Onnellinen yksin... Väärin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Vieras
Jäin leskeksi muutama vuosi sitten, nuorimmainen oli tuolloin 1v. En ole aloittanut suhdetta eikä minulla ole aikomustakaan aloittaa, olen nimittäin onnellinen näin. Ulkopuoliset vain tuntuvat säälivän ja se, että elän yksin (omasta vapaasta tahdostani) tuntuu olevan monelle vaikea paikka. Miksi? Enkö saisi elää loppuelämääni yksin, kun koen olevani onnellinen tällä hetkellä? Mieheni asuu sydämessäni elämäni loppuun asti, mutta ei se olisi este aloittaa uutta suhdetta. Minä en vain halua ketään, haluan elää yksin lasteni kanssa. Onko se väärin? Jos on niin miksi?
 
minä myös olen ollut nyt kolme vuotta yksin, eikä ole mitään kiirettä pariutua. Mitenkään mahdottomalta ei tuntuisi viettää yksin vaikka loppuelämäänsä, mutta sitähän ei tiedä. Ikääkin on vasta 26.
 
no minä olen ollut 10 vuotta yksin ja edelleen ihmisten on vaikea ymmärtää, että ihan vapaasti tahdostani näin elän. olen onnellinen.

varsinkin miesten on vaikea ymmärtää, naiset ymmärtävät helpommin kun heille selittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiva, kun on muitakin, jotka tykkää yksinelosta! Muuten olen kyllä tosi sosiaalinen tapaus, mutta en halua sitoutua enää.

mä olen myös sosiaalinen ja viihdyn ihmisten kanssa mutta elämääni olen tyytyväinen ilman miestä. lasten kanssa on mukavaa ja omaa aikaa saan tarpeeksi tukiverkon ansiosta.
 

Yhteistyössä