V
vauvakuumetta
Vieras
kolmannesta muksusta, jos kaksi aiempaa ovat vilkkaita? Tai noh isompi alkaa olla suht' kondiksessa, tosin käytös saattaa olla haastavaa aika ajoittain. Pienempi sen sijaan sählää ja säheltää omiaan koko päivän - kuuluu luultavasti ikään.
Silti välillä mietin, että menisikö tässä kuitenkin vielä kolmaskin ja että mahtaako myöhemmin harmittaa, jos lapset ovat nyt tässä?
Kuitenkin olen onnellinen ja tyytyväinen näistä kahdesta lapsukaisesta. Kuitenkin tämän toisen jälkeen tuntuu vauvakuume jääneen ja se ei vain tahdo mennä pois. Vaikka tämä toinen on siis aika ajoin erittäin "työllistävä" tapaus. Silti hänellä on päivässä paljon hyviäkin hetkiä ja on pääsääntöisesti hymyileväinen.
Kuitenkin mietin, että onko oikeutta miettiä ja haaveilla kolmannesta, kun jotkut ihmiset ovat päivitelleet, että "on teillä tekemistä noiden lastenne kanssa". Yksi läheinenkin sukulainen suoraan kysyi, että "miten jaksat lastesi kanssa ja jaksatko?"