pärjäähän katulapsetkin liimaa haistelemalla, mutta mitä hienoa siinä on?

 

Minä ainakin pärjäsin, kaksivuotiaan ja vauvan kanssa.
Ja uskon, että jokainen pärjää, kunhan ottaa oikean asenteen.
Mutta jos ja kun rahaa ei ole, niin en päästäisi miestäni reissuun.

Ei se välttämättä ole asenteesta kiinni, että joku sanoo, ettei olisi pärjännyt vaan siitä, ettei sitten loppujenlopuksi tarvinnutkaan pärjätä, joten ei välttämättä sitten tiedäkään olisiko pärjännyt, tai miten hyvin tai huonosti olisi pärjännyt.

Niin...moni kuvittelee, että ei pärjäisi, mutta tosipaikan tullen varmaan pärjäisikin.
Pärjäähän naiset esim. eron tai puolison kuolemankin jälkeen yksinään, vaikka varmaan jossain vaiheessa tuntuu siltä että eivät pärjää.

Tosipaikan tullen... vertaatko oikeasti kuolemaa ja miehen harrastusreissua...? Miksi ihmeessä pariudutaan ja hankitaan lapsia, jos "tosipaikan tullen on kuitenkin selviydyttävä yksin". Ei kenenkään pitäisi edes miettiä jaksamistaan parisuhteessa; jos väsyttää ja tuntuu siltä, ettei jaksa, miehen ei pitäisi reissuun lähteä. Ei se ole pakollista. Ja kysehän ei ole siitä, että kieltäisi kaiken menemisen. Nämä ovat mielestäni ihan oikeita ja terveitä kompromisseja kun lähtee parisuhteeseen ja perustaa perhettä.

 

Onks toi nyt ihan rinnastettavissa tähän? Treenireissu (jossa muuten kyllä tehdään paaaaaljon muutaki ku treenataan, Belgiassa ku vesi on kaljaa kalliimpaa) ja KUOLEMA? Toinen niistä on kuitenki ihan vapaavalintanen...

Miten sun pärjäämiseen vaikuttaa se, onko mies poissa vapaavalintaisesti vai pakon edessä, tai juoko reissulla vettä vaiko kaljaa?
Ketutukseen se kyllä vaikuttaa. En mäkään tykkäisi, jos ukko ryyppäisi jossain päin Eurooppaa ja itse joutuisin kituuttamaan pienillä rahoilla, enkä saisi reissun jälkeen edes jotain piristävää palkintoa (vaikka sitä kampaajakäyntiä, ehkä kylpyläviikonloppua, tms) vaikka olen joutunut olemaan viikon ihan yksin.

 

Nyt sit aletaan arvostelemaan toisen kykyjä äitinä. Hyvä ämmat, näin se menee. :flower:

Kerropas, ämmä, missä kohti joku tässä arvostelee toisen kykyjä äitinä?

Hyvä ämmä, lue vaikka tämä neljäs sivu uudelleen.

Luin. Kahteenkin otteeseen. Enkä edelleenkään näe sellaista kohtaa jossa ap´ta arvosteltais.

 

Nyt sit aletaan arvostelemaan toisen kykyjä äitinä. Hyvä ämmat, näin se menee. :flower:

Kerropas, ämmä, missä kohti joku tässä arvostelee toisen kykyjä äitinä?

Hyvä ämmä, lue vaikka tämä neljäs sivu uudelleen.

Luin. Kahteenkin otteeseen. Enkä edelleenkään näe sellaista kohtaa jossa ap´ta arvosteltais.

Ihmettelet, miksi joku ei pärjää lapsensa kanssa yksin ja sanot sen olevan kummallista.

 

En tajua kyllä tän palstan ajatuksen kulkua, tai sit elän ihan toisenlaisessa arvomaailmassa.

Ap! Mun mielestä voit kieltää miestä lähtemästä, jos rahaa ei muutenkaan ole esim kampaajalla käyntiin. Ja muutenkin mun mielestä, jos parisuhteessa eletään, ja lapsikin on, niin otetaan se toinen huomioon ennen omaa napaa. Eli ihmettelen ylipäätään et mies voi reissata jos sulla ei ole rahaa kampaajaan.

Ja ei kai kukaan jätä lasta haluamatta ja hankkimatta vaan sen takia, et jos on lapsi niin koiraa olis hankala ulkoiluttaa.. :headwall: :headwall:

 

Perustuu kyllä nimen omaan lapsen ikään. Asutaan hissittömän kerrostalon neljännessä kerroksessa ja meillä on kahen kissan lisäks koira. On sitte kiva roudata 3 kertaa päivässä jo noinki isoa ja luultavasti ei-niin-kevyttä muksua ylös-alas, ulos-sisään. Se matka olis kaiken kukkuraks marras- tai joulukuussa, ni ei ilmeisestikkään ihan mitkää kovin ihanat kelit... :kieh:

Kyllä mä vielä sen muksun hoidan ihan helposti, mut toi koirarumba... :headwall: Olis edes omakotitalo, missä rekun vois tarpeen vaatiessa vaan päästää ovesta ulos...

koiraa et kuitenkaan tarvinne kantaa ulos vaan pelkästään lapsen eikä lapsi nyt niin mahdottomia kuitenkaan paina. *nimimerkillä kokemusta hissittömästä talosta alle 1 v ikäisen kanssa* Itse en edes säilyttänyt vaunuja alakerran pyörävarastossa vaan raahasin sekä lapsukaisen että vaunut kahdessa erässä eli ensin koppa ja sitten pyöräosa.
Ja käsittääkseni miehesi kuitenkin on normaalisti töissä eli joudut viikottain kuitenkin kanniskelemaan lasta ja ulkoiluttamaan koiraa.
Toki nyt kun sinulla on vasta parinkuukauden ikäinen vauva (noin laskin) niin voi pelottaa jäädä yksin ja selviytyä elämän arjesta muutaman päivän ilman miestä, mutta kyllä se menee. Pyydät jotakuta kaveria mukaan koiran lenkittämiselle jonkun kerran. ja vaunuilla toki pääsee eteenpäin myös marraskuussa ja sohjossakin, itse viimeksi työntelin vaunuja alkuvuoden lumessa ja kakkonen seisoi vielä seisontalaudalla osan aikaa. ja se meni kun siihen asennoitui oikein.
iso asia asioita elämässä on sellaisia että niihin vaikuttaa ennakkoasenne. Jos päättää selviytyä niin selviytyy, mutta jos tekee asiasta hankalan jo etukäteen niin siitä sitten tulee jonkunverran hankala.

 

Jos ajattelisin itelle samaa tilannetta niin ite kyllä pärjäisin, meillä ei tosin ole eläimiä ja muistan että tuon ikäisenä vauva itki kovasti hampaidentuloa, mutta vauvan kannalta viikko erossa isästään tuntuu mielestäni liian pitkältä ajalta, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pakollinen juttu. Mun mies oli viikon kuntoutuksessa vauvan ollessa vähän vanhempi ja vauva etsiskeli isäänsä katseellaan ja odotti että isi tulisi ulko-ovesta, mies kyllä soitteli vauvalle pitkiä puheluita ettei isi pääsisi unohtumaan mutta eihän se lyhytmuistisella vauvalla varmaan kauheasti auttanut, aina kyllä innostui puheluista ja niiden jälkeen etsi isiä. Meidän perheessä varmaan toimittais niin että lähdettäis reissuun koko perhe tai sit jäätäis kaikki kotiin ja käytettäis ne rahat johonkin yhteiseen matkaan jossa kumpikin saisi välillä harrastaa omia juttujaan.

 

Hmm, jos nainen haluaisi lähteä viikoksi jonnekin, mies haukuttaisiin ihan paskaksi ja huonoksi isäksi, jos ei jaksaisi olla vauvan kanssa tuota aikaa. Ja että äidillä on oikeus tuulettua välillä. Ja sanottaisiin vielä, että "pidä hauskaa! Kyllä mies pärjää sen aikaa!"

riippuu miehestä se pärjääminen. meillä ei tosin mitään rilluttelu ja ryyppäys yms matkoja tehdä, mutta mies on ollut pidemmässä reissussa kun nuorin oli alle 1 v ja minä vastaavasti taisin olla pitkän viikonlopun pois (työ/opintomatka) kun nuorin oli vajaa 2 v. Isä pärjäsi lasten kanssa vallan loistavasti kun hänen on annettu pärjätä ja häneen on luotettu lapsenhoitajana enkä ole tarvinnut vierestä kyylätä tai kilometrin mittaista ohjelistaa laatia jos olen ollut tunnin tai kaksi pois.

 

Perustuu kyllä nimen omaan lapsen ikään. Asutaan hissittömän kerrostalon neljännessä kerroksessa ja meillä on kahen kissan lisäks koira. On sitte kiva roudata 3 kertaa päivässä jo noinki isoa ja luultavasti ei-niin-kevyttä muksua ylös-alas, ulos-sisään. Se matka olis kaiken kukkuraks marras- tai joulukuussa, ni ei ilmeisestikkään ihan mitkää kovin ihanat kelit... :kieh:

Kyllä mä vielä sen muksun hoidan ihan helposti, mut toi koirarumba... :headwall: Olis edes omakotitalo, missä rekun vois tarpeen vaatiessa vaan päästää ovesta ulos...

koiraa et kuitenkaan tarvinne kantaa ulos vaan pelkästään lapsen eikä lapsi nyt niin mahdottomia kuitenkaan paina. *nimimerkillä kokemusta hissittömästä talosta alle 1 v ikäisen kanssa* Itse en edes säilyttänyt vaunuja alakerran pyörävarastossa vaan raahasin sekä lapsukaisen että vaunut kahdessa erässä eli ensin koppa ja sitten pyöräosa.
Ja käsittääkseni miehesi kuitenkin on normaalisti töissä eli joudut viikottain kuitenkin kanniskelemaan lasta ja ulkoiluttamaan koiraa.
Toki nyt kun sinulla on vasta parinkuukauden ikäinen vauva (noin laskin) niin voi pelottaa jäädä yksin ja selviytyä elämän arjesta muutaman päivän ilman miestä, mutta kyllä se menee. Pyydät jotakuta kaveria mukaan koiran lenkittämiselle jonkun kerran. ja vaunuilla toki pääsee eteenpäin myös marraskuussa ja sohjossakin, itse viimeksi työntelin vaunuja alkuvuoden lumessa ja kakkonen seisoi vielä seisontalaudalla osan aikaa. ja se meni kun siihen asennoitui oikein.
iso asia asioita elämässä on sellaisia että niihin vaikuttaa ennakkoasenne. Jos päättää selviytyä niin selviytyy, mutta jos tekee asiasta hankalan jo etukäteen niin siitä sitten tulee jonkunverran hankala.

Kyllä mä uskonki että mä pärjään, en mä niin uusavuton ole, mut on se aika varmasti joksenki rankka viikko kuitenki. Ja niinku Runoilijasirkkaki sano, mitä hienoa siinä pärjäämisessä on? Kuka siitä kiittää? Jos mies ottais ja heittäis hokkarit kattoon ja alkais kasvaa koiranputkea, olishan mun silloinki pärjättävä, mut tää on nyt kuitenki ihan vapaavalintanen reissu, eikä edes mikään once-in-a-lifetime, vaan ihan jokavuotinen.

 

Myönnettäköön, että liittyy tähän myös jonkun verran v*tutustaki, ku mies useemman kerran vuodessa reissaa ja mä en taas ikinä pääse, ku ei sit enää oo varaa... Viimeks miehen reissuun meni mun puol vuotta säästämät kampaaja-rahat. Voitte kuvitella miltä mä nyt näytän, ku tukka on ollu valtoimenaan jo vuoden! :x

Jos reissaa vaimonsa säästämillä rahoilla ...???

Mun mielestäni täytyy olla tasapuolista toi menojen suunnittelu, tarkoitan siis tollasia reissuja yms. Kyllä naisenkin täytyy päästä ihan samalla tavalla menemään, jos mies vaan menee ja vaimo pysyy kotona SEN TAKIA että mies on reissuillaan tuhlannut kaikki rahat...niin voi jösses sentään !!

eikös se mies kuitenkin töissä ole ja sille yhteiselle tilille myös omia tienistejään laita?
Ja ei kai mies kuitenkaan mitään hupi, ryyppy ja rentustelureissuja tee vaan kuitenkin harrasteen vuoksi. Onko hyväksyttävämpää istua joka perjantai lähikuppilassa ja kipata kaljaa? saa siihenkin äkkiä rahaa menemään

 

Kyllä mä uskonki että mä pärjään, en mä niin uusavuton ole, mut on se aika varmasti joksenki rankka viikko kuitenki. Ja niinku Runoilijasirkkaki sano, mitä hienoa siinä pärjäämisessä on? Kuka siitä kiittää? Jos mies ottais ja heittäis hokkarit kattoon ja alkais kasvaa koiranputkea, olishan mun silloinki pärjättävä, mut tää on nyt kuitenki ihan vapaavalintanen reissu, eikä edes mikään once-in-a-lifetime, vaan ihan jokavuotinen.

Tottakai sä pärjäät...ja sun mieskin tietää sen, eli pärjäämiseen ei kannata mun mielestä vedota. Mies ehkä suutahtaa ja pitää sitä vaan tekosyynä.

Mutta kyllä miehen kalloon pitäisi jotenkin saada taottua se, että kun rahaa ei ole, niin silloin ei reissata tai tehdä mitään muitakaan "luksusjuttuja". Te olette perhe, ja teillä kummallakin pitäisi olla tasapuolinen oikeus saada jotain pientä kivaa ekstraa. Nyt vaan mies saa, ja sinä et edes kampaajalle pääse, kun ei oo rahaa. Ja se on todella väärin, ja todella törkeää mieheltäsi |O

 

Perustuu kyllä nimen omaan lapsen ikään. Asutaan hissittömän kerrostalon neljännessä kerroksessa ja meillä on kahen kissan lisäks koira. On sitte kiva roudata 3 kertaa päivässä jo noinki isoa ja luultavasti ei-niin-kevyttä muksua ylös-alas, ulos-sisään. Se matka olis kaiken kukkuraks marras- tai joulukuussa, ni ei ilmeisestikkään ihan mitkää kovin ihanat kelit... :kieh:

Kyllä mä vielä sen muksun hoidan ihan helposti, mut toi koirarumba... :headwall: Olis edes omakotitalo, missä rekun vois tarpeen vaatiessa vaan päästää ovesta ulos...

koiraa et kuitenkaan tarvinne kantaa ulos vaan pelkästään lapsen eikä lapsi nyt niin mahdottomia kuitenkaan paina. *nimimerkillä kokemusta hissittömästä talosta alle 1 v ikäisen kanssa* Itse en edes säilyttänyt vaunuja alakerran pyörävarastossa vaan raahasin sekä lapsukaisen että vaunut kahdessa erässä eli ensin koppa ja sitten pyöräosa.
Ja käsittääkseni miehesi kuitenkin on normaalisti töissä eli joudut viikottain kuitenkin kanniskelemaan lasta ja ulkoiluttamaan koiraa.
Toki nyt kun sinulla on vasta parinkuukauden ikäinen vauva (noin laskin) niin voi pelottaa jäädä yksin ja selviytyä elämän arjesta muutaman päivän ilman miestä, mutta kyllä se menee. Pyydät jotakuta kaveria mukaan koiran lenkittämiselle jonkun kerran. ja vaunuilla toki pääsee eteenpäin myös marraskuussa ja sohjossakin, itse viimeksi työntelin vaunuja alkuvuoden lumessa ja kakkonen seisoi vielä seisontalaudalla osan aikaa. ja se meni kun siihen asennoitui oikein.
iso asia asioita elämässä on sellaisia että niihin vaikuttaa ennakkoasenne. Jos päättää selviytyä niin selviytyy, mutta jos tekee asiasta hankalan jo etukäteen niin siitä sitten tulee jonkunverran hankala.

Kyllä mä uskonki että mä pärjään, en mä niin uusavuton ole, mut on se aika varmasti joksenki rankka viikko kuitenki. Ja niinku Runoilijasirkkaki sano, mitä hienoa siinä pärjäämisessä on? Kuka siitä kiittää? Jos mies ottais ja heittäis hokkarit kattoon ja alkais kasvaa koiranputkea, olishan mun silloinki pärjättävä, mut tää on nyt kuitenki ihan vapaavalintanen reissu, eikä edes mikään once-in-a-lifetime, vaan ihan jokavuotinen.

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

 

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

Eli sun mielstä mun pitää vaan nöyrästi kykkiä täällä kotona ja odotella parempia aikoja, ku mies menee miten lystää?

 

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

Eli sun mielstä mun pitää vaan nöyrästi kykkiä täällä kotona ja odotella parempia aikoja, ku mies menee miten lystää?

Mä ihmettelen samaa....
Ei kai ne taloudellisesti paremmat ajat koita ikinä, jos mies ottaa velkaa reissuja varten, ja säästötkin menee sen takia.
Eikä sekään paljon lohduta, että pääsee kampaajalle tms sitten joskus, kun toinen pääsee joka paikkaan nyt.

 

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

Eli sun mielstä mun pitää vaan nöyrästi kykkiä täällä kotona ja odotella parempia aikoja, ku mies menee miten lystää?

en sanonut sitä vaan sitä että minun mielestä parisuhteessa toinen ei voi sanella ja kieltää toiselta menoja. Asiat pitää sopia yhdessä ja joskus on tosiaan aikaa että toiselle on enemmän mahdollisuuksia kuin toisella. Itse olen imettänyt kaikkia lapsia lähes 1 v ikään ja nuorinta ylikin enkä todellakaan juuri missään sinä aikana käynyt mitä nyt päiväsaikaan ja perheen kanssa yhdessä. Mutta sen jälkeen molemmat on voineet olla päivän pari tai viikonlopun pois ihan kunhan vaan on sovittu. reissut on olleet harraste, työ, opinto ja sellaisia matkoja ja itse olin yhden ystävättären kanssa yhteisen ystävättären luona pitkän viikonlopun jokunen vuosi sitten Euroopassa.
Jos sinulla ap ei ole ongelmana se että mies olisi joka viikonloppu tai edes joka kuukausi menossa, niin minusta se ei ole ongelma. viikonloppu kerran pari vuodessa ja viikko siihen lisäksi ei ole koko elämä.
Mutta tosiaan sanoin sen että jos alkaa toista kahlehtia ja määrätä, niin miten aikuinen ihminen sen kokee. no tietysti jos sinun kampaajarahat on menneet, mutta toisaalta kampaaja ei monta kymppiä maksa, otat ne rahat ja käyt kampaajalla ja that's it, sen jälkeen katsotte mihin rahat riittää. Jos mies on töissä niin kyllä kahden lapsen kanssa pitäisi taloudellisesti pärjätä jos vaikka toinen jonkun harrastematkan joskus tekee, jos ne matkat ei tuhansia maksa.

 

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

Eli sun mielstä mun pitää vaan nöyrästi kykkiä täällä kotona ja odotella parempia aikoja, ku mies menee miten lystää?

Mä ihmettelen samaa....
Ei kai ne taloudellisesti paremmat ajat koita ikinä, jos mies ottaa velkaa reissuja varten, ja säästötkin menee sen takia.
Eikä sekään paljon lohduta, että pääsee kampaajalle tms sitten joskus, kun toinen pääsee joka paikkaan nyt.

voiko nuo reissut tuhlata kaikki rahat vai meneekö rahaa muuhunkin turhaan? Mitä olisi pieni budjetin laatiminen ja tulojen ja menojen ynnääminen ja suunnitteleminen pidemmälle kuin huomiseen

 

jos pärjäät niin anna miehen mennä jos on aikaisemminkin "päässyt" noille reissuille ja menet itse jonnekin aikanaan. Nipottamalla, komentelemalla ja rajoittamalla et välttämättä saa tasapainoista parisuhdetta kasaan vaan voi olla että joskus saa itkeä enemmänkin kun mies menee eikä edes kysy.

Eli sun mielstä mun pitää vaan nöyrästi kykkiä täällä kotona ja odotella parempia aikoja, ku mies menee miten lystää?

Mä ihmettelen samaa....
Ei kai ne taloudellisesti paremmat ajat koita ikinä, jos mies ottaa velkaa reissuja varten, ja säästötkin menee sen takia.
Eikä sekään paljon lohduta, että pääsee kampaajalle tms sitten joskus, kun toinen pääsee joka paikkaan nyt.

voiko nuo reissut tuhlata kaikki rahat vai meneekö rahaa muuhunkin turhaan? Mitä olisi pieni budjetin laatiminen ja tulojen ja menojen ynnääminen ja suunnitteleminen pidemmälle kuin huomiseen

Luitko ollenkaan koko ketjua? Jos ap ei ole vuoteen päässyt kampaajalle, mutta mies reissannut sinä aikana useamminkin. Mutta tilanne on ihan ok, kunhan se on mies joka reissaa....

 

Luin kysymyksen ja pomppasin muun hässäkän yli. En ymmärrä miksi ja miten aikuinen ihminen voi KIELTÄÄ toiselta hänen omat menonsa? Jos mieheltä voi kieltää hänen menojaan niin sitten mies saa hyvällä omallatunnolla kieltää myös vaimoltaan menot.. Lasten kohdalla ymmärrän että menoja rajoitetaan tai jopa kielletään mutta aikuiset keskenään?