V
vieras
Vieras
En tiedä miten muotoilisin otsikon, mutta tarkoitan tilannetta, että miten vaikea tämän toisen naisen on kohdata se nainen, jota on petetty?
Itse toivoisin, että tämä nainen voisi kohdata minut selkä suorana ja edes tervehtiä. En kanna kaunaa. Olemme onnellisia mieheni kanssa. Jopa onnellisempia kuin moniin vuosiin ja näin tuskin olisi ellei olisi tapahtunut sitä mitä tapahtui. Tapahtunut asia ei ole iloinen ja hyvä asia, mutta koska se tapahtui niin sitä on ihmisen elettävä niillä korteilla mitkä hänelle on jaettu.
Me siis sovimme miehen kanssa, minä annoin anteeksi ja jopa unohdin. Unohtamisella tarkoitan sitä, että en kanna kaunaa tätä toista naista kohtaan (jonka siis tunnen) enkä ota asiaa esille riidoissa miehen kanssa. Toki kuitenkin muistan mitä on tapahtunut, en kärsi dementiasta eli unohtamisella en tarkoita sitä.
Olen luvannut miehelleni, että niin myötä- kuin vastaäessä, hyvinä ja pahoina päivinä. Ja sen mukaan olen elänyt.
Toivoisin voivani joskus puhua asiallisesti tämän toisen naisen kanssa tapahtuneesta ja sen jälkeen ns. antaa asian olla.
Olenko outo?